18.8.2015

NAFHA Purifying Face Lotion & alekoodi


Olen kirjoitellut Nafhan tuotteista teille aiemminkin, ihastuin silloin palavasti varsinkin sarjan rauhoittavaan kasvonaamioon, jota itseasiassa olen ostanut itselleni jo uuden tuubin. Nafha-sarjasta löytyy melkein kaikki tuotteet naamiosta puhdistukseen ja silmänympärystuotteeseen, sekä vartalonhoitoon ja öljyihin. Yksi on kuitenkin tähän asti puuttunut. Kasvovesi. Tiedän, että toiset tulevat varsin hyvin toimeen ilman tätä tuotetta, varsinkin misellivesien vallattua markkinat, mutta minä en. Jos puhutaan ihonhoitosarjasta, mielestäni sarja ei ole täydellinen, jos se ei sisällä kasvovettä. Sillä kasvovesi on ihonpuhdistukseni kulmakiviä. Kasvovedellä saa viimeisteltyä ihonpuhdistuksen ja sen tarkoitus on jättää kasvoille raikas ja kiristämätön tunne, sekä rauhoittaa ihoa puhdistuksen jälkeen. Se valmistelee ihon vastaanottamaan ne herkut, mitä aiot sen jälkeen ihollesi pistää. En vaan voisi puhua enempää kasvoveden puolesta. Käyttäkää, huomaatte kyllä eron pitkän ajanjakson kuluessa. ;)

Nafhahan on ranskalainen Ecocert-sertifioitu tuotesarja, jonka tuotteissa yhdistyy mielestäni luksus ja luonnollisuus kohtuulliseen hintaan. Tuotteissa käytetäänkin korkealaatuisimpia luonnollisia raaka-aineita, sekä luomutuotettuja ainesosia. 

Nafhan uusi tuote kantaa nimeä Puhdistava kasvovesi (Purifying Face Lotion). Tätä pelottavaa puhdistava -sanaa ei kannata kuitenkaan edes herkkäihoisten säikähtää, sillä minusta tämä sopii kaikille ihotyypeille juurikin hellävaraisuutensa vuoksi. Omaa pintakuivaa ihoani tämä ei ole kuivattanut ollenkaan vaan tunne iholla käytön jälkeen on miellyttävän pehmeä. Tuoksu tässä on todella mieto, kuvailisin sitä lempeän raikkaaksi. Kasvovesi on pakattu runsaaseen 200ml:n suihkepulloon, josta pidän kovasti. Pakkaustapa lisää sen käyttöominaisuuksia. Tuotetta voi suihkutella kasvoille päivän aikana viilentämään ja kosteuttamaan ihoa, sillä saa kiinnitettyä varsinkin mineraalimeikin, sillä suihke on todella hienojakoinen. Käyttöohjeissa neuvotaan suihkuttamaan kasvovettä kasvoille aamuin/illoin, minä olen suihkutellut siinä välissäkin. Jos en jaksa odotella kuivumista muutamia sekuntteja, taputtelen tuotteen puhtain sormin kasvoille nopeuttaakseni sen imeytymistä. Toinen vaihtoehto on suihkuttaa tuotetta pari suihkausta vanulappuun ja pyyhkiä sillä kasvot, varsinkin jos haluat käyttää tuotetta viimeistelemään ihonpuhdistuksen. 

Kasvovesi sisältää sitruunaa, pomeranssia ja kaktusviikunaa, jotka yhdessä ravitsevat ja pehmentävät herkkää sekä ärtynyttä ihoa. Taikapähkinä ja sitruunaverbana auttavat parantamaan ihon rakennetta, kun taas hevoskastanja ja carob vähentävät ihon punoitusta. 


Nafhan tuotteet ovat tällä hetkellä -20% Biodellyn verkkokaupassa 26.8 asti. Mutta teillä on lukijoinani mahdollisuus saada kaikista verkkokaupan tuotteista -10%, kun kirjoitatte kassalla kupongit kohtaan alekoodin KEYWORD. Alekoodi koskee myös kaikkia aletuotteita! Blogin alekoodi on voimassa syyskuun loppuun asti. Tiedoksi, etten hyödy mitään teidän alekoodilla tekemistä ostoksista, joten tämä on vain jotain jota halusin tarjota teille, jos olette Biodellylle tilausta tekemässä. 

Esim. Kasvoveden normaalihinta on 21,50 euroa, Nafha-tuotteiden -20% jälkeen hintaa jää 17,20 euroa, kun syötätte lisäksi koodin KEYWORD niin kasvovedelle jää hintaa ainoastaan 15,48 euroa. 

Onko Nafhan tuotteet tuttuja? Tuletteko toimeen ilman kasvovettä?


Kasvovesi lehdistönäyte, saatu maahantuojalta. Jutun linkeistä en saa rahallista korvausta.


22 kommenttia:

  1. Onpa hyvä, että olen vitkutellut Nafhan tuotteiden tilausta. Täytyykin heti laittaa tilaus vetämään. Kiitos!

    OutiS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää sattuikin sitten hyvin! :) Saa vielä alennuksen päälle alennusta. ;)

      Poista
  2. Jos joku on ihonhoidossa pakollinen, niin kasvovesi! :D Mä en luopuisi sen käytöstä ikinä. Mutta sen varmaan jo tiesitkin, kun oon tarpeeksi sitä blogissani kuuluttanut ;) Tämä Nafhan uutuus menee kyllä mulla kokeiluun. En edes tiennyt, että tällainen on ilmestynyt, joten kiitos vinkkauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän! Yhtä riippuvainen kuin minäkin. :D Tää on tosi uusi tuote, tuli tässä kuussa. Sarja kyllä kaipasi tätä, joten voisi sanoa: Vihdoin! :)

      Poista
  3. Tämä kuulostaa hyvältä! Nafhan tuotteet ovat hyviä, kuorinnasta ja naamiosta tykkäsin eniten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on hyvä, tykkään tämän raikkaasta tuoksusta, joka ei yllättäen ole omaan nenääni yhtään sitruunainen vaikka niin voisi päätellä sisuksesta. Ainoastaan sellainen raikas. :) Naamio on niin hyvä, kuorintaa en ole kokeillut.

      Poista
  4. Nafhan tuotteista ei ole kokemusta, mutta täytyy kommentoida kuinka olen ihastunut suihkemuodossa oleviin kasvovesiin. Otin just käyttöön La Roche-Posayn lähdevesisuihkeen (ei siis varsinaisesti kasvovesi), joka on niin raikas vaihtoehto pumpulilappuun verrattuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, siis mun puolesta kasvovesiä on turha pakata mihinkään muuhun kuin suihkepulloon. Mähän siis kaadan kaikki kasvodet suihkepulloihin, jos ne ei sellaisessa ole. :D Se La Roche-Posayn lähdevesisuihke on mun miehen suosikki. ;)

      Poista
    2. Sama täällä, kierrätän Hauschkan matkakokoisia kasvovesipulloja yhä uudestaan, kun niissäkin on mielestäni myös sopivan sumuisa sumutin. Onko sulla Jonna vinkata hyvää suihkepulloa, jonka saisi siis kaupasta tyhjänä? Mulla on muutama sellainen matkapullosetti, mutta niissä on ärsyttävän huonot sumuttimet. Ja ne on tietysti muovia, eli sikälikin ovat vähän arveluttavia. Hauschkan pullot olen aina tiskannut huolellisesti, mutta niissä on kyllä aina silti aistittavissa Hauschkan kasvoveden omintakeinen tuoksu, eli ainetta ilmeisesti kuitenkin aina jää jonnekin suihkumekanismiin lymyämään, vaikka senkin yritän pestä ja moneen kertaan suihkutella pillin tyhjäksi...

      Poista
    3. Ne on hyviä, mä vaan pelkään, kun ne on lasia ja oon mämmikoura. :D Käytän itse enemmän muovisia uudestaan. Esim. pakkaustukustahan saa ostettua noita muovisia, mutta mulla on toisissa niissä ollut tuota pumppuongelmaa, toisissa taas ei. Suihke on siis hyvä, mutta vähän aikaa käytössä oltuaan pumppu alkaa jumittamaan. :( Tosin ne on niin halpoja, että oo paljon väliä, vaikka huonojakin joukkoon eksyis. Pakkaustukussa on älyttömän nopea toimitus, parissa päivässä. :)

      http://www.pakkaustukku.fi/tuotteet.html?id=2/208

      Poista
  5. Suihkutettava kasvovesi on ihan mahtava keksintö! Kaiken muun hyvän lisäksi kostealle iholle saa levitettyä tasaisesti kaikki kalliit tehotipat ja seerumit. Muuten tulisi leviteltyä ehkä liikaa. Kasvovesiä on kaapissani jo moneen tarpeeseen, mitä en olisi ennen uskonut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Itse tosiaan kaadan kaikki kasvoveteni suihkepulloihin, koska se monipuolistaa käyttöä ja hieman kostealle iholle on unelma levittää seerumit ja voiteet niin kuin sanoit. Tää on kait vähän kalliimpi pakkaustapa, syy miksi aika harvoja kasvovesiä on suihkepulloissa. Tosin musta tää trendi on ollut viime aikoina selvästi nouseva. ;)

      Poista
  6. Mua kiinnostais testata Nafhaa, olen lukenut siitä paljon hyvää. Mutta vielä en siis ole saanut testattua.
    Ja kasvovesi, en voi elää ilman :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvovesi on kyllä ihan ehdoton, uskon, että sun iholla edut on vielä suuremmat. ;)

      Poista
  7. Hyvä kasvovesi on kyllä aivan must-tuote ihonhoidossani, sopivalla sellaisella olen huomannut niin selkeitä positiivisia vaikutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä on, et ehkä huomaa sitä parissa päivässä, mutta pidemmällä tähtäimellä näkee. Itse huomaan heti ihosta, jos jätän kasvoveden pois.

      Poista
  8. Naftan tuotteet ei ole itselle tuttuja, mutta on niistä tullut luettua. :)
    Ilman kasvovettä en voisi elää. Olen niin tottunut käyttämään sitä, että en millään voisi jättää sen käyttöä pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kun sitä käyttää niin poisjätettyä kyllä huomaa eron heti! :D

      Poista
  9. Mulla on kosteuttava naamio ja kosteuttava voide oli myös joskus. Nyt tekisi mieli tilata kaktusviikunaöljy, siitä oon haaveillut pidempään jo, ehkä näillä aleilla raaskisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kaktusviikunaöljy on ihanaa, mulla on roll on, mutta nythän sitä saa myös pipettipullossa. :)

      Poista
  10. Näiden naamio on <3 samoin kuorinta :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown