The Marilyn Monroe™ Lipstick Collection


On heti alkuun myönnettävä, että en ollut koskaan sivellyt Max Factorin huulipunia huulilleni huulikyniä lukuunottamatta ennen tätä nelikkoa. Koska brändin ripsivärit ja aikoinaan myös meikkipohjat ovat olleet suosiossani jo vuosia, päätin antaa näille punille mahdollisuuden, koska Marilyn. ^_^ Lisäksi halusin kokeilla pitkästä aikaa jotain edullisempaa kuin yli 20 euron huulipunia. Colour Elixir Marilyn Monroe -huulipunat tulevat myyntiin maaliskuussa, mutta niitä voi bongata kaupoista jo aiemminkin.

Sävyjä on neljä ja ne on ajateltu niin, että jokainen löytää joukosta itselleen sopivan sävyn. Sävy yksi Ruby Red on ikoninen klassinen punainen, joka pukee melkein ketä tahansa. Sunset Red on taas meille lämpimän ihon sävyn omaaville. Berry soveltuu kylmään ihon sävyyn ja Cabernet tummemmille sävyille. Mutta me kaikkihan ollaan sitä mieltä, että ei näistä niin tarvitse välittää, laittaa sitä mikä tuntuu omimmalta? 


Huulipunat on pakattu neliskanttisiin punaisiin hylsyihin. Puikkoa korostaa Max Factorin logo. Tuoksu on miellyttävän hedelmäinen. Kaikki sävyt ovat huulilla erittäin miellyttävän tuntuisia ja levittyvät kauniisti. Värit ovat pigmenttisiä. Yhdellä kerroksella jäävät hieman kuultavaksi, mutta toisella kerroksella saa jo täyden peiton. Puikko on muotoiltu teräväksi, joten sillä on helppo rajata huulet. 

Koostumus on ohutta ja liukasta, tästä vähän pelkäsin, että nämä eivät välttämättä ole enää tämän ikäisen ihmisen juttu. Juokseva koostumus karkasikin ilman rajausta hyvin pian huulivakoihin, itseasiassa karkasivat, vaikka käytin väritöntä Artdecon rajauskynää, joka on luottotuotteeni. Itse en valitettavasti voi hyväksyä tällaista käytöstä huulipunalta, se luo epävarman olon päivän aikana ja sitä ei kait meistä kukaan halua. Juoksevuuden vuoksi koin, että nämä sopivat paremmin parikymppisille kuin tälläiselle melkein 40-vuotiaalle. Minulla oli MF:n kirkkaanpunaisen huulikynän kanssa sama ongelma. Jokin näissä Colour Elixir -punien koostumuksissa mättää, koska kuitenkin esim. Clarinsin kevyet Joli Rouge -punat eivät itselläni leviä, koska koostumus ei ole näin juoksevaa vaan voin käyttää niitä ilman rajausta. Huulilla erittäin miellyttävältä tuntuvalla liukkaalla koostumuksella on sitten jouduttu tinkimään pysyvyydestä. 


Sävyt ovat kuitenkin ihania. Omat suosikkini olivat upea puhdas punainen Ruby Red, oranssi Sunset Red, sekä yllättäen upea viininpunainen Cabernet, jossa oli juhlavuutta. Cabarnet tuntui koostumukseltaan kaikista vähiten juoksevalta. Berry oli pigmenttisyydeltään joukon vaisuin, vaikka sävy on tosi kaunis vanharoosa.

Max Factorin punien hinta on n. 13 euroa.

Kiinnostiko Marilyn -punat? Suosikki?

Tuotteet lehdistönäytteitä.





  1. Uuh! Kiinnostuin heti koska Marilyn todellakin :D Mutta jos eivät pysy niin ei kiitos... Kirkkaanpunaisen punan pitää mielestäni pysyä ekstrahyvin! En haluaisi koko ajan miettiä, onko se kenties levinnyt ja miltä näyttää. Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä ehdottomasti pysyvin on tuo viininpunainen, se ei lähtenyt juoksemaan huulilla yhtä ripeästi kuin muut. Koostumus on tosi ihanan liukas, mutta se on juurikin sellainen ohut, joka uppoaa tällaisen ikäihmisen huulivakoihin :( Harmittaa, koska tykkää MF:n meikkipohjista ja ripsiväreistä tosi paljon, mutta näissä huulipunissa olisi petrattavaa...

      Poista
  2. Berry on söpöin väri ja voi höh, että kakskymppisille. Teen tosin aina huulipunien kanssa niin, että laitan vain vähän punaa ja aina kiiltoa. En oikeastaan koskaan käytä huulipunaa pelkästään, joten ehkä nämä toimivat meikäläisellä sillä tavoin. Pidän enemmän kosteista huulipunista, en mattahuulipunista. Tosin nekin ok kiillon kanssa.

    Oma suosikki taitaa tällä hetkellä olla eräs Lorealin huulipuna Korresin kiillon kanssa.

    Ihanaa maanantaita Jonna ja mielenkiinnolla odotan omaa testaushetkeä näiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berry on ihan sun väri. :) Itse tykkään myös enemmän hieman kiiltävistä punista kuin täysin matoista. Ei mulla muut kiiltävät niin leviä kuin nämä, johtuu siitä, että mun mielestä näissä on jotenkin todella jännän juokseva koostumus, joka sitten karkaa heti huulivakoon. :( Sama kuin siinä punaisessa Colour Elixir kynässä, se oli koostumukseltaan paljon ohuempaa kuin se toinen sävy.

      Poista
  3. Huulipunia käytän tosi harvoin. Kivat värit näissä on kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en taas muita käyttäisi kuin punia, niillä saa ilmeen kokoamaan heti. <3

      Poista
  4. Tuo Berry voisi olla eniten mun juttu, ainakin arkena :) Tosin töissä vaaditaan välillä punaisempaa punaa :D Mä tykkään Max Factorin Lipfinity-huulipunista todella paljon. Ne pysyy ja pysyy, vaikka tekisi mitä ja kaiken lisäksi tuntuu huulilla kosteuttavilta. Sun pitäisi kokeilla niitä, tykkäsit varmasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berry on ihan sua, musta tekee taas aika valjun. Pitää varmaan kokeilla niitä Lipfinityja, kuulostaa enemmän mun jutulta. ;)

      Poista
  5. Kiva esittely :) kyllä tuo Berry olisi meikäläisen väri, puna minun makuuni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Berry olis kyllä ihan sun sävy, sopisi sun silmiinkin. ;)

      Poista
  6. Ihania huulipunia, itselläni on vielä se täydellinen puna hakusessa. Huulipunan valinta on kyllä vaikea juttu. Itse pidän sellaisista punista, jotka eivät tunnu huulilla, mutta joissa on kuitenkin paljon pigmenttiä, ilmeisen vaikea yhtälö.
    Ihana blogi sulla tällä <3 Tervetuloa vastavierailulle mun blogiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten vaikea yhtälö, juuri kuvailemistasi pidän itsekin eniten. Ei saa olla liian kuiva koostumus, silti paljon pigmenttiä.

      Kiitos Teija, varmasti tulen. :)

      Poista
  7. Hauska kokoelma, kukapa ei haluaisi Marilyn punaa! Viileä Berry olisi mun sävy :)

    VastaaPoista
  8. Voi mitä kaunottaria. Näistä ottaisin tuon ensimmäisen ja viimeisen. Huulipunat on niin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka ja vika on kyllä makeita. Cabenet on koostumukseltaan näistä mun suosikki. <3

      Poista
  9. Tuo Ruby Red on vaan niin täydellinen sävy, en oo käyttänyt talven aikana oikein mitään muuta :D Mulla nää kyllä pysyy no problem, mutta taitaa olla tässä takana se meikäläisen parikymppisyys...Itsehän nautin tuosta koostumuksesta, ja siksi näistä onkin tullut mun talven suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruby Red on kyllä käsittämättömän upea sävy. Mäkin tykkään siitä liukkaudesta minkä nää tekee huulille, on kyllä tosi harmi, että itsellä sitten menee huulivakoihin niin liukkaasti. :( Rajauskynällä saa tosin pelastettua.

      Poista
  10. Ruby Red ja Sunset Red olisivat mun suosikit-vaan nyt jäin epäröimään tuota juonteisiin karkaamista, kun olen huomannut ikääntymisen merkit itsellänikin :P Mutta kokoelman idea on ihana, kyllä mullekin Marilyn-huulipuna kelpaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää ei ole kalliita, joten yksi kokeiluun ja rajauskynä. Ehkä pysyy? Rypythän on mun ongelma. :D

      Poista
  11. Ihanat värit! Ja sävyt. Niin Marilyn'ia. Harmi juttu tuo punan leviävyys. Nyt jää minullakin kokeilematta, vaikka ensin ihastelinkin värisävyjä. Kiitos mielipiteestäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävyt on kyllä tosi ihanat! Jos on taipumusta, että huulipuna menee helposti juonteisiin, niin en tosiaan ensimmäiseksi näitä suositteli, vaikka koostumus on muuten ihana. :)

      Poista
  12. Oi mitä punia! Cabernet on ehkä eniten omaan mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cabernet on upea, mä yllättäen tykkäsin siitä tosi paljon. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives