Matis Smoothing Peeling Treatment


Tammikuussa kun pakkanen nipisteli poskipäitä ja kenkien alta kuului talvisen lumen narsketta saavuin ripset jäätyneinä ylläolevaan tunnelmalliseen Kauneuskeskus BB:n tiloihin Riihimäelle tarkoituksena kokeilla Matisin Smoothing Peeling Treatmentia

Olen viime vuosina ollut monenlaisissa kasvohoidoissa. Rentouttavissa, joissa olen meinannut nukahtaa kesken hoidon. Todella tehokkaissa, mutta vähemmän rentouttavissa, joissa ihoa on käsitelty voimakkaasti erilaisilla laitteilla tai voimakkailla hapoilla niin, että ne ovat saaneet varpaatkin kipristymään. Matisin Smoothing Peeling Treatment kuuluu ehdottomasti hoitona enemmän hemmotteleviin, mutta hoidon sisältämä hellävarainen kemiallinen kuorinta pitää huolen siitä, että hoito on samalla myös tehokas. 


Hoidon tarkoituksena on hoitaa ihon harmautta, pigmenttimuutoksia, epäpuhtauksia ja juonteita. Sopii mielestäni hyvin hehkua tuovaksi hoidoksi vaikka juuri ennen juhlia. Sillä hoidon jälkeisenä päivänä meikki levittyi unenomaisesti iholle. Hoidon erikoisuus on se, että siinä käytetään Ridoki-hierontarullia, jotka tehostavat kuorintaa ja kasvohierontaa tehden kasvohoidosta aivan eri tuntuisen, mitä muut minulle tehdyt hoidot ovat tähän mennessä olleet. Metalliset hierontarullat tuntuivat iholla aluksi hieman viileiltä. Ihotuntuma oli kuitenkin pehmeä ja kasvojen ihon pintaverenkierto selvästi vilkastui hoidon ja rullauksen aikana. Itselläni on kosketusherkkä iho. Mekaaninen hankaus saa sen helposti punoittamaan pitkäksikin aikaa, mutta pehmeästi liukuvista rullista ihoni ei ollut moksiskaan, eikä ihoon tullut ollenkaan sellaista punoitusta mitä yleensä kasvohoidoissa, joissa tuotteiden imeytys ihoon tehdään suurimmalta osalta käsin hieroen. 

Minulle hoidon suoritti Tia, jonka ammattimaiset tukevat ja varmat otteet, yhdessä hämärän huoneen ja rentouttavan merenääniltä kuulostavan musiikin kanssa saivat minut melkein nukahtamaan tunnin kestävän hoidon aikana ja unohtamaan sen tosiasian, että ulkona oli reilusti yli 20 astetta pakkasta. Smoothing Peeling Treatmentin tehokkuus perustuu sen sisältämään kemialliseen kuorintaan, jossa vaikuttavina aineina on mm. aha- ja bha-happoja. Geelimäinen kuorinta nipisteli heti levityksen jälkeen hieman ihollani, mutta rullien lähdettyä liukumaan nipistely loppui. Kuorinnan jälkeen kasvoille laitettiin Soothing Peeling Geliä, joka neutralisoi kuorinnan vaikutuksen ihosta. Raikkaalta tuoksuvassa geelissä vaikuttavina aineina on käytetty mm. piparminttu, takiaista ja raunioyrttiä. Tämän jälkeen kasvoille laitettiin hoitava naamio, jonka aikana sain rentouttavaa käsihierontaa. 


Hoidon jälkeen iho näytti todella kirkkaalta ja sileältä. Hoidon jälkeisen viikon iho oli niin sileä, että pakkasista huolimatta meikki levittyi iholle kuin unelma ja minulle tutut kasvoilla olevat kuivat kohdatkin loistivat poissaolollaan. Minulle suositeltiin kotihoitotuotteiksi Matisin Rèponce Corrective -sarjaa, joka sisältää ihoa tehokkaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa. Jatkoinkin ihonhoitoa sarjan tuotteilla myös kotona. 

Juttelin ennen hoitolasta lähtöä vielä Tian kanssa ja sain selville, että Kauneuskeskus BB:llä on koko ajan vaihtuvia tarjouksia erilaisista hoidoista sekä muista kauneuspalveluista. Matis Smoothing Peeling Treatmentin normaalihinta on 70 euroa, mutta sen saa tällä hetkellä tarjoushintaan 65 euroa. Voimassa olevat muut tarjoukset voi kurkata täältä


Jatkoin kasvojen hoitoa kotona osaksi minulle suositelluilla Matisin Rèponse Corrective -sarjan tuotteilla. Muistatte varmaan jo tammikuun parhaista Lotion Hyaluronic Performance -hoitonesteen, joka pelasti ihoni pakkasilla. Rakastuin tuotteeseen sillä seurauksella, että pullossa ei ole tällä hetkellä enää kuin pari senttiä tuotetta jäljellä. Ehdottomasti parhaita hoitonesteitä mihin olen törmännyt.

Meikin alla käytin saman sarjan hieman kukkaiselta tuoksuvaa replumping & moisturising creamia, joka on koostumukseltaan kevyttä ja nopeasti imeytyvää. Koostumus on niin kevyttä, että ajatella käyttäväni tuotetta myös kesällä, kun ihoni ei ole yhtä pintakuiva kuin nyt. Koostumuksestaan huolimatta voide tehokosteutti ihoa ja teki siitä pehmeän tuntuisen. 

Lisähoitona käytin sarjan geelimäisen kirkasta kosteuttavaa ja ylelliseltä tuoksuvaa naamiota, jota suositellaan käytettäväksi kaksi kertaa viikossa. Heti levityksen jälkeen naamio tuntuu iholla hieman raikkaalta jopa viilentävältä. Naamion ohjeissa sanotaan, että tuotteen pitäisi antaa vaikuttaa 15 minuuttia ja sitten huuhdella pois iholta, mutta voitte uskoa, että minä en tätä neuvoa totellut, koska koen, että se on kosteuttavan naamion hukkaan heittämistä. Niinpä levitin naamiota ohuen kerroksen iholle yöksi, että se pääsisi todella vaikuttamaan iholla. Toisinaan laitoin alle lisäksi seerumin tai öljyn, mutta joka kerran taputtelin ensin ihooni Matisin hoitonestettä. Aamulla iho oli todella tasavärinen, sileä ja pehmeä. Koska geelimäinen koostumus on kevyttä, voisin kuvitella naamion sopivan hyvin myös seka- ja jopa rasvoittuvalle iholle. Olen säästellyt naamiota osaksi kesään, koska sen kevyt ja raikas koostumus iholla ovat varmasti ihania ominaisuuksia kuuman kesäpäivän jälkeen, joita tulee toivottavasti paljon!

Milloin kävitte viimeksi kasvohoidossa?

Matisin tuotteita voi ostaa maahantuojan omasta verkkokaupasta Spashop.fi tai jälleenmyyjiltä. Kauneuskeskus BB löytyy Facebookista täältä ja viralliset Matis Suomen Facebook-sivut täältä



Kasvohoito ja tuotteet saatu blogin kautta.



  1. Kuulosti tosi hyvälle hoidolle. Itsellä vielä yksi kerta jäljellä phFormulan meso-hoitoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli tosi ihana, jos haluaa ihoon kirkkautta ja heleyttä.

      Sä olet jaksanut sinnikkäästi käydä tuolla meso-hoidossa. :)

      Poista
  2. Näyttää ja kuulostaa ihanalta! <3 Hyvää uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
  3. Tammikuussa kävin ja onhan se ihanaa miten iho on sileä ja kirkas hoidon jälkeen. Nuo Matis purkit näyttävät todella tyylikkäiltä muuten. Olisi kyllä taasen aika mennä kasvohoitoon, näppyjäkin alkanut pukata.

    Kivaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on. Meikin levityksestä huomaa heti miten erilainen iho on hoidon jälkeen kuin ennen sitä.

      Matisin purnukat on tyylikkäitä, varsinkin noi mustat on jotenkin hienot, iskee varmaan miehiinkin. ;)

      Poista
  4. Kuulostaa hyvältä hoidolta ja tuotteet varmasti ovat sitä kanssa:) Viimeksi kävin helmikuussa sarjahoidossa ja kohta pitäisi tehdä tuloksista postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa mullakin kärsivällisyyttä sarjahoitoon, vielä ei ole ollut. Olen aika kokeilunhaluinen. :D

      Jään odottamaan sun juttua. :)

      Poista
  5. Ihanat pakkaukset tuotteissa ja aivan huiman tunnelmallisen näköinen hoitola! Kouluaikoina tuli vastaanotettua ja tehtyä sen verran kasvohoitoja, että valmistumisen jälkeen en ole käynyt ollenkaan, nyt vasta alkaa tuntua siltä, että voisikin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, varmaan on vaatinut oman aikansa. Mulla meni tosi kauan parturi-kampaamo koulun jälkeen ennen kuin menin kampaajalle, kyllästyin koko touhuun aika totaalisesti, joten I feel you! :D

      Tykkään myös näistä mustista pakkauksista tosi paljon, vaikka Matisin muutkin tuotteet on tyylikkäitä. :)

      Poista
  6. Mä kävin viime viikolla kosmetologilla, ja kylläpä tuli hyvä muistutus siitä, että pitäisi ahkerammin käydä ihohoidossa. Nyt on raikas ja puhdas iho :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, vaikka itse hoitaisikin hyvin ihoa. Jotenkin siitä meikin levityksestä niin hyvin huomaa, miten ihon pinta on täysin erilainen kuin ennen hoitoa. :)

      Poista
  7. Tuo Hyaluronihapponaamio on ihana! :) Mun viimeisimmästä kasvohoidosta on jo aikaa. Olisi kyllä ihanaa päästä rentoutumaan. Mähän kyllä hoidan ihoa tosi tunnollisesti, niinkuin tiedät, mutta onhan se ihan eri juttu päästä hetkeksi toisen hemmoteltavaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on. Yritän vähän säästellä sitä kesäksi, koska se geelimäinen koostumus tulee silloin olemaan jotain niin täydellistä, vaikka toimii nytkin. <3

      Tiedän, ei se ole sama juttu hoitaa omaa ihoa, kuin mennä toisen hemmoteltavaksi. ;)

      Poista
  8. Hehhee, kehtaanko myöntääkään? Lähes kolme vuotta sitten :D Täytyisi kyllä käydä useammin. Ammattilaiselta saa kuitenkin hyviä vinkkejä ihonhoitoon ja hän näkee ihon aivan eri tavalla, kuin itse.

    Mutta nuo Matis-sarjan pullot! Aivan ihastuttavia! Kiinnostuin myös tuosta lotionista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehtaat, kehtaat! :D Mähän olin varmaan jotain 25-vuotias ennen kuin kävin ensimmäisen kerran kasvohoidossa, joten en itsekään reteilemään pääse. :D

      Ne on, veikkaan, että tykkäisit tuosta Lotionista paljon, se on tosi kosteuttava ja koko on ISO, joten siitä riittää tosi pitkäksi aikaa.

      Poista
  9. Just yksi päivä mietin että täytän kohta 40v. ja olen kerran käynyt kasvohoidossa, 8vuotta sitten. Saisiko sinulta vinkkiä että kuinka usein kasvohoidossa pitäisi käydä? Miten usein itse käyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielipide on, että hyvä aloitus olisi jo se, että kävisi kaksi kertaa vuodessa. Keväällä huhti-toukokuussa ja syksyllä syys-lokakuussa. Itse käyn 3-4 kertaa eli kolmen kuukauden välein, joka on kait aika ihanne. Enkä lähtisi paljoa useammin, koska en tiedä olisiko siinä enää mitään järkeä. Toki erikseen on sitten erilaiset sarjahoidot, joita otetaan tiiviimpään tahtiin tuloksien aikaansaamiseksi.

      Poista
    2. Kiitos tästä. Täytyy kyllä ottaa ihan asiaksi ruveta huolehtimaan ihosta; kasvojen sekä koko kropan!

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives