Adopt` – Hämmentävän halpa


Minuun otettiin viime vuoden lopulla yhteyttä ja kyseltiin halukkuuttani tutustua Adopt`-tuoksuihin. En ole koskaan ollut suuri julkkistuoksujen ystävä ja markettien hyllyillä myytävät tuoksut saavat yleensä kylmän hien valumaan selässäni ihan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Ne vain yksikertaisesti tuoksuvat "halvalta". 

Olin kuitenkin utelias ja halusin tietää, miltä tuoksuu hajuvesi jota 30ml:n pullo maksaa vain naurettavat 7,90 euroa. Tiedän, että kaikilla ei ole rahaa ostaa kymmeniä euroja maksavia tuoksuja, joten ajattelin, että jos nämä oikeasti tuoksuisivat hyvälle ja kesto iholla olisi enemmän kuin viisitoista minuuttia, olisi kyseessä varsinainen markettilöytö. Valitsin laajasta yli 40 Adopt`-tuoksun valikoimasta neljä tuoksua, joiden ajattelin eniten miellyttävän omaa nenääni. 

Selvää oli, että alle kymmenen euron hinnalla, en odottanut tuoksujen olevan mitään todella monimutkaisia taideteoksia tai että ne olisivat pakattuina koristeellisen näyttäviin pakkauksiin. Adopt`in valtti onkin konstailematon yksinkertaisuus. Selkeälinjaiset pullot, joissa iloisen värisissä etiketeissä lukee kauniilla fontilla tuoksun nimi. Pullon muotoilun ansiosta tuoksut sujahtavat helposti käsilaukkuun mukaan. Mutkaton parin tuoksunuotin yhdistäminen luo tutustumisen tuoksuihin helpoksi. Adopt`onkin loistava esimerkki siitä miten halpa voi näyttää tyylikkäältä. Ei muuten mikään helppo juttu. Kun luin sivuilta, että tuoksut valmistetaan 100% Ranskassa, tiesin, että ei se sisuskaan voi ihan huonoa olla. Kaikki tuoksut ovat EdP. Tuoksujen takana on ranskalainen suunnittelija Dominique Monlun, jolla on tietotaitoa alalta jo kolmenkymmnen vuoden ajalta.

Adopt`in tuoksut on jaoteltu seitsemään eri ryhmään Aquatic, Citrus, Floral, Fruity, Gourmet, Oriental ja Woody


PAMPLEMOUSSE GRENADE

Punaisella etiketillä varustettu tuoksu kuuluu Fruity-kategoriaan. Kuvailisin sitä iloiseksi mieltä nostattavaksi tuoksuksi. Tuoksussa valloittaa kirpeä raikas greippi ja mehukas granaattiomena. Tuoksussa on kategoriansa mukaan hedelmäisyyttä, mutta greipin raikkaus sulautuu kivasti joukkoon. Tuoksun kesto iholle on n. kuusi tuntia.

FLEUR DE CERISIER

Tuoksu kuuluu Floral-tuoksuihin, minkä tietenkin voi jo päätellä nimestäkin. Tuoksussa on yksinkertaisesti kirsikankukkaa. Kirsikan kukan lisäksi, itse haistan tässä myös selkeää hedelmäisyyttä, sitruunaa? Tämän kesto on näistä testaamistani heikoin ja jo kolmen tunnin päästä tuoksu on kadonnut iholtani. 


VANILLE COCO

Tuoksu kuuluu Gourmet -tuoksuihin. Valitsin tuoksun siksi, että minulla on ollut jo jonkin aikaa hakusessa vaniljainen tuoksu. Oma suosikki vaniljatuoksuni kautta aikojen on Ligne St. Barthin Vanille West Indies, mutta olisi kiva löytää sille joku edullisempi ja helpommin saatavilla oleva vastike. Adopt`in Coco Vanille on täydellinen kookoksen ja vaniljan syötävän herkullinen symbioosi.  Juuri sellainen tuoksu jota haluaisin haistella hiuksistani rannalla kuumana kesäpäivänä. Tuoksu on erittäin pitkäkestoinen, haistan sen iholtani vielä seitsemän tunnin jälkeen.

CARAMBAR

Carambar kuuluu myös syötävän herkullisiin Gourmet-tuoksuihin. Carambar on makea kuin polttavana suuhun lusikoitava tuore kinuskikastike. Se on karamellimäinen, makea ja pehmeä. Kesto iholla on Vanille Cocon tapaan loistava. Seitsemän tunnin jälkeen ranteessani on edelleen vieno henkäys karamellistä kinuskia.


Kokonaisuutena Adopt`tuoksut olivat minulle erittäin miellyttävä yllätys. Varsinkin Gourmet-tuoksut olivat aivan loistavia ja pitkäkestoisia. Vanille Coco ja Carambar saivat minut innostumaan ja kokeilemaan lisää sarjan tuoksuja. Pamplemousse Grenade ja Fleur De Cerisier jättivät minut hieman kylmäksi. Johtuen siitä, että kukkais-hedelmäiset -tuoksut ovat yleensä tuoksumaailmasta niitä suosikkejani ja vaadin niiltä aika paljon. Paria tuoksua yhdistämällä ei vaan voi saada kokoon sellaista leikittelevän aaltoilevaa tuoksumatkaa kuin mitä hieman kalliimmissa tuoksuissa on. Sen sijaan makeannälän sain tyydytettyä. Mielestäni Adopt`in tuoksut ovat ehdottomasti hintansa arvoisia, enemmänkin. Jos sinulla on tiukka budjetti, niin suosittelen tuoksuja lämpimästi ja miksei muutenkin. Ainakin minä taidan seuraavaksi laittaa ostoskoriin Little Sugarin ja Myrtille Chantillyn.

ONKO ADOPT`IN TUOKSUT TUTTUJA? HÄMMÄSTYTTIKÖ HINTA?

Adopt`in tuoksuja voi ostaa jälleenmyyjiltä tai omasta verkkokaupasta täältä. Hinta on 7,90 euroa/30ml:ä. Toimituskulut ovat ilmaiset, jos tilauksen summa on yli 20 euroa. Sehän tarkoittaa sitä, että tuolla reilulla kahdella kympillä saa peräti KOLME Adopt`-tuoksua. Alle kahdenkympin jääviin tilauksiin lisätään toimituskulut 3,90 euroa.


Tuoksut lehdistönäytteitä.




  1. Itsekin olen näihin tuoksuihin päässyt tutustumaan ja olen ollut kyllä positiivisesti yllättänyt :) Lisäksi nuo pullot on todella kätevä ottaa matkalle mukaan ja toisaalta jos nyt sattuisi esim. laukussa hajoamaan niin ei hintansa puolesta niin haittaisi - aina voisi sitten hankkia uuden tilalle ilman tunnontuskia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin myös tosi positiivisesti yllättynyt, tuoksut on tosi aitoja, eivät sellaisia esanssia ja kesto on myös hyvä.

      Poista
  2. Suurena tuoksuhulluna en yleensä innostu "halpistuoksuista", mutta kun sä näitä niin kehut, myönnän, että kiinnostus heräsi :) Kivan yksinkertaisia nuo pakkaukset, eivätkä näytä halvalta, vaikka hinta sitä onkin. Ihan uusi merkki mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama yleensä en, mutta näitä oli oikeasti pakko testata, koska hinta on niin halpa. Nämä sitten olivatkin enemmän kuin hintansa arvoisia. :)

      Poista
  3. Carambar kuulostaa aika herkulta, se pitää ehkä seuraavaksi hankkia? :) Itse olin kyllä positiivisesti yllättynyt Adop'in tuoksuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carambar on kyllä näistä mun lemppari, vaikka Vanille Coco kyllä pääsee lähelle. :)

      Poista
  4. No nyt on kyllä edukasta! Itsekkään en "halppis"tuoksuista niin perusta mutta välillä joukosta löytyy kyllä tosi helmiäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, jouduin tavaamaan monta kertaa hintaa, että voiko oikeasti olla vain 7,90€. :o Musta jopa 19,90€ ei olisi tän tason tuotteesta paha.

      Poista
  5. Nämä alkoi kyllä tosissaan kiinnostaan. Harmi, kun ei ole jälleenmyyjää täällä päin, että olisi voinut nuuhkia tuoksuja, mutta nettikaupastahan saa. Tosin nuuhkimatta :) Löysin valkoimasta mangoakin.. Oivoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, jälleenmyyjät kyllä lisääntyy koko ajan. Just tuo vähän harmittaa, että pääse tuoksuttamaan nettikaupassa. :) Yli 40 tuoksun valikoimassa on kyllä joka lähtöön tuoksuja, varmasti jokaisella joku oma lemppari.

      Poista
  6. Halvemmista tuoksuista harva kolahtaa, mutta esim.Oriflamen Giordani Gold kolahti ja Victorias secretiltäkin mikä lie Pomb, joten kiinnostuin. Mikähän noista olisi mun makuun?

    Kivaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso Fruity-tuoksut, tosin tykkäät varmasti myös Floral-tuoksuista. ;)

      Poista
  7. Mä oon melko kaikkiruokainen, jos vaan tuoksuu hyvälle :D Eli ei siis periaatteessa haittaa, vaikka on halpa. Tosin niissäkin vain siis käy ne tietyt.
    Olisipa kiva päästä nuuhkuttelemaan noita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo makeat tuoksut on näistä ihan herkkuja, kannattaa ehdottomasti nuuhkia, jos osuu vastaan. :)

      Poista
  8. Oon näitä käyny useampaankin otteeseen nuuhkimassa, mutta koska valikoima on niin laaja, en ole osannu ostaa vielä yhtäkään. Näitä pitäis päästä tuoksuttelemaan rauhassa, jossain muualla kuin markettien väen paljoudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän, josku on helpompaa kun on vaan kaksi ja niistä miettiä kumman ottaa. ;)

      Poista
  9. Ei ole tuttuja. Mutta kiva, että myös halvempia tuoksuja löytyy ja ovat vielä ihan ok tuoksuja. Varsinkin opiskelijat voisivat innostua näistä:)

    VastaaPoista
  10. En oo kuullutkaan näistä, mutta jo vain heräsi mielenkiinto! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä ei ole muuta vikaa kuin valinnanvaikeus, näitä on niin paljon. =)

      Poista
  11. Nämä on kyllä kivoja :) Harmi, Joensuussa ei ole yhtään jälleenmyyjää ja Kuopiossakin tulee harvoin käytyä, missä on lähin. Itse haluan mieluiten tuoksutella edes jossain ensin.

    Itse olen pari kertaa tuoksutellut nämä kaikki läpi, mitä siinä ständissä on, hieman oli sekaisin sen jälkeen :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuissa on se, että niitä tosiaan haluaa tuoksutella onko ne oma juttu. :) Apua, melkoinen suoritus, itse en olisi pystynyt. :D

      Poista
  12. Lahdessa näitä on Kärkkäisellä tosi hyvä valikoima. Itse ostin yhden näistä noin vuosi sitten itselleni: Feuilles de Fraisier. Tosi veikeä tuoksu! Aika raikas, mutta jotenkin tosi jännä, ihan erilainen kuin mikään mitä olen ennen haistanut. Nyt ei ole tullut käytettyä tätä tuoksua, kun olen ollut aika herkillä tuoksujen suhteen, mutta viime keväänä käytin tätä aika paljon. :)

    Pysyvyys näissä on hyvä, joten sen puoleen voin itsekin näitä suositella jos vaan tuoksu sattuu kohdilleen. Itselle nuo muut on aika ärhäköitä ja tämä ostamani on ainoa, jota voin kuvitella käyttäväni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on oikeasti tosi hyvä pysyvyys, yleensä edullisissa tuoksuissa on se, että ne katoavat tosi nopsasti iholta, nämä eivät.

      Poista
    2. Ei se mun tuoksu ollutkaan tuo minkä laitoin, vaan Jasmin Ylang Mimosa! Saman värinen puteli oli. Ihmettelinkin miten se tuoksun kuvaus ei oikein täsmännyt :D Ei ole onneksi vakava moka :)

      Poista
    3. :D Kuulostaa sellaiselta mistä mäkin voisin pitää. Jasmiini. <3 Mimosa on itselle vaikea, se ei saa ollaan liian voimakas tai mulle tulee sellainen äklöolo. :)

      Poista
  13. minusta kaunis pullo, eikä tarvitse mitään koristeellisia pakkasksia, juuri niin kuin sinäkin mietit. :) Olipas kiva tietää sinun mielipiteesi nöistä tuoksuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan tarvitse, hyvin suunniteltu. :) Kiva kuulla, että oli mielekäs postaus. Itseäni kiinnosti kovasti nämä halvat tuoksut.

      Poista
  14. Hei näähän ois aika jänniä! Kiva ku noita on jaoteltu vähän eri kategorioihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No musta tosi hyvä, että on jaoteltu, helpottaa kummasti valitsemista. :p

      Poista
  15. Ostin näitä pari viime kesänä ja jostain syystä jääneet lähes käyttämättömiksi, valitsinko sitten väärät tuoksut vai mikä lie :/ Täytyy ehkä ottaa ne uudelleen kokeiluun. Tuo Vanille coco kuulostaa kyllä herkulliselta, sen voisin itsellenikin hankkia :).

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives