10 kuvaa kesään – syyskuu


Nyt päästään haasteen kimppuun, johon olen salaa toivonut pääseväni mukaan jo kauan. Onneksi vihdoin muutama viikko sitten Littlebigthings-blogin Tiia haastoi minut mukaan. Tämä ensimmäinen kuva tulee vähän viiveellä, mutta seuraavat pyrin julkaisemaan mahdollisimman pian ottamisen jälkeen.

Kaikki alkoi siitä, kun näin pari vuotta sitten Tiian kuvailemassa blogiinsa kuvia samasta paikasta kymmenen kuukauden ajan. Kaikista makeinta oli kuitenkin nähdä lopuksi kaikki 10 kuvaa kollaasiina. Kollaasissa näki vuoden aikojen vaihtumisen ihan eri tavalla tai eräänä vuonna jopa niiden puuttumisen. Koko 10 kuvaa kesään ideahan on täysin Tiian oma. Tiia alkoi alunperin toteuttamaan tätä jo vuonna 2012. Silloin hän päätti alkaa dokumentoimaan miten maisema muuttuu ikkunassa seuraavaa kesää odottaessa. Tämä oli kulma auttanut siihen, että talvi ei tuntunut enää yhtä pitkältä. ;)

Haaste on tosi helppo, piti vain valita ikkuna tai paikka, missä kuvaan muuttuvaa maisemaa kymmenen kuukauden ajan. Valita päivä, jolloin kuvaan sekä kuvata mahdollisimman samanlainen kuva samasta paikasta joka kuukausi samaa aikaan. Kun kymmenen kuvaa on otettu, onkin melkein aika alkaa juhannuksen viettoon. 

Jotta pystyisin pitämään haasteesta mahdollisimman helposti kiinni, valitsin kohteeksi näkymän makuuhuoneen ikkunasta. Se ei näkymänä ole mikään erityisen mielenkiintoinen, mutta mietin, että sen kuvaaminen on kuitenkin kaikista helpointa, jos vaikka sattuisin olemaan kipeänä, ei siten tarvitse kuvaa varten lähteä ulos, sitä tiettyä paikkaa kuvaamaan. Ei tekosyytä jättää kuvaa ottamatta. ;) Lisäksi ajastin kännykkääni joka kuukaudelle hälytyksen oikeana päivänä, ettei kuva vain jää ottamatta.

Ensimmäisen kuvani olen ottanut 21.9 klo 9.45 aamulla ja luulen, että pystyn oman aikatauluni puitteissa pitämään jopa tuosta kellonajasta ainakin suurin piirtein kiinni. Toki en välttämättä joka kuukausi, mutta yritetään. Ensimmäiseen kuvaan ei osunut mitenkään erityisen kaunis aurinkoinen syyspäivä, mutta värit pääsivät ainakin oikeuksiinsa. Haasteen kaikki kuvat/jutut löydätte jatkossa 10 kuvaa kesään -tunnisteen takaa tuosta oikeasta sivupalkista.

Seuraatteko vuodenaikojen vaihtumista? Kiinnostaako tämä haaste?

  1. Ompa ihana haaste ja todella mielenkiintoinen. Tälläiseen voisi itsekkin osallistua. Jään innolla seuraaman luonnon muuttumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on, Tiian kuvia on ollut tosi mielenkiintoista katsella. :)

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoinen idea, jonka voisi pohtia kyllä itsekin toteuttavansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on mielestäni hirmu kiva, hieman erilainen ja vaatii vähän muistamista. :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No ilman muuta! Tää eka postaus vähän myöhästyi, mutta kuvan kuitenkin otin ajoissa. :)

      Poista
  4. Tämä olisi hauska haaste! Nykyään asun yläkerroksessa, joten täältä saisi tosi hyviä kuvia ja näkyvyys on merelle asti :)

    VastaaPoista
  5. Mä oon tän haasteen kans tehnyt. Innolla katson nyt muiden tekemänä :)

    VastaaPoista
  6. Ompa kiva haaste, en malta odottaa, että miten kivalta vuodenaikojen vaihtelu tulee näyttämään, kun teet loppukollaasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se loppukollaasi on ihan parasta, mutta aattelin, että teen puolessa välissä pienen välikatsauksen. :)

      Poista
  7. Tämä on kiva! Tuskin maltan odottaa miltä lopputulos näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään, toivon kuvien kannalta lumisempaa talvea kuin viime talvi. :D

      Poista
  8. Oooh, todella kiinnostava haaste! Odotan innolla kuvia jatkossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on hauska, kunhan muistaa ottaa sen kuvan joka kuu samana päivänä. :D

      Poista
  9. Onpa kivan erilainen haaste! Jännää seurata maiseman muuttumista :) Mulle vois olla aika vaikeaa pitää kiinni tuosta kellonajasta näillä työrytmeillä :D Päivääkään en muistaisi ilman muistutuksia, haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on aika hauska, koska on vähän pidempi kestoinen. Mietin koko ajan, että miten muistan ottaa kuvat, mutta sitten tajusin laittaa kännykkään hälytykset oikeille päiville. :D Tuskin itsekään saan kellonajasta ihan kiinni pidettyä, mutta kokeillaan...

      Poista
  10. Tätä olenkin Tiian blogissa seurannut ja on mahtava idea. Jään innolla seuraamaan täällä myös. <3 Kauniita unia Jonna <3

    VastaaPoista
  11. Ihana haaste :) Mullekin, kuten Mialle, varmaan tuottaisi ongelmia tuo muistaminen :D Mutta voisi sitä vaikka itsekin yrittää! Meillä olisi olkkarin ikkunasta suht.kiva näkymä viereisen taloyhtiän viereiseen metsikköön ja kun asutaan mäen päällä, niin näköalaa on pitkälle..varsinkin ilta-aurinko saa hongat "loimuamaan". Harmi kun iltakuvat eivät oikein pääse oikeuksiinsa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä paha, kun kymmenen kuukautta on kuitenkin pitkä aika. :D Mä mietin tota kellonaikaa, että pakko valita aamu, talvella on illalla niin pimeää, niin en tiedä näkyiskö mun kameralla pelkkää mustaa. :D

      Poista
  12. Aivan mahtava haaste! Saakohan tähän lähteä itsekin mukaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki saa! <3 Löytyykö sulta joku kuva valmiiksi syyskuulta? Muuten joudut aloittaan yhdeksällä kuvalla haasteen. :)

      Poista
    2. Mulla ei oo syyskuulta mitään tähän sopivaa kuvaa, mutta mä lähden mukaan yhdeksällä kuvalla. ;) Eihän se nyt niin kamalasti haittaa. :D

      Poista
    3. No ei haittaa, mukaan vaan! <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives