Forever Living – Ihonhoito


Oli kesä, kun Facebook-seinälläni alkoi vilisemään Forever Living -tuotteita. En aluksi kiinnittänyt asiaan kovinkaan paljon huomiota, mutta siinä vaiheessa, kun varmaan viitisen Fb-kaveriani oli alkanut jälleenmyyjäksi, heräsi vihdoin mielenkiintoni. Mihinkähän ne on "hurahtaneet"? Sitä ei minun tarvinnut kauaa miettiä, kun minuun otti yhteyttä Jenessa, johon tutustuin jo monta vuotta sitten, kun aloitin kirjoittamaan blogiani Lilyssa vuonna 2011. Tuossa vaiheessa olin Forever Livingin tuotteista sen verran selvillä, että tiesin brändin tarjoavan tuotteita niin kauneuteen kuin hyvinvointiinkin. Hyvinvointipuoli ei ehkä tuntunut niin omalta jutulta (vaikka Aloe vera -juoma on tässä kuukausien aikana alkanut hieman kutkuttamaankin), joten päätin sen sijaan valita testattavaksi muutaman ihonhoitotuotteen. 

Forever Livinghan toimii samalla tavalla kuin Avon, Oriflame, PartyLite tai vaikkapa se kaikkien tuntema Tupperware. Eli itsenäinen jälleenmyyjä voi pitää vaikkapa pieniä kutsuja tutuilleen ja asiakkailleen, jossa esittelee tuotteita ja kertoilee brändin taustoista. Samalla ihmiset voivat tehdä tilauksia. Mutta koska eletään nykyaikaa, on monella yksityisellä jälleenmyyjällä kuten Jenessalla omat Facebook-sivunsa, jota kautta kuka tahansa voi tilata tuotteita. Jenessa toimii Jyväskylän seudulla, joten sillä alueella asuvat saavat ostamansa tuotteet suoraan tuotuna kotiovelle, muille tilaajille tuotteet postitetaan kautta Suomen. Forever Living -tuotteita voi tilata myös netistä, mutta se vaatii kirjautumisen, samalla alat jälleenmyyjäksi, mutta mitään osto/myyntipakkoa ei ole vaan voit ostaa tuotteita ihan vain itsellesi. 


Minua tosiaan alkoi mietityttämään, että mikä tämä Forever Living oikein on tai mikä on se juttu, millä he tuotteitaan myyvät? Sain selville, että Forever on maailman suurin Aloe Vera -tuotteiden viljelijä, valmistaja ja jakelija. Kaikki tuotteet viljellään yrityksen omilla viljelmillä ekologisesti. Kaikissa Foreverin tuotteista on pohjana aloe veran kylmästabiloitu geeli. Kylmästabilointi on patentoitu valmistustekniikka. Tämä Foreverin valmistustekniikka, että aloe vera saadaan nopeasti käsiteltyä keräämisen ja puristamisen jälkeen on tärkeää aloe veran tehokkuuden säilyttämiseksi. Jos Aloe vera päästetään reagoimaan hapen kanssa, se pilaantuu. Patentoitu stabilointimenetelmä auttaa, että tuote pysyy aktiivisessa tilassa tehokkaana. 

Aloe Vera on yleensä hyvin siedettyä, tosin tiedän, että sillekin allergisia löytyy, vaikka se on todella harvinaista. Pintakuiva ihoisena olen havainnut aloe veraa sisältävien tuotteiden olevan iholle hellävaraisia ja hyvin kosteuttavia. Niinpä lähdin innolla testaamaan paria itse valitsemaani tuotetta. 


Testaamani tuotteet oli pakattu aika simppeleihin pakkauksiin, ei mitään luksusta, mutta ei silti mitään omaa silmääni häiritsevääkään. Mukavan simppeli värikäs kuvio valkoisella pohjalla ilman mitään sikinsokin vileseviä tekstejä, mitä inhoan. 

Aloe Cleanser on mieto puhdistusvoide, joka sisältää aloe veran lisäksi mm. jojobaöljyä, allantoiinia ja C-vitamiinia. Puhdistusvoidetta voi käyttää myös kasvonaamiona. Puhdistustuotteena voide toimi hyvin. Ohut voide sulatti iholta meikit ja rasvan, ihan tiukinta silmämeikkiä en kuitenkaan saanut tällä irti. Iho oli puhdistuksen jälkeen pehmeä, eikä sitä kiristellyt. Olisin suorastaan rakastanut tätä, mutta tässä oli yksi mutta. Haju. Aika harvoin tulee vastaan tuotetta, jonka haju on sellainen, etten vain pääse siitä yli ja tämä oli sellainen. En osaa edes sanoa, mikä tässä oli se tuoksu, johon nenäni ei tottunut, mutta kuvailisin tuoksua sellaiseksi lääkemäisen pistäväksi. Joku toinen voi haistaa tämän eri tavalla, mutta omaan nenääni tuoksu ei istunut. Huonoin asia oli, että vaikka tuotteen huuhteli, tuoksu tuntui jäävän leijumaan kasvoihin senkin jälkeen. Harmi, sillä muuten tämä olisi ollut täydellinen ykkösvaiheen putsari itselleni. 


Toinen testaamani tuote oli Firming Day Lotion, joka aloe veran lisäksi sisältää yrttiuutetta, hyalurunihappoa ja C- sekä E-vitamiinia. Päivävoiteen koostumus oli mukavan ohutta ja se tuntui iholla miellyttävän raikkaalta. Imeytyi ihoon nopeasti ja jätti miellyttävän pinnan, jonka päälle meikkiä on helppo levittää. Kosteutti ihoa mukavasti, kiitos hyaluronihapon. Tässäkin oli sama haju kuin puhdistusvoiteessa, mutta sen verran paljon miedompana, että se ei itseäni niin häirinnyt. 

Näiden kahden tuotteen perusteella sain käsityksen, että Forever Livingin tuotteet ovat hintaansa nähden laadukkaita, mutta tuoksumaailmaan kyllä pitäisi keksiä jotain, sillä kumpikaan tuotteista ei saanut tuoksun osalta tai edes tuoksuttomuuden osalta henkäilemään ihastuksesta. Toki en ole testannut mitään muita kuin näitä kahta tuotetta, joten muiden tuotteiden tuoksuista en tiedä.

Kun kerroin tässä tuoksuongelmasta Jenessalle, hän kertoi minulle vinkkinä, että saattaisin tykätä Sonya-sarjan tuotteista enemmän. Kävinkin kurkkimassa niitä sivuilla ja niiden tuoksumaailma vaikuttaisi hyvin erilaiselta kuin näiden testaamieni.


Aloe Cleanserin hinta 14 euroa ja Firming Day Lotionin 22 euroa. 

Jos kiinnostuit Forever Livingista voit olla yhteydessä Jenessaan s-postitse jenessanurminen@hotmail.com tai Facebookissa täällä.

Onko Forever Living teille tuttu? Käytättekö aloe vera -tuotteita?

Tuotteet lehdistönäytteitä.





  1. Mä käytän aloe vera geelejä etenkin kesällä, kun iho kaipaa rauhoittavuutta auringon jälkeen. Tästä merkistä en ollut aiemmin kuullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama. Ovat tosi hyviä silloin, viime kesänä niille ei ollut kovin paljon käyttöä. ;)

      Poista
  2. Mä olin just vastikään foreverkutsuilla. Tuotatuota, ei oo mun juttu. Olen sitä mieltä, että jos aloe vera olisi ihmeaine, sitä saisi k-kaupastakin. Muutenkin tuo markkinointitapa on niin nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän oot ollut puuhakkaana, kun oot jo kutsuillekin ehtinyt. :D Siis mäkin mietin tota, että Suomessa on jo niin paljon näitä samaan tyyliin toimivia juttuja, että miten niille kaikille riittää asiakkaita? Toki varmaan osa osaa tehdä hommansa hyvin ja saavat tällä toiminnalla kivasti vähän lisätienestiä.

      Poista
  3. Eipä ole tuttuja nämäkään tuotteet - ja aloe veraa olen jonkin verran käyttänyt esim. sisäisesti ja tietenkin aftersun tuotteissa;)
    Kiitos vinkistä taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäisesti itseäkin tuo aloe vera kiinnostaa, koska tutuilta olen kuullut, että siitä on ollut apua moneen vaivaan. Pitäisi varmaan kokeilla ja todeta itse, onko näin. :)

      Poista
  4. Muutamaa Foreverin meikkiä olen tutkaillut, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi ryhtyä tuumasta toiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselinkin, että Foreveriltä löytyy myös meikkejä, ne olivat toinen, mitä mietin aluksi, että voisin testailla, mutta ihonhoito voitti. :)

      Poista
  5. Mua aavistuksen ahdistaa nämä kotimyyntijutut, minun mielestäni osa näistä kotimyyntituotesarjoista on verrattavissa uskonlahkoihin :D Forever on mukavimmasta ja ei-niin-lahkolaispäästä. Mua on pyydetty tähän ja pariin muuhunkin mukaan. Tähän olisin voinut lähteäkin, mutta ajatus yhteen kosmetiikkabrändiin sitoutumisesta tuntuu..mahdottomalta. Oli tuotteet kuinka hyviä :) Ja Foreverilla on kyllä hyviä tuotteita! Se Aloe-suihke on muuten hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en mäkään voisi vaan yhtä kosmetiikkabrändiä ajatella käyttäväni, ihan mahdottomuus, vaikka vuosien saatossa omia suosikkeja aina muodostuu. :D

      Kiitos tuosta Aloe-suihke -vinkistä, varmaan ihana tuote kesällä. :)

      Poista
  6. Ihan uusi tuttavuus itselle! Tykkään kyllä lukea kaikesta uudesta ja myös nämä kuulostavat hyviltä tuotteilta. Harmillista kuulla, että tuoksu on ollut niin paha. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäkin harmittaa se tuoksu, oli sellainen lääkemäiset pistävä, jotenkin todella outo. :(

      Poista
  7. Ei ole tuttuja, mutta monelle ystävälle on ja ovat kehuneet kyllä. :) Tuoksu on tosin tärkeä, joten ehkä tuo toinen sarja olisi kivempi :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives