Fatale Pink


Viime viikolla esittelin teille Agent Provocateurin Fatalen, joka hurmasi minut täysin suklaisella makeudellaan. Tänään esittelyvuoron saa Fatalen kaukainen pikkuserkku Fatale Pink.

Siinä missä Fatale on tuoksuna suklainen viettelevä gourmand-unelma, on Fatale Pink kaikkea muuta. Kuvailisin Fatale Pinkiä suloiseksi, iloiseksi, tyttömäiseksi ja viattomaksi, vaikka tuoksun mainosteksti kertoo tämän olevan viettelevä. Minusta tämä ei ole, mutta siinä ei ole mitään pahaa. Sillä tämä on tuoksu, joka tekee iloiseksi. (Tiia hälytys, tää olisi ihan sun tuoksu!)
 Fatale Pink tuli myyntiin samaan aikaan Fatalen kanssa ja nämä tuoksut tarjoavatkin kaksi hyvin erilaista tuoksuelämystä. 



Fatale Pinkin nenänä on toiminut Jean-Claude Delville, jonka ansiosta voimme nuuhkutella sellaisia tuoksuja kuin Cliniquen Happy ja Vera Wangin Vera Wang.

Alkutuoksuna mehukasta mandariinia, yuzua ja makean pehmeää kermavaahtoa. Sydäntuoksussa raikasta lootusta, kameliaa ja hulluruohonkukkaa. Pohjalla myskiä, vihreää bambua ja mausteista sahramia.

Itse haistan tuoksussa selkeästi puhtaan lootuksen, mandariinin ja myskin, jotka kaikki kolme kietoutuvat makeuteen, joka tulee kermavaahdosta. Kermavaahto onkin se juttu, joka tekee tästä hieman erilaisen ja poikkeavan monista muista tyttömäisistä tuoksuista. Olen tykännyt käyttää tätä tosi paljon päivinä, jolloin haluan olla oman elämäni prinsessa. Vaaleanpunainen tyttömäinen tuoksuneste timanttileikatussa pullossa ja sen tuoma tyttömäinen raikkaus höystettynä kermaisella makeudella, saa hymyn huulille aina.

Tuoksu on EdP ja sen kesto iholla on huikea. Omalla ihollani tämä kestää jopa kauemmin kuin Fatale. Jos laitan tätä vaikka aamulla yhdeksän aikaan, vielä ilta kahdeksalta voin haistaa myskisen pohjatuoksun iholtani. Kesto on siis huippuluokkaa ja ihmettelen suuresti miten joku on merkannut tämän kestoksi Fragranticassa poor. Tyypillä on oltava hajuaistissaan jotain vikaa. 


Agent Provocateurin tuoksuja on tähän mennessä myynyt yksinoikeudella Kicks, mutta tähän on tulossa muutos. Huomasin uudesta Sokoksen lehdestä, että Agent Provocateurin tuoksut saapuvat tämän kuun puolen välin paikkeilla myyntiin myös Sokoksille. Ihan mahtava juttu, että näiden saatavuus paranee. :)

Tykkäättekö tyttömäisistä tuoksuista?

Tuoksu lehdistönäyte.



  1. Rakastan tyttömäisiä tuoksuja! Upea pullo, juuri sellainen joista noin normisti tykkään. Tuoksu on jälleen kerran uutukainen. <3 Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
  2. Muhun vetoo tummat,maústeiset ja makeat tuoksut. Sillä olikin koominen ylläri et jostain syystä Dolce&Gabbanan Light Blue vetos muhun ihan totaalisesti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, no Light Blue oli sitten aika yllätysveto. :D

      Poista
  3. No pitäsi vissiin tyttärelle sellainen tyttömäinen tuoksu löytää, kun on riparit ja synttärit melkein samaan syssyyn:)
    Oiskohan tää?

    VastaaPoista
  4. Ahh tyttömäiset tuoksut, niin mua. <3

    VastaaPoista
  5. Tuota pitää ehdottomasti käydä tuoksuttamassa kunhan Sokokselle saapuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä, jos tykkää tyttömäisestä, tykkää tästäkin. :)

      Poista
  6. Kuulostaapa herkulliselta! Kestävyys on kyllä iso plussa, musta tuntuu että kaikki tuoksut häviävät iholtani jostain syystä aina super nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kyllä pysyy "tyttömäiseksi" tuoksuksi ihan älyttömän hyvin, usein tän tyyppiset kestää omalla iholla n. 4-5 tuntia. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives