Luonnonkosmetiikan misellit testissä


Kun kirjoittelin kesällä silmänympärysvoiteista erilaisiin tarpeisiin (täällä ja täällä), en kirjoittaessani kuvitellut, että niistä tulisi blogini luetuimpia postauksia. Vedin tästä johtopäätökset, että tällaisia postauksia tarvitaan ja ihmiset tykkäävät lukea niitä. Joten lähdin miettimään samantien uutta aihetta.

Olen kirjoittanut aikaisemminkin useasti misellivesistä myös yhdestä tehokkaasta luonnonkosmetiikan misellivedestäkin Gamardesta. On heti rehellisyyden nimissä sanottava, että jos hakee misellivedeltä vain pelkkiä puhdistutehoja niin valitettavasti yksikään näistä nyt testissä olleissa misellivesistä ei päässyt tehoiltaan Gamarden tasolle, mutta kolme oli lähellä. Tämä oli itselleni vähän yllätys. Jos vain pelkkiä puhdistustehoja katsotaan niin testijoukkoon mahtui kolme hyvin puhdistavaa, yksi taiteili välimaastossa ja kaksi olivat puhdistustehoiltaan heikompia. Näkisin ne jopa enemmän kasvovesinä kuin misellivesinä. Itsehän tykkään poistaa misellivesillä illalla silmämeikin ja puhdistaa kasvot aamulla, joten jonkinlaisia tehoja on oltava, ettei niitä silmiä joudu hankaamaan minuuttikaupalla. Joten hännänhuipuksi puhdistustehoilta jääneet eivät olisi ominaisuuksiltaan parhaita tuotteita omaan käyttööni. Testattujen vesien ansioksi on sanottava se, että kaikki olivat tarpeeksi hellävaraisia, eivätkä kirvelleet herkällä silmänympärysiholla.

Monella on oletus, että luonnonkosmetiikan misellit eivät välttämättä irrota yhtä tehokkaasti ei luonnonkosmetiikkaa kasvoilta. Tässä tietenkin voi olla perää. Tosin kolmelle parhaiten puhdistavalle ei tämä tuottanut vaikeuksia, ainoastaan vedenkestävä kajal oli liikaa kaikille muille paitsi yhdelle. Gamardehan aikoinaan poisti sen vedenkestävänkin täysin. Tosin testissä näkyy yhden pyyhkäisyn tulos, joten useammalla pyyhkäisyllä olisi varmasti tullut vielä puhtaampaa. Joten näistä ne heikkotehoisimmatkin puhdistajat saattavat toimia erinomaisesti heillä, jotka käyttävät myös meikeissään pelkkää luonnonkosmetiikkaa ja mineraalipohjia.


Testattavana oli kuusi misellivettä Floramelta, Màdaralta, Supermoodilta, Absolutionilta, Cattierilta ja Alorèelta. Piirtelin kädelleni iloisen sateenkaaren meikkejä erilaisilla koostumuksilla ja miselleille tuli puhdistettavaksi seuraavat tuotteet: Goshin vedenkestävä kajal, Lumenen kulmakynä, Diorin Fluid Stick, Giorgio Armanin Eye Tint, Dior Fix It -peitepuikko, Clarinsin huulipuna ja The Body Shopin geelimäinen kimallerajaus.

ABSOLUTION L`Eau Soir et Matin 150ml, 33€

Absolutionin misellivedessä on todella kätevä pakkaus. Pidät vain pulloa pystyasennossa ja painat vanulappuun pari painallusta nestettä. Tykästyin pulloon niin, että aion säästää sen ja täytellä siihen jatkossa muita misellivesiä, joita olen käyttämässä loppuun. Tuoksu on raikkaan vihreä, hyvin "absolutionmainen". Vanulapulla kasvoja sivellessä, tuote vaahtoaa vanulapulla miedosti, joka tekee todella liukkaan ja mukavan vaikutelman. Meikki puhdistuu helposti. Absolution oli myös porukan tehokkain puhdistaja, sillä kaikki meikki irtosi yhdellä pyyhkäyksellä, ainoastaan vedenkestävää kajalia joutui pyyhkimään pariin kertaan. Sisältää mm. rauhoittavaa ja kosteuttavaa aloe veraa, kaliumia ja ihoa pehmentävää  ja puhdistavaa hasselpähkinäöljyä. Hamamelis-, appelsiininkukka- ja ruiskaunokkivesi tasapainottavat ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille. Vegaaninen.

Kenelle?

Tehokasta puhdistusta vaativalle. Vihreiden tuoksujen ystäville. Näppäriä pakkauksia rakastaville.

ALORÈE Eau Micellaire Fresh Purifier 150ml, 27€

Alorèen misellivedessä on erittäin ihana raikas tuoksu. Se on kosteuttava ja hellävarainen. Iho tuntuu puhdistuksen jälkeen raikkaalta ja viileältä, jonka vuoksi tätä oli ihana käyttää varsinkin aamuisin kasvojen puhdistukseen. Sisältää ohranlehtiuutetta, joka sisältää klorofylliä, joka auttaa ihoa uudistumaan. Luomukasviglyseeriini kosteuttaa ja pehmentää iho. Puhdistutehoiltaan tämä ei valitettavasti ollut kärkijoukkoa, puhdisti kyllä jonkun verran, mutta esim. huulipunan poisto tuotti vaikeuksia, Lumenen kulmakynän kanssa oli ongelmia ja vedenkestävään kajaliin tämä ei pystynyt.

Kenelle?

Vesiliukoisia meikkejä käyttäville. Raikkautta ja kosteutta ihoon haluaville.

CATTIER Solution Micellaire Dèmaquillante 300ml, 15,90€

Joukon isoin pullo ja halvin hinta. Mainostetaan tuoksuttomana, mutta itse haistan tässä kyllä aivan selvästi jonkun kukan tuoksun. Tuoksu on aavistuksen kirpeä. Puhdistuksen jälkeen iho tuntuu pehmeältä, ei kuivata. Sen sijaan ihon pintaan jätti itselleni hieman kalvomaisen tunteen. Sopii herkälle iholle. Puhdistustehoiltaan tämä oli valitettavasti porukan heikoin. Ainakaan minun testimeikkini tai päivämeikkini ei lähtenyt tällä kunnolla irti. Levitti meikit jotenkin oudon vahamaiseksi ensin ihon pintaan, jota sitten joutui putsailla usealla vanulapulla jälkikäteen. Vedenkestävään kajaliin tämä ei pystynyt, myös kulmakymä oli työläs puhdistaa, samoin huulipuna. 

Kenelle?

Vähän meikkiä käyttäville. Pihistäjille.


FLORAME Eau Micellaire démaquillante 200ml, 24,70€

Floramen misellivesi sopii erityisesti herkälle ja kuivalle iholle. Tuoksu on todella mieto, hieman raikas. Puhdistuksen jälkeen iho tuntuu raikkaalta ja pehmoiselta. Sisältää mm. ruiskaunokkivettä, joka supistaa ihohuokosia ja ihoa puhdistavaa sekä rauhoittavaa hamamelisvettä. Pieni kierrekorkki ei ole se näppärin vaihtoehto pakkauksessa. Tosin pullo on sitten porukan toiseksi isoin ja hinta/laatusuhde näin kohdillaan. Puhdistajana sen sijaan tämä oli porukan aatelia. Joukon kolmanneksi paras testin perusteella. Melkein kaikki lähti, irrotti yhdellä pyykäisillä hieman tuota vedenkestävää kajaliakin, hieman kohtaa painamalla ja uudestaan pyyhkimällä kajal lähti kokonaan.

Kenelle?

Tehokasta puhdistusta haluaville. Pihistäjille. 

MÀDARA Micellar Water 100ml, 16,80€

Mahtavan raikkaan tuoksuinen Màdaran misellivesi on pakattu siroon 100ml:n pakkaukseen. Jätti iholle pehmeän ja raikkaan tunteen. Sisältää mm. iho pehmentävää ja kosteuttavaa glyseriiniä. Netissä muissa blogeissa on ollut paljon juttua, että tämä olisi ennemminkin kasvovesi kuin misellivesi, mutta ainakin oma testini osoitti, että kyllä tästä miselliveden ominaisuuksia löytyy. Sillä puhdistustehot olivat joukon neljänneksi parhaimmat. Vedenkestävään kajaliin tämä ei tietenkään pystynyt, mutta parille muulle ongelmia aiheuttannut kulmakynä irtosi melkein kokonaan heti. Huulipunan kanssa oli myös vähemmän ongelmaa, kun parilla muulla puhdistustehoiltaan heikommalla. Sen sijaan tämä levitti meikkiä Cattierin tapaan ensin kasvoille vahamaiseksi kerrokseksi, jonka jälkeen puhdistus piti toistaa, että sai tuon kerroksen pois. Joten tämän vuoksi omassa käytössä 100ml:n pullo ei ole kovin riittoisa.

Kenelle?

Paljon matkustaville. (pullon voi ottaa mukaan kokonsa vuoksi matkustamoon) Vähän meikkiä käyttäville.

SUPERMOOD Egoboost Pure Micellar Foam Toner 120ml, 29€

Porukan outolintu ja innovatiivisuuden huippu. Tuote on pakattu pumppupulloon, josta nimensä mukaisesti misellivesi tulee ulos unelmanpehmeänä vaahtona. Kyllä, kuulitte oikein, vaahtona. Olomuotonsa vuoksi tämä on todella riittoisaa. Ei kannata tuhlata yhtä pumppausta vanulapulle vaan puolikas riittää, sillä vaahto on vanulapulla levitettynä erittäin riittoisaa. Aluksi olin vähän sillä mielellä, että voiko tämä toimia, mutta toimihan se. Misellivaahto putsaa meikit pois yhdellä pyyhkäisyllä, ainoastaan vedenkestävää meikkiä kannattaa liottaa hetki pitämällä vanulappua ensin päällä ja sitten pyyhkäistä pariin kertaan. Tuotteen levittäminen kasvoille on miellyttävää ihan kuin sivelisi sille pehmeää kermavaahtoa. Iho tuntuu puhdistuksen jälkeen pehmeältä ja kiristämättömältä. Vaahto sisältää mm. kosteuttavaa glyseriiniä.

Kenelle?

Tehokasta puhdistusta haluaville. Erilaisista koostumuksista hullaantuville.

Misellivedet ovat tulleet jäädäkseen elämääni, joten oli todella kiva todeta, että myös luonnollisista tuotteista löytyy tehokkaita puhdistajia. Toiset toki olivat omassa käytössä parempia kuin toiset, mutta kevyttä meikkiä käyttävät saavat varmasti meikinpoiston suoritettua näillä kaikilla. Jännintä oli huomata, että kolme tehokkainta puhdistajaa "vaahtosivat" eniten iholla. Kaksi vanulappuun laitettuna ja kolmas tuli suoraan pullosta vaahtomaisena. Uskon, että tämä on se juttu tuotteiden tehojen takana. Koska myös aiemmin blogissa esillä ollut Gamarde vaahtosi vanulapussa. Toivottavasti tästä oli taas apua ja löysitte joukosta oman suosikkinne.

Mikä on misellivesi suosikkinne?

Kaikkia tuotteita Supermoodin misellivaahtoa lukuunottamatta voi ostaa mm. Biodellyn verkkokaupasta. Blogini lukijoina saatte verkkokaupan kaikista tuotteista (myös ale) syyskuun loppuun asti -10%, kun syötätte kassalla koodin KEYWORD. Supermoodin vaahtoa voi ostaa vaikkapa Supermoodin omasta verkkokaupasta täältä.



Tuotteet lehdistönäytteitä. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta. Alekoodin käytöstä en hyödy rahallisesti mitenkään.



  1. Supermood kuulostaa ihanalta, tykkään aina vähän erikoisemmista tuotteista! Harmi, ettei tuo Cattier ollut kovin hyvä. Sen hankkimista olen miettinyt ison pullon ja edullisen hinnan takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cattierista on tosi ristiriitaisia kokemuksia, se on toisten suosikki, mutta no mun meikit ei oikein irronneet sillä, mutta pahinta oli se kalvo. :( Ei mun tuote, mutta niin kuin sanoin, toiset pitää kovastikin.

      Supermood tuntuu tosi ihanalta kasvoilla, koko ajan miettii, että voiko tää puhdistaa, mutta kyllä se vaan puhdistaa. :D

      Poista
  2. Kiitos tästä vertailusta. Hyvä asiapostaus johon voi palata uudemman kerran jos hakee luonnonkosmetiikan misellivettä. Tällä hetkellä mulla on misellit YR.tä, Nivealta ja Herbinalta joka odottaa korkkausta. Kaikista olen ihan tykännyt, misellit tulivat jäädäkseen vähän kasvoveden tilalle :)

    VastaaPoista
  3. Olipahan mielenkiintoinen postaus ja näistä juteltiinkin. Näistä tuttuja vain Madara. Micellit ovat kyllä ihania <3 Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on, en voisi enää ajatella ihonpuhdistusta ja hoitoa ilman niitä. <3

      Poista
  4. Itse RAKASTAN Cattierin misellivettä! Tuo kalvon tunne mua ihmetytti, koska itselle sitä ei tule, vaan iho on pikemminkin raikastettu ja tulos kuin kasvovedellä juuri pyyhitty. Tuoksuton tuo tuote ei kyllä ole niinkuin mainitsitkin, vaan tuotteessa käytetyt raaka-aineet tuoksuvat melko voimakkaastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne monet rakastaa! Mulle tuli aika yllätyksenä tuo tunne, se oli niin vahva, että aamulla oli pakko huuhtoa pyyhkimisen jälkeen kasvot vedellä, että sain sen pois. Tosi kumma tunne. :o Ei vaan toiminut oman ihon kanssa yksi/yhteen. Cattier tosiaan olla näistä kaikista voimakkaimman tuoksuinen Absolutionin kanssa, vaikka mainostaa itseään tuoksuttomana, mutta niin kuin sanoit ne käytetyt raaka-aineet tuoksuu voimakkaasti. Esim. Ganierin misellivesi on paljon tuoksuttomampi. :)

      Poista
  5. Absolutionia olen käyttänyt kohta kaksi pullollista, pakkaus on kätevä ja tuote tehokas, tykkään kovasti. Mádaran tilasin uteliaisuuttani ja ihastuin siihenkin, se on täydellinen aamuputsari vaikka pullo onkin hankala, mutta tuote itsessään on ihanan tuoksuinen ja tehot riittää aamuputsaukseen. Tuota Gamardea olisi kiva kokeilla, taidankin säästää Absolutionin pullon ja ostaa seuraavaksi Gamardea, kiitos vinkistä!
    OutiS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Outi!

      Gamarde kannattaa ainakin pistää siihen Absolutionin pulloon, ainoa huonopuoli siinä oli se suihke, joka oli terävä. Lisäksi pelkäsin aina tiputtavani sen lasipullon lattialla. Muuten ihana tuote ja loppuun käytin. Tuosta Absolutionin pullosta saa sitäkin näppärämmin käytettyä. :)

      Poista
  6. Sitähän mä et millanen tuoksu on supermoodissa? ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla kuin muutkin Egoboost-linjan tuotteet eli pakurikäävälle. Siinä on sellainen erittäin mieto kääpämäinen tuoksu, johon kyllä tottuu nopeasti. Eikä tuoksu jää iholle. :D

      Poista
  7. Mahtava postaus! Aloreeta ja Gamardea olen miettinyt, harmi kun Hyvinvoinnin Tavaratalo lopetti Gamarden myynnin(??) niin saatavuus huonontui :P Aloree voisi kyllä olla ihana aamupesuun, ehkä aloitan sillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ^_^

      Gamardea ei tosiaan monesta paikasta ole saanut, mutta maahantuojan sivuilta ainakin vielä voi tilata. :) Alorèe on just hyvä aamuun, kun ei ole isompaa puhdistettavaa, tekee niin raikkaan tunteen iholle.

      Poista
  8. Olen kokeillut vain Niveaa ja Madaraa ja mä olen taas luokan häirikkö, kun sanon, ettei nämä miset minua hetkauta. Ei lähde sipaisten meikit simistä ja sitä toivoisin. Valitan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan puhdistustehot vähän poikkeaa. Madara ei ole putsaukseen sieltä parhaasta päästä, jos vahvaa meikkiä irrottaa Niveaa en ole kokeillut. Kannattaa hetken pitää tosi kosteaksi kasteltua vanulappua silmän päällä ja sitten pyyhkäistä niin lähtee paremmin. Itsellä ainakin pieni "liotus" auttaa. ;)

      Poista
  9. Mulla on toi Cattier käytössä kun kuvaan esim. huulipunaswatcheja blogiin :) siinä se on hyvä, huulipuna irtoaa kämmenen päältä noin vain! :) ja eiku seuraava swatch kehiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tohon hommaan nää misellit on hyviä. ;) Voi olla, että irtoavuuteen vaikuttaa myös ihotyyppi, itsellä pintakuiva iho niin siihen jämähtää kaikki varmaan helpommin kiinni, joten siksi kaikilla ei irtoa yhtä helposti. :)

      Poista
  10. Kiitos näin perusteellisesta postauksesta! Parasta oli lukea, että oma misellini (Absolution) kuului mielestäsi parhaimpiin. Tietää sitten, kannattaako välttämättä joitakin noista ollenkaan kokeilla. :) Vaikka tietysti nämä toimivat eri tavalla eri ihoilla toki. En ole vielä kokeillut meikinpuhdistukseen Absolutionia kuin vain kerran ja silloin se ei ainakaan puhdistanut silmärajauksia (Lumene). Ripsaria (Zuii) en varsinaisesti yrittänytkään puhdistaa, muttei se tuntunut sillä puhdistuvankaan. Täytyypä testata joku kerta tarkemmin.

    Tämä oli tosiaan mielestäni oikein hyödyllinen postaus, tykkäsin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Mulan! :)

      Mä luulen, että omalla ihotyypillä on tosi paljon tekemistä sen kanssa miten nämä toimii. Luulen, että mitä kuivempi iho sen vaikeampi saada irti. Tosin voin olla ihan väärässä. :D Absolution oli ehdottomasti näistä nyt olleista tehoiltaan yksi parhaimpia, pullo on vaan just sellainen, minkä koen itse näppäräksi. Suosittelen kokeilemaan näistä luonnollista sitä Gamardea se oli tosi tehokas, mun lemppari silti on Bakelin Pure Act Water ei vaan ole sen voittanutta. ;)

      Poista
  11. Mulla on toi Egoboostin misellivesi (tai -vaahto), mutta sen haju tökkii pahasti. On jäänyt käyttämättä. Ostin Garnierin miselliveden, mutta siitä on tullut lähinnä puhdistusvesi meikkipöydän äärelle. Laitan sitä tilkan kämmenelle ja liottelen pikkusiveltimet siinä samoin tein puhtaaksi meikin jälkeen (taputtelen kastelun jälkeen vanulappuun) niin on aina puhtaat siveltimet. Ja kädenselän puhdistamiseen sopii. Mutta puhdistustehoiltaan en pidä Garnieria kummoisena kasvojen puhdistuksessa ja Egoboostin tuoksu on vastenmielinen, vaikka se nopeasti häipyykin, joten kasvojen puhdistuksessa minusta ei ole tullut misellien ystävää. Mutta tosiaan meikkaamisen oheistoimintoihin sopii hyvin :-). Tämä oli kyllä mainio vertailu ja hyvä valinta, että fokus oli näissä luonnonkosmetiikan tuotteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ton Egoboostin pakurikäävän tuoksu varmasti jakaa mielipiteitä, itselle se oli aikoinaan seerumia käyttäessä outo, mutta sitten siihen tottui ja nykyisin se tuoksu on vaan jännä. Mutta ymmärrän hyvin, jos siitä ei joku pidä. :)

      Garnier ei minulla toimi ollenkaan, enkä pidä siitä myöskään. Joskus tuntuu, että olen ainoa. ;) Ehdottomasti omalle iholle ja omaan makuun parhaat misellivedet on olleet Bakel, Gamarde ja kolmantena sitten hieman kauempana Bioderma. Näistä nyt nähdyistä ehdottomasti tuo Absolution, Egoboost ja Florame putsasi luonnonkosmetiikan miselliksi itselläni myös hyvin.

      Poista
  12. Kiva postaus. Mulla on miaellivesikokemusta vain Garnierista ja Gamardesta. En ole oikein löytänyt näiden fuktiota. Oon käyttänyt kasvoveden asemesta ja toivonut, että viimeistelevät puhdistuksen paremmin. ;) Täytyisi joskus testata pelkästään, mä käytän kuitenkin niin kevyttä meikkiä, että varmaan monet näistä pelittäisivät. Garnier on ollut ihan jees, mutta en taida uutta pulloa ostaa, koska luonnonkosmetiikka. :) Gamarde oli kiva, hyvä tuoksu, miinusta tosiaan terävästä suihkusta, vaikkei se juuri haitannut, koska vanulapulla tykkään muutenkin käyttää. Lasipullo ei niin käytännöllinen.

    Cattier on kiinnostanut näistä, mutta ristiriitaisten kokemusten takia en ole vielä hankkinut. Madara kiinnostaisi myös ja no, tokihan kokeilisin mielelläni vaikka kaikkia näistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulpu, ajattelin tosiaan testailla näitä luonnonkosmetiikan misellejä, koska näistä löytyy vähemmän kattavia arvioita. :)

      Gamarden kanssa pelkäsin aina tiputtavani sen kylppärin lattialle (mämmikourien sukua), nyt odottamassa olevasta pullosta aion kaataa tuohon tyhjentymässä olevaan Absolutionin pulloon nesteet, on näppärämpi.

      Itsellä misellivedet on juurikin melkein kokonaan sivuttaneet kasvovedet pois käytöstä, mutta sitten onkin tilalle tullut hoitovedet. :D Niitä löytyy yllättävän monelta merkiltä nykyisin ja niihin jää myös koukkuun.

      Poista
  13. Kiva postaus. Yksikään ei ole itselleni tuttu entuudestaan.

    VastaaPoista
  14. Yksi tuttu tuote ennestään. Ihanan yksityiskohtainen postaus :) Mulle tulee joka kuukausi LivBox ja tuntuu, että hukun purnukoihin, kun ei niitä keskeä käyttää kun tulee jo uusi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu.

      Hah, mä ymmärrän hyvin tuon Livboxin "ongelman". :D

      Poista
  15. Nyt hymyilyttää! :) Meillä on kyllä joku sama taajuus, kun mullakin on tulossa tällainen postaus :D Kuvat on räpsitty ja testivaihe päällä. Onneksi sentään vähän eri tuotteita, vaikka tuo Florame ja Cattier tulee vilahtamaan myös mun postauksessa ;) Se sun sy-voidepostaus oli todella hyvä, ja tuo toinen oli jäänyt multa huomaamatta! Aion ehdottomasti palata noihin jatkossakin, kun tulee tarve uudelle sy-voiteelle (tai pitäisikö sanoa "halu" - haha).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvää telepatiaa! ;) <3 Mistäs sitten seuraavaksi kirjoitettaisiin? :D

      Tosi hauska sitten kuulla, mitä mieltä oot Cattierista ja Floramesta. ;)

      Poista
  16. Hei mainio vertailu! Nyt vasta ehdin lukaisemaan. Madara ja Florame löytyvät omastakin hyllystä. Misellivedet ovat tosiaan tulleet jäädäkseen, ja tässä kategoriassa onneksi halvallakin saa hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niin saa, mun suosikki Gamarde on alle 25€. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives