Klassikot osa 21 – Clarins Double Serum


Ihan aluksi on myönnettävä, että tämän klassikon kohdalla en ollut aluksi tietoinen siitä, että tuote on ollut markkinoilla jo yli 30 vuotta. Clarinsin Double Serumin ensimmäinen versio tuli myyntiin jo vuonna 1985, joten viime vuonna vietettiin kolmekymppisiä. Tätä edellinen versio tuotteesta oli tarkoitettu yli nelikymppisille, mutta vuonna 2013 uusittu tuote sopii käytettäväksi aina 25 ikävuodesta ylöspäin.

Ranskalainen kosmetiikkayritys Clarins sai alkunsa vuonna 1954. Clarinsin varhaisimmat  tuotteet olivat kasviraaka-aineisiin pohjautuvia eteerisiä öljyjä. Vihdoin 70-luvun alkupuolella Clarins aloitti tuotteiden myyntinsä myös kansaivälisesti. Clarinsin valikoima on laaja, sillä se valmistaa kauneuden- ja ihonhoitotuotteita, jotka on tarkoitettu eri ikäisille naisille ja miehille. Oma ensikosketukseni Clarinsiin tapahtui joskus parikymppisenä melkein kaksikymmentä vuotta sitten. Taisi käydä niin, että itse aloitin sarjaan tutustumisen vartalotuotteista, jonka jälkeen hullaannuin sarjan itseruskettaviin, enkä suostunut käyttämään minkään muun brändin tuotteita rusketukseen vuosiin. Minulle Clarins oli aluksi ihonhoitoa, mutta sitten tulivat ihastuttavat Joli Rouge -huulipunat ja kiinnostuin myös sarjan neutraaleista omiin käyttötarkoitukseeni sopivasta värikosmetiikasta. 


Double Serum on tarkoitettu kuivalla, normaalille ja sekaiholle, mutta mielestäni koostumus on niin kevyttä, että voisin suositella tätä jopa hieman rasvoittuvalle iholle. Seerumin teho perustuu kahteenkymmenen erilaiseen kasviuutteeseen. Lisäksi tuotteeseen on käytetty Cang zhuta joka on eräänlaista juurta ja sitä onkin käytetty kiinalaisessa lääketieteessä antiikin ajoista lähtien. Näiden lisäksi pulloon on saatu pakattua mm. valkoisen teen-, macadamian-, avokadon-, sitruunatinjamin-,  banaanin-, kvinoan -uutteita... Kuulostaa melkein syötävältä, eikö vain? Todellista ravintoa iholle. ^_^

Seerumi tekee ihosta välittömästi levityksen jälkeen miellyttävän pehmoisen, tasaisemman ja kiinteämmän tuntuisen. Iho tuntuu heti levityksen jälkeen raikkaalta ja ihohuokoset näyttävät pienemmiltä. Todellinen superkosteuttaja. Erikoisuus on tuotteen kaksoiskoostumus, seerumi itseasiassa onkin öljyn ja seerumin sekoitus, sillä tuotetta tulee kahdesta säiliöistä yhdellä pumppauksella. Sekoitus tekee sen, että tuote ei tunnu iholta yhtään öljyiseltä vaan se levittyy pehmeästi ja imeytyy ihoon heti. Joten kannattaa kokeilla muidenkin öljyjen ja seerumien sekoittamista keskenään. Itse käytän seerumia myös meikin alla, sillä meikin sulamista päivän aikana kasvoille ei tämän kanssa tarvitse pelätä. Tuotteen tuoksu on todella mieto, ehkä siinä pientä hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta on aistittavissa. 

Yleensähän lehdistä voi lukea kosmetiikkatuotteiden testailuista: "16 naista testasi tuotetta 10 päivän ajan..." Määrät ovat minusta aina naurettavan pieniä, mitä tuo otanta nyt kertoo? Siksi minusta olikin mielenkiintoista lukea, että Double Serumia testattiin 400 henkilöllä, jotka olivat eri-ikäisiä, eri ihotyypin ja etnisen taustan omaavia naisia. Näistä naisista 90% oli pitänyt uusittua Double Serumia normaalisti käyttämäänsä tehohoitoa parempana. Ei mikään huono tulos. Itse paljon erilaisia tehohoitoja käyttäneenä pystyn hyvin ymmärtämään, mikä tässä viehättää.


Onko Double Serum tuttu?

Seerumia voi ostaa mm. Sokos- ja Stockmann -tavarataloista kautta maan.

Tuote lehdistönäyte.



  1. Tää on kyllä ihan superkiinnostava tuote! Nyt mulla on Clarinsin Multi-Activet käytössä ihan päivittäisessä ihonhoidossa, ja olen positiivisesti yllättynyt. Ennen pidin Clarinsia "seerumimerkkinä", enkä oikein välittänyt merkin voiteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse käytin parikymppisenä tosi paljon Clarinsin voiteita ja tykkäsin niistä silloin hirveästi. Nyt muutama vuosi on mennyt seerumeiden parissa, mutta pitää varmaan alkaa verestämään myös voidemuistoja. Clarinshan on uusinut tosi paljon voiteidensa koostumuksia ja epäilen, että ne on entistä parempi nyt.

      Poista
  2. Tuntuu siltä, että Clarins on ollut aina. Laadukkaita ihonhoitouotteita ja meikkejä ei voi kuin rakastaa. Muistan tehneeni joskus (hyvin kauan sitten) myös Clarins kasvohoitoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, Clarins kasvohoitoja?!? Jos itse pitäisi omasta nuoruudesta ysäriltä mainita jotain ihonhoitosarjoja, niin Clarins olisi varmasti yksi jonka mainitsisin tai tulisi heti mieleen. :)

      Poista
  3. Ei ole, mutta taas innostuin:) Kyllä Clarins on vaan niin huippubrändi! Muita tuotteita esim. Super restorativea olen kokeillut! Tytär ei muita suostu kokeilemaan kuin Clarinsin nuorten sarjaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on jotenkin ihanaa, että sun tytär on löytänyt Clarinsin. Mä tykkäsin tosi paljon just Daily Energizers -sarjasta, kun oma iho oli selkeä sekaiho. :)

      Poista
  4. Tätä en ole kokeillut, mutta Clarins kyllä on ollut monella tuotteella menossa mukana vuosia. <3 Clarinsia kiinnostaisi kokeilla laajemminkin.

    Ihanaa iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä Clarinsin itseruskettavat on edelleen yksiä parhaimpia, niillä ei ikinä saa raidallista lopputulosta. :D

      Ihanaa iltaa Tiia. <3

      Poista
  5. Just nakkasin tyhjän pullon roskiin. Oli riittoisaa. Ostin sen reissusta ja se oli semmoinen 50 ml pullo. Tavaratalossa New Yorkissa pari myyjää "nappas" meidät ja saimme hienot meikit. Kaks eri meikkitaiteilijaa meikkas meidät. Toinen teki pohjameikin ja toinen silmä-ja huulimeikin Clarinsin tuotteilla. Minä sitten ostin tuon jättilekan ja vielä sy-voiteen. Molemmat olivat kyllä aika hintavia mun lompakolle, mutta tykkäsin. Ja lomallahan sitä tulee helposti shoppailtua enemmän. Ja tuo 50 ml maksoi sen verran, mitä Suomessa ois maksanut se 30 ml. Mulla on rasvainen/sekaiho ja hyvin sopi mullekin. Nyt olen sitten käyttänyt yhtä toista Clarinsin seerumia ja sitten Nuxen kuivaöljyä sen kaverina. Olen nyt opintovapaalla, joten ei ole oikein rahaa ostaa uudelleen tuota, mutta jos olisi entiset tulot, niin saattaisinpa ostaakin. Oli kyllä miellyttävä käytössä ja riitti pitkään se pullo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, joo tuttua toi lomalla repsahdus, hyvä myyjä saa ostamaan jotain sellaista, mitä ei edes ajatellut ostavansa. ;) Tätä on muuten mun mielestä aika usein kanttistarjouksessa Sokoksella, just tota isompaa kokoa. Tosi kiva kuulla, että tästä on muutkin pitäneet. Tässä on kyllä täydellinen koostumus myös meikin alle, josta itse pidän kovasti.

      Poista
  6. Olipa ihana kuvaus <3 ja ihana tuote myöskin, tykkään tästä kovin, niinkun yleensäkin kaikesta Clarinsilla!

    VastaaPoista
  7. Tämä ei ole tuttu, mutta Hydraquench-linjan seerumi oli suuren suuri rakkaus! Niin kauan, kunnes ihoni päättikin, ettei enää tykkää siitä :P

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Jotenkin arvasin, että säkin tykkäät tästä. ;)

      Poista
  9. Tää on tosi ihana! Käytin viikon tehokuurin jonka sain hoitolassa. Viimeksi Sokoksen alepäivillä käytin ostokorissa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana toi käytin alekorissa. :D Itsellä samaa vikaa, sit jos löytää muuta mukavaa, niin se kallein saattaa tippua pois...

      Poista
  10. Tämä on ehdottomasti suosikkiseerumini! Ihana tuote. :) Minäkin olen muuten luullut tätä uutuustuotteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on, tässä saa vähän kuin kaksi tuotetta yhden hinnalla. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives