7.7.2015

Mineralixirs


BareMinerals on varmasti enemmän tunnettu brändi meikeistään ja varsinkin meikkipohjistaan kuin ihonhoidosta, mutta silläkin saralla markkinoille kuitenkin tulee uutuuksia aika kivalla tahdilla. Yksi kiinnostavimmista tulokkaista on helmikuussa ilmestynyt Mineralixirs -sarja. Sarja sisältää kolme tuotetta: Eye Nourishing Oil Balmin, 5-Oil Blendin ja Facial Cleansing Oilin. Öljyä, öljyä ja öljyä! Siltä osin sarja sopii hemmottelemaan erityisesti suomalaisten ihoa talvella, kun se joutuu rasituksiin pakkasen, lämpötilanvaihtelujen ja kuivuuden kanssa. Mutta minä pintakuivan ihon omaavana osaan arvostaa öljyjä sisältäviä hoitotuotteita ihan ympäri vuoden. Monille tulee nopeasti öljystä mieleen kiiltelevä ja rasvainen iho. Nykyään öljyt eivät ole kuitenkaan sellaisia. Ne ovat koostumukseltaan kevyitä, levittyvät pehmeästi ja imeytyvät ihoon hetkessä. Saaden iholle aikaiseksi kosteutusta välittömästi, ilman rasvaisuuden tunnetta.

Mineralixirs -sarjan ulkonäkö on mielestäni todella onnistunut. Tumman ruusunpunaista ulkoasua, koristaa ruusunmarjat, jotka viittaavat tuotteiden sisältöön. Ne luovat ylellisen kokonaisvaikutelman, vaikka hinnat ovatkin "vain" keskitasoa. Mikään sarjan tuote ei sisällä parabeeneja, keinotekoisia öljyjä tai synteettisiä hajusteita.

MINERALIXIRS 5-OIL BLEND 50ML, 59€

5-Oil Blend on eittämättä koko tuoteperheen helmi. Tummanpunaiseen pipettipulloon pakattu väritön ja tuoksuton hoitotiiviste sisältää viiden kasviöljyn sekoituksen. Iso 50ml:n pullo on todella riittoisa. Ruusunmarjan siemenöljy, kameliaöljy, viinirypäleen siemenöljy, aprikoosin siemenöljy ja auringonkukan siemenöljy yhdessä hoitavat ihoa, ennalta ehkäisevät vanhenemisen merkkejä ja kosteuttavat tehokkaasti. Itse olen käyttänyt tuotetta iltaisin 3-4 tippaan kosteusvoiteen alla, mutta näin kesäaikaan tämä riittää myös yksinään öisin kosteuttamaan ihoa. Tiiviste imeytyy hyvin ihoon, joten se sopii myös meikin alla käytettäväksi. Tuoksutonta öljyä hierotaan ensin hetken käsien välissä, jonka jälkeen se levitetään painellen kasvoille. Iho on välittömästi pehmeän tuntuinen ja kosteutettu. Omat kasvot eivät jää levityksen jälkeen kiiltelemään. Huomasin viikonloppuna, että tämä oli loistotuote kasvoille myös auringonoton jälkeen, kun ensin oli puhdistanut kasvot. Iho suorastaan imaisi tämän kuumien hetkien jälkeen sisäänsä.


MINERALIXIRS EYE NOURISHING OIL BALM 8,6G, 39€

Eye Nourishing Oil Balm on nimensä mukaisesti balmimaista silmänympärysvoidetta. Tuote on pakattu tummanpunaiseen muovipurkkiin, johon hopeinen kansi luo ylellistä fiilistä. Tuotetta on tarkoitus ottaa ilmeisesti ihan sormella, koska mukana ei tullut spaattelia. Itse olen silti ottanut tuotetta erittäin pienen nokareen spaattelin avulla purkista, jonka jälkeen levittänyt tuotetta taputellen silmänympärysiholle. Tuotetta voi käyttää aamuin/illoin, mutta itselläni on helposti rasvoittuvat luomet, joten tämä ei sopinut itselleni päiväaikaan käytettäväksi, sillä sen käyttö lyhensi meikin kestoa. Sen sijaan yöaikaan tämä oli ihanan hoitava. Silmänympärysiho oli aamulla hyvin kosteutettu. Mielestäni tämä sopiikin erinomaisesti heille, joiden silmänympärysiho on kuiva. Vaikka missään sarjan tuotteissa ei ole käytetty synteettisiä hajusteita, tässä on ainoana tuotteena havaittavissa selvä hieman yrttinen tuoksu. Yritin miettiä, mistä tämä voisi johtua. Sillä balm sisältää ruusunmarjan siemenöljyä, viinirypäleen siemenöljyä, kuminan siemenöljyä, merilevää ja kukui-pähkinäöljyä, joissa missään ei mielikuvissani ole yrttistä tuoksua. Tuoksu on mieto, mutta se oli jotenkin yllättävä, koska muissa sarjan tuotteissa tuoksua ei ole.


MINERALIXIRS FACIAL CLEANSING OIL 177ML, 35€

Sarjan puhdistusöljy oli toinen suosikkini. Facial Cleansing Oil sisältää kasviöjyjä mm. skvalaani, safloriöljyä, sekä muiden tuotteiden tapaan ruusunmarjan siemenöljyä. Tuoksutonta puhdistusöljyä levitetään kuivalle iholle kuivin käsin pumppauksen verran. Hetken hieromisen jälkeen, lisätään hieman vettä, jolloin öljy muuttuu emulsiomaiseksi. Huuhdellaan lopuksi vedellä. Öljyt ovat suosikkiputsareitani, koska ne poistavat iholta meikit ja epäpuhtaudet hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Ihon pinta on puhdistuksen jälkeen pehmeä ja kosteustasapaino säilyy, eikä ihoa ala kiristelemään. Tämä toteutti kaikki hyvältä puhdistusöljyltä vaatimani toivomukset.

Oletteko kokeilleet bareMineralsin ihonhoitotuotteita?

Tuotteita voi ostaa mm. Sokoksilta ja Kickseistä. BareMineralsin löydät myös Facebookista.

Tuotteet lehdistönäytteitä.



10 kommenttia:

  1. Ooh kiitos vinkistä, täältä löytyy iso kasa Bare Mineralsin meikkejä, mutta en ole edes tiennyt että on voiteita. Onpahan kaunis ja ylellisen näköinen sarja, kiehtova. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole taas meikkejä ollenkaan. Muitankin ihonhoitotuotteita on kuin nämä, mutta tää Mineralixirs -sarja on vain ihana, se myös eroa ulkomuodoltaan bareMineralsin muista tuotteista. :) Toi öljy on ihan parasta. <3

      Poista
  2. Kauniin näköinen sarja täytyy myöntää. Itsellä ei ole kokemusta ihonhoitotuotteista taikka sitten meikeistä :)
    Olen erilainen bloggaaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mulla ei ole myöskään kokemusta meikkipohjista, paitsi siitä seerumimeikkivoiteesta, vaikka tuntuu, että melkein kaikki muut ovat niitä käyttäneet.

      Poista
  3. Kauniita ja houkuttelevia öljyjä, niitä tulee muutenkin käytettyä paljon. Näissä on myös houkuttelevat hinnat. Tykkään myös helposta saatavuudesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 5-Oil Blend on aivan ihanaa, tulen ostamaan sitä jatkossa. :)

      Poista
  4. Ooo miten multa on mennyt tämmöinen öljysarja ihan ohi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ei oo kyllä hirveästi tullut vastaan missään, eikä mitenkään isosti mainostettu. Toi öljy on niin ihana, että takuulla tykkäisit siitä. Korppuihoisten suosikki. ;)

      Poista
  5. Ihanan näköisiä nuo purkit! Näyttävät niin ylellisiltä. Tuo puhdistusöljy alkoi vähän houkuttaa :) Joitain bareMineralsin ihonhoitotuotteita olen aikaisemmin kokeillut, mutta siitä on jo jokunen vuosi. Meikkejäkin löytyy kaapista, niitä käytän enemmän. Luomivärit on laadukkaita, samoin peitevoide. Mineraalimeikkipohja taitaa olla ainut, joka ei ole napannut. Ei vaan sovi mun iholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että peitevoide ja luomivärit on laadukkaita, jos sattuisi vaikka joskus kävellä vastaan, niin tietää mitä ostaa. ;)

      Näistä tuo puhdistusöljy ja hoitoöljy on ihan loistavia.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown