Kitty, kitty, kitty... Hello Kitty


En ole koskaan tainnut mainita, että minulla on pieni obsessio Hello Kittyyn. Huomaan aina silloin tällöin repsahtavani johonkin Hello Kitty -aiheiseen tavaraan. Te joille Hello Kitty ei ole tuttu, niin kyseessä on japanilainen piirrossarja, joka on joukko hahmoja. Se monen luulemaksi Hello Kitty ei ole yksittäinen hahmo vaan sarjan nimi, se sekoitetaankin usein sarjassa esiintyvään Kitty Whiteen. Kitty Whitella on tietenkin kaksoissisko Mimmy ja hahmot erottaa toisistaan rusetista. Kittyllä on punainen ja Mimmyllä keltainen. Tiesitkö, että Kittyn pituus viisi omenaa ja paino kolme omenaa? 

Kun OPI julkaisi tässä taannoin oman Hello Kitty -kokoelmansa, tiesin, että muutama lakoista tulisi varmasti ennemmin tai myöhemmin päätymään kynsilakkalaatikkooni. Ehdin jo ostamaan kokoelmasta pari lakkaa: Spoken from the Heartin ja My Pal Joeyn, kun sain maahantuojalta Kauneudenkaupalta kokoelmasta muutaman lakan testattavaksi, onneksi ne eivät olleet samoja kuin jo ostamani. Päätin kokeilla aluksi yhdessä paria saamaani lakkaa. Olin lueskellut muista blogeista, että vaalean fuksia lakka Super cute in Pink vaatisi kolmekin ohutta kerrosta täyteen peittävyyteen, koska sen koostumus on jellymäinen. Lakan kynsillä yksinään voitte kurkata vaikka Emman blogista. Itse sain peittävän lopputuloksen yhdellä ohuella ja yhdellä paksulla kerroksella. Mieleni teki kuitenkin mieli jotain kimaltavaa ja niinpä päätin kolmantena kerroksena laittaa päälle kokoelman Starry-Eyed for Dear Danielia, joka on jokaisen glitter-harakan must have. Kuvailisin lakkaa tumman pinkiksi sokeriksi, se on silti kynnellä sileä, sillä kyse ei ole hiekkalakasta. Molemmat lakat kuivuivat nopeaan. Glitterinen tietenkin nopeammin. Arvatkaa vaan tykkäsinkö lopputuloksesta? Kylmä, jopa lilaan taittava pinkki lopputulos hohti kilpaa hankien kanssa pakkasella. Oli melkoisen tyttömäinen olo näissä kynsissä.


Muita Hello Kittyyn hurahtaneita?

Hello Kitty -lakkoja voi ostaa mm. maahantuojan omasta verkkokaupasta täältä, hinta on 14,90 euroa/kpl.

Lakat lehdistönäytteitä. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä.


  1. Hello Kitty on niin suloinen, mulla on paljon Hello Kitty juttuja kotona :3 Toi muki on ihan supersöpö! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muki on ihan lemppari, se on saanut jo vähän kolhuja matkan varrella. :)

      Poista
  2. Tytöt olivat ja siksipä meillä on Hello Kitty roinaa pilvin pimein. Nuo lakat, noh keräilijähamsteri haluaisi jo ne ihan muuten vaan ja toisekseen ihanat lakat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän saisit sitten hyvin rekvisiittaa kynsilakkakuviin. ;)

      Poista
  3. Kittyn paino/pituus suhde on just päinvastainen (five apples tall on yhden kynsilakan nimi kokoelmassa), eli Barbie linjalle menee valitettavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikaisusta! :) Onneksi ei kuitenkaan näytä ihan Barbielta. :D

      Poista
  4. Ihanat lakat! Olen noita lakkoja alkanut ihan tosissaan sillä silmällä katseleen, kun ei ole enää geeliä kynsillä, niin pitänee opetella uudelleen lakkaaminen :)
    Onpa suloinen tuo muki. Hello Kitty on kyllä aika ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti jotain värikästä kynsille, se ainakin saa itseni innostumaan lakkaamisesta. :)

      Poista
  5. oooo miten nätti yhdistelmä Cuper Cute in Pinkiä ja glitteriä! Ei tosiaan paljon tyttömäisemmäksi enää pääse :D

    VastaaPoista
  6. Onpas todella söpöt <3 mulla ei ole Kitty -lakkoja kun en niitä nyt hankkinut :) vaikka nätiltä näyttävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoelmassa on muutama tosi ihana sävy ja no onhan ne Hello Kitty. :p

      Poista
  7. Mä oon näiden kanssa vähän kahden vaiheilla. Korkit on kyllä ihanat :)

    VastaaPoista
  8. Näissä on pari sävyä, jotka kiinnostaa. Pullot on kyllä ylisöpöt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta kaikki värikkäimmät on tässä kokoelmassa niitä kivoimpia sävyä niistä vaaleammista en niin välitä. :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Tosi tyttömäisiä, oli melkein nelikymppiselläkin olo kuin teini-ikäisellä. :D

      Poista
  10. Hello Kittyt on ihania! Näin eläin- ja kissaihmisenä ne tottakai vetoavat taatusti. On joitain tuotteita tullut ostettua aina välillä.
    Mielessä siintää kuitenkin Johanna Tukiainen ja yliannos Hello Kittyjä, joten se onneksi rajoittaa (ja paljon) näkyvyyttä omassa repertuaarissani. Vaikka en ole blondi yms. :D
    Kynsilakoista en tiennytkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, mulla menee raja siinä, etten pue päälleni mitään Hello Kitty -kamaa. :D :D :D

      Poista
  11. Uuuu glitterkitty! Hello Kitty on kyllä ihana hahmo ja nuo putelit niin kauniita, on kuitenkin mun makuun hiukan liikaa glitteriä pinkin päälle! Tuo hillitympi väri voisi iskeä muhun paremmin :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  12. Kunnon ystävänpäiväkynnet ;) Ihanat<3 Terveisin, Hello Kittyn fani lapsesta asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todellakin sopisi siihen päivään, olin vähän etuajassa... =)

      Poista
  13. No voihan kun on ihana! Muistan kuulleeni yhden 3v selittävän kovasti jostain Holo Kotosta ja
    äitinsä vai oliko sitten täti yritti tiedustella, että mikä, mikä? No Holo Koto oli tietty Hello Kitty, mutta kun ei tuo engelska vielä taipunut. Joten joo, ihanat Holo Koto kynnet sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holo Koto, mut sehän kuulostaa ihan japanilaiselta. :D :D :D

      Poista
  14. Hihhii, Hello Kitty miellyttää omaakin silmää ja muutamia aiheeseen viittaavia asioita kotoa löytyykin, mm. jääkaappimagneetit ja meikkilaukku ^_^

    Upeat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jääkaappimagneetti olisi ihana, jännä etten ole ostanut. :o

      Poista
  15. Blogissa juuri ulos tullut ostospostaus. :D Siitä voi päätellä jotain!

    Nuo sun kynnet kyllä näyttää ihanilta Hello Kitty lakan kanssa. <3

    VastaaPoista
  16. Vau mitkä ihanat pinksut kynnet. Mä niin tykkään, tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä hieman ajattelin sua, kun näitä lakkailin. Sopis hyvin yhteen sen sun uuden punan kanssa. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives