Klassikot osa 24 – Light Blue


Vaikka minulla on ihan kiitettävän kokoinen tuoksuvarasto, se sisältää yllättävän vähän klassikkoja. Klassikolla tarkoitan sellaisia tuoksuja kuin Chanel 5, YSL Opium, Jean Patou Joy, Guerlain Shalimar, Nina Ricci L`Air Du Temps jne. Syy on ihan yksinkertainen, jostain syystä suurin osa noista klassikoista ei hivele nenääni, ne tuoksuvat minulle ennemminkin siltä, mitä mummoni olisi voinut käyttää. Sen sijaan uudemmista niin ikään jo klassikoiksi luettavista tuoksuista löytyy monia suosikkeja, jotkut ovat niistä niin rakkaita, että ostan mahdollisimman nopeaan uuden pullon, kun vanha loppuu. Yksi tälläinen on vuonna 2001 julkaistu Dolce & Gabbanan Light Blue

Muistan vieläkin todella hyvin sen hetken, kun haistoin tuoksua viisitoista vuotta sitten ensi kertaa. Olin aivan varma, etten pitäisi siitä, koska tuoksu on niitä raikkaita sitrusmaisia tuoksuja, jotka eivät yleenä kovinkaan paljon kolahda minuun. Olen kuitenkin vuosien aikana oppinut huomaamaan, että jos sellainen kolahtava sitrustuoksu löytyy, se jää varastoihin pysyvästi ja palaan tuoksuun aina uudestaan varsinkin keväällä ja kesällä. 


Light Blue on mielenkiintoinen sitrustuoksu. Siinä tuoksuu samaan aikaan raikas merituuli, kirpeä sitruuna, pirteä vihreä omena ja kissankello. Raikkautta pehmentää tuoksun myskinen ja puinen pohja. Light Blue on tuoksu, josta tulee mieleen lapsuuden kesät, vaikka tuoksua ei silloin ollut olemassakaan. Ne hetket, kun vaatimalla vaadin saada istua yksin veneen nokassa uimarannalta kotirantaan ajaessamme, koska viimassa hiukset kuivuivat parhaiten. Heti kun laitan tätä tuoksua ja pistän silmät kiinni, olen takaisin siinä veneen nokassa, jossa viima painaa kasvojani vasten. Tunnen kun hiukseni hulmuavat. Jostain kaukaa haistan mäntyjen tuulen mukana tulevan tuoksun. Tuijotan ryppyisiä sormiani ja mietin, miksi kesä ei voisi jatkua ikuisesti. Light Blue tuoksuu kesältä.

Alkutuoksussa on sitruunaa, vihreää omenaa, mäntyä ja kissankelloa. Hauskaa on, että minä haistan tuon kissankellon tässä aivan selvästi. En tiedä oletteko koskaan haistaneet kissankelloa, mutta siinä on sellainen hieman kirpeä niittyinen haju. Sydäntuoksun täyttää klassinen ruusu, joka ei tule mielestäni tuoksussa kovinkaan vahvasti esiin. Joten uskallan suositella tuoksua myös sellaisille, jotka yleensä ruusua vierastavat. Ruusun seurana jasmiinia ja vihreän raikkaan sävyn tuoksulle antavaa bambua. Pohjalla makeaa ambraa, myskiä ja mäntyä. Mäntyä on käytetty tuoksussa kahdessakin kerroksessa ja sen huomaa, tässä on aika paljon myös metsäisyyttä. Ei ole vaikea arvata, että tuo on yksi niistä ominaisuuksista, jonka vuoksi tuoksu on minulle niin rakas.


En ole vielä koskaan käyttänyt tuoksua missään erikoistilanteessa, mistä muistaisin tämän lopun elämääni, vaikka tämä taitaa olla jo kolmas pullo, joka minulla on. Ajattelin sen vihdoin tehdä, vaikka vappuna ei olekaan suunnitteilla mitään erikoista, niin vapun 2016 muistan siitä, että ajattelin ottaa keveän sinisesti. 

Light Blue on tuoksu, joka tuskin ärsyttää ketään. Silti se on tarpeeksi omaperäinen, jos joku tuttavani käyttäisi tätä joka päivä, kiinnittäisin hänen tuoksuunsa varmasti huomiota. Vaikka kyseessä on naistentuoksu, en sano, ettei mieskin voisi tätä käyttää. Tuoksun nenänä on toiminut Olivier Cresp, jonka ansioluetteloon kuuluu mm. sellaisia tuoksuja kuin ihana Boucheronin Place Vendôme, Cacharelin Noa, Cliniquen Happy to be, Nina Riccin Nina ja monia muita.

Onko Light Blue tuttu? Mikä on vapputuoksusi?



  1. Tää on mun lempituoksu kautta aikojen! <3 Yksi neljästä tuoksusta, joita migreeniherkkä pää kestää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä kuulla, että ainakin toisille migreeniherkille sopii. Tässä on jotain sellaista pehmeyttä, vaikka ei todellakaan ole mikään kevyin tuoksu. Voisi olla hyvä valinta toimistohommiin. :)

      Poista
  2. Tämä on niin ihana! Tämä on ensimmäisiä hajuvesiä, jonka kävin itsekseni valitsemassa itselleni kaupassa myyjän avustuksella. Vappu tuoksuu tänä vuonna Michael Korsin signature eau de parfumilta. Sain näytteen ja olen täysin koukuttunut siihen. Tuoksu on monella tavalla minulle aivan liian vahva arkeen ja keväiseen auringonpaisteeseen, mutten vain osaa olla ilman. Hyvää vaput! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ehdottomasti mennä fiiliksellä, vaikka tuoksu ei tuntuisikaan sopivan kevääseen! <3

      Ihania muistoja sullakin tästä tuoksusta, aina mukava lukea. :)

      Poista
  3. Mulla oli tämä häätuoksuna. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lukea tällaisia muisteloita tästä tuoksusta. <3

      Poista
  4. Light Blue tuoksuu juuri kesältä ja onnellisilta asioilta, kevyeltä, raikkaalta, aurinkoiselta ja huolettomalta! Sitä pitää olla aina pullo jemmassa. Toivon hartaasti, ettei se tuoksu liian nuorelta, sillä teinituoksut eivät kovin hyvin pue vanhempia naisia;o)

    Sen sijaan nuo muut mainitsemasi klassikot, en pidä yhtään. Nekään eivät puolestaan kovin hyvin pue ihan nuoria tyttöjä. Otin muuten eilen näytteet käsille Guerlainin Pera Granitasta ja La Petit Robe Noir Couture EdP:stä ja rakastuin molempiin. Kaksi varsin erilaista, mutta NIIN ihanaa tuoksua, että olisin puolen tunnin päästä ollut valmis ostamaan molemmat! Vielä illalla nuuhkin kämmenselkiäni tyytyväisenä, mitä tapahtuu harvoin, koska en tykkää juuri mistään tuoksuista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan tuoksu. Musta Light Blue on tosi ajaton ja iätön. En oikeastaan rinnasta sitä millekään ikäryhmälle vaan se sopii kelle tahansa. Light Blue on juurikin hyvänmielen tuoksu. <3

      Pera Granita on ihana. La Petite Robe Noire Couture on ehdottomasti mun lempituoksu LPRN-perheestä, siitä ihan alkuperäisessä on kaikkea vähän liikaa, mutta tuo Couture, rakkautta!

      Poista
  5. Ihanat vappukuvat! Pakkohan tämä on mennä nyt postauksesi innoittamana tuoksuttelemaan. Pullo on tuttu klassikko jo, mutta tuoksu ei.

    Aurinkoista perjantaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullon tunnistaa kyllä, ei mikään koreilevin ulkoasua, mutta tuoksu on sitäkin ihanampi. :)

      Ihanaa perjantaita Tiia ja hauskaa vapun odotusta! <3

      Poista
  6. Käytin tätä viimeksi toissa viikolla, kun täytin 40 v. Tuoksu on kulkenut matkassa sen 15 vuotta jo, vaikka jotenkin tuoksu tuntuu tutulta paljon pidemmältä ajalta... Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin ajaton, on vaikea kuvitella, että tähän tuoksuun jotenkin kyllästyisi, sopii myös tosi moneen tilaisuuteen. :)

      Poista
  7. No nyt en ois kyl osannu yhistää ruusua tähän O.O Täähän on siitä outo tuoksu et minä joka jumaloin tummia tuoksuja,rakastan tätä. Oon tainnu iteki käyttää tätä kolmisen pulloa :D Tää on vaan jotenki niin erilainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään. En tosiaan saa tästä kyllä omaan nenään ruusua irti tai sitten se vaan menee muiden nuottien alle sopivasti. :D Erilainen sitä tämä todella on, tähän ei vaan kyllästy.

      Poista
  8. Oi tää on ihana tuoksu, yksi tosiaankin klassikoista! Eräs ystäväni on käyttänyt tätä jo vuosia, joten se on "hänen tuoksunsa" - eli en voi ottaa itselle käyttöön. Damn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin Damn. Mulla on ihan sama, en voi käyttää itse, jos on jonkun hyvän ystävän signature scent, tulee oli kuin varastaisi jotain toiselta. :D Onneksi tää ei ole ainakaan vielä kenenkään ystävän rakkaustuoksu.

      Poista
  9. Eipä ole tuttu, mutta on pakko kyllä käydä nuuhkimassa ^_^ Kissankello kuulostaa aivan ihastuttavalta vedolta, samoin nuo metsäiset elementit. Mä niin toivoisin, että saisin eteeni joskus tuoksun, jossa olisi se sellainen kevään heräämisen tuoksu elementtinä; kostea, sammaleinen, sellainen jopa sienimäinen..oikeastaan se, miltä kuusimetsä tuoksuu keväällä :)

    Mutta mun vapputuoksu, hmm, enpä ole vielä miettinyt! Ehkä menen Escadan Joyfulilla :) Niin ja hauskaa vappua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissankello on tosi erikoinen nuotti ja sen kyllä haistaa, jos tietää, miltä kissankello tuoksuu. <3 Mullekin kävisi tuollainen sun kuvailema tuoksu! Kerron, jos tulee joskus vastaan. ;)

      Joyfull on ihana, eikä ollenkaan huonompi valinta. Nimikin sopii hyvin huomiseen. Mukavaa vappua! <3

      Poista
  10. Katselin jossain vaiheessa tätä pulloa ja ajattelin, että onpa kivan näköinen pullo. Jotkut tuoksut ovata sellaisia, että niitä haluaa aina vaan lisää ja lisää

    VastaaPoista
  11. Mun mies toi tämän tuoksun mulle tuliaisiksi jokunen vuosi sitten, ja ihastuin tähän samantien. En edes tiennyt että Light Blue on klassikko :D mä tykkään sitrustuoksuista tosi paljon, joten Light Blue sopii mun pirtaan aivan erityisen hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun miehellä on hyvä maku! Todellakin on klassikko, uuden ajan klassikko. ;)

      Poista
  12. Minulle tästä tulee mieleen aina ja ikuisesti isosiskoni. :) Kerroinkin sen oman kokeiluni tämän kanssa.. Kovin haluaisin tykätä käyttää tätä, mutta tämä on profiloitunut niin vahvasti tuohon toiseen ihmiseen, että en pysty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan hyvin sun kokeilun, siitä ei taida olla kuin vuosi aikaa, ei sitäkään. :) Tää on kyllä sellainen raikas "vesituoksu" joka iskee sellaisiinkiin, jotka yleensä pitävät aivan eri tyyppisistä tuoksuista. :)

      Poista
  13. On tuttu vuosien takaa jo. Yksi mun suosikeista, jota tosin en ole hankkinut vuosiin. Mulla jäi tuoksujen kanssa läträys ekan raskauden alussa, kun kaikki haisi paskalta mun nenään. :D :P Sen jälkeen jotenkin unohdin tuoksut pitkäksi aikaa, enkä edelleenkään muista laittaa tuoksua päivittäin, ja joskus saatan jopa unohtaa sen juhliinkin lähtiessäni, oho. :D Pitäisköhän tässä vähän ryhdistäytyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, paskalta. :D Olis ihan hirveä tilanne mulle. Varmaan se ryhdistäytyminen tulee ajan kanssa. ;) Aloita vaikka jostain tosi lempparista mihin koukutut uudestaan. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives