1.12.2015

Kérastase -arvonta

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!


Ensiksi ihan hirveästi kiitos kaikille, jotka osallistuitte Dr. Hauschka -arvontaan, teitä oli valtava määrä. Taisi tulla uusi osallistumisennätys, sillä sähköpostitse osallistuneet mukaanluettuna teitä oli melkein 300. Voittaja tulee saamaan minulta postia vielä tällä viikolla. Kannattaa pysyä mukana sillä viikko jatkuu. Mukana mm. lisää ihonhoitoa, meikkejä, vartalonhoitoa, jotain ihanalle tuoksuvaa, lukemista ja hiustenhoitoa.

Olen todella ronkeli hiustenhoitotuotteiden suhteen, vaikka useissa muissa tuotteissa tykkään karkkisista, hedelmäisen makeista tuoksuista, jostain syystä hiustenhoidossa makuuni ovat kuitenkin enemmän unisex-tuoksuiset tuotteet. Kèrastase on yksi harvoja brändejä, jonka tuotteita olen käyttänyt koko ajan jo 90-luvulta lähtien. Kokeilen kyllä innokkaasti uusia juttuja, mutta Kérastasea pitää olla aina "varmuuden vuoksi" kaapissa. Brändissä kohtaa kaikki mitä odotan hiustenhoidoltani: kauniit pakkaukset, ylellinen tuoksumaailma, mutta parasta on se ylellinen tuntu, mistä saa nauttia tuotteilla hiuksia hoitaessa sekä ihanan pehmeät hiukset tuotteiden käytön jälkeen. Shampoiden vaahdot ovat ylellisen paksuja ja kermaisia. Hoitoaineet jättävät hiukset sileiksi, kuohkeiksi ja helposti kammattaviksi. Kèrastase tekee aina hiustenhoitohetkestä luksuslaadun elämyksen. 

Tänä syksynä Kèrastasen Elixir Ultime -sarjan ikoniset hiusöljyt uudistuivat. Koska hiusöljyt ovat nyt se juttu hiustenhoidossa niin halusin mukaan arvontaviikolle Kèrastasen hemmottelevia öljyhoitoja. Mikäs sen parempaa suomalaiselle hiuslaadulle tähän vuodenaikaan.

ELIXIR ULTIME VOLYME BEAUTYFYING OIL MIST

Kyseessä on uudenlainen kaksifaasinen hiusöljy, joka on tarkoitettu hennoille hiuksille ja kaikille meille, joita mahdollisesti öljyjen raskaus pelottaa. Tuotteen sisältämät pracaxi-, argan-, maissi-, ja kameliaöljyt antavat hiuksiin volyymiä, rakennetta ja pehmeyttä. Hiukset tuntuvat kevyiltä ja miellyttävän pehmeiltä. Suihkutettavaa öljyä voi käyttää kampauksen alla kosteisiin hiuksiin tai kiiltoa antavana viimeistelynä valmiiseen kampaukseen. 

ELIXIR ULTIME BEAUTYFYING OIL CONDITIONER

Poishuuhdeltava hoitoaine on ollut hiusteni pelastus tänä syksynä. Hoitoaine on koostumukseltaan ohutta ja se on helppo levittää kosteisiin hiuksiin. Annan sen vaikuttaa yleensä 1-2 minuuttia. Tuote on helppo huuhdella pois. Hiukset tuntuvat jälkeenpäin ihanan pehmoisilta ja hoidetuilta, mutta eivät latteilta. Kaiken kruunaa ihana ylellinen tuoksu, jota nuuhkin hiustenlatvoista vielä pari tuntia pesun jälkeen.  Hiukset näyttävät myös kiiltäviltä. Koostumus on todella kevyttä, sillä en ole joutunut tihentämään pesuväliä tämän käytön aikana. 


ARVONTA:


Arvontaan osallistut kertomalla hiustenhoito suosikkisi ja jättämällä kommenttilaatikkooni toimivan sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden voiton osuessa kohdalle. Jos et halua jättää sähköpostiasi näkyviin voit osallistua myös laittamalla sähköpostia osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com. Laitathan viestin otsikoksi Kèrastase -arvonta. Osallistumisaikaa on vain huomiseen ke 2.12 klo 12.00 asti. Arvonnan suorittaa random.org ja voittajalle ilmoitan asiasta sähköpostitse. 

Arvonnan aputonttuna toimii L`Oreal Finland Oy.


119 kommenttia:

  1. Oi nämä kuulostaa juuri ihan sellasilta mitkä on mun hennoille haituville tehty :D Ilman muuta mukana
    dioriinablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ooh näitä arvontoja, ihan mieletön luukku taas. Nooh hiusöljyt ovat uusin heikkous ja evoon olen aivan ihastunut myös.

    Kivaa päivää <3

    VastaaPoista
  3. Hiustenhoitosuosikkini on tällä hetkellä moroccan hiusöljy :) Nuo kerastasen tuotteet olisivat varmasti ihania

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Hiustenhoitosuosikki on näin talviaikaan öljy, olen käyttänyt mm. Schwarzkopf oil miracle- öljyjä.
    Mielelläni ottaisin myös nyt arvonnassa olevat tuotteet, laadukas palkinto.
    annem.alonen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Näitä olisi upeaa päästä kokeilemaan! Tällä hetkellä suosikkeja ovat Joicon rekku, Redkenin ja Sebastianin shampoot+hoitsikat, Cutrinin sensitive hiuksiin jätettävä hoitoaine, Moroccanoil ja Osiksen muotoilutuotteet. msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mun suosikeiksi on nousseet juurikin erilaiset öljyt. Tykkäsin esim. LivBoxissa tulleesta Richin öljystä ja Moroccanoil on ikisuosikki. Nämä vaikuttaa aivan ihanilta tuotteilta, joten mukana arvonnassa:) betternailday(a)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan suosikkituotteena opiskelijabudjetille ystävällinen tresemmen hiusöljy, joka tuoksuu ihanalta ja saa hiukset tuntumaan pehmeiltä ja kiiltämään kauniisti :) Kerastasen tuotteista ei ole aikaisempaa kokemusta, etenkin tuo suihkutettava hiusöljy vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta!

    ssorvo@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. En tulisi toimeen hiuspehkoni kanssa ilman hiusöljyjä.Tällä hetkellä käytössäni on Matrixin Exquisite Oil.
    Markimta@outlook.com

    VastaaPoista
  9. Olen itse myös kovasti tykästynyt erilaisiin hiusöljyihin, yhtä suosikkimerkkiä ylitse muiden ei ole vielä löytynyt, mutta en Kerastasen hoitotuotteita muistaakseni ole juurikaan päässyt vielä kokeilemaan ;D

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Itse pidän eniten Redkenin All Soft - sarjasta :) t. viivijuka@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Ihanaa luksusta hiuksille! Ehdottomasti olen mukana! :)
    Kun jäin työttömäksi ei ole kauheasti rahaa panostaa kalliisiin tuotteisiin. Usein täytyy hyödyntää alepäivät. Ihan perus kampaamotuotteilla on nyt menty.
    hanna8201@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Oma hiustenhoito suosikki on Gorgeus London Argan Oil, olen tykästynyt tähän öljyyn ihan hirmuisesti.
    kynsipollo@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Richin hoitoaine ja shampoo tämän hetken suosikit.
    om93080(at)student.uta.fi

    VastaaPoista
  14. Suosikkini on Kerastase Nutritive hiusnaamio. Ihanan pehmeät ja täyteläiset hiukset.
    phonkane (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Tällä hetkellä mulla ei ole mitään suosikkeja, mutta ehkäpä näistä uusi suosikki??
    hapero@iki.fi

    VastaaPoista
  16. Taas ihana arvonta <3 Mun suosikkituote on Bonacure ruusuöljy. Siinä on ihana tuoksu, ja se silottaa pörröisyyttä.
    kipuajaposkipunaa@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mun pörrön ehdoton suosikki on Dermosilin Argan Oil hiusöljy! Oon vaan nauranu partaani sitä yhden tipan annosteluohjetta :'D tiina.ketonen@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tällä hetkellä suosikkini on Rich Argan de-frizz & shine mist. Kesyttää hyvin hiuspehkoa :)
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Onpa mahtava arvonta! Omat hiussuosikkini ovat Sebastianin tuuheuttava shampoo ja potion lite, toimii loistavasti hennolle tukalle.
    -annika@celerit.fi

    VastaaPoista
  20. Hiustenhoitosuosikkini on Tigi S-Factor Serious -hoitoaine, joka jättää hiukset superpehmeiksi!

    rahikainennina [at] gmail.com

    VastaaPoista
  21. Moroccan hiustuotteita olen käyttänyt. Kiva olisi kokeilla muitakin. Osallistun arvontaan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Kerastasen tuotteista ei oo toistaiseksi kuin vähän kokemusta, mutta ne on hyviä :)
    Mä rakastan hiusnaamioita ja suosin latvoille kaiken maailman silikonipommeja. Lemppari on Avonin sheavoita sisältävä naamio :)

    kuorotipu (at)hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Hoitoaineesta on tullut ehdoton hiusten hoitotuote ja öljyä olisi kiva kokeilla sen tilalla :) maiju.hyyrylainen@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Giovannin Nutrafix Hair Reconstructor hoitoaine on ollut suosikkini jo pitkään :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ehkä parhaita ikinä ovat olleet Tigit ja L´anzat :) charmingnails@suomi24.fi

    VastaaPoista
  26. Juuri tuo Kerastasen öljy on salainen aseeni pitkän tukkani kanssa. Olisi ihana jos arvontaonni sattuisikin kohdalle!
    shadowcapture@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Ilman hiusöljyjä en enää pärjäisi! Aloitin tukan vaalennusprosessin ja vaikka olisi kuinka hyvät shampoot ja hoitoaineet niin ilman öljyä tukka jää karkeaksi... Olisi mahtavaa päästä kokeilemaan näitä :) cristiina.markkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kiva, kun on paljon uusia tuotteita arvonnassa. En ole Kerastaseakaan ikinä kokeillut. Tämän hetken hiussuosikkini on Goldwellin hoitoaine. -Kepa mar.marttinen@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Erilaiset hiusöljyt, merkillä ei väliä.

    taruvaisa (@) gmail.com

    VastaaPoista
  30. rich argan oil on pelastanut monet kerrat
    jenni.ollikainen@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Itselläni on punaiset hiukset, jotka vaativat jatkuvaa hoitoa jotta väri kestäisi. Luottotuotteeni on kampaamosta hankittu punainen hoitoaine ja lisänä käytän punaista sävytettä joka pesun yhteydessä.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Hiustenhoidossa suosikit vaihtelevat...

    Markettipuolen tuotteista yksi suosikkini on Elvital Fibralogy-sarja.

    Goldwellilta ja Cutrinilta löytyy myös paljon itseäni miellyttäviä tuotteita.

    VastaaPoista
  33. Hiushoitosuosikeistani löytyy aussien tehohoidot hiuksille!

    ekokko@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Kerastase on taattua laatua :) Hiusöljy on kyllä ykkönen tällaiselle karkealle luonnonkiharalle pehkollekin!

    Arvonnassa mukana
    sannav72@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Hmm, suosikki on vaikeaa nimetä, lähinnä käytän shampoota ja hoitoainetta merkkejä vaihtelevasti!

    optimismia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Tällä hetkellä lemppari hiustenhoitotuote on kc professionalin color mask shampoo!
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mun suosikki hiustenhoito tuote on Aloe First suihke joka poistaa sähköisyyttä ja tuo kammattavuutta hiuksiini ja saan ne helpommin selväksi.

    VastaaPoista
  38. Ainakin Bio+ Energen -tuotteet ovat hyviä. :)
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Öljyt on mun suosikkeja, esim. Moroccanoil ja Orofluido.
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  40. Olaplex on nr 1 noin vuoden takaa.
    lottakhlotbjo@yahoo.com

    VastaaPoista
  41. Herkkä hiuspohjani alkoi oikutella oikein urakalla ja pelastus löytyi kotimaisesta EkoPharma-sarjasta kosteuttavat Aloe Vera shampoo ja hoitoaine pelastivat kutinalta.
    OutiS
    outipistesaariahoätgmailpistecom

    VastaaPoista
  42. erityisesti hoitoaine,merkillä ei väliä.
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  43. Rakastan hiusöljyjä,omistan niitä aika monta. Mitään yhtä suosikkia ei ole.
    isla123(a)luukku.com

    VastaaPoista
  44. Tykkään Tigin tuotteista, mutta jotenkin en vaan raaski ostaa niitä. katikait(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mulla ei ole nyt yhtään hiustenhoitosuosikkia, Bio plus-tuotteista tykkäsin joskus :)
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  46. Yleisesti ottaen kaikki hiusöljyt ovat lemppareita ja sopivat hyvin mun karheille hiuksille. Merkkisuosikkia ei ole vielä päässyt syntymään.... saana.rajala@helsinki.fi

    VastaaPoista
  47. Kookosöljy on halpa ja hyvä tehohoito :D

    maya87(a)netti.fi

    VastaaPoista
  48. Tigin tuotteista olen yeisesti ottaen pitänyt.
    Ihana arvonta muuten.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Ei ole mitään hiustenhoitosuosikkia, tähän karkeeseen luonnonkiharaan ei tehoa mikään. Näitä kokeilisin mielellään.
    koo.aaa(@)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Bonacuren repail-sarjan naamiota olen käyttänyt vuosien mittaan purkkitolkulla, kohtuuhintainen, mutta laadukas ja oikeasti tuntuu tekevän tukalle jotain.
    Sekään ei kuitenkaan ole yhtä ehdoton kun Decubalin päänahan hoitoaine! Ei mitään hienoa hemmottelua, mutta sillä olen päässyt pahasta atopiasta päänahassa kokonaan eroon. Tätä on pakko mainostaa joka paikassa, koska se on ehdottomasti se kosmetiikkatuote, jota ilman en enää pärjäisi.
    sanni.riekki ät student.tut.fi

    VastaaPoista
  51. Plantur 21-sarja kokonaisuudessaan.
    tanja.johansson1978 (at) gmail.com

    VastaaPoista
  52. Ooooo mitä tuotteita! Hiusten BB-voide on tämänhetkinen suosikki! :) yksi tuote moneen tarkoitukseen.
    sarivaananen1@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Wellan Eimi BB-voide hiuksille on uusi hiustuotesuosikki

    lifeanddisasters (a) gmail.com

    VastaaPoista
  54. Goldwellin dual senses ultra volume, mutta myös monia muita, oli hankala valita vain yksi :)

    nina.sandberg2[at)gmail.com

    VastaaPoista
  55. Oma suosikkini tällähetkellä on Cutrinin styling glue ja saman valmistajan sensitive multispray. Niitä ilman en taitaisi pärjätä. kerastasella myös ihania tuotteita. Arvonnassa mukana ilman muuta marialyydia@gmail.com

    VastaaPoista
  56. avonin argan öljyhoito on kyllä ikisuosikki!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Jaa-a, musta tuntuu etten ole löytänyt suosikkiani vielä. Hiukseni kaipaavat hellää pesua ja runsasta kosteutusta. Hiusnaamiot on lempparituotteitani, Doven ja Goldwellin naamiot on todettu hyviksi!

    annamarimirjami (at) gmail.com

    VastaaPoista
  58. Hiusöljyä olen jo kokeillut ja ihastunut. Uudelle pullolle olisi käyttöä :)

    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  59. Kerastasen tehohoitonaamio pelastaa talven kiusaaman letin! -Sari P- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  60. Suosikkejani ovat erilaiset hiussuihkeet, merkillä ei ole väliä, sillä tykkään testata eri tuotteita.
    pokkaritaivas(a)gmail.com

    VastaaPoista
  61. Oma hiustuotesuosikkini on L'Oreal Professionalin Absolute Repair -tuotesarjan naamio, joka tekee karhean luonnonkiharan ihanan sileäksi samaan tapaan kuin hiusväripakettien mukana tulevat hoitoaineet.
    missmxblog@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Erilaiset öljyt ja tehohoidot ovat suosikkejani. Kerastaselta löytyy monia kivoja tuotteita, näitä arvontatuotteita en ole vielä testannut. nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Hiustenhoito suosikkini on säännöllinen leikkaus. Pysyy mallina kohillaan ja hiukset näyttää terveiltä.

    jenna.posio(at)gmail.com

    VastaaPoista
  64. Mukana!! :) Mun suosikki on ollut muumi hiussuihke ja sitten lorealilta sellainen öljy jota laitetaan latvoihin.

    hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Suosikkini on ollut kerastasen hoidot, erityisesti naamiot
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Kerastase-arvonta

    Suosikkini on Garnierin Respons-sarjan Marvellous nectar oil- hiusöljy

    relata.refero@netti.fi

    VastaaPoista
  67. tigin pesuaineet ja garnierin hoitosuihketta! vaihtelua kaivataan!(:
    roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Cutrinin hiusöljy on tämän hetken suosikki. =)
    emmakaroliina_@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Suosikki on ehdottomasti wellalta luxeoil:)
    katrisirvio@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Oijoijoi. Kerastasen Bain de Satin sh + ha olivat aikanaan lemppareitani. Ultimaattinen hiusten hoito must on tosin Sebastianin Potion 9, pitkä tukka kiittää. :)

    ameochi (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  71. Mulla ei ole tiettyä lempituotetta- tai merkkiä. Hoitoainetta ilman en voi olla, joten sanon hoitoaine :)

    kksuom {ät} gmail piste com

    VastaaPoista
  72. Tällä hetkellä käytössäni kookosöljy :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  73. Hiustenhoitosuosikkini on ehdottomasti Lorealin Mythic Oil!! Ihana tuote! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  74. lempihiustuotteeni on o'right hiusöljy,ihanan ylellinen ruusun tuoksu!
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  75. Tällä hetkellä suosikkini on IdHAIRin hiusöljy.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Parhaiksi olen todennut Aussien tuotteet, erityisesti Miracle moist -sarjan :)
    akjvai90@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Minulla ei oikeastaan ole mitään suosikkia ja täytyykin ehkä tunnustaa, että en hirveästi ole panostanut noihin hiustuotteisiin. Mielelläni siis noita kokeilisin, joten mukana arvonnassa. kjvaisan@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Suosikkini ovat hiusöljyt, niin vaalennetut latvat eivät pääse kuivumaan :)

    tipdsa (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  79. Nioxin tehohoitoaine. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Aussien 3 minuutin tehohoito ja Wellan hiusöljy.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  81. Ehdoton lempparini on Bonacuren Oil Miraclen kuivaöljysuihke paksuille hiuksille. Parempaa hoitosuihketta saa etsiä ja olen etsinytkin, mutta HG on löytynyt :D Ainakin siis toistaiseksi...

    ine_91@msn.com

    VastaaPoista
  82. Käyttämieni tuotteiden merkit vaihtuvat usein, mutta yksi, mikä on pysynyt jo vuosia matkassa on Bonacuren latvasuoja.

    punapeippo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  83. Ei mitään suosikkeja, kokeilen sitä sun tätä:)

    pipsaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Suosikkini on LUSHin palashampoot, en vaihda niistä enään. emminum at gmail.com

    VastaaPoista
  85. Hieno arvonta ja kyllä se hiusöljy on minukin suosikkini:) Mukana!
    mysteriousmx3@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Tällä hetkellä suosikkini on Flow shampoopala. suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  87. Ole Hyvä on mun suosikki

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  88. Tällä hetkellä suosikkina System4:n scalp tonic, jonka avulla ei päänahka kutise talvella.
    whiteflower(at)wippies.com

    VastaaPoista
  89. Mukana arvonnassa. :)

    Minä kyllä pesen hiukset ihan vaan Erisanilla tai esim. Ole hyvä-shampoolla.
    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  90. Minä olen testannut älyttömän useaa hiustuotetta ja täytyy sanoa, että luottotuotteet ovat yhä hakusessa. Kampaamotuotteita ja luonnonkosmetiikan hiustuotteita käyttelen sekaisin. Kerastasea en muuten ole vielä testannutkaan. Peukut pystyssä siis arvontaan! :)

    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  91. Oijoi, nää sopis niiiiin hyvin mun ehdottomien lemppareiden, Kérastasen Discipline-sarjan shampoon, hoitoaineen ja hiusmaskin jatkeeksi. <3

    mapetitevie82(a)gmail.com

    VastaaPoista
  92. Ei ole suosikkia, tuotteet vaihtelee melkein joka ostokerralla.

    maisamiisa@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Wellan öljyt ovat kuuluneet meidän suosikkeihin, koska omien latvojen lisäksi tytön hiukset kaipaavat öljyä, jotta aamukampaukset ovat kivuttomampia. kaislarannalla@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Suosikkini on tällä hetkellä Klippoteketin kuivashampoo.

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  95. Hiusöljyt on ihan ykköstuote. Nyt sen oikeastaan huomaa kun edellinen Wellan Sp luxe oil pääsi loppumaan. Uusi tulisi tarpeeseen :)

    VastaaPoista
  96. S-posti unohtui
    sannak.ukonaho@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Mulla ei tällä hetkellä löydy erityisiä suosikkeja, mutta olisi mahtavaa päästä testaamaan näitä! :)

    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  98. ihastuttava arvonta ^^ köyhänä opiskelijana on ihanaa päästä osallistumaan tällaiseen, ei olisi varaa tuollaisiin!

    lempihiustenhoitotuotteeni on Aubrey Organicsin Honeysuckle-hoitoaine. Se tekee hiuksista uskomattoman ihanan tuntuiset! yksikään muu hoitoaine, olipa kampaamosarjaa tai mitä tahansa, ei ole yltänyt sen tasolle. luulen, että laadukkaat luonnonraaka-aineet hoitavat hiusta aivan omalla tavallaan.

    mila_cyan(miukumauku)hotmail(piste) com

    VastaaPoista
  99. Batisten kuivashampoilla arki on pikkuisen helpompaa :)
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  100. Flow shampoopala tällä hetkellä käytössä :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  101. Minulla ei valitettavasti ole suosikkia ja käytän melkein mitä tahansa tuotteita.

    mikkof (at) netti.fi

    VastaaPoista
  102. punahiuksisena paras värinylläpito tuote on ollut crestol golorgloss kevytväri/hoitonaamio.
    pipruzka@luukku.com

    VastaaPoista
  103. Tää ois kiva! Jos on kunnolla aikaa, niin kookosöljyllä on kiva muhitella. :)
    kynsinauhatanssi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  104. Kerastase-arvonta!

    En ole suosikkiani vielä löytänyt, vaan tuntuu että etsin sitä yhä. :) annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  105. Ihanan oloisia tuotteita! Minun suosikkini tällä hetkellä on bonacuren moisture kick :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  106. Hiusöljyihin ja hiuksiin jätettäviin hoitoaineisiin olen jäänyt ihan koukkuun! :D

    ojala.saija@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Wella SP Luxe Oil on tämän hetkinen suosikkini

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Xz hoitosuihke!

    Luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  109. Lempituotteitani ovat tällä hetkellä hiusöljyt.
    rita
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  110. Suosikkejani ovat Batisten kuivashampoo tummalle tukalle, Lanzan hoitoaine ja Redkenin rakennetta antava shampoo. Arvonnassa mukana :)

    h_lo(ät)netti.fi

    VastaaPoista
  111. Juuri nyt olen koukussa Moroccanoilin öljyyn, se tuoksuu niiiiiiin hyvälle! Ja toki tekee hyvää latvoille - mutta se tuoksu!

    VastaaPoista
  112. Missasin eilisen arvonnan, harmi! Pakko osallistua ja olla paikalla nyt lopuissa ajoissa! :D
    Kyllä mun suosikiksi nousee hiusöljyt! Kokeilen mielelläni kaikkea uutta!
    Fanny-91@windowslive.com

    VastaaPoista
  113. Oma suosikkini on jo pitkään ollut Garnierin perus shampoo ja hoitsikka. Olisi kiva päästä testaamaan jotain näin ylellistä?
    c_riitta@hotmail.com

    VastaaPoista
  114. Aussie sarjan shampoot ja hoitoaineet ovat järjettömän hyväntuoksuisia! Lisäksi öljyt ovat kovassa käytössä. :) Tämmöisten ylellisyyksien testaaminen olisi mahtavaa! Sähköposti: cerppa@gmail.com

    VastaaPoista
  115. Voi kyllä olisi ihanaa päästä kokeilemaan hyviä uusia tuotteita, tarpeeseen tulisi.
    sirkku.eskolin@elisanet.fi

    VastaaPoista
  116. Suosikkini on moroccanoil.
    kitiv69@luukku.com

    VastaaPoista
  117. Käytän Kerastasen shampoota ja Redkenin hoitsikkaa, tykkään! Kuitenkin pidän myös suht uudesta Dove-sarjan shampoosta ja hoitsikasta :P

    verttuli_@luukku.com

    VastaaPoista
  118. Laittaisin nuo lukkojen taakse kun pikku ihmiset on kovia "läträämään".. Suosikkini lienee linna shampoo :) :)
    Äitinä olon hehkuja :)

    VastaaPoista
  119. Minulla ei ole mitään tiettyä hiustenhoitoon liittyvää suosikkia (ja siltä tämä pehko näyttääkin), mutta olen löytänyt uuden lempishamppon, Fudgen Clean Blonde-hopeashampoon. Värjää tosin kädet ilman suojakäsineitä, mutta aivan paras kellastuville vaaleille hiuksille :) susanna.hakkinen(at)hotmail.com

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown