21.3.2016

Sick!


Mummo oli sitä mieltä, että neilikat ovat hautajaiskukkia. Niitä ei ostettu meille koskaan kotiin, joten ainoa paikka missä lapsuudessani neilikoita näin, oli hautajaiskuvissa vilahtelevissa kukkavihkoissa. Mielsin tämän vuoksi neilikat ja hautajaiset pitkään yhteen. Vasta viime vuosina olen päässyt möröistäni eroon ja ostankin neilikoita usein leikkokukkana. Olen oppinut näkemään niiden kauneuden. Neilikoiden hyvä puoli on se, että ne kestävät viikkojakin hyvänä maljakossa, ei tarvitse kuin vaihtaa välillä vettä ja leikata imupintaa tuoreemmaksi. 

Neilikat sopivat hyvin päivän postauksen kuviksi, sillä sen verran lähellä hautajaistunnelmaa täällä ollaan. Olen sairaana. Vihdoin se influenssa, jota pystyin melkein koko talven kiertelemään iski minuunkin täydellä terällä. Olen ollut viimeksi näin kipeä kolme vuotta sitten. Tämän hetken kunto on se, että en juurikaan haista, maista, näe enkä oikein kuulekaan mitään. Joka paikkaan sattuu niin paljon, että vältän liikkumista sohvan nurkasta viimeisen asti. Jopa vaatteiden laitto sattuu, koska iho on niin arka. 


Parhaita ystäviäni ovat tällä hetkellä aviomies, joka on itsekin puolikuntoisena hakenut lähikaupasta 300 metrin päästä mehujäätelöitä viilentemään kipeää kurkkuani sekä Mignon-munia suklaanhimooni, etten alkaisi kärsimään vieroitusoireista. Tosin tässä on varmaan takana oman selustan varmistaminen, sillä sen verran kaamea suohirviö minusta tulee, jos en saa päivittäistä suklaa-annostani tyydytettyä. Sillä ei ole väliä maistanko mitään, olen sitä mieltä, että suklaan on pakko olla hyväksi tähänkin tautiin tai sitten se on kuolemaksi. Kuolenpa onnellisena suupielet ruskeina.

Aviomiehen lisäksi viikonlopun ajan minua ovat uskollisesti seuranneet ystäväni: paketti Serlaa, nenäsumute ja OnePiece joka on ainoa asu jonka voin vetää huutamatta päälleni. Olen myös tuijottanut maanisesti Netflixistä New Girl -sarjaa, sen mitä olen jatkuvasti vuotavilta silmiltäni pystynyt. Käsittämättömän koukuttava sarja ja juuri sopivaa hömppää tähän olotilaan, kun tuntuu, että päässä humisee vain pelkkää ilmaa.


Katsotaan miten tämä tauti lähtee tästä kehittymään, mutta älkää ihmetelkö, jos tällä viikolla ei ilmesty postauksia ihan normaalissa tahdissa. Yritän kuitenkin parhaani vointini mukaan.

PYSYKÄÄ TERVEINÄ! ♥︎



36 kommenttia:

  1. Voi, moni on sanonut että tuo flunssa on kamala! Parane pian ❤️ Mignonit varmasti auttavat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan hirveää, toi ihoarkuus on yksi inhottavimpia juttuja. En oo nukkunut kolmeen yöhän tän takia kunnolla. Alkaa hieman silmät harittaa.

      Poista
  2. Voi eiiii! Sairastin ite influenssan parina edellisenä vuonna rankasti (10 päivää 40 asteen kuumeessa) ja tänä vuonna hain ihan mielelläni rokotuksen. Tosin oli mulla se rokotus viime vuonnakin mut ei menny ihan putkeen.. :D Ei kun paranemisia sinne,New Girl ja sohvannurkka on hyvä yhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts mikä kuume. HUH! :o No ei ole oikein mennyt rokotus putkeen sun tapauksessa. :D

      Poista
  3. Voi ei, pikaista paranemista sinulle Jonna <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina, jos vaikka huomenna olis jo vähän parempi, ovat luvanneet pääsiäiseksi niin kivaa säätäkin...

      Poista
  4. Mä niin tiedän miltä susta tuntuu! :( Mulla kesti oma flunssakuumeilu koko viime viikon... Se oli karmeaa, kun ei oikeasti ollut loppuviikosta enää voimia mihinkään. Tuntui, että oli ihan kadottanut itsensä, kun ei voinut tehdä yhtään mitään kuin vaan maata. En edes muista milloin olisin viimeksi vaan maannut sohvalla monta päivää putkeen. Nyt alan ONNEKSI olemaan jo tolpillani. Koita kestää, se menee ohi, vaikka nyt surkealta tuntuukin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se, sitten kun makaaminen ei ole yhtään mun juttu, haluaisi tehdä omia juttua, ettei kuole tylsyyteen, mutta ei vaan saa evääkään oikein liikautettua. :(

      Poista
  5. Kovasti paranemisia täältä! <3 Influenssa on varmasti kamala. Ei muuta kun lepoa ja mignoneita :)

    VastaaPoista
  6. Parane pian <3 Sairaana ei oo kiva olla, yksi vuosi olin pari viikkoa vuoteen oma, kun eka nousi kova kuume joka muuttuikin sitten viikon jälkeen alilämmöksi :| Kaikista ärsyttävintä kipeänä ollessa on se särky ja voimattomuus :( Onneksi sulla on siellä hyvä hoitaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla alkoi tää alilämmöllä, joka on vähintään yhtä inhottavaa kuin kuume. :( Mulla on ihan paras hoitaja. ;)

      Poista
  7. Voi mälsyys! Nyt ei paineita postaamisesta, täällä ollaan ja odotellaan. Lepäät ja heräät vaan syömään niitä Mignoneita, tiedän meinaan tunteen, vaikka ei maistaisi mitään, niin joskus on tilanteita, kuten kaameat flunssat, että suklaa vain maistuu.

    Parantavia halauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, voiskin aina herätä vain syömään Mignoneita. :D Pääsiäisen jälkeen onneksi voi taas rajoittaa sitä touhua, kun munat häviää kaupoista. :D

      Poista
  8. Itsekin olen pysynyt tähän asti terveenä, mutta nyt on pientä tunnetta kurkussa. Toivottavasti ei mene pääsiäinen kipeänä. Pikaista tervehtymistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaina alkoi itsellä kurkkutunteella, toivottavasti sulla menee ohi eikä äidy tälläiseksi. :)

      Poista
  9. Voi sua raukkaa! Koeta nyt tervehtyä! Minua on ihmeesti flussat kiertäneet, joten odotan mega-allergiaflussaa jossain vaiheessa tulevan- Koko talven olen kyllä popsinut vitamiinipillereitä, oliskohan ne auttaneet?! Tyttärellä oli flussa juuri kirjoitusten, kielten kuullunymmärtämisen aikaan ja lämpöäkin oli. Huonoa tuuria! Mutta kyllä se tästä vielä iloski muuttuu ja pääsiäisenä maistat jo suklaamunien maun:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullahan ei ole ollut mitään tällaista kunnon tautia moneen vuoteen, ihan sellaisia päivän juttuja, mutta nyt... Olispa tää jo ohi. Mä syön kans vitamiinejä ja uskon, että niistä on ollut apua.

      Poista
  10. Toi ihon kipeytyminen kuulostaa niin tutulta, en ite tarvi kuumemittaria tietääkseni että onko mulla kuumetta koska mun selän iho muuttuu kosketusaraksi kun olen kipeä. Aika outo juttu mutta kuulemma isälläni oli samanlainen ominaisuus :-) Paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on ihan hirveää! Onneksi on muitakin samoilla ominaisuuksilla varustettuja, niin ei tarvi yksin kärsiä. ;)

      Poista
  11. Pikaista paranemista! Mullekin meinasi perjantaina iskeä ihan yllättäen kuume, mutta se nujertukin yhdellä särkylääkkeellä vielä samanpäivän aikana.

    VastaaPoista
  12. Äh, tuota tautia ei halua vapaaehtoisesti sairastaa, sen verran koville se ottaa. Mutta onneksi siitä selviää hengissä, kun sen viikon ensin kärvistelee. Pitkää pinnaa ja särkylääketta toivottelen, ja paljon suklaata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon todella, että se viikko riittää. Oltais puolessa välissä nyt. Suklaa auttaa aina! ;)

      Poista
  13. Pikaisen paranemisen toivotukset täältäkin :) Sulla on ainakin hyvä asenne noiden mignoneiden kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asenne on kohdillaan, onneksi niitä ei enää ensi viikon jälkeen kaupassa paljoa näe. En halua tietää mitä tapahtuisi, jos niitä olisi saatavilla ympäri vuoden. :D

      Poista
  14. Toivottavasti paranet pian. <3 Minä olen nähtävästi sen verran tunnollinen työntekijä, että olen ollut viiden vuoden aikana 4 päivää pois töistä. Nyt olen 1,5 viikkoa kehitellyt flunssaa (takkupallo kurkussa ja väsyttää) ja veikkaan, että pääsiäisenä tulen vihdoin kipeäksi. :( Toivottavasti en, sillä seuraavasta lomasta ei ole tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun kävin normi päivätöissä olin aina kesälomat sairaana, joten tunnollinen työntekijä olin minäkin. ;) Toivotaan, että säästyt, etkä tule pääsiäisenä sairaaksi. <3

      Poista
  15. Toivottavasti olo on jo parempi! :)

    Mulle valkoiset ruusut on hautajaiskukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman, tosin sipulin pilkkomiseen ei edelleenkään mitään reaktioa. Hajuaisti ihan kateissa. :o

      Jännä noi valkoiset ruusut, meidän suvun hautajaisissa oli aina eniten neilikoita, toki liljoja ja ruusujakin.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown