5.4.2016

Suklaalla iho nuoremmaksi?


Kertokaahan minulle yksikin nainen joka ei haluaisi, että päivittäinen suklaan nauttiminen saisi heidän ihonsa näyttämään nuoremmalta, terveemmältä, kirkkaammalta ja sileämmältä? Tummaa suklaatahan on tutkittu paljon ja terveysvaikutukset perustuvat pitkälti sen sisältämiin andioksidantteihin. Vuonna 2004 amerikkalaisessa Journal of American of Nutrition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan pari palaa tummaa suklaata päivässä laajentaa verisuonia, vähentää sydäninfarktin vaaraa ja alentaa veren kolestrolia. Myöhemmin suklaan terveysvaikutuksia niin sydän- kuin verisuonitauteihin ja ihon kuntoon vaikuttavana tekijänä on tutkittu eri puolilla maailmaa. Jo aiemmin eräs saksalainen tutkimus totesi, että kaakaopitoisen suklaan säännöllinen nauttiminen parantaa ihon toimintaa ja rakennetta. 

Vuosi sitten markkinoille tuli kuitenkin jotain mullistavaa. Esthechoc kauneussuklaa on ravintolisä terveysvaikutteisen tumman suklaan muodossa. Suklaan taustalla on hurja määrä tutkimustyötä. Cambridgen Yliopiston kehittämä ja patentoima Estchoc on kymmenen vuoden laajan ja riippumattomattoman tutkimuksen tulos. Suklaa on kehitetty ja toteutettu Cambridgen tutkijan ja lääketieteen tohtorin Ivan Mikhailovich Petyeavin avulla. Maaliskuusta asti tätä kauneudenhoidon mullistavaa herkkua on saanut myös Suomesta.


Suklaaseen käytetty teknologia on tietenkin patentoitu. Suklaa sisältää mm. astaksantiinia, jota saadaan levästä, jolla on todettu olevan voimakkaasti andioksidanttinen vaikutus. Astaksantiinia on saatavana lisäravinteena, mutta Esthechocin patentoitu Astacelle kristallikapselointi teknologia mahdollistaa sen, että suklaassa kliiniset ja biokemialliset parametrit ovat korkeammat kuin missään tavallisessa suklaassa, astaksantiinitableteissa tai muissa sisäisesti nautittavissa lisäravinteissa. 

Mitä Esthechoc lupaa?

* Kiihdyttää ihon mikroverenkiertoa.
* Parantaa hapen tasoa ihossa.
* Tehostaa ihon omaa puhdistusmenetelmää.
* Ravita ihoa.
* Palauttaa ja auttaa ylläpitämään ihon kiinteyttä ja kirkkautta.

Yhdessä Esthechoc pakkauksessa on yksittäispakatut annokset 21 päivälle. Päivittäinen annos on 1x7,5g. Kolmen viikon paketti saattaa kuulostaa hassulta, mutta kliiniset tutkimukset yli 3000
vapaaehtoisella vahvistivat biologisen tehon ja osoittivat tilastollisesti merkittäviä parannauksia biokemiallisiin ja metabolisiin arvoihin jo kolmen viikon käytön jälkeen. Jonka vuoksi yhden pakkauksen kooksi tuli tuo 21 päivää. Vaikka Esthechoc on ehtinyt olla markkinoilla vain vuoden, se ehti jo voittaa Beyond Beauty Paris -tapahtumassa arvostetuimmat Beauty Challanger Awards 2015 -palkinnot; Grand Prize -pääpalkinnon ja Category Skincare Award -palkinnon.


Mitä mieltä? Tehosiko?

Aloitin kolmen viikon Esthechoc-kuurini noin viikkoa ennen kuin tulin kipeäksi. Joten kuurin aikana olin viikon terveenä ja kaksi viikkoa sairaana. 

Omat ensimmäiset fiilikset tuotteesta olivat todella uteliaat ja jopa varovaisen innostuneet. Minussa elää kuitenkin pieni skeptikko. Voiko muka toimia? Tummaa suklaata hyi! Sitten optimistinen puoli nosti päätään. Entä jos tämä oikeasti toimisi?

Ensimmäinen huoleni oli se, että en oikeastaan edes siedä tummaa suklaata ja sitä Esthechoc kuitenkin on, vielä 72,6 prosenttisesti. Suklaassa on myös vähän sokeria, joten maku olikin minulle miellyttävä yllätys. En nyt vielä herkuksi sanoisi, mutta pehmeän makuinen ja suussa sulava suklaa upposi helposti aamukahvin seurana. Kaloreitakin palassa on vain 38kcal. Mikä ihana tekosyy aloittaa aamu suklaalla!

Kerroin jo tuotteen testiin saadessani maahantuojalle, että tämä on varmasti itselleni samanlainen tuote kuin kollageenijauhe. Käytön aikana en huomaa suuriakaan eroja ihossasi, mutta kun olen jatkanut käyttöä pari kuukautta ja lopetan tuotteen, ihoni kyllä kertoo, mitä sen ruokavaliosta jäi pois. Näin tapahtui ainakin omalla kohdallani ja nykyään iso osa ihonhoitoani on nauttia myös päivittäinen annos kollageenijauhetta. 

Kun kolmen viikon kuurini viime viikonloppuna oli ohi, minun oli pakko myöntää, että en havainnut kuurin aikana ihossani silmin mitään muutosta, samanlainen kuin ennenkin. Olin ehkä hivenen pettynyt. Kukapa ei haluaisi, että suklaan syönnillä voisi saada nuorekkaamman ihon? Varsinkin sairastelu teki sen, että pintakuivuutta oli jopa normaalia enemmän ja sitä ei suklaansyönnilläkään pystynyt kitkemään pois. Pitää kuitenkin muistaa, että minulla on ikäisekseni hyvä iho, melkein olisin toivonut, että olisi ollut jotain isompaa ongelmaa, ehkä eron olisi sitten silmin huomannut? Jotta suklaa olisi vakuuttanut minut täysin, olisin halunnut nähdä tutkimustulokset omasta ihostani kolmen viikon ajalta. Jos kliiniset tutkimukset olisivat vahvistaneet ihoni laadun paranemisen, vaikka en sitä itse silmin havainnut, uskoisin tuotteeseen 100%. Valitettavasti tämä ei ollut mitenkään mahdollista. ^_^


Esthechoc sopii kaikille ihotyypeille, mutta suosittelen kokeilemaan, jos ihossasi on jotain ongelmia, sillä haluaisin mieluusti kuulla muidenkin kokemuksia tuotteesta.

Kiinnostaako kauneussuklaa?

Suositushinta:
Esthechoc 21x7,5g 53,90€

Lisää tietoa Esthechockista nettisivuilta ja Facebookista. Jälleenmyyjät löydät täältä.


Suklaa lehdistönäyte.




16 kommenttia:

  1. Taidanpa aloittaa oman suklaapaketin rouskuttamisen, vaikka olen hyvin skeptinen näiden suhteen. On vaikea kuvitella, että auttaisi, MUTTA toki sisäisesti ja ulkoisesti kauneutta tulee hoitaa. Onko ihossa ongelmia, on kait monia, mutta yksikään ei tällä hetkellä kovin merkittävänä.

    Kivaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alahan rouskuttelemaan. Silmin en tosiaan eroa nähnyt, olisi pitänyt olla ne kliiniset testit, mitkä olis sitten todistaneet tapahtuneen jotain, jota mun silmät eivät erottaneet. ;) Hankalaa, kun kaikille käyttäjille ei voi niitä suorittaa aluksi. :D

      Näiden sisäisesti nautittavien tuotteiden kanssa on yleensä se, että näitä pitää syödä parikin kuukautta, sitten lopettaa. Niin sen lopetuksen jälkeen yleensä näkee sitten sen, mitä positiivistä tapahtui iholle syönnin aikana. Näin kävi itselle kollageenijauheen kanssa. Se todella auttaa mun ihon pintakuivuuteen, pahin hilseily pysyy sen avulla kurissa.

      Poista
  2. Tämä on kyllä mielenkiintoinen ja mielelläni kuulisin muidenkin kokemuksia tästä. Itsehän rakastan suklaata ylikaiken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, että tää on niin uusi tuote, että itsekään en ole edes kuullut, saatika lukenut tästä muiden kokemuksia, koska ne olisivat niin mielenkiintoisia. :)

      Poista
  3. Kuullostaa todella mielenkiintoiselta, mutta iso mutta tämän kohdalla on kyllä hinta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen take away -kahvi tai iltapäivälehti/pvä, jos hintaa ajattelee.

      Poista
  4. Jännä tuote, jota kokeilisin innolla, mutta en varmaan itse koskaan ostaisi. Suklaa ja ihonhoito ei yleensä sovi yhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo testata suklaanmurut huulessa heiluen. :D Sitä on muuten tutkittu, että ei se suklaa iholle tee huonoa, päinvastoin, pari palaa mahdollisimman korkeaprossaista suklaata päivässä tekee hyvää iholle ja elimistölle, se on se sokeri mikä sitten huonosta siinä ja mikä näkyy ihossa. ;)

      Poista
  5. No joo, ihanahan se olisi jos tuo auttaisi, mutta uskon suklaaseen muuten piristäjänä ja hyvän mielen tuojana, mutta tuo on jo vähän yli....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kliiniset tutkimukset todistaa tehon, mutta itseni on vaikea uskoa, jos en silmin asiaa näe. ;)

      Poista
  6. On siinä kyllä suklaalla hintaa :D Mielenkiintoinen tuote, mutta tätä varmaan tosiaan pitäisi olla useammaksi kuukaudeksi, että voisi nähdä minkäänlaisia muutoksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kanssa sitä mieltä, että pitäis olla useampi kuukausi ja sitten lopettaa, sitten sen eron ehkä huomaisi silmin, mitä hyvää teki iholle. Kolme viikkoa ei ainakaan itsellä riittänyt silmin nähtävään eroon.

      Poista
  7. Hihhii, mä tykkään ihan vain muutamasta suklaapatukasta, ja tumma suklaa ei kyllä lukeudu niihin :D En varmaan kykenisi syömään! Kollageenijauhetta voisi uteliaisuutta kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tumma suklaa ei todellakaan ole mun suosikkeja, mun suussa se maistuu karvaalta, mutta tää oli yllättävän makeaa ja ohut siivu sulaa nopeasti suuhun. :p

      Jauhe tulee paljon halvemmaksi kuin kapselit, mä sekoitan sitä tuoremehuun aamulla ja kulautan alas, voi laittaa myös jogurtin tai puuron sekaan, vähän sellaista makeaa... :D

      Poista
  8. Testasin tätä I love me messujen jälkeen tuon paketin verran Mä kerroin kanssa maahantuojalle, että en pysty sanomaan vaikutuksista mitään, koska syön paljon vihreää ja muutenkin aika terveyspainotteisesti. Silloin ei pysty sanomaan, että mikä on tällaisen suklaan vaikutus ja mikä on sen suusta pistetyn tuotteen. Varmaan kannattaisi testauttaa ihmisillä, jotka syövät kaikkea epäterveellistä ja sitten hakisi suklaalla sitä kauneutta...muuten ei voi muuta kuin uskoa tehoon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei pysty. Mä oikeasti luulen, että mä näkisin eron jos söisin vaikka kolme laatikollista putkeen ja sitten lopettaisin. Näin kävin kollageenijauheen kanssa, koska ihon tuotteeseen kunnolla totuttua ja sitten lopetettua yleensä paljastuu ne edut, jos sellaisia on ollut. Mut kiva kuulla, että säkin olet tätä kokeillut. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown