3.8.2015

Elokuu on Runokuu


Jos voisin haljeta ylpeydestä, olisin jo haljennut. Olen täällä aiemmin kertonut, että minun kanssani saman katon alla asuu kirjailija. Miestäni pyydettiin kevättalvella mukaan elokuussa järjestettävän Runokuun Runoja raiteilla -tapahtumaan. Järjestävä taho oli bongannut mieheni uusimmasta runokokoelmasta Onnen maa Runoja raiteilla -tapahtuman teemaan sopivan runon, joka painettiin myös postikorttiin. Mukana Runoja raitella tapahtumassa on mm. sellaisia runoilijoita kuin Claes Andersson, Aulikki Oksanen, Riikka Palander, Hannimari Heino ja monia muita. Tämän kuun 17.-30. välisenä aikana runous matkustaa Helsingin metroissa ja raitiovaunuissa. Sieltä muiden joukosta löytyy myös mieheni runo Reissumies. Raiteilla pohditaankin tänä vuonna matkantekoa, saapumista, lähtemistä, eksymistä, etäisyyksiä kahdenkymmenen nykylyyrikon voimin. Runopostikortteja on jaossa Runokuun ajan festivaalin tapahtumissa, kirjastoissa ja liikennevälineissä. Kannattaa yrittää kerätä kaikki kymmenen korttia, sillä niistä syntyy yhdessä hieno kartta.


Runokuu avautuu tänä vuonna vierailijoilleen 21.-27.8 välisenä aikana. Runokuu on siitä hauska tapahtuma, että se on maksuton. Perheen pienempiäkään ei tarvitse jättää kotiin, sillä 23.8 järjestettävässä Lasten Runokuussa pääsevät lapset toteuttamaan runoleikkituokiota. 

Tapahtuman aikana on myös viisi runokätköä Helsingin keskustan alueella, jotka voi etsiä koordinaattien sekä sanallisten vihjeiden perusteella. Kätköt sisältävät kirjoitusvälineet ja ohjeistuksen. Kätkön löytäjää pyydetään kirjoittamaan uusi säe tai säepari jatkuvassa muutoksessa olevaan yhteiseen kätkörunoon. Koordinaatit ja vihjeet julkistetaan projektin omassa blogissa perjantaina 21.8. 


Viikon aikana voi osallistua kymmeniin erilaisiin tapahtumiin mm. Taiteiden yöhön Tähtitorninmäellä, Glorian yöhön tai vaikkapa Lempikirjamaratoniin Kansallisteatterin Lavaklubilla.

Oletteko osallistuneet Runokuuhun?



14 kommenttia:

  1. Voi että! Uskon kyllä että meinaat haljeta, niin meinaan kävisi täälläkin :) ♥ Ihan mahtavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks en oo sentään vielä haljennut, mutta tosiaan on mahtavaa. :D

      Poista
  2. Ilmoittauduin mukaan Runokuun Kokeellisen runoilmaisun työpajaan. Jännittävää!

    VastaaPoista
  3. Niin upea juttu, ratkeisin ylpeydestä itsekin. <3 Olet sellainen herkkä ja kaunis sielu, sinulla kuuluukin olla runoilijamies. <3

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Eikös se niin ollut, että vakka kantensa valitsee. ;) <3

      Poista
  4. Kyllä minäkin sinuna halkeaisin ylpeydestä - hieno asia kerrassaan. Ja runoilijamies - taidan haljeta kateudesta!
    Runokuuidea on upea - pitääkin tutkia vähän tarkemmin vaikka onkin siellä isolla kirkolla.
    Hyvää elokuuta, Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä halkea! ;)

      Se on loistava idea, kivointa on, että tapahtumiin osallistuminen on ilmaista. Nykyään, kun saa melkein kaikesta maksaa.

      Ihanaa elokuuta sinnekin!

      Poista
  5. Halkea ihmeessä ylpeydestä -mäkin halkeaisin :) ♥ todella hienoa!

    Runot ovat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet pitää runoja hieman vaikeasti lähestyttävinä, mutta musta taas kynnys on pieni, koska yhden lyhyen runon lukee nopeasti. Tai sitten suomalaiset usein ajattelevat, että ainoaa oikeaa runoutta on Eino Leino, mikä onkin hienoa, mutta ei ehkä nykypäivää. :)

      Poista
  6. Vau, nyt on syytä olla ylpeä! ^__^ Mulla on runojen (ja oikeastaan kaiken muunkin) lukeminen jäänyt todella vähälle sairastelun jälkeen, kun en ole pystynyt keskittymään. Ehkä piipahdan kuitenkin kirjastossa nuuskimassa tässä joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koen, että runoihin on helpompi keskittyä kuin romaaniin, koska ne on niin lyhyitä ja voi lukea yhden kerrallaan. Noi keskittymisongelmat on niin tuttuja täälläkin. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown