Marc Jacobs – Daisy Dream Forever


"Dream as if you`ll live forever. Live as if you`ll die today."
-James Dean

Dramaattinen aloitus, mutta jotenkin tuo James Deanin suusta kuultu lausahdus on niin totta ja samalla se sopii hyvin tämän päiväiseen tuoksuun, joka tulee myyntiin syyskuussa. Apua, se syyskuu alkaa jo huomenna! Mihin se kesä katosi?

Muistatte varmaan, kun viime vuoden loppukesästä esittelin täällä ensimmäisen Marc Jacobs tuoksuni Daisy Dreamin. Daisy Dream on kaikessa helppoudessaan mukava päivätuoksu ja se onkin löytänyt tiensä iholleni monta kertaa kuluneen vuoden aikana. Silti pohdin itsekseni jo tuolloin vuosi takaperin, että kun tuoksun nimi on Dream, niin ehkä se voisi olla hivenen salaperäisempi ja unenomaisempi, eikä niin kevyt ja helppo. Unethan eivät koskaan ole helppoja. Tuoksun tekijät olivat mitä ilmeisemmin ajatelleet alkuperäisen tuoksun erilaiseksi kuin minä, joten mitäpä sitä enää itkemään. Sen sijaan syyskuussa markkinoille tuleva Daisy Dream Forever kutkutteleekin tuoksuhermojani aivan eri tavalla kuin edellinen versio.


Pullo jatkaa edeltäjänsä linjalla. Se on suuri ja näyttävä. Niin näyttävä, että mieskin kiinnitti siihen heti huomionsa nähtyään sen lipaston päällä. Aika harvoin enää tuoksupullojani kommentoi, mutta tätä piti niin erikoisena, että siitä piti mainita. Pullossa on Dreamista tuttu päivänkakkarakuvio, joka on tässä EdP:ssa sininen. Itse pullo on myös sinistä lasia, joten pullon sininen väri ei tule tuoksunesteestä. 

Alkutuoksussa Daisy Dreamin tapaan reilu annos mehevää karhunvatukkaa, makeaa päärynää ja kirpeää greippiä. Sydäntuoksussa litsiä, jasmiinia ja visteriaa. Pohjatuoksu on hyvin erilainen, tällä kertaa pohjalla ainoastaan valkoista puuta. Sen sijaan myski ja kookosvesi on jätetty pois ja tämän huomaa. Kookosvesi teki Daisy Dreamista tuoksuna hivenen raikkaamman ja kevyemmän, kun ainoastaan puisella pohjanuotilla varustettu Daisy Dream Forever on tuoksuna huomattavasti tummempi, aikuisempi ja elegantimpi. Minuun nenääni myös jasmiini tulee esiin tässä EdP:ssa voimakkaammin. Tässä on sitä Dream-henkeä, mitä hieman jo kaipasin edelliseen versioon. Dream Foreverin kesto iholla on reilut kuutisen tuntia, joten päivän aikana en tätä lähtisi lisäilemään. 


Tuoksun taustalla yhteistyössä ovat neninä toimineet Alberto Morillas ja Ann Gottlieb. Morillas on mm. aikaisemmin onnistunut luomaan yhden kaikkien aikojen lempituoksuistani Giorgio Armanin Sensin. Ann Gottlieb on taas tehnyt töitä mm. Calvin Kleinille ja uskokaa tai älkää, on toiminut nenänä moneen Axen tuoksuun. Ladyn nenä ei voi olla kovin väärässä, sillä niin monen kaksilahkeisen suihkunurkasta löytyy jotain Axea, vaikka ne eivät omiin lemppareihini kuulukaan. ;)

Kiinnostaako Daisy Dream Forever?

Ps. Tällä viikolla kommentteihin vastaaminen voi kestää hieman normaalia kauemmin. Postauksien aikatauluissa voi olla myös muutoksia. Operaattori ilmoitti iloisesti viime viikolla, että tällä viikolla ma-pe netin toiminnassa tulee olemaan katkoja korjauksien vuoksi ainakin klo 8-16 välisenä aikana, mutta tiedätte, että kun operaattori alkaa korjailemaan jotain, ne katkot voivat jatkua 24/7. Mutta koitetaan selvitä viikko, vaikka tiedän, että tulen repimään peliverkkarini tuon säädön vuoksi. Viikko on minusta kyllä käsittämättömän pitkä aika korjauksien suorittamiseen/päivittämiseen näin netin käyttäjän näkökulmasta. Ihanaa viikkoa kaikesta huolimatta!

Tuoksu lehdistönäyte.



  1. Nämä Daisy Dreamit ovat ainoat tyylikkäät Marc Jacobsin hajuvesipullot! Kaikki muut, varsinkin Dot, ovat aika kauheita..:D Perus-Daisya käytin alle 20-vuotiaana, mutta sen jälkeen Marcin tuoksut lakkasivat kiinnostamasta. Itseasiassa, seurasin ahkerasti miehen muotinäytöksiä ja haastatteluja useita vuosia, mutta nyttemmin olen tipahtanut kelkasta. Tämä uutuus vaikuttaa miellyttävältä, joten täytyykin testailla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans näistä, onhan ne toisetkin kivoja, mutta hieman övereitä. ;) Nää on vähän simppelimpiä. Sä muuten saattaisit tykätä kans näitä enemmän myöhemmin syksyllä ilmestyvästä Decadencesta, se vaikuttaa ihan erilaiselta Jacobsin tuoksulta. :)

      Poista
  2. Rakastan Daisy tuoksuja ja oikein väristyttää tuskasta, kun en ole tätä päässyt vielä tuoksuttelemaan. Mä en kestä!!! Ihana pullo ja mielenkiintoinen tuoksu, tiedän jo "rakastan". <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä sä kohta pääset! ;) Tykkään henk.koht tästä vielä enemmän kuin edellisestä Daisy Dreamista, joka sekin on tosi kiva päivätuoksu.

      Poista
  3. Voi viitjat!Mun pitää vissiin ostaa tämä. Vastahan Tiia sai mut ostamaan Juicy Couturen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Juicy Couturekin on todella ihana. Tää on erilainen, sellainen raikkaampi ei niin makea. :)

      Poista
  4. Ihanan värinen pullo! On tuo kukkakuviointikin kyllä nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Tykkään itse tosi paljon näiden Daisy Dreamien päivänkakkarakuviosta. :)

      Poista
  5. Kaunis pullo! Houkutteleva kuvaus tuoksusta - täytyy käydä testaamassa.. :)

    pienet.suloisuudet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös. Syyskuun aikana pitäis tulla tuoksu myyntiin. :)

      Poista
  6. Daisyt ovat kyllä myös suosikkejani:) Voi vitsi, mikä pullo. Hei, jos sulla jää noita korkkeja noista käytetyistä pulloista, niin säästä ne mulle, jos et itse tarvitse :) Kaikki ihanat hajuvesipullonkorkit käy, jos ne on sulla vaikka roskiin menossa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän korvan taa korkkitoiveesi. Ei kyllä kamalan usein tyhjene, kun niitä on niin paljon, mutta joskus. Seuraava loppuva on Hermesin Un Jardin Sur Le Nil. :D

      Poista
  7. Ihana kuvat, oijoi! ^_^ Daisyt ovat jääneet itselleni vain ihastelun asteelle, osittain siksi että hyvä ystäväni keräilee näitä. Tätä aion kyllä käydä tuoksuttamassa :)

    Ja kääk, minkä pituinen nettikatkos :O Meillä ei oo onneksi koskaan ollut mitään kovin pitkää ja tarvittaessa sitten menee puhelimen netin kautta, jos kotona jostain syystä perusnetti ei toimi :T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salka! Ymmärrän tosi hyvin, munkin on vaikea käyttää tuoksuja, mitä joku läheinen käyttää. Ei vaan tunnu omalta, kun tulee toinen mieleen. :)

      No eikö ookin järkyttävä? Nyt toimii, mutta katsotaan taas huomanna uudestaan. :D Onhan mulla toki iPad, mutta en oikein tykkää kirjoitella sen kanssa postauksia.

      Poista
  8. Tykkään pullosta, voisin haluta tällaisen jo sen takia. Täytyypä tuoksutella kun jossain törmään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullo on kyllä tosi makee. Tykkään tuosta isosta korkista, mistä on helppo ottaa kiinni. :)

      Poista
  9. Haluan, haluan, haluan <3 Nyt vaan odotellaan, että se saapuu kauppaan. :)

    VastaaPoista
  10. Mun on niin pakko päästä tuoksuttamaan tuota tuoksua, se kuulostaa niin hyvältä ja pullokin on niin söötti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on hyvä, tykkäsin, koska tää on mun makuun naisellisempi kuin Dream. :)

      Poista
  11. Sulla on aivan ihania tuotekuvia täällä! Vau! Sulla on selkeästi hyvä esteettinen silmä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! Ihan itse opeteltua, mutta joo, ollut pienestä asti vika kiinnittää huomiota kaikkiin yksityiskohtiin. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives