Viisi vuotta


Huomenna tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun näpyttelin ensimmäisen blogipostaukseni Lilyyn. Seurasiko kukaan teistä blogiani jo silloin? Ainoa asia mitä olen katunut koko aikana tuon jälkeen, on se, että en säilyttänyt vuosien 2011-2013 postauksia, kun maaliskuussa 2013 päätin siirtää blogini Bloggeriin. Olen poistanut tuon ajan postaukset, enkä niitä enää saa takaisin. Harmittaa, koska siellä oli muutamia, jotka ovat jääneet hyvin mieleeni. 

Olin blogannut vain viikon, kun Lily nosti etusivulleen jakamani parsa-pekonipasta -reseptin. Muistan puhkuneeni onnesta. Muistan myös itseäni vieläkin liikuttavan postauksen Mitä mummo opetti? Eräässä postauksessa kerroin suhteestani sikareihin. Jo tuolloin sivuillani vilahtelivat myös kynsilakat, tuoksut ja muu kosmetiikka. Samanlainen sekametelisoppa on säilynyt aina näihin päiviin asti. Voi varmaan sanoa, että löysin heti tyylini bloggaajana. Sen sijaan blogin nimi oli hakusessa. Moniko muistaa, että blogini kantoi ensimmäiset kaksi vuotta nimeä Classy and Fabulous? Jokin siinä nimessä hiersi minua koko ajan. Lopulta erään kerran blogiani googlettaessa, tajusin, että nimi oli jo muillakin bloggaajilla käytössä. Se sai kimmokkeen nimen muutokseen.


Alussa bloggaustahtini oli hidas, postauksia tuli silloin tällöin. Joskus saattoi olla jopa kuukauden taukokin. Vuonna 2013 koin jonkinlaisen vimman ja postauksia alkoi tulla ulos päivätahdilla, kunnes tajusin, että se tahti ei voinut jatkua. En tulisi jaksamaan sitä pitkään. Tuli mietinnän paikka. Tiputin ensin määrän viiteen ja viimeisen vuoden aikana olen suoltanut neljä postausta ulos viikossa, vaikka välillä viiteen palaaminen on houkuttanut. Tuntuu, että minulla olisi enemmän asiaa, mitä postauspäiviä. Toisaalta olen rakastanut rentoja pitkiä viikonloppuja, jolloin elän elämää, joka ei pyöri blogimaailman ympärillä. Viikonloppu on kuitenkin se hetki, jolloin mielessäni muhittelen postausideat valmiiksi seuraavalle viikolle. Aivoni varmaan tarvitsevat tuon luovan tauon toimiakseen. 

Blogi on ottanut aikaa (en laske tunteja, niitä on paljon), mutta se on antanut paljon enemmän. Kutsun tätä viiden vuoden terapiaksi, joka jatkuu edelleen. Oikean terapian lisäksi tämä on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana minulle parasta terapiaa ja tämän terapian olen toteuttanut aivan itse. Jouduin luopumaan lukemisesta, mutta löysin uudelleen kirjoittamisen. Terapeuttisten vaikutusten lisäksi blogi on tuonut elämääni myös uusia ihmisiä ja kontakteja, joista osaa kutsun tänä päivänä ystäviksi. Blogi tuo minulle hyvää mieltä ja onnistumisen tunteita, jotka ovat kannatelleet minua varsinkin nyt viimeisen vuoden aikana, kun on ollut vastoinkäymisiä.


Arvostan jokaista kommenttia jonka saan ja siksi koen myös velvollisuudekseni vastata niihin. Minulle ajatustenvaihto lukijoiden kanssa on yksi suurimpia iloja koko touhussa. Olen aika paljon miettinyt sitä, millaista olisi blogata, jos Analyticsin mittarit näyttävät kivaa määrää kävijöitä, mutta samaan aikaan kukaan ei kommentoisi. Saattaisin kokea asiasta ehkä jonkinlaista vaillinaisuutta, vaikka blogien kommentointi onkin vähentynyt vuosi vuodelta. Täälläkin saattaa koittaa se päivä, kun kellään ei ole enää mitään sanottavaa. 

Jokin aika sitten ihmettelin, kun eräästä melkein alusta asti mukana olleesta lukijasta ei ollut kuulunut kommenttilaatikossa vähään aikaan mitään. Kun sitten eräs ilta näin häneltä tulleen kommentin, se oli viikon tähtihetki. Sillä ehdin jo huolestua ja miettiä, mitä hänelle on tapahtunut. Ehkä tuo kuvaa hyvin sitä, miten tärkeitä te lukijat olette minulle. 

Blogi ei varmaankaan olisi Keyword: Love, jos minulla ei olisi huomenna synttäreiden kunniaksi tarjolla teille pientä arvontaa. Arvottava tuote on jotain ylellistä ja minulle tärkeää, mutta siitä lisää huomenna. Kannattaa pysyä kuulolla!

Mikä juttu on jäänyt blogistani teidän mieleen vuosien aikana?



  1. Mikä kuva, mikä kaunotar. <<3 Enpä ollut tiennyt tuota Lily-asiaa eli putkahdin mukaan kenties 3-vuotta sitten. Keyword Love on täydellinen nimi, pysäyttävä ja kaunis, toimii hyvin täällä tyylikkäässä ja sielukkaassa blogissasi. Joka päiväistä postaustahtia ei varmasti jaksa loputtomiin, sekin on varmaan vaihe. Totta myös tuo, kun ajatukset saavat aivolepoa, ideat myös taustalla muhii.

    Ihanaa päivää Jonna kaunotar <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oikeasti ihmettelen, miten jaksoin sitä jokapäiväistä niinkin kauan, olen kuitenkin tyytyväinen, että osasin lopettaa sen ajoissa, ennen kuin blogista lähti ilo.

      Ihanaa päivää Tiia! <3

      Poista
  2. Alusta asti on tietty oltu mukana, onnea viisivuotiaalle! :) Vaikea uskoa, että sun postauksiin ei olisi kommentoitavaa, mutta ite luen postauksia paljon puhelimella, jolla kommentoiminen on t-u-s-k-a-l-l-i-s-en hankalaa.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet itseasiassa lukee puhelimella ja tiedän kommentoinnin vaikeuden, itse aina välillä koitan vastailla junassa puhelimella, on sitten ihan tuuria tuleeko vastaus läpi vai ei.

      Poista
  3. Huh, onko siitä jo niin kauan?! Muistan blogisi Lilyn portaalista ja vielä tuolla vanhalla nimellä. Jo silloin tykkäsin tavastasi kirjoittaa, vaikka päivittelitkin blogia harvakseltaan. On ollut hieno seurata kehittymistäsi ja innolla tietenkin odottelen mitä jatkossa on luvassa. :)

    Harmi, että itse olen aika laiska kommentoimaan. Pitäisi ehdottomasti skarpata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, itse piti ihan laskea, että onko siitä muka jo viisi vuotta. Mihin aika menee? Tosi kiva kuulla, että mukana on vielä niitä, jotka lukivat blogia jo Lilyssa.

      Poista
  4. Paljon onnea viidestä vuodesta! Tykkään sun blogista ♡

    VastaaPoista
  5. En muista milloin aloitin blogisi lukemisen, mutta on siitä varmasti jo vuosia. Erityisesti on jäänyt mieleen teidän upea hääkuva sekä rehellisyys, jolla kerrot vaikeistakin aiheista. Niin ja Essien kynsilakka Salt water happy, koska löysin vihdoin haluamani lemmikinsinisen lakan. :D Onnea viidestä vuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri!

      Meidän hääkuva on vähintäänkin mielenkiintoinen. Koko tilaisuudesta on varmaan viisi kuvaa. :D Salt water happy ei ole ollenkaan huono löytö, se on itseasiassa ollut kynsillä jo tänä keväänä. ;)

      Poista
  6. Paljon onnea kauniille ja inspiroivalle 5-vuotiaalle. Hieno taival sinulla :)

    Pakko hehkuttaa, kun tiedän jakavamme yhden lempituoksun (Hermèsin Un Jardin Sur Le Nil). Sain eilen lahjaksi Eau de rhubarbe ècarlaten - ja oih, se on i.h.a.n.a!

    Iloista päivää,
    pienet.suloisuudet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ei ollenkaan huono yhdistävä tekijä. ;) Rhubarbe on aivan ihana. Yksi viime aikoina eniten kolahteneista tuoksuista itselleni, mieskin tykkää.

      Poista
  7. Täällä toinen melkein 5-vuotias blogi onnittelee. :) Olen luultavasti alkanut lukea blogiasi bloggerissa, koska en nyt muista tuota vanhaa nimeä. Blogiasi on aina ilo lukea, koska kuvat on kauniita ja tarinasi mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä muistelinkin, että sulla tais olla melkein yhtä aikaa blogisynttärit kuin mulla. :) <3

      Poista
  8. Oikein paljon onnea! <3 <3 Ensimmäinen kuva on todella kaunis <3 <3
    Siitä asti, kun ekan kerran tänne eksyin, mukana olen pysynyt ja pysyn :) Tykkään tavastasi kirjoittaa ja rakastan lukea niitä sinun tarinoitasi varsinkin mummusta. Olen myös vuosien varrella löytänyt täältä, itselleni aivan mahtavia tuotteita.
    Kiitos sinulle, että olet olemassa <3 Ihanaa tuntea sut myös ihan livenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina ja samoin! <3

      Mummosta varmaan riittäisi juttuja vaikka kuinka pitkään. Ehkä kirjoitan tuon mitä mummo opetti postauksen joskus uudestaan. :)

      Poista
  9. Paljon, paljon onnea! Itse olen lukenut blogiasi melkein 2 vuotta, sen ajan, kun ylipäätänsä olen blogeja lukenut. Parhaiten mieleen ovat jääneet, kun olet kertonut Mummostasi, tädistäsi, vaikeudesta lukea kirjoja. Ja tietenkin myös monet kosmetiikkajutut. Blogiasi on ilo lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ja kiva kuulla, että olet viihtynyt. <3

      Poista
  10. Onnea 5-vuotiaalle! Minulle on eniten jäänyt mieleen tunnelma tässä blogissa. Se on lämminhenkinen ja vaikutat tosi mukavalta tyypiltä :) kerrot omasta elämästä ja aroistakin aiheista, joista moni ei uskaltaisi avautua. On myös kiva kun käyt aina kommentoimassa, itse olen vähän huono kommentoimaan aina mutta käyn kyllä lukemassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos T! Mä yritän muistaa aina käydä kommentoimassa, tullut tapa, varsinkin, kun omistat aika saman vähän harvinaisemman maun kynsilakkoissa ja siksi sun kynnet on aina mulle mielenkiinnonkohde. ;)

      Poista
  11. Onnea<3 Blogistasi löysin lemppari nettikaupan, joka toi reitin Guerlainin hankintaan, joka teki minusta onnellisen ja rahattoman naisen:) Kiitos ja kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos memmuli.

      Apua, en halua tehdä ketään rahattomaksi. :D Mutta Guerlain, joten ymmärrän. ;) Siellä on muuten tosi usein kivoja alekoodeja -20% tai 25%, joka kyllä mahdollistaa sellaisia ihmisiä tuotteita hankkimaan, joilla Suomen hinnat on kipurajan yläpuolella. :)

      Poista
  12. Monta juttua muistan, mutta yksi vähän hassu on jäänyt mieleen. Se missä kerroit laihduttaneesi ilman liikuntaa. Mun suosikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo -17kg vuoden aikana ilman, että harrastin minkäänlaista liikuntaa. Hyvä esimerkki siitä, miten iso vaikutus on oikealla ruokavaliolla!

      Syyhän oli se, tiedän, että vihaa sanaa ei saisi käyttää, mutta viha on oikeampi sana kuin inhoan, kun puhutaan liikunnasta. En vaan voi sietää sitä. En saa siitä minkäänlaisia kiksejä ja minulla on ainoastaan kiusallinen ja inhottava olo kaikista liikuntasuorituksista. Arkiliikuntaa harrastan, koska pyöräilen ja kävelen kaikkialle, kun en omista autoa, enkä korttia, mutta kaikki muu liikunta ei ole mun juttuja ollenkaan. :D

      Poista
  13. Pari vuotta olen lukenut. Luen lähes pelkästään kosmetiikkablogeja, mutta sinun postauksista eniten ovat jääneet mieleen ne joissa kerrot lapsuudestasi. Ja mummostasi, koska mummot ovat parhaita! 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lily hauska kuulla, että täältä on jääneet ihan erilaiset postaukset mieleen. Mummot ovat parhaita, siinä ole oikeassa. <3

      Poista
  14. Minulle eniten ajatuksia herättäneet postauksesi ovat olleet pohdintoja herkkyydestä, hiljaisuudenkaipuusta ja kerrostaloasumisesta. Samaistumispintaa löytyy, joten vertaistukea olen niistä saanut. Kiitos! :) - Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että noi on miellyttäneet. Olen edelleen sitä mieltä, että kerrostalo ei ole ollenkaan mun paikka, toivottavasti joskus se haave asunnosta syrjäisessä paikassa toteutuu. :)

      Poista
  15. Onnittelut lempparilleni! En yhtään muista, millon olen tänne löytänyt, mutta siitä asti jokaisen tekstin olen kyllä lukenut. Mieluisimpia ovat olleet tietysti henkilökohtaiset jutut, koska ihminen kaiken takana on ehdottomasti mielenkiintoisin. Sinulla on paljon annettavaa täällä blogimaailmassa. Oma intohimoni kohdistuu enemmän meikkeihin ja tuoksuihin, joten olen oppinut yhtä ja toista ihonhoidosta täältä. Ja tunnen laajan skaalan brändejä ainakin nimeltä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi. Ainakin täällä Bloggerissa olet ollut mun mielestä mukana melkein alusta asti. Sitä en muista kävitkö Lilyssa lukemassa. <3 Ihan mahtavaa, että olen voinut laajentaa tietämystäsi uusista brändeistä! ;)

      Poista
  16. Blogisi kuuluu kyllä yksiin suosikeistani. Ihonhoitotuotehifistelyvikaa kun täälläkin päässä :) Minusta on ihan mukavaa että on välillä postauksia myös muistakin aiheista. Kiitos mainiosta blogista, Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisuli.

      Mä muistankin meidän keskustelut Nuxesta, kun olin juuri muuttanut blogin Bloggeriin. ;)

      Poista
  17. Mä olen herkistynyt useammankin kirjoituksen äärellä, eli kaikki omaa elämääsi koskevat hyvinkin henkilökohtaiset tekstit ovat tehneet vaikutuksen. En muista blogiasi vielä vanhan nimen ajoilta, mutta olen aina aika vähän seuraillut Lilyssä mitään kun se on jotenkin hankala alustana.
    Miltei kaikki postaukset tulee luettua vaikka aina ei ole aikaa kommentoida tai mitään sanottavaakaan, mutta täällä ollaan. Onnittelut viisivuotiaalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista Sissi. <3

      Olen samaa mieltä Lilysta, se on helppo, jos sulla on tunnarit Lilyssa, mutta jos ei ole, se on erittäin kankea.

      Poista
  18. Hujahtipa tässä pari tuntia, ku luin sun kirjotukset terapia-tägin takaa. Sun elämässä on niin paljon samaa, kuin minunkin elämässä. Kokemukset erejä, mutta vaikutukset ja niiden tuomat asiat aika samoja. HUh huh! Tunnut tämän takia niin tutulta, melkeinpä sielunsiskolta. Kiitos, kun oot avannu kokemuksiasi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset kokemukset, mutta vaikutukset ja niiden tuomat asiat voivat olla hyvin samoja, varsinkin jos kyseessä on samankaltainen ihminen, joihin asiat vaikuttavat samaan tapaan. <3

      Pitäisi varmaan tarkastaa toi tägi, varmaan ihan kaikkia postaukset ei ole merkattuna, mutta melkein kaikki olen koittanut muistaa siihen pistää. :)

      Poista
  19. Onnea Jonna blogin merkkipäivästä! En edes muista miten pitkään olen itse blogannut... Olisiko 8 vuotta..? Bloggaaminen on ollut jo monta vuotta minullakin niin iso osa elämää, että se soljuu arjen lomassa eeenpäin ihan huomaamatta. Aika menee kyllä tosi nopesti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! :)

      Ihan järjettömän pitkä aika tuo 8 vuotta. On kyllä oikeasti jännä miten nopeasti bloggaaminen tuli isoksi osaksi elämää, joka kuitenkin soljuu siinä sivussa.

      Poista
  20. Onnea 5v-bloggaajalle ja blogille! Jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  21. Onneksi olkoon :) Mulle on kyllä varmaan eniten mieleen jäänyt postaukset masennuksesta ja se, kun kerroit mummosi hautajaisista. Mutta myös inspiraationa kaikki ihanat ja vähän erikoisemmatkin kosmetiikkatuotteet/brändit! Kiitos siis aivan ihanasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Niin niistä hautajaisista joihin en koskaan mennyt. Olen tosi sinut päätökseni kanssa, se oli oikein. Aikoinaan mietin tulenko katumaan, mutta ei. Päätöksen oikeellisuus on vaan vahvistunut vuosien aikana. :)

      Poista
    2. Näissä asioissa ei voi kuin kuunnella sydäntään, kyllä se tietää kertoa oikean vastauksen <3 Muistan silloin ihailleeni rohkeuttasi-niin kuin nytkin :)

      Poista
  22. Onnea puolikkaasta vuosikymmenestä :) Minä en ole ollut aktiivinen lukija vielä vuosia, mutta olen kyllä kahlannut vanhempia postauksia läpi :D Tykkään tekstin läpi tulevasta lämmöstä ja rehellisyydestä, jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina. :) Kiva kuulla, että vanhatkin postaukset ovat kiinnostaneet! :D

      Poista
  23. Kiitos blogistasi Jonna, tämä on yksi suurimmista suosikeistani. :) Vaikka postaat kosmetiikasta, niin et ole hömppä! Se on suuri saavutus. Tykkään eniten postauksista, joissa syväluotaat elämääsi. Toivoisin olevani yhtä rohkea kuin sinä.

    Onnea paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! En ole kokenut itseäni koskaan rohkeaksi, mutta olen aika avoin asioideni kanssa, koska koen, että niissä ei pitäisi olla mitään hävettävää. Ehkä sitä kautta haluan muuttaa ilmapiiriä ja sitä, että on ihan ok olla vähän erilainen. :)

      Aurinkoista päivää! <3

      Poista
  24. Onnea! <3 Liian harvoin tulee oltua yhteydessä, kommentoituakin liian vähän, mutta postaukset luen aina. :)

    Linda/Juille's

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea! Mulle parhaiten on jääneet mieleen postauksesi joissa kerrot masennuksestasi. Olen itsekin sairastanut vakavaa masennusta yli kymmenen vuotta, joten moneen kertomasi asiaan on helppo samaistua. Ehkä olen jopa oppinut ymmärtämään joitakin aspekteja itsestäni paremmin niiden avulla. Kiitos rohkeudestasi että olet näin henkilökohtaisista asioista uskaltanut kirjoittaa, minut se on ainakin tavoittanut ja liikuttanut paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kristalli. Kymmenen vuotta on hurjan pitkä aika! Usein huomaan miettäväni onko siitä niin kauan. Jotenkin alussa itselle annettiin sellainen käsitys, että asia on vaan ohimenevää, mutta ei se ollut, koska käsittelemättömiä asioita oli niin paljon ja niiden käsittely jatkuu edelleen. Välillä on hieman parempia jaksoja, mutta enemmän sitä mollia.

      Aurinkoa kevääseesi! <3

      Poista
  26. Onnea viisivuotiaalle - hauska yhteensattuma sinänsä, täällä on ollut 5v hulinaa koko viikonlopun verran ;) Mä olen reissun päällä tällä hetkellä jatkuvasti ja luen blogeja harvemmin, mutta sitten kun luen, luen kerralla enemmän. Mobiilisti kylläkin enemmän ja se kommentointi...argh...mä olen ehkä laiskoin whatsuppaaja ja viesteihin vastaaja ja sama koskee kommenointia. En tajua miten jotkut jaksaa näpytellä, mun pinna ei vaan kestä niitä mininäppäimiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karkki! Sulla on ollut vähän toisenlaiset hulinat sitten viisi vuotta sitten kuin mulla. ;)

      Poista
  27. En edes kyllä muista kauan olen lukenut tätä tai mistä ylipäätään joskus bongannut mutta aina tämä mulle on ollut Keyword: Love :-) Ei ole mieleen mitään yksittäistä postausta jäänyt mutta tästä blogista tulee aina mieleen hyvät ihonhoitotuotevinkit ja tuoksuesittelyt. Täältä löytänyt vaikka mitä helmiä ostoslistalle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun hauska kuva on kyllä mulle tuttu pidemmältäkin ajalta, pitäisi ihan kahlata noita 2013 postauksia läpi, olen ihan varma, että siellä on kommetteja sulta. <3

      Poista
    2. Hihii, toi kuva naurattaa mua joka kerta kun sen nään niin en oo sitä raaskinu vaihtaa :-D voipi olla, tänne mielellään kommentoi♥

      Poista
  28. Onnet femman kunniaksi! :) Oon huomannut saman, kommentteja tulee nykyään tosi harvakseltaan, mikä tietty vähentää homman mielekkyyttä. :P Niin se kai vaan menee. Kivaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistan silloin kun itse aloittelin bloggaamista suosituimmilla blogeilla oli ihan hirveät määrät kommentteja, nyt samoilla bloggaajilla, vaikka ovat edelleen niitä Suomen suosituimpia, on enää kymmenenosa siitä määrästä mitä ennen. Jännästi kuitenkin kosmeblogeilla on edelleen aika kivasti kommentointia, mikä on ollut ihan kiva juttu. Todellakin määrä vaikuttaa homman mielekkyyteen halusi tai ei. :p

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives