10 kuvaa kesään – tammikuu


Sininen hetki.

Tänä aamuna kello yhdeksän maissa, kun otin kuvan 10 kuvaa kesään -haasteeseen, oli sellainen. Ihan lapsuudesta asti tuossa hetkessä ennen auringonnousua on ollut jotain taianomaista, pysäyttävää. Sitä samaa sinistä ei voi kokea missään muualla kuin täällä pohjoisessa talvella.

Viimeiset pari viikkoa olen kieltämättä kulkenut hymy huulilla, sillä se kaipaamani talvi tuli vihdoin. Eilen kipakassa pakkassäässä kävellessäni mietin, miten järjetön oma viehätyksensä siinä on. Pakkanen saa välittömästi parantamaan ryhtiä, kiiruhtamaan jäykin lyhyin nopein askelin nopeasti kohteesta a kohteeseen b. Samalla pakkanen nipistelee poskipäitä ja pistää niissä veren kiertämään. Raitis ilma virtaa keuhkoihin, huomaan hengittäväni hieman pinnallisesti, koska en halua kylmää ilmaa suoraan sisuksiisi. Samalla katse kiinnittyy vähitellen valkoiseksi kuurautuvaan takin kaulukseen ja mummon kutomiin mohair villaisiin hanskoihin, joidenka villahaituvat ovat saaneet ylleen valkoisen peitteen. Kuuntelen kun kengän korkojen alta kuuluu joka askeleella napakka narahdus, ääni jota rakastan enemmän kuin mitään. Teki melkein mieli itkeä onnesta, mutta en voinut, koska kyyneleet olisivat jäätyneet poskilleni. Kaikki oli niin kaunista, niin täydellistä. 

Kesällä saman tunteen aiheuttaa hellepäivä, silloin kaikki on erilaista, mutta silti yhtä ihanaa. En ole välikelien ihminen. Kylmä on helppoa, silloin puetaan niin paljon päälle, että tarkenee. Lämpimällä puetaan juuri sen verran, että kehtaa lähteä ovesta ulos. Mutta ne välikelit... Aamulla mietit laittaisiko sitä takin päälle vai ei. Sitten kun laitat, kohta on kuuma ja sen joutuu ottamaan pois. Yhtä riisumista ja pukemista koko päivä.

Pakkaseen totuin jo lapsena. Ajoin kesät talvet kuusi vuotta pyörällä yli neljän kilometrin matkan yhteen suuntaan kouluun. Koska asuin tuolloin pohjoisimmilla leveysasteilla sitä pakkasta riitti talvella enemmän kuin täällä etelässä. Oma kipurajani oli -25°C, sitä enemmän jos oli pakkasta, jäin kotiin. Pyöräillessä vaikeinta oli saada pidettyä sormet lämpöisinä. Muistan, että minulla saattoi olla kahdet lapaset ja vielä vuorelliset nahkarukkaset siinä päällä. Noina vuosina minusta tuli myös maailman nopein ketjujen paikalleen laittaja, pakkanen aiheutti sen, että pyörän ketjuja sai neljän kilometrin matkalla nostaa paikoilleen kahdesta-kolmeen kertaan. 

Tänään ja huomenna nautin vielä pakkasesta, sillä kohta lämpenee. 

Joko pakkaset riittää?



  1. Oi, miten kauniisti kirjoitettu teksti ♡

    VastaaPoista
  2. Mulle kyllä pakkaset piisaa... Jos kotoa ei tarttis lähteä mihinkään, ni sitte ois aivan sama, kuin paljo pakkasta on. Yli -25 pakkaset sais lähtä jo sutimaan täältä. Hyr kali kali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kävellessä -25°C, mutta fillarilla ajo on aivan tautista, varsinkin kun se fillari on raskas kuin kivireki polkea. :D

      Poista
  3. Ihana teksti! <3

    PS. Mä en kans ole yhtään välikelien ihminen ;) Se on joko tai! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, todellakin joko tai. Meinaten kohta kun lämpenee niin tulee kilo lunta. :D

      Poista
  4. Kieltämättä ulkona on tosi kaunista juuri nyt, kun aurinko leikkii lumisten puiden oksilla. Mulle henkilökohtaisesti kyllä riittäisi jo tätä talvea, mutta ongelma ei ole pukeutumisessa vaan ihan käytännön asioissa vanhassa talossa asuvana. Putket ja viemärit jäätyy ja lämmityskulut on ihan järkyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi putkien jäätyminen on niin tuttua mun kotoa. Tämä vuosi oli tuon kannalta vielä hankala, kun ei ehtinyt sataa kunnolla lunta ennen noita pakkasia niin jäätyvät vielä helpommin. :(

      Poista
  5. Sininen heti on niin kaunis <3 Itselle kovat pakkaset ovat tuskaa, unelmatalvi ois sellainen, että olisi kunnolla lunta ja 5 astetta pakkasta :)

    VastaaPoista
  6. Mä tavallaan nautin pakkasista noin niinkun ajatuksena ja ilmiönä, mutta käytännössä ne alkaa kyllä jo riittää. On niin rasittavaa liikkua kun julkiset takkuilee ja koko ajan palelee ja koiraa on pakko lenkittää ja töihin matkattava vaikka kuinka haluais olla sisällä :D Jos voisin vaan olla takkatulen loimussa villasukat jalassa ja kääriytyä vilttiin niin kyllä mä sit varmaan tykkäisin näistä keleistä :D mutta nättiä ulkona kyllä on, ja se narskunta on kiva ääni :)

    VastaaPoista
  7. Kiva haaste tämä! Kaunista on ja tykkään, tai no.. pakkanen saisi pysytellä alle kympissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja ajatella, että se on jo puolessa välissä. Hurjaa. :)

      Poista
  8. Riittäisi kyllä jo tuo pakkanen niin pääsisi edes ulkoilemaan. Tylsää olla aina sisällä. Lumi saisi kyllä jäädä, koska on se parempi kuin liukas peilijää tai loska, mitä aikaisempina talvina on ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhoan kanssa liukkaita, saa aina pelätä milloin on nurin.

      Poista
  9. Riittää kyllä! Mua ahdistaa liian monet kerrokset vaatteita ja se ettei ulos voi vaan kävellä, vaan tarvii tosiaan sen kerrospukeutumisen. Tulis jo kevät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kerrospukeutuminen on pakkasella ehdoton, ei muuten tarkene. :)

      Poista
  10. Mulle pakkaset voisivat jo riittää, koska tänäänkin on ollut -25 astetta, mutta onneksi ei tuullut lähes lainkaan. Toisaalta kovien pakkasten hyvä puoli on se, että voi olla hyvällä omatunnolla sisällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasesta ei niin välittävät voi tosiaankin ottaa sen tolta kannalta, ei tule sellaista olo, että hitsi on niin kaunis päivä ja istun vaan täällä sisällä. :D

      Poista
  11. Ihana postaus! Mäkin oon vanhemmiten alkanut tykätä pakkasista. Ehkä nyt osaakin pukeutua järkevämmin :D Toki liika on liikaa, mutta mielummin sellainen kuiva -20 astetta kuin kolean kylmä -1/-5.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3

      Noissa pikkupakkasissa usein tulee ja se menee itsellä enemmän luihin ja ytimiin kuin tämä kova kuiva pakkanen. Fillarointi pakkasessa oli ihan luksusta, verrattuna vesisateeseen. Edelleen inhoan vesisadetta, mikään ei ole niin inhottavaa kuin se, että vaatteet on märät. :D

      Poista
  12. Kyllä näin kovat pakkaset piisaa, kun lapsella paleltuu naama ja pakko olis ulkoilla. -10 on se kivan ulkoilukelin raja, sen yli menee irvistyksellä. :D Ihanaa kun on nyt niin talvinen kuva tässä kollaasissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saatiin edes yksi talvinen kuva tähän, näytti viime kuussa jo vähän epätoivoiselta. :D

      Poista
  13. Vaikka en niin talvesta välitä, enkä pakkasestakaan ( ainakaan jos sitä on -30 ) niin kyllä täytyy myöntää silti olevan todella kaunista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kauneus on jotain uskomatonta, kesälläkin on tiettyyn aikaan, mutta talvessa on joku taika. <3

      Poista
  14. Saisi riittää todellakin, olen aivan välikeli, hyi helle, hyi kylmyys. Muutan Havaijille, siellä on kuulemma maailman paras sää ympäri vuoden, jotain 24 muistaakseni tasaisesti. Olen ollut entisessä elämässäni havaijilainen, vähänhän on samaa näköäkin. ;) Ei vaiskaan, ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 24 tasaisesti kuulostaa ihan hyvältä, sehän on Suomen helle. :D

      Poista
  15. ai niin ja kun on se auto ongelma, ei pääse postiin ellei aja miltei tuntia ympäriinsä, vetäähän se vakavaksi ;)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives