25.8.2015

Kun musiikista tuli ärsyke


Olen usein kertonut, miten sairastumiseni masennukseen vaikeutti lukuharrastustani. Kun muisti ja keskittymiskyky heikkenee, lukemisesta tulee huomattavasti vaikeampaa, eikä se ole enää samalla tavalla rentouttavaa kuin ennen. Olen vuosien aikana kärsinyt lukulukoista, jotka ovat välillä pieneksi hetkeksi auenneet, mutta takapakkia on menty heti, kun vointini vähänkään huononee tai elämääni tulee muutoksia, jotka nostattavat stressitasoa. Johon ei tosin paljoa tarvita, koska se on täysin olematon. Turha enää unelmoida 2-3 kirjaa/vko tahdista. Tällä hetkellä luen tuon määrän ehkä vuodessa, ainakin reilusti alle kymmeneen kirjaan ovat kahden viime vuoden lukemiset jääneet. Mutta eipä tartuta siihen kiinni. Sillä lukemisen kanssa yritän koko ajan parhaani ja tälläkin hetkellä on kirja tuossa vieressä kesken. Yksi toiveistani on, että pystyisin edes joskus vielä kerran nauttimaan lukemisesta samalla tavalla kuin ennen.

Toinen asia mistä on täytynyt luopua vielä totaalisemmin kuin lukemisesta on musiikki. Siitä mitä ennen rakastin, tulikin sairastumisen myötä ärsyke. Lukeminen ei ole ärsyke, se ei vaan onnistu. Musiikki taas tekee minut levottomaksi, ärtyneeksi ja tietyissä tilanteissa jopa hyvin ahdistuneeksi. Olotilani musiikin soidessa on yhtä kaaosta. Mietin, miten tämä voi olla mahdollista? 

Ensimmäisen kuoliniskun musiikin saralle teki kolmannen luokan musiikinopettajani, jonka pitämässä laulukokeessa piti valita kolmesta hurmahenkisesti kappaleesta omansa. Vaihtoehdot olivat: Sininen uni, Maamme ja Sininen ja valkoinen, päädyin Siniseen ja valkoiseen. Opettajan edessä laulaminen jännitti, varsinkin kun jo silloin tiesin, että en todellakaan ole mikään porukan paras laulaja. Opettaja tavaili pianostaan ensimmäiset nuotit ja alkoi pimputtamaan. Minä piipitin paniikissa hennolla äänellä ja tietenkin väärällä nuotilla sitä Sinistä ja valkoista. Opettaja armahti onneksi melko nopeasti tuumaten: "Ei sinusta kyllä laulajaa tule, kannattaa keskittyä johonkin muuhun, mutta annan armosta kuutosen.". Sinänsä ihan hyvä tuo opettajan rehellisyys, sillä se auttoi varmasti siihen, ettei tullut mieleenkään mennä nolaamaan itseään myöhemmin Idolsiin. Sen jälkeen tosin on laskettavissa yhden käden sormilla ne kerrat, kun olen avannut suuni laulaakseni.

Sen sijaan musiikin kuuntelu oli harrastukseni. Pienenä minulla oli päivisin usein kotona ollessa radio auki, sieltä kuunneltiin iho vereslihalla lapsen mielellä sellaisia kappaleita kuin Minä olen muistanut, Olen suomalainen, Haaveissa vainko oot mun? ja monia muita suomi-iskelmän hittejä. Sitten tuli MTV Music Television, jota varten livistettiin yläasteen ruokatunnilla kaverin kotiin juomaan tuoremehua, että voitiin samalla katsella hittivideoita. Tuo vaihe kuitenkin meni itselläni nopeasti ohi, kun löysin Nirvanan, The Offspringin, Metallican, Guns`n rosesin ja monet muut. 90-luvun loppupuolella vietin hurjaa opiskelijaelämää Raumalla ja tuolta ajalta kaikki mieleen jääneet kappaleet ovat discohittejä eri esittäjiltä: Faitless, Ricky Martin, Movetron... Kotona taas kaijuttimista pauhasi eniten 80-luvun rock ja suomipop. Ensituntuman siihen millaista on muistaa jonkun radiokanavan ohjelmat ulkoa sain kesällä 1996, kun työskentelin kioskissa leirintäalueella. Alkukesä oli kolea ja sateinen, joten Radiomafian kuunteluun jäi aikaa (ehkä liikaakin). Tuon kesän ehdottomasti soitetuin kappale kyseisellä radiokanavalla oli tuon vuoden toukokuussa ensi levyn julkaisseen Nylon Beatin Rakastuin mä luuseriin. Se soitettiin vähintään 10 kertaa päivän aikana. Enkä unohda koskaan juhannusta -97, kun juhannuspäivänä heräsin pää hiukan sumeana Sashin Ecuador-karjahdukseen. 

Entisessä työssäni oli sääntö, että taustalla pitää aina kuulua musiikkia, mutta sillekin oli vähän rajoitteita, ihan mikä tahansa ei käynyt. Kun teet samassa paikassa työtä yhdeksän vuotta, on radiokanavien ohjelmat kuunneltu aika nopeasti loppuun. Kuuntelinkin ensimmäisen parin vuoden jälkeen töissä tosi paljon omia cd:täni. Lenny Kravitzin Greatest hits -levyä jopa niin paljon, että se ei enää lopulta suostunut pyörimään. Tällöin huomasin itsessäni myös musiikin suhteen muutoksen. En enää kuunnellut sitä kotona. Kun pääsin kotiin, tarvitsin hiljaisuutta ja siihen hiljaisuuteen ei kuulunut musiikki.


Kun syksyllä 2006 jäin sairaslomalle masennuksen vuoksi, huomasin, että en enää pystynyt kuuntelemaan musiikkia. Liitin sen välittömästi työhöni, joka tuohon aikaan ahdisti minua kovasti. Joten koko tämän ajan kun olemme mieheni kanssa tunteneet, on musiikinkuuntelu ollut minulle miltein mahdotonta. Ainakin nautinto on ollut kaukana. Tämä harmittaa ja surullisinta on, että meillä ei minun traumojeni vuoksi ole sitä "yhteistä kappaletta", joka melkein kaikilla pareilla on. Varsinkin kun monet kappaleet ennen sairastumistani yhdistyvät päässäni tiettyihin tapahtumiin. 

Saatoin ehkä vähän narrata, sillä tarkemmin ajateltuna meillä itseasiassa on mieheni kanssa ehkä yksi kappale, jota voisi kutsua siksi "meidän kappaleeksi", mutta sitä ei ole kuullut kukaan muu kuin minä ja mieheni sekä uteliaat naapurimme. Kun tapasimme, mieheni teki minulle oman kappaleen. En muista olenko kertonut, että tuohon aikaan mieheni kirjoitti ja teki paljonkin kappaleita, mutta niille ei enää ole ollut aikaa, kun runous vie sen verran paljon vapaa-ajasta. Kappaleessa Jonna on muuttunut Joannaksi, koska se nyt vaan sointuu englanninkieliseen kappaleeseen paremmin. ;)

Tällä hetkellä ainoa musiikki mitä kuuntelen viikoittain, on mieheni kitaransoitto ja laulaminen. Jostain syystä se ei saa oloani ahdistuneeksi, tosin tuon "taustamelun" ollessa päällä, en pysty keskittymään mihinkään muuhun. Yleensä surffailen netissä aivottomasti tuon aikaa, mutta ei se haittaa. Tiedän, että mieheni nauttii siitä. Jos taas mieheni kuuntelee musiikkia, hän kuuntelee sitä kuulokkeiden kautta, että saan pitää mielenrauhani. Joulun alla yleensä alan kuuntelemaan joululauluja, varsinkin Jussi Björlingin joululevy on sellainen, joka on kuunneltava kerran läpi. En kuitenkin pysty tuotakaan tekemään kovin pitkäjaksoisesti, koska se rauhattoman ahdistava olo iskee ja sitten on painettava STOP.

Naapurit sen sijaan aiheuttavat musiikin suhteen harmaita hiuksia minulle melkein viikoittain. Valitettavasti yksi naapuri on päättänyt, että myös minun on kuunneltava hänen tuuteista suoltamaansa höttöä. Auta armias, jos se tapahtuu silloin, kun olen vääntämässä blogitekstiä. Siihen loppui kirjoitus, en pysty keskittymään yhtään. Myönnän, että siinä kohtaa tulee myös vähän agressiivinen olo. Johtuen siitä, että minusta tuntuu, että naapuri ahdistelee ja on tunkeutunut minun kotiini, enkä siten saa tarvitsemaani rauhaa. Joku aiheuttaa minulle tahallisesti pahaa oloa. Tekisi mieli käydä heittämässä ne stereot parvekkeelta alas, että saisin hiljaisuuteni. Voitte uskoa, että minä olen se kerrostalokyttääjä, joka soittaa poliisit hyvinkin nopeasti paikalle, jos musiikki ei vaimene. 

Kaupassa lykätessäni ostoskärryjä mahdollinen taustamusiikki saa minut puristamaan rystyset valkoisina työntökahvaa ja tekemään kierroksen salamannopeasti. Riihimäellä yksi suosikkipaikoistani on yksityisessä omistuksessa oleva kirjakauppa, jonka sisällä on niin hiljaista, että voisi kuulla nuppineulan tippuvan lattialle. Ihana! Varmin tapa miellyttää minua liikkeessä, on sulkea taustamelu.

Viime viikolla eräässä lehdistötilaisuudessa ollessani jälleen ymmärsin, miten ahdistavaksi liian kovalla oleva musiikki voi käydä. Tilaisuudessa aiheena oleva tuotelanseeraus oli todella kiinnostava, mutta kovalla olevan musiikin vuoksi en pystynyt puolitoista tuntisen visiittini aikana miettimään muuta kuin kotiin lähtöä. Ajatukset olivat koko ajan yhtenä sotkuisena vyyhtinä päässä ja koitin vain tsempata itseäni, että jaksaisin vielä vähän, vaikka teki mieli repiä liian kovalla olevan musiikin vuoksi hiuksia päästäni. Selvisin tilanteesta hengittelemällä rauhallisesti, mutta huomasin olevani jälkeenpäin koko illan todella ahdistuneessa ja jännittyneessä tilassa. En varmasti ollut mitenkään hyvää seuraa ja koin itseni vaisuksi. 


Olen usein koittanut miettiä, mikä musiikissa aiheuttaa itsessäni niin negatiivisia tunteita. Olen puhunut asiasta terapiassa, koittanut siedättää itseäni ja vaikka mitä. Silti ne levottomuuden ja ahdistuksen tunteet, kun musiikki lähtee soimaan, eivät vain poistu. Olen alkanut epäilemään jonkinlaista aistiyliherkkyyttä. Sillä myös valolla on sama vaikutus. Ennen kevätaurinko toi virtaa, nyt se lähinnä valvottaa ja väsyttää, kunnes alan tottumaan siihen hiljalleen loppukesästä. Jotenkin haluan vain löytää asialle jonkin selityksen. Se helpottaisi minua käsittelemään sitä.

Tämä on oikeasti tosi surullista, koska entiselle minälleni musiikki antoi niin paljon. Koitan tsempata itseäni eteenpäin, että tämä on vain vaihe, joka voi vielä muuttua. En vain tiedä milloin. Mitä enemmän vuosia kuluu, sen epätoivoisemmaksi asian koen, koska tunnen, että se herkkyys ylimääräistä "melua" kuten musiikkia kohtaan vain lisääntyy. 

Löytyykö muita samanlaisia vai rakastatteko musiikkia?

Narciso -arvonta on suoritettu. Voittajalle on ilmoitettu asiasta sähköpostitse ja paketti lähti eilen matkaan. Kiitos kaikille osallistujille. Jos tällä kertaa ei tärpännyt, uusi tuoksuarvonta tulossa lokakuussa. 


39 kommenttia:

  1. Mulla on ihan sama juttu. En tykkää mistään taustamelusta ja jo auton radio ärsyttää ihan tuhannesti. Tulee sellainen sekava ja ärsyyntynyt olo... Miehen kuuntelemaa musiikkia vielä siedän, mutta kyllä siitäkin on jouduttu käymään parit keskustelut että yhdessä asuessa ei todellakaan ole ok läjäyttää stereoita täysille heti aamusta. Se taas on hänelle just se juttu joka saa heräämään, mutta mä en vaan voi sietää sitä. Samoin telkkarin pitäminen auki ilman että kukaan katsoo sitä: MIKSI?! Niinpä se menee niin, että mies laittaa telkkua päälle ja mä käyn sammuttelemassa ja ympäri mennään yhteen tullaan :D

    Ja oltiin juuri samassa tilaisuudessa, ja mun ajatukset oli just samanlaiset. Ahdisti vaan olla siellä, vaikka yritin kyllä jutella ja kierrellä ja olla sosiaalinen, mutta hitto sitä musiikkia ja sen tasoa! Vieläkin ärsyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotovereita! <3 :D

      Meillä ei ole koskaan telkkari päällä, jos sitä ei katsoa, en vaan käsitä sitä kanssa. Tosin se tapa oli jo mun lapsuudenkodissa, joten opittu sieltä. Tiedän, että oma mies tykkäisi kuunnella musiikkia, mutta meillä on sitten kompromissi, että käyttää kuulokkeita, jos kuuntelee musiikkia ja minä kuuntelen tyytyväisenä kitaran soittoa ja laulua säännöllisesti. ;)

      Poista
  2. Mulla soi radio usein taustalla, joten se ei minua häiritse, mutta koen musiikin silti välillä häiritseväksi. Just jossain kaupoissa se melu on aika kauheaa. Ja eilen ihmettelin tyttöä, joka kävelytti koiraansa ja kännykästä pauhasi musiikki myös muiden ulkoilijoiden iloksi. Ihmettelin etteikö voi olla hetkeäkään ilman melua, edes luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en pysty keskittymään yhtään, jos taustalla on yhtään mitään ylimääräistä, vaikka olisi hiljaisella. Tulee heti levoton olo ja ote herpaantuu. En esim. pystyisi varmaan työskentelemään työpaikoissa, jossa on joku melu päällä, pää halkeaisi alta aika yksikön. Mulla on vielä tosi hyvä kuulo, joten se mikä on usealle muulle normivolyymillä, on mulle kovalla. Monet ihmiset puhuu musta todella kovalla äänellä ja seurassa olo on sitten jotenkin hankalaa, kun tekisi mieli koko ajan sanoa, älä huuda, oon tässä vieressä. :D

      Tota mä kanssa ihmettelen, luonnossa olevat äänet on musta sitten rauhoittavia, mutta musiikki... argh.Varmaan on vaan tottunut siihen meluunsa niin, että ilman sitä olo olisi yhtä outo kuin mulla musiikin kanssa. Junassa näitä tyyppejä riittää, joilla kuulukkeet korvilla ja musiikki on silti niin kovalla, että kuulen vaunun toiseen päähän mikä kappale on menossa.

      Poista
  3. Kuulostaa tosi ikävältä! Mutta ymmärrän kyllä hyvin, mistä on kyse. Pahimpana masennuskautena en saanut musiikista samanlaista mielihyvää kuin yleensä saan. Tuntui kamalalta, koska musiikki on myös ammattini, ja ajattelin jo, että tulenkohan enää koskaan nauttimaan musiikista. Kaikkein kamalinta oli itseasiassa musiikin tekeminen itse. Olen aina ollut kova laulamaan, mutta alkoi tuntua, että olen vaan niin surkea, että turha enää edes yrittää. Onneksi nyttemmin musiikki on alkanut tuntua hyvältä, ja löydän lohtua niin musiikin kuuntelemisesta kuin tekemisestäkin.

    Musiikki on todella voimakas vaikuttaja, ja se voi repiä pintaan tunteita ja muistoja, joita ei ehkä haluaisi enää käsitellä. On tiettyjä juttuja, mitä en halua kuunnella, sillä olosta tulee levoton, alkaa ahdistaa ja tuntua vaan pahalta. Koita siinä sitten selittää, miksi saattaa jopa vihaisena etsiä musiikin lähteen ja sammuttaa sen. Musiikki on ärsyke, joka herättää voimakkaita tunteita. Siksi en vaan jaksa ymmärtää, miksi joka paikassa pitää olla musiikkia. Kamalimpia paikkoja ovat vaatekaupat, joissa soiva jumputus saa olon klaustrofobiseksi. Olen saanut paniikkikohtauksia paikoissa, joissa soi kovaääninen ja kovatempoinen musiikki. Siksi kuljenkin kuulokkeet korvillani melkein aina, sillä saanpa valita itse, mitä kuuntelen... Itse kuuntelen enimmäkseen rauhallista ja herkkää musiikkia, jossa voin keskittyä sanoihin, melodioihin ja tunnelmiin. Sillä on paljon kappaleita, joista olen saanut ja tulen saamaan lohtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on oikeasti tosi ikävää. :( Kun haluaisin pitää, kun olen ennenkin pitänyt, suorastaan rakastanut! Mutta keho on aivan eri mieltä asiasta. Jotenkin käsittämätöntä. Nyky-yhteiskunnassa on vielä todella vaikeaa elää tämän kanssa, koska sitä musiikkia on yllättävän monessa paikassa. Huomaan, että kotoa ulos lähtiessäni se on yksi kuormittavimpia asioita. Museoista pidän, samoin kirjastoista, koska siellä on yleensä hiljaista.

      Ehkä pitäisi yrittää tota omaa musiikkijuttua (kiitos vinkistä!), eli kuulokkeet korville ja jotain luontoääniä/mieleistä musiikkia soimaan. Pitäisi varmaan vaan ostaa jotkut tosi hyvät, ettei muu melu kuuluisi sitten läpi. Just toi "jumputus" on sitä pahinta. Tosin tuossatapauksessa mun olis tosi vaikea keskittyä liikenteeseen. En tavallaan voi tehdä kuin yhtä asiaa kerralla. ;) Yökerhot tai festarit on mulle tosi ison luokan kauhistus.

      Mullekin musiikki toi ennen sairastumista lohtua. Kuuntelin tiettyjä kappaleita sen vuoksi, koska ne herätti turvallisuutta ja hyvää oloa. <3

      Poista
  4. En olisi usko sua The OffSping tytöksi :) Metallicaa kuuntelin itsekkin nuorempana ja kyllä ne vanhat biisit uppoo vieläkin. Itse rakastan musiikkia ja musiikkiluokat tuli käytyä. Nyt vaan on itseltäkin jäännyt paljon paljon vähemmälle kuuntelu ja varmaan johtuu myös siitä kuin sullakin, että töissä sitä joutuu kuuntelemaan. Onneksi olen oppinut sulkemaan sen taustahälyn.

    Jonna, olet aina ihan parasta seuraa <3 <3 ja joo, se musiikki oli kyllä todella lujalla siellä.

    Viikonloppu tulee olemaan aikas musiikkipainotteinen, tämä lähtee juhlimaan synttäreitä We love the 90*s festareille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et vai? Mullahan elää sisällä punk rock -sydän, joka kohtaa iskelmän. Muhun ei ole koskaan kolahtanut ulkolainen pop-musiikki yhtään. ;)

      Mä luulen, että sillä on tosi iso vaikutus, jos töissä musiikkia päivät kuuntelee. Siitä tulee töihin liittyvä asia, ei vapaa-aikaa.

      Poista
  5. Minä tykkään ajaessa kuunnella Spotifyta tai jotain radiokanavaa josta ei tule puhetta, pelkkää musiikkia. Myös salilla pitää olla musaa, mielellään Radio Rock. Mutta kotona en siedä ääniä, en musiikkia enkä televisiota kovalla. Että vähän samiksia ollaan :) harmi sinällään että ei voi kuunnella vaikka haluaisi mutta hienoa että ihmiset osaavat myös arvostaa hiljaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meissä on yllättävän paljon samaa. ;) Mä uskon, että urheilua harrastaessa musiikki on tosi hyvä sparraaja.

      Mullehan hiljaisuus on niin tärkeää, että olen tirauttanut lapsuuden kodissa käydessä parit kyyneleetkin onnesta pelkästään siitä, kun olen tajunnut kuinka hiljaista siellä on. Täällä kerrostalossa asuessa en ikinä koe samanlaista täydellistä hiljaisuuden tunnetta kuin siellä. <3

      Poista
  6. Kuuntelen oikeastaan musiikkia (cd-levyjä) vain autolla ajaessani, kotona nautin (tarvitsemastani) hiljaisuudesta. Jos joskus harvoin kotona kuuntelen musiikkia, keskityn siihen, koska muutoin toimii häiritsevänä, levottomuutta aiheuttavana ärsykkeenä, alan kuulostelemaan ääniä musiikin "läpi". Minulla on myös tarkka kuulo ja muutenkin aistin asioita ympärilläni voimakkaasti, tämä tuntuu sopivan ominaisuuteen erityisherkkä. Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sama, silloin harvoin kun enää pystyn kuuntelemaan, en tee samaan aikaan mitään muuta. En pystyisi. Vaan silloin se musiikki saa kaiken huomioni. :)

      Poista
  7. Ymmärrän hyvin, mistä puhut. Minulla on ajoittain keskivaikeaa masennusta, enkä silloin pysty kuuntelemaan muuta kuin klassista musiikkia. Musiikki on aina ollut ihan kamalan tärkeä osa elämääni, joten kun se ei yhtäkkiä enää maistukaan, niin olo on outo ja tyhjä. Oletko antanut klassiselle musiikille mahdollisuutta? Minusta se ei vaadi kuuntelijaltaan niin paljoa, kuin kevyt musiikki tekee. Moni on varmaan eri mieltä tästä. :)

    Jätän tämän tähän, jos haluat kuulla yhden suosikkikappaleistani: https://www.youtube.com/watch?v=4fvo_iOuSck

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mieshän kuuntelee paljon klassista ja olen koittanut sitä itse myös välillä (ei tosiaan ärsytä yhtä paljon, mutta rauhottomuus siitäkin iskee, mutta sietokyky on mielestäni selkeästi korkeampi), mies on houkutellut mua myös oopperaan, mutta en ole vielä suostunut. ;)

      Käynpä kuuntelemassa tuon kappaleesi joskus ajan kanssa. <3

      Poista
  8. Mulle tuli hirveen surullinen olo tätä lukiessa. Musiikki on yksi parhaista asioista mitä tiedän ja harmittaa sun puolesta, ettet pysty siitä enää nauttimaan. Mulla on itselläni lähes aina joku toosa päällä. Heti kun aamulla herään, napsautan radion päälle. Mulle tulee yksinäinen olo jos olen kotona ilman minkäänlaista taustaääntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen itsekin tosi surullinen tästä asiasta. Oon tehnyt tän kanssa kauan surutyötä, mutta silti sisällä elää pieni toivo, että josko asiat olisi vielä joskus erilailla. Aikaa vaan on kulunut niin paljon, eikä muutosta ole näkynyt vaan asia on ehkä jopa pahentunut alkuajoista.

      Poista
  9. Pystyn paljon samaistumaan noihin tunteisiin! Vuoden 2010-2011 hittikappaleet ovat sellaisia, etten kykene niitä juuri kuuntelemaan -olin silloin kamalassa paikassa töissä ja kollega piti musiikkitv:tä aina auki. Esimerkiksi Jenni Vartaisen Missä muruseni on on tämän takia ihan kamala biisi. Pilasin myös kaksi hyvää albumia kuuntelemalla niitä noihin aikoihin -tarkoituksena oli saada siitä musiikista voimaa, mutta kun olo huononi, ei siitä ollut mitään apua. Nyt vain yhdistän ne levyt siihen kamalaan aikaan. :(

    Ennen tuota huonoa vaihetta elämässäni, musiikki oli minulle intohimo. Oli ihanaa siirtyä niiden luottolevyjen puoleen, kuunnella niitä ja nauttia. Tai jos silloin ahdisti paljon, lievensi musiikki ahdistustani. Siksi taas esimerkiksi Sonata Arctican Unia -albumi tuntuu hyvältä, koska sen tahdissa on itketty, mutta sitä on kuunneltu myös hyvinä ajanjaksoina.

    Voisinpa taas löytää uusia levyjä samalla tavalla kuin silloin ja kuunnella niitä läpi uudestaan ja uudestaan, kunnes ne ovat tallennettu sydämeen asti! Mutta ei, ei sen paskan työpaikan jälkeen, siitä hommasta ei ole tullut yhtään mitään... Kuitenkin asiani ovat sen verran hyvin, että VOIN kuunnella musiikkia ja jopa jonkin verran nauttia siitä, mutta en ole kokenut samanlasta intohimoa ja mehustelua ("rakastan tätä levyä niin paljon!") kuin mitä vielä useampi vuosi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulan, pystyin samaistumaan sun tekstiisi täysin! Miten joko kamala työ voi pilata tuollaisen asian elämästä! Mulla tällä hetkellä aika pysyvästi, toivon, että siihen tulisi muutos. Onneksi sentään pystyt kuuntelemaan, pääsispä itse edes joskus siihen vaiheeseen, nyt se on aika kaukana. Pistän kaikki ylimääräiset äänet aina pois päältä, kun olen kotona.

      Siis mäkin rakastin sitä Lenny Kravitzin levyä, en olisi sitä muuten puhkikuluttanut. Ihan harmittaa, että sellaista intohimoa ei voi enää kokea. :( Joten ymmärrän tuon mehustelun tarpeen.

      Poista
  10. Onpa ikävä juttu! Aikamoinen menetys, jos on ennen tykännyt lukea ja kuunnella musiikkia: kummastakin voi saada suurta lohtua ja nautintoa, ja nyt se on pois laskuista. Toivottavasti saat siihen ajan kanssa jotain selvyyttä ja ehkä helpotustakin.

    Hurmaavan pehmeät kukkakuvat antavat ymmärtää, että nautinnon lähteitäkin löytyy vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tää on siitä paha, että sairaus vei multa kaikki mun rakkaat lapsesta asti olleet harrastukset lukemisen ja musiikin kuuntelun. Onneksi ihminen on luova ja keksii uusia harrastuksia, kuten tämä blogin kirjoittamisen ja valokuvaamisen. ;) Jos minun pitäisi valita musiikista ja lukemisesta, että pystyisin tekemään edes toista kunnolla, ottaisin ilman yhtään epäilyä lukemisen. Se on kuitenkin itselleni vielä se rakkaampi asia.

      Poista
  11. Apua, kun näistä sinun postauksistasi tulee aina liikaa ajatuksia! En mitenkään saa niitä kaikkia kirjoitettua tänne kommenttikenttään - pääasiassa koska ehdin unohtaa niitä sitä mukaa kun niitä lukiessa tulee. :D

    Mutta ensinnäkin, kuulostaa tosi tutulta. Tai siis meillä on aika erilaisia kokemuksia ja minä kyllä kuuntelen musiikkia nykyäänkin (jonkin verran) ja soitan ja laulan itsekin (jonkin verran), mutta olen selvästi häiriöherkistynyt vuosien myötä todella paljon. Minä en tykkää kuunnella musiikkia enää taustamusiikkina, se tosiaan häiritsee. Blogin kirjoitus musiikin tahdissa - joo ei. Samalla tavalla häiritsee telkkarikin, en yhtään ymmärrä perheitä, joissa telkkari on päällä koko ajan muuten vain, vaikka kukaan ei katsoisi.

    Minä kyllä rakastan musiikkia, mutta jaksan kuunnella sitä vain rajatun aikaa päivässä. Enkä itse asiassa joka päivä. Tai en tiedä kuinka usein jaksaisin, mutta en vain tule kuunnelleeksi. Semmoinen taustahäly on vain meteliä. Jos musiikkia ei nimenomaan kuuntele, niin silloin se on vain jotain merkityksetöntä meteliä. Nautin hiljaisuudesta, ja mikä vielä tärkeämpää, minä tarvitsen sitä. Mutta en koko aikaa. Ja olen muuten huomannut, että livemusiikki, varsinkin akustinen, on ihan eri asia kuin stereoiden kuuntelu. Yleensä siinä tilanteessa ei edes yritä keskittyä mihinkään muuhun.

    Jännä muuten, nyt kun mietin, niin kestin paremmin naapureiden epävireistä karaokelaulua kuin sitä, että joku kuuntelee kovalla musiikkia. En tiedä, liittyyköhän sekin jotenkin tuohon livemusiikkijuttuun... mutta miten?

    Minä en ehkä ole se, joka ensimmäisenä soittaa poliisit naapureiden musiikin kuuntelun takia, mutta minä olen todellakin se tiukkapipo, joka bileissä käy vääntämässä musiikkia pienemmälle. Muistan yhdet vuosijuhlat joissa olin - yritin jutella ihmisten kanssa, joita en ollut nähnyt pitkiin aikoihin, ja olin aivan raivona, kun tanssimassa olevat bilettäjät kävivät koko ajan pistämässä nupit kaakkoon. Siis oikeasti, kyllä sen tanssimusiikin kuulee vähemmälläkin.

    Toisaalta jos minä kuuntelen musiikkia, en kestä yhtään, että sitä katkotaan. Pahimmillaan en kestä sitä, jos kuuntelen musiikkia ja minulle aletaan puhua, (jos olen ehtinyt uppoutua musiikkiin), mutta tässä pari päivää sitten koin taas jotain, mitä vihaan ylikaiken. Olin ostarin vessassa ja kuulin ja kuuntelin samalla kappaletta, joka taustalla soi. Se soi vessassa kovempaa kuin muualla ostarilla, tai sitten muuta hälyä oli vain vähemmän. Mieluummin ehkä olisin kuunnellut hiljaisuutta, mutta kun sieltä kerran musiikkia tuli, niin ehdin vähän uppoutua sen Disney-henkiseen tunnelmaan. Ja mitä sitten tapahtui? Hirveä, kovaääninen pimpelipom keskeytti kappaleen ja jonkun ylipirteä mainosääni kailotti korvaani jonkun liikkeen jostain tarjouksesta. Siinä vaiheessa olisi tehnyt mieli lyödä jotain, ja kovaa. Hetken harkitsin, että alan kerätä adressia, jossa vaaditaan tuollaisten mainosviestien totaalikieltoa. Mutta selvästikään ihmiset eivät toimi kuten minä. Jos suurin osa ihmisistä olisi minun kaltaisiani, tuollaisia veemäisiä mainoksia ei missään kuulisi, sillä ne eivät tehoaisi. Ne eivät nimittäin minuun tehoa. Ainoa tapa, millä enää haluan olla tekemisissä sellaisen liikkeen kanssa, joka aiheuttaa minulle noin voimakkaita ahdistureaktioita, olisi niiden ikkunoiden kivittäminen. Silläkin hetkellä minun teki mieli marssia siihen mainostettuun liikkeeseen ja huutaa siellä, että "Lopettakaa!". Haluaisin aloittaa boikotin, joka kohdistuu kaikkiin melusaasteen aiheuttajiin.

    Huh huh, nyt mulla lähtee lapasesta. :D Ei pitäisi pommittaa toisten kommenttibokseja tällaisella raivolla.

    Mutta sitä piti vielä sanoa, että olet kyllä ihana, kun kirjoitat näin avoimesti tällaisista aiheista. Olisi kiva, jos meitä erityisherkkiäkin alettaisiin joskus ottaa huomioon, ja eipä sitä varmaan tapahdu niin kauan kuin emme pidä itsestämme mitään meteliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Belle, kiitos ihan loistavasti kommentista! Välillä tuntuu vähän hölmöltä kirjoittaa, että annanko itsestäni vähän omituisen kuvan. :( Mutta en vaan voi mitään, että tunnen noin, en vaan päässäni vaan kroppani reagoi asiaan myös fyysisesti. Samaan aikaan olen surullinen siitä, että asiat eivät ole niin kuin ennen.

      Siis tuo musiikin katkominen, ARGH. Tää mun kovalla soittava naapuri harrastaa just sitä. Eli kuunnellaan vajaa minuutti yhtä kappaletta ja sitten ei, tää ei ookaan hyvä ja vaihdetaan seuraavaan. *näkee punaista* Tätä voi jatkua usean kappaleen ajan.

      Ilmeisesti itsekin siedän livemusiikkia ainakin kotona, koska miehen laulu ja kitaran soitto ei ärsytä. ;)

      Poista
  12. Ainiin, ja vielä (en osaa lopettaa) tuosta musiikin opettajasta ja ylipäänsä tuon ajan tavasta opettaa musiikkia, (toivottavasti ajat on muuttuneet), että ihan kauheaa. Ensinnäkin tuo että luokan edessä on pitänyt laulaa, ihan älytöntä. Ei kuviksessakaan tarvinnut piirtää niin, että samalla kaikki muut katsovat. Tuo on jotenkin vaan niin... hirveää ja idioottimaista. Joo, sopii osalle, mutta on toisille ihan kauheaa. Lisäksi tuo suhtautuminen musiikkiin ja musiikin oppimiseen on ihan aivoton. Toki jotkut ovat luonnostaan musikaalisempia kuin toiset, tosin siihenkin vaikuttaa varmasti aika paljon kasvuympäristö, mutta oikeasti, miten voidaan arvostella koulussa jokin semmoinen asia, mihin ei olla saatu opetusta? Ei meillä ainakaan mitään varsinaista laulun opetusta ole ollut, eikä tietääkseni kellään. Pitää vaan suht kylmiltään mennä laulamaan ja sitten se arvioidaan. Että mitä jos vaikka englantia ois opetettu noin? Ei olla vielä opetettu sulle, miten tätä kieltä lausutaan, mutta luepa meille ääneen tuosta paperista. Jaaha, aika surkeaa, saat säälistä kutosen. Että silleen.

    Noniin, nyt mä lopetan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuosta toivon todella, että entisestä tavasta opettaa voisi pauhata ikuisuuden. :D Juuri tuo, että laitetaan laulamaan opettamatta sitä, se on kaameaa. En kokisi opetuksena sitä, että laulukirjasta yhteen ääneen hoilataan kappaleita. Toinen mikä saa aikaiseksi vieläkin kylmätväreet on se nokkahuilun pakollinen vingutus, mitä tehtiin tuntitolkulla. Muistan, etten nauttinut musiikin tunneista yhtään. Mullahan ei ole kovinkaan kummoinen rytmitaju, lauluääntäkään ei ole, nuoteista en ole koskaan ymmärtänyt mitään opetuksesta huolimatta, joten tunnit olivat aika piinaa. :D

      Poista
  13. Mäkin huomaan päivä päivältä arvostavani hiljaisuutta yhä enemmän <3 En todellakaan tunne oloani kotoisaksi paikoissa, jossa bassot pauhaa ihan täydellä teholla (esim. vaateliikkeet yms). Televisio ei voi olla päällä muuten vaan, jotenkin en vaan siedä "turhaa taustamelua". Radiota kuuntelen nykyään enää aika harvoin, en edes pitkillä automatkoilla, kun ajan pidempiä työreissuja. Jotenkin vaan hiljaisuuden merkitys korostuu päivä päivältä enemmän, varsinkin stressaavina aikakausina. Nautin hiljaisuudesta. Kerrostalossa asuminen oli yhtä tuskaa, kun joku päätti luukuttaa musiikkia "vääränä aikana". Silloin kun olisin halunnut, että on hiljaista. Miten monet kerrat mä olenkaan valittanut naapureille metelistä, en jaksa edes laskea. Musta jokaisen pitäisi voida kotona nauttia rauhasta. Silti kaikesta tästä hiljaisuuden vaalimisesta huolimatta mä voin sanoa rakastavani musiikkia (ja laulamista), sillä se on ollut yksi niistä asioista, joka on tuonut mulle voimaa vaikeimpina aikoina. Mutta kuuntelen musiikkia silloin, kun se musta tuntuu hyvältä ja niitä biisejä, jotka senhetkiseen mielentilaan sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan taidettukin puhua tästä, oon sulle vähän kateellinen sun asunnosta. Tää kerrostalo ei todella ole herkkua sellaiselle ihmisille kuin me. Toivon todella, että olisi joskus mahdollisuus muuttaa johonkin, missä saisin sen täydellisen hiljaisuuteni. ;)

      Musta kans tuntuu, että noi musiikkia kovalla soittavat ihmiset ovat liikenteessä sillä mentaliteetillä, että he voivat tehdä kotonaan mitä vain. Niin voivatkin, kunhan se ei häiritse naapureita. Meidän taloyhtiön säännöissä on aika kivasti kielletty tahallisen melun aiheuttaminen kellon ympäri ja sitten on vielä erikseen se hiljaisuusaika. Joten tuo musiikin soitto niin kovalla, että naapuri kuulee on tahallista melua, joten poliisit voi soittaa päivälläkin. Onneksi ei ole viime aikoina tarvinnut, kun sitä musiikkia ei ole kuitenkaan tuntitolkulla soitettu.

      Poista
  14. Radion kuuntelemisen olen jättänyt minimiin sillä en pidä nykyisestä kanavaohjelmasta vaan se kuulostaa korviini teennäiseltä ja aamu-unisena myös uskomattoman ärsyttävältä turhan nauramiselta. Kotona olen huomannut viihtyväni nimenomaan hiljaisuudessa. Kuuntelen hyvin harvoin mitää musiikkia kotona ja muutaman kerran olen ihan pyytänyt vieraillessani esim. sisareni luona, että voiko taustamusikin sulkea, myös yksikseen puhuva tv ärsyttää minua suunnattomasti.

    Se milloin kuuntelen musiikkia on viime vuosina kutistinut, mutta sopii minulle nykyään. Kuuntelen pidemmillä työmatkoilla tai autoreissuilla musiikkia (mainoksetonta spotifyta tai omia levyjä) tai bussi/junamatkoilla. Maksullisen Spotifyn tosin katkaisin tässä kuussa ihan sen vuoksi, että kuukausimaksullinen käyttö tuntui vähin ylimitoitetulta kun musiikkia kuuntelin n. 3-6 h kuukautta kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että itse hieman "pökkerössä" ollessa väkisin naurattaminen ei välttämättä ihan uppoa. Itsehän olen aamulla sellainen mörökölli, että kenenkään on turha yrittää puhua mulle mitään syvällisempää pariin tuntiin. :D

      Poista
  15. Tuli haijea olo noista ysärimuisteloista! Ecuador! <3 Itse tein nuorempana mm.läksyt musiikkia kuunnellen, nykyään en pysty millään lukemaan musiikin pauhatessa. Olen syyttänyt väsyä ja ikää tästä. Harmi että kaupoissa huutaa musiikki, varsinkin joissain vaatekaupoissa pitää suorastaan huutaa myyjälle. Ihanaa että miehesi soittaa ja laulaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ysäri on itselleni rakasta aikaa, se oli sitä aikaa kun pystyi olemaan vielä hetken nuori ennen kaikkia vastuita. Toisaalta niitä ensikokemuksia osui siihen myös harvinaisen paljon. Ysäriltä mulla on vaikka kuinka monta biisiä, että muistan tapahtumia, että tää ja tää kappale soi silloin. 2000-luvun alussa huomattavasti vähemmän jo.

      Kyllä musiikki on silloin kaupassakin liian lujalla, jos sen takia joutuu korottamaan ääntään. Saattaisko olla yksi syy, miksi tilaan melkein kaikki vaatteet netistä? ;)

      Poista
  16. Kirjoja minäkään en ole pystynyt lukemaan vuosiin, viimeksi olen tainnut lukea kirjan alusta loppuun yläasteella 90-luvun puolivälissä! Olen monesti yrittänyt aloittaa kirjaa, mutta mikään ei ole ollut toistaiseksi niin kiinnostava, että olisin saanut keskityttyä lukemiseen muutamaa sivua enempää. Saatan lukea sivuja eteenpäin, mutta havahdun jossakin vaiheessa siihen, etten muistaa mitään lukemastani. Pari novellia olen naistenlehdistä lukenut, mutta niissäkin sai hieman ponnistella, että sai keskittymisen pysymään. Juha-Pekka Koskise MeNaisissa julkaistu jatkis 'Helppoa rahaa' on ollut ainoa, jossa olen pysynyt koko ajan mukana juonessa, ja jota olisin pystynyt lukemaan kerralla enemmänkin kuin sen parin sivun verran. En usko, että vielä vuosi sitten olisin kyennyt tätäkään lukemaan, mutta nyt alkaa jo pääkoppa olla vähän vastaanottavaisempi :) Minun masennusta sairastanut (edesmennyt) läheiseni ei pystynyt keskittymään edes sanomalehteen. Silloin ihmettelin miten se on mahdollista, mutta enää en ihmettele yhtään, vaikka itselläni ei varsinaisesti masennusta olekaan ollut, mutta sitä muuta ahdistusta kyllä, ja kyllä se vaan vaikuttaa uskomattoman paljon keskittymiskykyyn ja vaikka mihin. Ei vaan ajatus pysy koossa.

    Olisiko tuon musiikin suhteen vähän iälläkin tekemistä, sillä itsekin olen tullut viime vuosien aikana varsin meluherkäksi, enkä kovin paljoa kuuntele musiikkia kotona. Autossa kuuntelen radiota useimmiten ja välillä saatan kotonakin kuunnella joitakin suosikkejani, mutta kyllä harvassa on ne kerrat, kun laitan levyn tai youtuben laulamaan ainakaan pitkäksi aikaa kerrallaan. Nautin kyllä edelleen musiikista paljon silloin, kun jaksan sitä kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lukemisen muistaminen on omakin ongelmani. Usein yritän sitten niin sinnikkäästi, että huomaan lukeeneeni samaa sivua kymmeniä kertoja aina vaan alusta ja silti en muista siitä paljoakaan. Tätä hommaa testattiin minulla muutama vuosi psykologisissa testeissä ja olin kyllä tosi paljon keskiarvon alapuolella. Taidettiin todeta heikoksi. Vielä vaikeampaa on, jos joudun kuuntelemaan pitkät pätkät toisen puhetta, en muista kuin alun. :D Esim. testissä luettiin mulle pätkä tekstiä. Muistin ekalla kerralla ensimmäisestä lauseesta ehkä yhden asian, en muuta. Toinen lukemiskerta minulla ei parantanut asiaa. Ihana kaameaa. Koska kävin esim. yläasteen läpi niin, että kuuntelin tunneilla, mitä sanottiin ja kokeisiin luin sitten tosi harvoin. Silti ihan tuntimuistamisen vuoksi kokeista tuli 7-9. :D Nyt ei mitään mahdollisuutta, huomaan, että kuunnellessa pidempää selostusta, alan tulemaan levottomaksi sekä ahdistuneeksi ja yleensä haen huoneesta jonkun kiinnikohdan, jota sitten tuijottelen rauhoittaakseni itseni, että tilanne menee ohi. Tietenkään sitten en ole enää pystynyt kuuntelemaan, mitä joku on puhunut. Mies ei edes yritä kertoa mulle mitään pitkiä sepustuksia, koska huomaa tuon keskittymiseni herpaantumisen.

      Sitten taas esim. ihmisten kasvot muistan normaalia paremmin. Ilmeisesti kuvaa katsomalla pystyn sisäistämään asioita helpommin.

      Luulen, että tuolla musiikilla voi olla varmasti osaksi iänkin kanssa tekemisistä. Tosin jo nuorena soitin sitä paljon hiljaisemmalla kuin muut, en edes silloin pystynyt käsittämään, miksi sitä pitää huudattaa.

      Poista
  17. Mulla menee taas ihan toistepäin. Radio pitää olla päällä aamusta iltaan ja välillä laitan musiikkia kovemmalle, jotta saan hyvän mielen itselleni. Ainoastaan silloin laitan musiikin pois päältä, kun kirjoitan blogia. Siihen tarvitsen hilaisuuden jotta pystyn keskittymään tesktiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Meitä on erilaisia, taidat olla tässä just se ääripää itseeni verrattuna. :)

      Poista
  18. Mä en nykyään kuuntele musiikkia juurikaan. Ei se mua varsinaisesti ärsytä, mutta halua mieluummin olla hiljaisuudessa kuin kuunnella musiikkia. Mä en ymmärrä ollenkaan sitä, että telkka/radio on aina päällä. Jos mä oon yksin kotona niin meillä ei tv aukea yleensä ollenkaan. Ehkä mun sosiaalinen työ tekee sen, etten halua/jaksa vapaalla ollessa kuunnella mitään. Tykkään kyllä musiikista ja nuorempana se olikin tärkeää. Joissain vaatekaupoissa soi musiikki ihan älyttömän kovalla, tulee kyllä heti olo, että käännympä ovelta pois.

    Se koulun "laulukoe" oli kyllä järkky, varmaan monelle tullut traumat siitä. Kauheeta, että laulamisesta tehdään mörkö tuollaisella touhulla. Kyllähän jokaisen pitäisi uskaltaa laulaa, äänestä viis. Itsekin oon aikuisena laulanut karaokea joskus, se on ihan kivaa. Ja lauluopetusta oon joskus miettinyt, tykkäisin laulaa, vaikkapa kuorossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin on jopa vaikea muistaa milloin yleensä olen laittanut telkkarin päälle. Tällä viikolla olen tehnyt sen harvinaisen usein, koska tykkään katsoa urheilua. Yleensä voi mennä viikkoja, että en sitä päälle pistänyt.

      Se koe oli hirveä. Toivottavasti sitä ei enää pidetä. Yleensäkään ihmisen lauluääntä tai mitään piirtämislahjoja ei pitäisi arvostella. Koska ne on sellaisia juttuja, että vaikka niihin saisi opetusta niin lopulta toiset on vaan luontaisesti lahjakkaampia kuin toiset. :)

      Poista
  19. Mulla ei ole niinkään ahdistusta musiikin suhteen, mutta tuo musiikille altistuminen naapureiden kautta on varsin tuttua. 2006 jouduin muuttamaan, kun alakerran naapuri oli onnistunut edellisen vuoden aikana soittamaan niin paljon musiikkia ja niin kovaa, että purskahtelin jo itkuunkin kotona, kun pienikin basson jysähdys kuului. Silloin kun tämä musiikinsoittelu alkoi eli 2005 oli mulla vielä opintojen päättäminen käsillä ja muun muassa ylioppilaskirjoitukset. Sen jälkeen olen kauhulla odottanut, onko tulevat naapurini hiljaisia. Luojan kiitos, olen selvinnyt vähällä. Tässä asunnossa naapurit ovat olleet ihania ja hiljaisia, kerran olen kahden vuoden aikana alakertaan joutunut soittamaan poliisin raivokkaan biletyksen johdosta. Edellisessä asunnossa yläkerran naapurin mekkaloinnit loppuivat, kun laitoin hänelle lapun. Sitä edellisessä asunnossa kiusana oli vain silloin tällöin alakerran naapureiden riidat ja koiran haukunta. Kaikki onneksi niin satunnaisia, että en ahdistunut vaikka toki aina säikähdinkin, että "taaaaaasko se alkaa, voi ei!". Kiitos siis tästä kaikesta kymmenen vuoden takaiselle naapurilleni. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa aina sama pelko, kun tässä ympärillä on naapureita vaihtanut jonkun verran, kun ollaan tässä kuitenkin kuusi vuotta asuttu. Tuleeko taas uusi, joka soittaa sitä musiikkia... Meillä on naapureiden suhteen ollut aika huono tuuri, hirveän äänekkäitä puhumaan, välillä jopa puheääni kuuluu ihan selkeästi, ilmankos sitä musiikkiakaan ei kuule, kun oma äänikin on silkkaa kiljuntaa. ;) Mutta sitten on taas aivan ihania hiljaisia naapureita iso liuta.

      Ymmärrän hyvin, että se naapurin musiikinsoitto voi saada itkun aikaiseksi, tuttua täälläkin. <3 Sitten sitä vaan pohtii, että miksi ihmeessä pitää olla kotonakin näin ahdistunut, kun koen kodin turvapaikaksi.

      Poista
  20. Mulla on musiikki vaan jäänyt.. nautin kyllä kun kuulen hyvää musiikkia, mutta en yleensä oma-aloitteisesti laita sitä päälle. Olen niin nirso, että musta on kauhean työlästä etsiä musiikkia, joka miellyttää. Mutta silloin tällöin saatan jumahtaa johonkin kappaleeseen. On kyllä vähän haikeaa, kun ennen jaksoin intoilla musiikista. Tilailin vaikeasti saatavia levyjä ulkomailta yms.

    Radiosta kuuntelen vain Yle Puhetta, vihaan soittolistoja ja puhkikuluneita hittejä.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown