30.9.2015

Kuuden euron Sensai


Selektiivinen kosmetiikka on kallista, minulla ei ole varaa siihen tai niin ainakin moni ajattelee. Niin ajattelin minäkin joskus 80-90-luvun vaihteessa. Mutta kuten kulunut sanonta kertoo: 

Where there`s a will, there`s a way.

Menin viisitoistavuotiaana ensimmäisen kerran kesätöihin, sieltä saamastani palkasta, ostin itselleni sen kauan himoitsemani Lancômen Trèsorin, samaan aikaan, kun muut suihkuttelivat ylleen Fiitä. Seuraavana kesänä ostin palkastani itselleni Escadan kesätuoksun. Tie selektiivisen kosmetiikan maailmaan oli avattu. Opiskeluaikoina muistan syöneeni aika monta nuudelipussia, että pystyin värjäämään ripseni Sensain ripsivärillä ja laittamaan Lancômen huulipunaa. Elämä on priorisointia. Mikä on omalta kannalta järkevää? Mikä tuottaa itselleni eniten iloa? Onko se kuukausimaksu kuntosalille vai uusi huulipuna? Meillä on kaikilla erilaiset kiinnostuksen kohteet ja harrastukset. Tietenkään sellainen ihminen, jolla ei todella ole yhtään rahaa, ei voi tällaistä tehdä, mutta he joille jää edes 10 euroa kuukaudessa ylimääräistä, priorisoivat. 

Olen edelleen todella harkitseva shoppailija. Jos ostan jotain kalliimpaa, se on aina kosmetiikkaa, varsinkaan ihonhoidosta en tingi. Kun taas vaatteet eivät kiinnosta minua juurikaan, kunhan ne on mukavat, puhtaat, ehjät ja mielellään mustat. Kesällä tajusin, että pitäisi varmaan ostaa itselle edes muutama t-paita lisää, kun melkein kaikissa vanhoissa oli reikiä. Viime talvena ostin itselleni uudet talvikengät siitä pakosta, että entiset alkoivat vuotamaan pohjasta, eikä niitä voinut enää korjata. Minulla on todellakin tasan yhdet talvikengät. Tästä tulisi muotiblogina tosi mielenkiintoinen, samat kengät joka kuvassa. :D

Kosmetiikassa sen sijaan olen aina tietoinen tulevista uutuuksista ja innostun niistä kovasti, mutta se mitä sitten lopulta ostan, on ihan toinen juttu. Minun on hyvin vaikea enää perustella itselleni uuden huulipunan/kiillon ostoa, kun niitä on jo melkein kolme Palaset Palalipasta piripintaan asti täynnä. Silti minä ostan, koska kosmetiikka on harrastukseni. Samalla kun mieheni raahaa kotiin kirjoja, minä tuon huulipunia. Varsinkin paikallisen Emotionin selektiiviset alehyllyt ovat suurin heikkouteni. Kierrän ne aina läpi, kun kuljen ohi. 


Onko selektiivinen kosmetiikka sitten kallista? Minä sanon, että ei ole, kunhan tiedät mistä etsit ja mitä. Varsinkin kun markettikosmetiikan hinta on viime vuosina tullut mielestäni aika hurjaa vauhtia ylöspäin. Olin ihan hämmentynyt siitä, että markettiripsari maksaa kohta saman verran kuin käyttämäni Sensai. Selektiivinen voi olla suorastaan edullista, kun vain osaa etsiä ja kaivella niitä alehyllyjä. Toki myös brändeihin kannattaa kiinnittää huomiota, esim. Clarinsin tuotteet ovat kautta linjan edullisia selektiiviseksi. Sensai joka mielletään kalliiksi merkiksi, sisältää sarjana monen hintaista tuotetta. Ihonhoidossa on eri hintaryhmiä ihan sinne arvokkaimpaan asti, mutta meikit ovat taas usean tuotteen kohdilta selektiivisen kosmetiikan halvimpia. Aika yllättävää vai mitä? 

Viime keväänä olin taas tutulla kierroksellani paikallisessa Emotionissa, myönnän, että raahasin myös mieheni mukaani. Alehyllyt oli juuri täytetty ja sinne oli pistetty aika kiva määrä poistuvia Sensain tuotteita hyvään alennukseen. Eikä mennyt aikaakaan, kun löysin sieltä joukosta Sensain huulipunan kuudella eurolla. Sanoisin hintaa jo halvaksi.


Itselläni ei ollut mitään kokemusta Sensain huulipunista, mutta mielenkiintoni heräsi. Rouge Vibrant Cream Colourin koostumus tuntui pehmeän kermaiselta ja lisäksi neljän alennuksessa olevan sävyn joukosta löytyi omaa silmää miellyttävä sävy Sangoiro, joka on upea uniikki koralli metallisella hohteella. Huulipunan tuoksu on tosi mieto, mistä tykkään. Hylsy on painava. Mustan ja kullan sävyt tekevät siitä ylellisen. On ollut ilo kaivaa tätä esiin meikkipussista, jokaisen kuuden euron arvoinen.

Mikä on teidän viimeisen kosmetiikkalöytö?



29.9.2015

Elie Saab -arvonta

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!


Ilmassa tuoksuu syksy. Sen tuntee myös iholla. Se tietää sitä, että syksyn tuoksut ovat löytäneet myös omalle iholleni. Tiedän, että toiset elävät tuoksujensa kanssa symbioosissa vuoden ympäri, mutta minä luon niiden kanssa nahkaani kuin käärme. Vaihtelen niitä vuodenaikojen mukaan. Minulla on käytössä eri tuoksut niin syksyllä/talvella kuin keväällä/kesällä. Syksyllä mieleni syöverit kaipaavat jotain täyteläistä, lämmittävää, sellaista mikä kietoutuu ympärilleni lämpimän viltin tavoin koko päiväksi. Poissa ovat kesän raikkaus ja keveys. Minulla syksy alkaa siitä, kun siirrän kesätuoksut pahvilaatikoissaan kaapin perukoille ja otan esille ne täyteläisemmät tuoksut. Yksi suosikkini jo parin syksyn ajan on ollut Elie Saabin Le Parfum Eau de Parfum Intense. Johon pääsin alunperin tutustumaan blogin kautta. Siitä tulikin kestosuosikkini.

Joten olin iloinen, kun maahantuoja keväällä ehdotti, että haluaisinko arpoa lukijoilleni Elie Saabin Le Parfumin. Tietenkin, sillä mielestäni Saabin kaikki tuoksut henkivät eleganttia klassisuutta. Kyseessä on Elie Saabin ensimmäinen tuoksu, josta tehtiin peräti 279 versiota ennen kuin tuoksun nenä Francis Kurkdjian oli tyytyväinen luomaansa naisellisen kukkaiseen ja puumaiseen tuoksuun. Tuoksu julkaistiin vuonna 2011.

Tuoksun pakkaus henkii loisteliasta yksinkertaisuutta. Saabin muotitalon tunnusomaiset värit valkoinen ja beige, höystettynä ripauksella kultaa sekä ruskeaa. Pullo on barokkimaisen jykevä, se on kuin hiottu jalokivi, joka heijastelee valoa.

Kuva: Norex Cosmetics Oy:n luvalla.

Le Parfum avautuu raikkaalla appelsiininkukalla. Tuoksun sydämessä naisellista jasmiinia. Pohjalla itämaista patsulia, rauhoittavaa seetriä ja makeaa hunajaa. 

ARVONTA:

Jos sinä haluat kietoutua syksyn tullen tähän pehmoisen viltin lailla lämmittävään pehmeään tuoksuun, kerro kommenttilaatikkooni mikä on sinun syystuoksusi. Muista jättää toimiva sähköpostiosoitteesi. Jos et halua jättää sähköpostiasi näkyviin, voit osallistua myös sähköpostitse. Otsikoi viestisi Elie Saab -arvonta ja lähetä se osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com. Arvonta päättyy su 4.10 klo 23.59. Voittajan arpoo tuttuun tapaan random.org ja voittajalle ilmoitan asiasta sähköpostitse viikolla 41. Onnea kaikille tasapuolisesti!



Maahantuojalla löytyy myös omat Facebook-sivut nimellä Tuoksun taika.

28.9.2015

Klassikot osa 19 – Carmex Lip Balm


Tänään esitellään mummoikään päässyt melkein 80-vuotias klassikko, joka löytyy todella monen tuttuni käsilaukusta. Kulttituote Carmex Lip Balm on ansainnut paikkansa klassikoissa jo ikänsä perusteella, mutta palataanpa ihan alkuun.

Carmexin kehitteli Alfred Woelbing. Tarina kertoo, että Alfred kuten monet muutkin ihmiset kärsi huuliherpeksestä ja hän halusi kehitellä tuotteen, joka helpottaisi tuota kihelmöivää ja kuumottavaa ongelmaa. Vuonna 1937 hän alkoi tehdä tervehdyttävää tuotetta käsin keittiössään, sekoittelemalla yhteen lääke- ja hoitavia-aineita. Lopuksi hän purkitti seoksen jo ikoniksi nousseeseen keltaiseen purkkiin. Tämän jälkeen hän alkoi kierrellä sinnikkäästi apteekeissa, tarjoten heille tuotettaan. Jos apteekki ei ollut kiinnostunut, Alfred jätti heille tusinan purkkeja ilmaiseksi. 

Tuotantolaitokseen Carmexin tuotanto siirtyi vuonna 1950. Tiesittekö, että Euroopassa myytävä tuote on kuitenkin erillaista kuin Amerikassa myytävä? Tämä siksi, että alkuperäisessa versiossa mitä myydään Amerikassa käytetään fenolia, mikä on kielletty ainesosa Euroopassa. 


Carmexin muita raaka-aineita ovat mm. kamferi, salisyylihappo, mentoli, lanoliini, parafiini, kaakavoi, mehiläisvaha ja setyyliesteri. Salisyylihapon kerrotaan olevan se ainesosa, joka juurikin vaikuttaa herpeksen jomotukseen, koska se on vaikutukseltaan samanlaista kuin aspiriini. 

Carmex tuoksuu piparmintulle ja se tuntuu huulilla viilentävältä. Mitä mieltä minä sitten olen tästä monien suosikkituotteesta? Carmex on eittämättä klassikko, jonka vuoksi se pääsi postaussarjaan mukaan. Mikään muu ei selitä tuotteen markkinoilla oloa kahdeksaakymmentä vuotta. Valitettavasti itse en koskaan ole oikein ymmärtänyt tämän klassikon päälle. Kyllä, voide tuntuu aluksi kivan viileältä huulilta. Tunne kuitenkin häviää melko nopeasti. Tuoksukin on sellainen raikkaan miellyttävä, että siihen jää helposti koukkuun. Itse haen kuitenkin huulirasvalta hoitavuutta ja pehmeitä huulia, niitä toiveita valitettavasti Carmex ei aivan ihanteellisesti omilla huulilla täytä. Tulee helposti olo, että tätä pitäisi olla koko ajan lisäilemässä, mistä ominaisuudesta en pidä. En saa kertasipaisulla haluamiani pehmeitä huulia. Voisi sanoa niin, että paremmin kosteuttavia tuotteitakin markkinoilta löytyy. Nämä ovat kuitenkin makuasioita.


Kenen laukusta löytyy tämä klassikko?



24.9.2015

Täällä tuoksuu jasmiini!


Nyt on sitten toteutunut jasmiinin tuoksusta hullaantuvan unelma ja miten ylellisellä tavalla. Kun tuote on 100% luonnollinen, käsintehty, ilman säilöntäaineita ja tulee Kreetalta niin eihän sitä voi kuin huokaista ja hymyillä niin leveästi kuin pystyy.

Sain jokin aika sitten Lootuskaupalta sähköpostia, jossa tiedusteltiin haluaisinko testata jotain BioAroman tuotetta. Olin lukenut brändistä aiemmin Maijun blogista ja jännän näköiset/oloiset koostumukset olivat jääneet mieleeni. Sujahdinkin Lootuskaupan sivuille tutkimaan valikoimaa ja siellä aika nopeasti iskin silmäni tähän jasmiinin tuoksuiseen vartalovoiteeseen


Kreetalainen käsintehty kosmetiikka ei välttämättä koreile millään suurta ihastusta herättävällä ulkonäöllään, mutta se tuoksu, kun avaat voidepurkin ja alat kaivamaan paksua täyteläistä voidetta ulos. Aah.

Voide on paksua ja sen saa helpoiten levitettyä ihoon niin, että lämmittää sitä hetken käsien välissä, josta sitten levittää sen iholle. Silloin voide levittyy pehmeästi. Imeytymistä joutuu hetken odottamaan. Suosittelenkin tätä erityisesti kuivasta ihosta kärsiville, sillä voide on todella kosteuttava ja se saa ihon tuntumaan pehmeältä. Itse olen hieman kärsimätön vartalon rasvaaja, joten todella hoitavan koostumuksen ja pienen imeytymishetken vuoksi tämä pääsi itselläni tehokäyttöön yöksi jalka/käsivoiteeksi. 


Tuotteen tuoksu on illalla nukkumaan mennessä niin rauhoittava, että huomaan iltaisin usein nukahtavani rauhallisesti nuuhkimalla jasmiinin tuoksuisia käsiäni. Aamulla on kiva herätä pumpulin pehmoisin sormin. Voide on vaikuttanut myös positiivisesti kynsinauhoini, jotka ovat pysyneet käytön aikana loistavassa kunnossa. Kynsien liuskoittuminen on pysynyt myös poissa. Mietin kauan mistä tämä johtuu, mutta sitten tajusin, tämän koostumus on aivan samanlainen kuin maailman parhaaksi käsivoiteeksi nimeämäni Bakelin Efabodyn

BioAroman vartalovoiteen hinta on kuitenkin vain neljäsosa Bakelin voiteesta, joten jos lompakko ei taivu Bakeliin ja haluat 100% luonnollisen vaihtoehdon sekä nauttia käsintehdystä kosmetiikasta niin tässäpä oiva vaihtoehto. 



Tuotteen INCI on hyvin yksinkertainen:

 Prunus Amygdalus Dulcis (Sweet Almond) Oil, Vitis Vinifera (Grape) Seed Oil, Jasminum Officinale (Jasmine) Flower Oil, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil, Cistus Ladaniferus Leaf/Stem (Labdanum) Extract, Benzyl alcohol*, Benzyl benzoate*, Limonene* (* Components of essential oils, 100% natural).


Onko BioAroman tuotteet tuttuja?


Tuote lehdistönäyte. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta.

23.9.2015

Ihmepuuteri


Tässä postauksessa olisi voinut esiintyä MUFE:n HD Pressed Powder, mutta sen sijaan, että olisin kirjoittanut teille aiemmin ostamastani MUFE:n puuterista, kirjoitan teille YSL:n HD puuterista Poudre Compact Radiance Perfection Universellesta. Ai miksikö? Koska minusta tämä on niin paljon parempi tai ainakin tämä tuntuu ja näyttää ihollani erilaiselta. MUFE:n pressattu puuteri on vain tavallista puuteria omalle iholle sudittuna, sen sijaan tässä on itselleni jotain maagista. (tämä on toki minun mielipiteeni, joku muu voi olla toista mieltä)

Kun näin YSL:n valkoisen puuterin lehdistötilaisuudessa pari viikkoa takaperin, se olisi tuotteena kummastuttanut minua, jos en juuri muutamaa viikkoa aikaisemmin olisi ostanut itselleni sitä MUFE:n puuteria. Ehkäpä juuri siksi tämä herättikin kiinnostukseni. Olisiko tämä taas puuteri muiden joukossa vai jotain parempaa? Tunnettuahan on, että juurikin YSL on selektiivisistä merkeistä se, joka osaa näitä kivipuutereita tehdä, itse käytin vuosia ainoastaan YSL:n kivipuuteria, rasia toisensa jälkeen kulki laukussani, kunnes tein viime syksynä syrjähypyn Sensaihin. Tietäisittepä kuinka moni bloggaaja-kollega kaivaa YSL:n puuterin laukustaan esiin. Shh... Se on salaisuus.


YSL:n puuteri on siis HD-puuteri, mutta siinä on myös primerin vaikutuksia. Jos laitat sen yksinään paljaalle iholle, huomaat eron. Se tasoittaa kevyesti ihon sävyä ja blurraa huokosia näkymättömiin, häivyttää juonteita sekä antaa iholle mattaisuutta, kaikki tämä, mutta iho jää silti kuultavaksi. Ei jauhoisen näköiseksi, ei puuteriseksi vaan sellaiseksi täydellisen utuiseksi. Niin täydelliseksi, että näitäkin kuvia ottaessa puuterin pinta oli jo kulunut hyvää tahtia, koska en malttanut olla koskematta siihen ennen kuvien ottoa. 


Puuteri kannattaa lisätä meikkivoiteen päälle kevyesti niille alueille, joilta haluaa pois kiiltoa ja häivyttää epäkohtia, näin pinnasta tulee kauniin utuinen. Itse laitan puuteria ihan kevyesti myös alaluomelle häivyttämään väsymystä. Tämän tuomaa utuisuutta ei saa tallennettua kameralla (yritin) ja sitä on vaikea kuvailla, se selviää vain kokeilemalla. Joten kannattaa pyytää myyjää kaupassa sivelemään pienet näytteet tästä kasvoille niin tajuatte heti mistä höpisen. 

Itse tykkään levittää tämän napakalla kabukimaisella siveltimellä, jolla minusta saa ehdottomasti kauneimman ja kuultavimman jäljen. Jotenkin napakka sivellin toimii parhaiten näin hienojakoisen tuotteen kanssa. Mukana tulee myös pieni neliskanttinen samettivippa, mutta itse en innostunut sen käytöstä tämän puuterin kanssa. 

Rasia on klassista ylellistä YSL-tyyliä: kultainen, johon on printattu kanteen tutut kirjaimet. 

Värejä on MUFE:n tapaa vain tämä yksi, valkoinen. Uskomatonta, mutta hienojakoisuutensa vuoksi valkoinen puuteri sulautuu aivan kaikenvärisille ihoille, jopa tummaihoisille.


Hintaa muistaakseni puuterilla on n. 50 euroa. 

Onko YSL:n puuteri tuttu? Mitä puuteria käytätte?

Tuote lehdistönäyte.






22.9.2015

Suklaaholistin tunnustus: Vadelmatryffeli


Olen suklaaholisti. Syön suklaata joka päivä. Söin sitä silloinkin, kun laihdutin 17 kiloa. "Superdieettini" sisälsi neljä palaa Fazerin Sinistä joka päivä. Mitäpä sitä itseltään kieltämään maailman ihaninta asiaa, varsinkin kun ei se suklaa yksin lihota vaan se määrä, mitä sitä syöt. Myönnän, nykyään saattaa jäädä välistä päivä tai jopa kaksi ilman suklaata. Ulkomailla matkustaessa en syö suklaata ollenkaan. Koska siellä ei vaan osata tehdä suklaata, joka maistuisi suklaalle. Pitäähän sitä joku laaturaja olla. ;) Sitä en halua laskea paljon minulta menee vuodessa rahaa suklaaseen, varmasti paljon. 

Pääsiäisenä iskee yleensä himo Mignoneihin, mutta muina päivinä se Fazerin Sininen pitää pintansa. En niinkään tykkää mistään erikoisuuksista. Välillä kuitenkin kaipaan jotain muuta kuin sitä Sinistä ja silloin ostan Brunbergin Vadelmatryffelin


Brunbergin varmasti tunnetuin tuote on Suukot. Minä kutsun niitä kuitenkin kotioloissa neljän seinän sisällä joksikin ihan muuksi, siksi mitä ei enää saa ääneen mainita. Shh... On vaikea päästä eroon lapsena mieleen orientoituneesta nimestä ja opetella uusi. Nimestä ei tule itselleni edelleenkään mieleen mitään rasistista, kunhan se nyt vain oli karkin nimi. Vaikka kyllähän nykykielessä n-sanan käyttö on mielestäni herjaavaa. Mutta ettei tämä menisi ihan ihmisoikeusjutuksi niin palataan takaisin Vadelmatryffeliin.

Muistan kun vuosia sitten ystäväni S toi minulle näitä töihin kahvin kera nautittavaksi. Olin siihen asti täysin ohittanut tuotteen, sillä suklaaholistille tällainen suklaapatukka kokonsa puolesta tuo yleensä vain pahan mielen ja katseeni oli kaupassa keskittynyt aina isompiin "kaloihin". Ensimmäinen haukkaus patukasta ja se oli menoa. 

Vadelmatryffelistä erikoisen tekee se, että se on vähän kuin Fazerin Julia: marmeladia ja suklaata. Brunbergin patukka on kuitenkin suklaisempi, sillä siinä on pehmeä tryffelikerros, joka suorastaan vie marmeladiin yhdistettynä kielen mennessään. Lisäksi makeutta on sen verran, että jopa suklaaholisti saa tyydytyksensä yhdestä patukasta. Patukka on myös gluteeniton. 


Huono puoli on saatavuus. Näitä on yllättävän vaikea löytää mistään, jos löydät niin laatikko on usein tyhjä tai tuote loppunut hyllystä. Oman paikkakunnan Prismasta löytyy Moccatryffelipatukkaa, mutta ei tätä. Tähän asti patukoiden hommaaminen on ollut naurettavaa, mies on raahannut minulle niitä selkä vääränä työmatkansa varrelta Pasilan Aseman K-marketista. Pari viikkoa sitten päätin, että nyt saa riittää ja laitoin pienen vienon pyynnön lähikaupan sähköpostiin. Viime viikolla huomasin patukoiden tulleen kaupan valikoimiin. Tämä ei ole muuten ensimmäinen kerta, kun lähikauppa on kuunnellut toiveitani mm. Kolmen kaverin jäätelöt ja munakoisot tulivat valikoimiin toivomuksestani. Joten kannattaa todellakin laittaa niitä toiveita siihen lähimpään kauppaan, jos jotain tekee mieli.

Pääsin viime viikolla kiittämään kauppiasta asiasta ihan kasvotusten. Hyvin oli kulma patukoiden myynti lähtenyt vetämään, mutta senhän minä tiesinkin, että niin tulee käymään. Sen verran faneja tuntuu näillä patukoilla olevan. Kauppa onkin tällä hetkellä ainoa, joka tässä kaupungissa Vadelmatryffeliä myy. Nyt pelkään vain sitä, että sana patukoista kiirii ja seuraavalla kauppareissulla minua odottaa hyllyssä tyhjä kolo.

Muita Vadelmatryffeli-faneja?

21.9.2015

Demonisoivaa voimaa


Pimeää, harmaata, sateista, kylmää... syksy ei ole yhtään "mun juttu". Siksi juuri tällaisina päivinä kuin tänään tarvitsen voimaa, demonisoivaa voimaa, että jaksan siihen asti, kunnes kaunis lumihuntu peittää maan. 

Givenchyn Ange ou Dèmon -tuoksut ovat olleet itselleni rakkaita. Eikä yhtään vähempää sen vuoksi, että Ange ou Dèmon EdP oli häämatkatuoksuni. Asioita, joita omasta elämästään ei vaan unohda. Eikä halua unohtaa.

Viime keväänä Givenchy päätti repäistä, myydä tuoksua vähän erilaisella konseptilla, joka ainakin allekirjoittanutta ihastutti kovasti. En vain halunnut kirjoittaa tuotteesta aiemmin, koska itselleni tämä on täydellinen syksy/talvituoksu, mutta täyteläisten tuoksujen ystävät voisivat käyttää tätä hyvin myös kesällä. Itselleni tuoksusta kesällä kirjoittaminen olisi vaan tuntunut jotenkin väärältä.


Ange ou Dèmon Le Parfum -tuoksupakkaus sisältää yhden tuoksun sijasta kaksi tuoksua. Itse päätuoksun 40ml:ä ja pienen mustan Accort Illicite Parfyymin 4ml:ä. Tarkoituksena on sekoittaa tuotteita keskenään, mutta mikään ei estä käyttämästä niitä erikseen. Koska pakkauksessa mukana tuleva Illicite on ihanan täyteläistä ja voimakasta parfyymia, jolla jo yhdellä-kahdella tipalla saa iholleen tuoksun, joka kestää oikeastaan vuorokauden ympäri. 

Ange ou Dèmon Le Parfumin tunnistaa tuoksusarjaan kuuluvaksi tuoksuksi, mutta omaan nenääni se on pehmeämpi ja täyteläisempi kuin yksikään aiemmista. Se ei ole hyökkäävä vaan lämmin, mystinen, seksikäs, salaperäinen ja voimaa antava. Tuoksu on muiden sarja tuoksujen tapaan kukkais-itämainen. Tuoksussa sekoittuvat jasmiini, mandariini ja myski sekä Illicite Parfyymissa leikittelevät vanilja, patsuli ja nahka. Tiputtamalla iholle ensiksi tipan Illicitea saat esiin voimakkaammin juurikin vaniljan, patsulin ja nahan tuoksut. Minulla Illiciten tipat iholle lisääntyvät sitä mukaan mitä kylmemmäksi ilmat käyvät.

Le Parfumin kesto yksinään iholla on pitkä, itse haistan vaniljaisen pohjan vielä 10 tunnin jälkeen vienosti iholta. Illicite yksinään kestää iholla koko päivän. Kerrostamalla tuoksuja kestoksi saa koko päivän eli yli 12 tuntia. Tätä tuoksua ei todellakaan tarvitse päivän mittaan lisäillä. 


Ange ou Dèmon -tuoksusarjan pullot ovat niin kauniita, että voisin kuvailla niitä vaikka koko päivän. Le Parfumin tuoksupullo on profiililtaan matalampi ja leveämpi kuin aiemmat. Pullojen kaunein kohta on minulle aina ollut takapuolelta löytyvä osa, jossa lasia muotoilemalla on saatu pullolle ikäänkuin selkäranka olkoonkin se sitten enkelin tai demonin. 

Tuoksun takana ovat Luca Sieuzac, joka on suunnitellut tuoksuja mm. Armanille, Carolina Herreralle, Chopardille ja Trussardille sekä Evelyne Boulanger, jonka nenä on ollut apuna Armanin, Van Cleef & Arpelsin ja Jil Sanderin tuoksuille.

Mitä mieltä olette tällaisesta tuoksukonseptista?

Suositushinta:

Ange ou Dèmon Le Parfum 40ml & Accort Illicite 4ml 96,50€

PS. Blogin Facebook-sivuilla on menossa arvonta ke 23.9 asti, jossa kaksi onnellista voi voittaa itselleen lipun I LOVE ME -messuille.

Tuoksu lehdistönäyte. 



17.9.2015

Luonnonkosmetiikan misellit testissä


Kun kirjoittelin kesällä silmänympärysvoiteista erilaisiin tarpeisiin (täällä ja täällä), en kirjoittaessani kuvitellut, että niistä tulisi blogini luetuimpia postauksia. Vedin tästä johtopäätökset, että tällaisia postauksia tarvitaan ja ihmiset tykkäävät lukea niitä. Joten lähdin miettimään samantien uutta aihetta.

Olen kirjoittanut aikaisemminkin useasti misellivesistä myös yhdestä tehokkaasta luonnonkosmetiikan misellivedestäkin Gamardesta. On heti rehellisyyden nimissä sanottava, että jos hakee misellivedeltä vain pelkkiä puhdistutehoja niin valitettavasti yksikään näistä nyt testissä olleissa misellivesistä ei päässyt tehoiltaan Gamarden tasolle, mutta kolme oli lähellä. Tämä oli itselleni vähän yllätys. Jos vain pelkkiä puhdistustehoja katsotaan niin testijoukkoon mahtui kolme hyvin puhdistavaa, yksi taiteili välimaastossa ja kaksi olivat puhdistustehoiltaan heikompia. Näkisin ne jopa enemmän kasvovesinä kuin misellivesinä. Itsehän tykkään poistaa misellivesillä illalla silmämeikin ja puhdistaa kasvot aamulla, joten jonkinlaisia tehoja on oltava, ettei niitä silmiä joudu hankaamaan minuuttikaupalla. Joten hännänhuipuksi puhdistustehoilta jääneet eivät olisi ominaisuuksiltaan parhaita tuotteita omaan käyttööni. Testattujen vesien ansioksi on sanottava se, että kaikki olivat tarpeeksi hellävaraisia, eivätkä kirvelleet herkällä silmänympärysiholla.

Monella on oletus, että luonnonkosmetiikan misellit eivät välttämättä irrota yhtä tehokkaasti ei luonnonkosmetiikkaa kasvoilta. Tässä tietenkin voi olla perää. Tosin kolmelle parhaiten puhdistavalle ei tämä tuottanut vaikeuksia, ainoastaan vedenkestävä kajal oli liikaa kaikille muille paitsi yhdelle. Gamardehan aikoinaan poisti sen vedenkestävänkin täysin. Tosin testissä näkyy yhden pyyhkäisyn tulos, joten useammalla pyyhkäisyllä olisi varmasti tullut vielä puhtaampaa. Joten näistä ne heikkotehoisimmatkin puhdistajat saattavat toimia erinomaisesti heillä, jotka käyttävät myös meikeissään pelkkää luonnonkosmetiikkaa ja mineraalipohjia.


Testattavana oli kuusi misellivettä Floramelta, Màdaralta, Supermoodilta, Absolutionilta, Cattierilta ja Alorèelta. Piirtelin kädelleni iloisen sateenkaaren meikkejä erilaisilla koostumuksilla ja miselleille tuli puhdistettavaksi seuraavat tuotteet: Goshin vedenkestävä kajal, Lumenen kulmakynä, Diorin Fluid Stick, Giorgio Armanin Eye Tint, Dior Fix It -peitepuikko, Clarinsin huulipuna ja The Body Shopin geelimäinen kimallerajaus.

ABSOLUTION L`Eau Soir et Matin 150ml, 33€

Absolutionin misellivedessä on todella kätevä pakkaus. Pidät vain pulloa pystyasennossa ja painat vanulappuun pari painallusta nestettä. Tykästyin pulloon niin, että aion säästää sen ja täytellä siihen jatkossa muita misellivesiä, joita olen käyttämässä loppuun. Tuoksu on raikkaan vihreä, hyvin "absolutionmainen". Vanulapulla kasvoja sivellessä, tuote vaahtoaa vanulapulla miedosti, joka tekee todella liukkaan ja mukavan vaikutelman. Meikki puhdistuu helposti. Absolution oli myös porukan tehokkain puhdistaja, sillä kaikki meikki irtosi yhdellä pyyhkäyksellä, ainoastaan vedenkestävää kajalia joutui pyyhkimään pariin kertaan. Sisältää mm. rauhoittavaa ja kosteuttavaa aloe veraa, kaliumia ja ihoa pehmentävää  ja puhdistavaa hasselpähkinäöljyä. Hamamelis-, appelsiininkukka- ja ruiskaunokkivesi tasapainottavat ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille. Vegaaninen.

Kenelle?

Tehokasta puhdistusta vaativalle. Vihreiden tuoksujen ystäville. Näppäriä pakkauksia rakastaville.

ALORÈE Eau Micellaire Fresh Purifier 150ml, 27€

Alorèen misellivedessä on erittäin ihana raikas tuoksu. Se on kosteuttava ja hellävarainen. Iho tuntuu puhdistuksen jälkeen raikkaalta ja viileältä, jonka vuoksi tätä oli ihana käyttää varsinkin aamuisin kasvojen puhdistukseen. Sisältää ohranlehtiuutetta, joka sisältää klorofylliä, joka auttaa ihoa uudistumaan. Luomukasviglyseeriini kosteuttaa ja pehmentää iho. Puhdistutehoiltaan tämä ei valitettavasti ollut kärkijoukkoa, puhdisti kyllä jonkun verran, mutta esim. huulipunan poisto tuotti vaikeuksia, Lumenen kulmakynän kanssa oli ongelmia ja vedenkestävään kajaliin tämä ei pystynyt.

Kenelle?

Vesiliukoisia meikkejä käyttäville. Raikkautta ja kosteutta ihoon haluaville.

CATTIER Solution Micellaire Dèmaquillante 300ml, 15,90€

Joukon isoin pullo ja halvin hinta. Mainostetaan tuoksuttomana, mutta itse haistan tässä kyllä aivan selvästi jonkun kukan tuoksun. Tuoksu on aavistuksen kirpeä. Puhdistuksen jälkeen iho tuntuu pehmeältä, ei kuivata. Sen sijaan ihon pintaan jätti itselleni hieman kalvomaisen tunteen. Sopii herkälle iholle. Puhdistustehoiltaan tämä oli valitettavasti porukan heikoin. Ainakaan minun testimeikkini tai päivämeikkini ei lähtenyt tällä kunnolla irti. Levitti meikit jotenkin oudon vahamaiseksi ensin ihon pintaan, jota sitten joutui putsailla usealla vanulapulla jälkikäteen. Vedenkestävään kajaliin tämä ei pystynyt, myös kulmakymä oli työläs puhdistaa, samoin huulipuna. 

Kenelle?

Vähän meikkiä käyttäville. Pihistäjille.


FLORAME Eau Micellaire démaquillante 200ml, 24,70€

Floramen misellivesi sopii erityisesti herkälle ja kuivalle iholle. Tuoksu on todella mieto, hieman raikas. Puhdistuksen jälkeen iho tuntuu raikkaalta ja pehmoiselta. Sisältää mm. ruiskaunokkivettä, joka supistaa ihohuokosia ja ihoa puhdistavaa sekä rauhoittavaa hamamelisvettä. Pieni kierrekorkki ei ole se näppärin vaihtoehto pakkauksessa. Tosin pullo on sitten porukan toiseksi isoin ja hinta/laatusuhde näin kohdillaan. Puhdistajana sen sijaan tämä oli porukan aatelia. Joukon kolmanneksi paras testin perusteella. Melkein kaikki lähti, irrotti yhdellä pyykäisillä hieman tuota vedenkestävää kajaliakin, hieman kohtaa painamalla ja uudestaan pyyhkimällä kajal lähti kokonaan.

Kenelle?

Tehokasta puhdistusta haluaville. Pihistäjille. 

MÀDARA Micellar Water 100ml, 16,80€

Mahtavan raikkaan tuoksuinen Màdaran misellivesi on pakattu siroon 100ml:n pakkaukseen. Jätti iholle pehmeän ja raikkaan tunteen. Sisältää mm. iho pehmentävää ja kosteuttavaa glyseriiniä. Netissä muissa blogeissa on ollut paljon juttua, että tämä olisi ennemminkin kasvovesi kuin misellivesi, mutta ainakin oma testini osoitti, että kyllä tästä miselliveden ominaisuuksia löytyy. Sillä puhdistustehot olivat joukon neljänneksi parhaimmat. Vedenkestävään kajaliin tämä ei tietenkään pystynyt, mutta parille muulle ongelmia aiheuttannut kulmakynä irtosi melkein kokonaan heti. Huulipunan kanssa oli myös vähemmän ongelmaa, kun parilla muulla puhdistustehoiltaan heikommalla. Sen sijaan tämä levitti meikkiä Cattierin tapaan ensin kasvoille vahamaiseksi kerrokseksi, jonka jälkeen puhdistus piti toistaa, että sai tuon kerroksen pois. Joten tämän vuoksi omassa käytössä 100ml:n pullo ei ole kovin riittoisa.

Kenelle?

Paljon matkustaville. (pullon voi ottaa mukaan kokonsa vuoksi matkustamoon) Vähän meikkiä käyttäville.

SUPERMOOD Egoboost Pure Micellar Foam Toner 120ml, 29€

Porukan outolintu ja innovatiivisuuden huippu. Tuote on pakattu pumppupulloon, josta nimensä mukaisesti misellivesi tulee ulos unelmanpehmeänä vaahtona. Kyllä, kuulitte oikein, vaahtona. Olomuotonsa vuoksi tämä on todella riittoisaa. Ei kannata tuhlata yhtä pumppausta vanulapulle vaan puolikas riittää, sillä vaahto on vanulapulla levitettynä erittäin riittoisaa. Aluksi olin vähän sillä mielellä, että voiko tämä toimia, mutta toimihan se. Misellivaahto putsaa meikit pois yhdellä pyyhkäisyllä, ainoastaan vedenkestävää meikkiä kannattaa liottaa hetki pitämällä vanulappua ensin päällä ja sitten pyyhkäistä pariin kertaan. Tuotteen levittäminen kasvoille on miellyttävää ihan kuin sivelisi sille pehmeää kermavaahtoa. Iho tuntuu puhdistuksen jälkeen pehmeältä ja kiristämättömältä. Vaahto sisältää mm. kosteuttavaa glyseriiniä.

Kenelle?

Tehokasta puhdistusta haluaville. Erilaisista koostumuksista hullaantuville.

Misellivedet ovat tulleet jäädäkseen elämääni, joten oli todella kiva todeta, että myös luonnollisista tuotteista löytyy tehokkaita puhdistajia. Toiset toki olivat omassa käytössä parempia kuin toiset, mutta kevyttä meikkiä käyttävät saavat varmasti meikinpoiston suoritettua näillä kaikilla. Jännintä oli huomata, että kolme tehokkainta puhdistajaa "vaahtosivat" eniten iholla. Kaksi vanulappuun laitettuna ja kolmas tuli suoraan pullosta vaahtomaisena. Uskon, että tämä on se juttu tuotteiden tehojen takana. Koska myös aiemmin blogissa esillä ollut Gamarde vaahtosi vanulapussa. Toivottavasti tästä oli taas apua ja löysitte joukosta oman suosikkinne.

Mikä on misellivesi suosikkinne?

Kaikkia tuotteita Supermoodin misellivaahtoa lukuunottamatta voi ostaa mm. Biodellyn verkkokaupasta. Blogini lukijoina saatte verkkokaupan kaikista tuotteista (myös ale) syyskuun loppuun asti -10%, kun syötätte kassalla koodin KEYWORD. Supermoodin vaahtoa voi ostaa vaikkapa Supermoodin omasta verkkokaupasta täältä.



Tuotteet lehdistönäytteitä. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta. Alekoodin käytöstä en hyödy rahallisesti mitenkään.



16.9.2015

Vichy Idèalia Skin Sleep


#wakeupbeautiful

Monet meistä elävät hektistä elämää ja varsinkin yöunet jäävät lyhyiksi. Itselläni olisi aikaa nukkua, mutta silti unen saanti on vaikeaa ja uni usein pätkittäistä. Olenkin huomannut, että niillä kunnon yöunilla on isoin vaikutus ihon kuntoon. Unen aikana solujen uusiutuminen tapahtuu maksimiteholla ja mikroverenkierto vilkastuu, samalla iho alkaa kuoriutua kuolleista ihosoluista. Joten eipä ihme, miksi iho näyttää aamulla heti herättyä niin heleältä.


Sain jo keväällä testattavakseni toukokuussa ilmestyneen Vichyn Idèalia Skin Sleep -yövoiteen, jonka koostumukseen on valittu kuusi ainesosaa, jotka edesauttavat ja tukevat ihon työskentelyä yönaikana. Tuotteen tuoksussa yhdistyvät vihreä tee ja jasmiini, joiden kevyt tuoksu rauhoittaa aistit unta varten.

Uuden tuotteen ulkomuoto jatkaa tutulla Idèalia-linjalla: pinkkiä ja hopeaa. Kansi on jännä, sillä se on peilimäinen. Ilmeisesti tässä on ajateltu sitä, että voiteen voi levittää peilin avulla kasvoille, vaikka suoraan sängyssä juuri ennen nukkumaan menoa. Pakkauksessa tulevat ohjeet rauhoittavaan hierontaan, joka rentouttaa unta varten. Yksi asia ihmetytti, ainakaan testiin saamani purkin mukana ei tullut spaattelia, millä ottaa voidetta purkista. Mikä on kyllä minun mielestäni pieni miinus tämän hintaluokan tuotteessa. Vaikka sormet olisivat puhtaat, on spaatteli ehdottomasti se hygienisempi vaihtoehto, jos tuote on pakattu purkkiin.


Voide on suloisen vaaleanpunaista. Koostumus on pehmeää, hivenen geelimäistä, kun sitä hieroo kevyesti sormenpäillä ihoon, se muuttuu sametinpehmeäksi voiteeksi. Todellä jännittävä raikkaan keveä, mutta silti kosteuttava koostumus. Vaikuttavina aineina on käytetty LHA:ta salisyylihapon johdannaista, joka kuorii iho hellävaraisesti. B3-vitamiinia, joka vahvistaa ihoa. Aprikoosin siemenöljyä joka pehmentää. Kofeiini raikastaa ja virkistää. Hyaluronihappo kosteuttaa ja glysyrritsiinihappoa joka rauhoittaa ihoa.


Voide sopii myös herkälle iholle. Olen itse pitänyt tästä voiteesta. Se ei ole liian paksua, tuoksu on aivan ihana, jasmiini-fani kiittää. Aamulla iho tuntuu mukavan joustavalta, sävy on tasainen ja pinta hehkuva. Joten kaikki yövoiteelta odottamani toiveet toteutuvat. Mutta se spaatteli... pakettiin ja äkkiä! (jos ei itselläni sitten ollut viallinen pakkaus, josta se puuttui) Hintaa Vichy Idèalia Skin Sleep -voiteella on 34,50 euroa.

Käytättekö yövoiteita, mikä on suosikkinne?

Voide lehdistönäyte.




15.9.2015

I Am Juicy Couture


Jos sanon suoraan, minun olisi tehnyt mieli kirjoittaa tänään jostain ihan muusta kuin kosmetiikasta. Siitä miten minua ahdistaa tällä hetkellä kaikki ympärillä oleva. Tuntuu kuin ympärilleni olisi kiedottu vyö ja joku kuristaisi minua samaan aikaan kurkusta. Kyseenalaistan joka aamu herätessäni sen, haluanko elää enää tällaisessa maailmassa tai ainakaan tällaisessa maassa kuin Suomi? Olen jo lopettanut iltapäivälehtien lukemisen, koska niistä saa itselleen vain pahan mielen ja ahdistuneen olon. Tuntuu, että tätä tilannetta ei enää hallitse kukaan eikä mikään. Ympärillä on vain pelkkää kaaosta ja pahaa oloa. Sitten ajattelin, että kirjoitan tuosta asiasta joku muu päivä. Ehkä joku tänne eksyvä lukija kaipaa tällä hetkellä samaa kuin minäkin, jotain pientä kevyttä hömppää elämäänsä kaiken tämän keskellä. Joten päätin kirjoittaa ainakin tänään uudesta tuoksusta. Huomisesta en tiedä.

Joten lähdetäänpä hetkeksi Suomesta matkalle Los Angelesiin. Juicy Couture huokuu brändinä itsevarmuutta, glamouria ja kuplivaa iloisuutta. Brändin kaksi viimeisimpää tuoksulanseerausta tämä uusin I am Juicy Couture ja keväällä esittelemäni Hollywood Royal henkivät aiempaa naisellisempaa linjaa. Näistä on karsittu sellainen tyttömäisyys pois ja mukana on ripaus naisellisuutta, kuitenkin niin että makeusaste on vakio.


I Am Juicy Couture on puettu karahvimaiseen pulloon. Korkin viimeistely on naisellinen, jonka kruunaa tietenkin klassinen Juicy Couture -koriste ja tunnuksenomainen ketjukuvio. Uskokaa tai älkää tämä on todella helppo pullo avata, sillä korkin kahvoista saa hyvän otteen. Ei muuta kuin tempaisemaan korkki auki.

Alkutuoksu on kirpeän hedelmäinen pomeloa, vadelmaa ja eksoottisen mehevää passionhedelmää. Sydäntuoksu on kukkainen: gardeniaa, heliotroopia, kartanoruusua ja tuoksuhernettä. Pohja on ylellisen pehmeä: myskiä, ambraa ja lämpiä puun tuoksuja.

Omaan nenääni I Am Juicy Couture tuoksahtelee glamouria, energisyyttä ja tietynlaista yksilöllisyyttä. Tätä tuoksua laitetaan, kun halutaan tulla huomatuksi. Tuoksun kesto on omalla ihollani reilut kuusi tuntia, jonka jälkeen myskinen pohjanuotti edelleen erottuu iholla. 


Tuoksun nenänä on toiminut Dora Baghriche-Arnaud, joka on suunnitellut tuoksuja mm. Cacharelille ja Versacelle.

Joko olette ehtineet tuoksutella uutta Juicy Couturea?

Suositushinnat:

I Am Juicy Couture EdP 50ml n. 67€

Ostopaikat:

Stockmann, Kicks ja yksityiset myymälät.

Tuoksu lehdistönäyte.





14.9.2015

Lauantain kosmetiikat


Ajattelin pitkästä aikaa tehdä postauksen päivän aikana käyttämästäni kosmetiikasta. Lähinnä kasvoille laitettavista tuotteista, ettei postauksesta tule ihan älyttömän pitkää. Itse tykkään lukea näitä juttuja muista blogeista, koska niistä saa itselleen kivoja vinkkejä sekä saattaa löytyy uusia mielenkiintoisia tuotteita. Samalla näistä päivittäin käytettävistä tuotteista todella näkee, mitkä niitä toisen bloggarin suosikkeja ovat. Aika harva käyttää päivittäin tuotetta, josta ei pitäisi.

Itselläni on ihonhoidon kanssa hieman erilainen vaihe menossa. Ihonhoito on tällä hetkellä todella simppeliä ja käytän edelleen pHformula-hoidon jäljiltä jälkihoitoon tarkoitettuja tuotteita, koska olen kokenut, että ne todella vielä entisestään parantavat hoidon lopputulosta. Hoidosta on kuitenkin pian kulunut kaksi viikkoa ja tarkoitus olisi siirtyä jälleen myös muihin tuotteisiin. 

Meikkiä käytin hieman tavallista päivää enemmän. Sillä kävin ystäväni kanssa illalla teatterissa ja sen kunniaksi päätin repäistä ja laittaa luomillekin jotain väriä. Tosin kiireessä se oli erittäin simppeliä. Sen sijaan meikkipohja ja muut tuotteet ovat sellaisia, jotka olisivat minulla käytössä muutenkin. 

Kun kyse tästä blogista, niin aiheeseen sopii myös lopuksi näyttää, mikä oli lauantaipäivän tuoksu. ;)


* Absolutionin Misellivedellä puhdistin kasvot aamulla. Tuote tuntuu kosteuttavalta ja puhdistaa kasvot hellävaraisesti. Olen ihastunut varsinkin tuohon annostelumekanismiin, josta on helppo yhdellä painaksella saada sopiva määrä tuotetta vanulappuun.

* Päivävoiteen käytin pHformulan B3 -voidetta. Voiteessa on kivan kevyt, mutta tosi kosteuttava koostumus, joka rauhoittaa ihoa.  

* Illalla pesin kasvot (kahdesti) pHformulan E.X.F.O -puhdistusgeelillä. Aine on täyteläisen paksua hellävaraista puhdistusgeeliä. Puhdistusgeeli putsaa melko hyvin jo yhdellä kerralla, mutta koska olen tottunut käyttämään meikin poistoon kaksoispuhdistusta, pesen kasvot illalla tällä kahteen kertaan. Jättää jälkeensä pehmeän ihon ja voisin hyvin kuvitella käyttäväni tätä muutenkin kuin vain pHformula-hoidon yhteydessä.

* Puhdistetulle iholle lisäsin pari suihkausta Bakelin uutuustuotetta Hydramistia, joka on pakattu täyteen ihoa kosteuttavia, rauhoittavia ja anti-aging -vaikutteisia aineksia.

* Mistin suihkuttelun jälkeen lisäsin iholle C.R Aktiiviseerumia, joka elvyttää ihoa pHformula-hoidon jälkeen. C.R Tehoseerumia suositellaan yleensä laitettavaksi aamuisin voiteen alle, mutta tämä seerumi on melko paksua koostumukseltaan ja omalla ihollani tämä korjaava ja eheyttävä seerumi on toiminut loistavasti Aktiiviseerumin päällä yöaikana. Aamulla iho on ollut ihan mielettömän pehmoinen ja heleä. 


* Primerinä käytin Jane Iredalen Smooth Affairia, joka on tarkoitettu rasvaiselle iholle. Yleensä rasvaisen ihon primerit eivät toimi lainkaan omalla pintakuivalla iholla, mutta tämä on poikkeus. Luulen sen johtuvan siitä, että koostumus on ohuen geelimäistä, eikä suinkaan hirveän silikonista (vaikka tuotteesta silikoneja löytyy). Tekee tosi kivan tasaisen pinnan, jonka päälle meikki on helppo levittää.

* Meikkivoiteena käytin Lancômen helppoa ja nopeaa Miracle Cushionia. Vaikka sain tuotteen alunperin lehdistötilaisuudesta, olen ostanut tähän uuden täyttötyynyn ihan itse, sillä niin koukuttavan helposta ja näppärästä tuotteesta on kyse. Mikä parasta tämä tekee juuri sellaisen kuulaan ja heleän pohjan jota rakastan.

* Miracle Cushion tarvitsee päälleen itselleni hieman puuteria t-alueelle. Tällä kertaa puuterina toimi YSL:n uutuus Matte Finish & Blur -puuteria. Tämä vitivalkoinen puuteri on pieni ihme. Sävy sulautuu kaikille, jopa tummaihoisille ihmisille. Puuteri häivyttää ja pehmentää ihon virheitä sekä taltuttaa kiiltoa. Siitä huolimatta puuterin jättämä pinta on kuulas. Mukana on vippa, mutta parhaan tuloksen saa siveltimellä.

* Tummat silmänaluset saivat kyytiä Diorin Fix Itin voimin.

* Narsin Orgasm on varmasti käytetyin punani ja se on ollut mukana monessa postauksessa. Turvasävyni. Pientä hohtoa poskipäille antoi Guerlainin Mètèorites Compact. Tarviiko tästä enempää sanoa? Rakkautta!

* Sinä päivänä kun Michael Korsin Glow -aurinkopuuteri saapui taloon, ovat muut aurinkopuuterini katselleet kaihoisasti laatikosta, toivoen, että jospa käyttäisit meitäkin joskus. Mutta ei, tämä Kors on vaan paras. Kaikki eivät varmasti pidä sen hohtavuudesta, mutta itselle se on tuotteessa juuri se juttu. 

* Kulmat piirsin Too Facedin kulmakynällä. Itselleni kynä on ehdottomasti nopein ja helpoin tapa laittaa luonnolliset kulmat. Värittelen yleensä harvat kohdat piiloon ja kampaan kynän toisen pään harjalla karvat ojennukseen, jonka jälkeen lisään päälle Clarinsin vedenkestävää Double Fixia. Lopputulos pysyy koko päivän. 

* Ripsiin laitoin Sensain 38 -mascaraa, johon luotan kuin vuoreen. Kävin juuri ostamassa yhden varastoon Kutsu Kauneuteen -tapahtumasta. Luomet pohjustin Narsin Pro-Prime Smudge Proof Eyeshadow Basella. Päälle laitoin superkestävää kullanhohtoista Giorgio Armanin Eye Tintia. Tällä yhdistelmälle silmämeikki ei mene koskaan luomivakoon, se kestää lähes kaiken. 

* Huulet ovat melkein aina olleet se mun juttu ja tällä kertaa huulille pääsi jälleen jotain värikästä. Sävyksi valikoitui Elizabeth Ardenin kermainen huulipuna sävyssä Marigold


* Tuoksuna toimi tällä kertaa Narciso Rodriguezin for her EdP. Syyspäivinä tulee usein sellainen olo, että kaipaan iholleni jotain myskistä, leikittelevää ja lämmintä tuoksua. Tämä on juuri sellainen.

Minkä tuotteen nimiin vannotte päivästä toiseen? 

Osa tuotteista lehdistönäytteitä, osa itse ostamiani.






10.9.2015

Kutsu Kauneuteen tärpit


Viikko on jo puolessa välissä, mutta ajattelin, että voisin kerto teille omat Kutsu Kauneuteen -tapahtuman tärppini, sillä vielä ehtii ostoksille, jos siltä tuntuu. 

Ensimmäisenä lehteä selaillessani silmiini osui Yves Saint Laurentin -huulilakat. Omasta meikkipussistani löytyy tuotetta useana eri sävynä. Jos etsit todella kestävää ja pigmenttistä huulituotetta tämä on hakemasi. Kestää huulilla aamusta iltaan, ainoa huulituote, mitä ei tarvitse lisäillä päivän mittaan ja se ei silti lohkeile pois. Asiakasomistajat saivat -20% alesetelin ja tähän käytettynä se ei varmasti mene hukkaan. ^_^


Perjantain huikein tärppi on klassikko, Sensain 38 -mascara. Selektiivinen ripsiväri markettiripsivärin hinnalla, vaikea kuvitella, että tarjous tästä paremmaksi menisi. Itse aion käyttää juuri tämän tarjouksen hyväkseni. Sensain irtopuuteristakin on kokemusta ja se ei ole yhtään hullumpaa. Jättää pehmeän ja kuultavan pinnan.


Estèe Lauder iskee pöytään kovan kortin myöskin klassikon. Advanced Night Repair on ollut esittelyssä blogissa aiemminkin. Se on eittämättä yksi suosikkituotteistani. Tekee ihon pinnasta sileän, hehkuvan ja pitää isot epäpuhtaudet loitolla. Tarjouksesta hyvän tekee se, että kyseessä on valtava 75ml:n pullo, josta riittää varmasti ikuisuuden. Alennusta on huimat 67 euroa.


Tarjouksessa on myös Lumenen meikkivoiteet, joissa on kaikissa kivasti alennusta. Itselleni kynsilakkojen lisäksi juurikin meikkivoiteet ovat olleet Lumenen tuotteista niitä kohokohtia. Tämän hintaluokan meikkivoiteista ehdotonta aatelia, jotka päihittävät laadultaan monet kalliimmatkin merkit.


Lopuksi vuorossa mielenkiintoisin tuoksu-uutuus, Michael Korsin kullanhohtoiset ihanuudet. Itse en ole ehtinyt näitä vielä missään tuoksuttamaan, mutta lehteä selaillessa pullojen kultateema kolahti. Saisiko olla valko-, kelta- vai ruusukultaa ja laukku kaupan päälle?

Oletteko tehneet löytöjä Kutsu kauneuteen -tapahtumasta vai pidättekö tiukasti kukkaron nyörit kiinni? 

Kuvat: www.sokos.fi Postausta ei ole tehty yhteistyössä minkään tahon kanssa ja jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä.





9.9.2015

Pilvipoutaa pidellyt...


Ihan nolottaa, että viimeisimmästä kynsilakkapostauksesta on jo monta viikkoa. Syy tähän on täysin minun, mutta syytän kyllä siitä ihan vähän erästä lakkaakin: Pilvipoutaa. Sitä pilvipoutaa on nyt pidellyt kynsilläni jo useita viikkoja. Lakkasin tällä kerran, toisen ja vielä kolmannenkin kerran. Harkitsen vakavasti neljättä. Lakkaillessa ajantaju vähitellen hämärtyi, kunnes aloin eräs ilta katsomaan blogin sivupalkista, että kuinkas kauan siitä viimeisimmästä kynsilakkapostauksesta olikaan aikaa. En kuitenkaan säikähtänyt yhtä paljon taukoa postauksissa kuin sitä, että tajusin pienen  lakkapulloni olevan jo puolillaan. Miksi LE-tuotteiden kanssa minulle käy aina näin? Masentaa.

Pidin Pilvipoudasta kovasti jo viime syksynä, kun sain sen. Nudet lakat eivät yleensä ole ihan "mun juttu", mutta Lumenen viime syksyn kokoelma kolahti ja kovaa. Se on mielestäni edelleen kaunein nude-kokoelma, mitä on koskaan tehty. Voisikohan nämä sävyt tuoda ihan peruskokoelmaankin? Maailmassa kun on makuuni aivan liian vähän kauniita nudelakkoja. Varsinkin helmiäishohtoiset, huurteiset ja matat pinnat näissä kolahtavat sydänalaani kuin ensirakkaus.


Onko pidellyt pilvipoutaa?

Vinkki: Pilvipouta näyttää upealta myös, kun kuorrutat sen Essien pure pearlfectionilla♥︎



Lakka lehdistönäyte.





8.9.2015

Sabè Masson – Tuoksu puikossa


Onko iholle suihkautettavat tuoksut liian voimakkaita? Haluaisitko silti käyttää jotain tuoksua? Siinä tapauksessa Sabè Massonin parfyymistickit voisivat olla sinun juttusi. 

Isabella "Sabe" Masson on nainen Soft Parfume -parfyymistickien takana. Innovatiivisessa tuotteessa yhdistyy parfyymi ja kosmetiikkatuote, jonka pohjana on luonnonkosmetiikka. Tuoksut eivät sisällä alkoholia, eivätkö parabeenejä, siksi ne ovat hellävaraisia iholle. Parfyymistickien tuoksut ovat hempeitä, mutta kuitenkin selkeästi aistittavissa. Näitä voi sipaista huoletta ranteeseen tai korvan taakse, ilman, että vierustoverisi häriintyisi tuoksusta. 

Tuoksut ovat pakattu upeisiin mitä erinäisimpiin pahvipakkauksiin. Näppärä puikkomalli ja pahvinen ulkokuori mahdollistavat sen, että tuoksua on helppo kantaa mukana päivän aikana vaikkapa käsilaukussa ja sipaista sitä lisää aina tarvittaessa. Yliannostusta näiden tuoksujen kanssa ei tarvitse pelätä. Mielenkiintoiset ja mielikuvitukselliset pakkaukset ovat saaneet vaikutteita luonnosta ja tietenkin Pariisista, tuosta tuoksujen luvatusta maasta, missä Sabe Masson parfyymipuikotkin valmistetaan. 



Tuoksun voikin valita useilla perusteilla. Mikä pakkaus miellyttää eniten silmääsi ja minkä ehkä tahtoisit koristavan pöytääsi. Tietenkin perinteisesti itse tuoksun tai jopa koostumuksen mukaan. Mitä hoitoa sinun ihosi kaipaa? Sabe Massonin tuoksujen pohjalla on kolmea erilaista ihoa hemmottelevaa koostumusta, joiden perusteella voi myös valita mieleisen tuoksun.

* Sheavoita, joka uudistaa ja pehmentää ihoa.

* Tiaraöljyä, joka kosteuttaa ja pehmentää ihoa.

* Mangovoita ja tamanuöljyä, jotka toimivat ihoa elvyttävästi.



Testiin saamani Macadamia Pazin pohja koostuu kosteuttavasta ja pehmentävästä tiaraöljystä. Joten puikkoa iholle sivelemällä, se samalla kosteuttaa ihoa. Pakkauksen upea sarvikuono vei minut välittömästi matkalle Afrikkaan. Kun avasin pakkauksen ensimmäisen kerran, suljin silmäni ja vasta sitten nuuhkaisin puikkoa, sillä halusin varmistaa, jatkuuko itse tuoksussa mielikuvani Afrikasta vai viekö tuoksu minut johonkin ihan muualle. 

Egypti on ainoa paikka, missä olen Afrikan mantereella käynyt. Egyptissä tuoksui ilmassa lämpimän makea helle, johon sekoittuivat erilaiset mausteet. Sinne Macadamia Paz vei minut ensi nuuhkaisulla välittömästi uudestaan. Oma nenäni haistaa tuoksussa selkeiten kermaisen pehmeän ja eksoottisen tuberoosan, makean vaniljan, mausteisen kirpeän muskotin ja sitruunaisen raikkautta tuovan nerolin. Tuoksu on iholla kuin mausteinen pikkuleipä, jota ei haluaisi lopettaa syömästä.

Tuoksu on pehmeä ja sen aistii omalta iholta parhaiten vasta sitten, kun laittaa nenän ihoon melkein kiinni. Kesto olikin yllätys ja kertoi minulle, että puhutaan laadukkaasta tuotteesta. Haistoin tuoksun ranteestani vielä kolme tuntia levityksen jälkeen, joten ihan joka tunti tätä laadukasta voidemaista stickiä ei kannata iholle lisäillä.


Tällä hetkellä tuoksuja on myynnissä peräti 16 erilaista ja niitä voi näppärästi ostaa mm. Naturellementin omasta verkkokaupasta täältä. Puikkojen hinnat ovat varsin kohtuullisia, hinta on 26,90 euroa.

Naturellement halusi tarjota lukijoilleni mahtavan alennuksen. Syöttämällä kassalla kampanjakoodin KEYWORDLOVE, saatte koko verkkokaupan valikoimasta -20%. Koodi on voimassa 8-13.9. Itse en hyödy koodin käyttämisestä, joten se on pelkästään teidän iloksenne. 

Kiinnostaako voidemaiset parfyymit? Oletteko ehtineet tutustua Sabè Massoniin?

Tuoksu lehdistönäyte. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta.