Extraordinary Pètale


En tiedä onko teillä muilla, "sitten kun voitan lotossa" -haaveita? Minulla on, montakin. Päähaaveena on tietenkin toteuttaa rahalla itselleen elämyksiä, jotka vaativat sellaisia summia rahaa joihin ei tällä hetkellä ole rahkeita. Sitten on näitä arkikäytössä enemmän konkretisoituvia tavara-haaveita. Minulla on esimerkiksi muutama klassikkovaate, jotka ostaisin vaatekaappiani koristamaan. Toki sellaisia, että ne eivät vain koristaisi kaappia vaan, että niitä tulisi varmasti myös käytettyä. Olen puhunut usein siitä, että rakastan pukeutumisessa mustaa ja harmaata, kuitenkin yksi asia tekee tähän poikkeuksen. Rakastan kukkamekkoja, olen aina rakastanut. Väitän, että monet ovat nähneet sellaisen myös päälläni, sillä kaikista omistamistani mekoista n. 2/3 koristaa erilaiset kukkakuviot. Siksipä lottovoiton osuessa kohdalle sijoittaisin osan rahoistani Oscar de la Rentan skarpisti leikattuun kukkamekkoon. Halvimmat mekot lähtevät liikkeelle piirun verta alta tonnista, mutta enhän minä sellaista halua, koska niissä kalliimmissa parin tonnin mekoissa on juurikin ne rakastamani skarpit leikkaukset. Tämän kevään mallistosta löytyy todella lähelle tuollaista unelmamekkoani oleva tapaus, jonka voit kurkata täältä.

Itse nerohan nukkui pois lokakuussa 2014 ja sen jälkeen muotitalolle on alettu hakemaan mielestäni selvästi nuorekkaampaa ilmettä, kuitenkin vanhaa kunnioittaen. Luovana johtajana toimii nykyään Peter Copping, joka on toiminut mm. Nina Ricci-muotitalon luovana johtajana ennen siirtymistään Oscar de la Rentalle. Copping oli Rentan suojatti, jota hän kutsui suureksi lahjakkuudeksi. 


Oscar de la Rentan tuoksut ovat jääneet itselleni tähän asti aika etäisiksi, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Mm. Pink Lily oli kesän 2006 suosikkituoksujani. Syytän tästä asiasta erästä opiskeluaikojeni kämppistäni R:ää, jonka rakkaus Oscar for Womeniin oli niin suurta, etten voinut käyttää vuosikausiin mitään brändin tuoksuja, ilman, että R ei olisi tullut mieleeni. Tuosta on kulunut kohta kaksikymmentä vuotta ja pitääkin varmaan kysäistä R:ltä vieläkö tuoksu on hänen kaapissaan.

Tänä keväänä Oscar de la Renta valloittaa tuoksumarkkinat piristävän viettelevällä Extraordinary Pètale tuoksulla. Se on todellinen naisellisuuden osoitus, kuten brändin vaatteetkin. Siinä on kuitenkin yllättävää ja uudenlaista eleganssia. Tuoksu on mielestäni romanttinen ja siksi aivan täydellinen deittituoksu. Valitsisin tämän kahdenkeskiselle illalliselle mieheni kanssa.


Tuoksu on kukkais-hedelmäinen ja siinä on piristävän kuplivaa keveyttä. Tuoksu avautuu pirskahduksella shampanjaa, johon lisätään hiven mehevää persikkaa. Tuoksun sydämessä on klassista ruusua, appelsiininkukkaa ja jasmiinia. Pohjalla ambraa, vaniljaorkideaa ja pehmeää myskiä.   Itse haistan selkeiten juurikin alun pirteän shampanjan sekä makean persikan. Sydäntuoksusta en saa ruusua kovinkaan paljon irti sen sijaan appelsiininkukka ja jasmiini tuoksuvat nenääni selvästi. Pohjatuoksussa ambra ja myski ovat selvästi läsnä, lisäksi vaniljaorkidea tuo pohjaan jännittävää makeutta, jota on vaikea kuvailla. Tuoksu on EdP ja sen kesto on ihollani reilut kuutisen tuntia.

Tuoksun pullossa on jännittävä tähdenmuotoinen leikkaus, mikä mahdollistaa sen, että pullosta saa sormilla mukavan tuntuisen otteen. Minulle tuoksupullon reuna on kuin pitsiliinan reuna, yhtä aaltoileva. Väriksi on tavoiteltu ruusun sävyä. 


Onko Oscar de la Rentan tuoksut tuttuja?

Suositushinta:
Oscar de la Renta Extraordinary Pètale 40ml, 64€

Tuoksu lehdistönäyte.



  1. Ihana tuo mekko <3

    Lottovoittohaaveita on, aika yksinkertaisiahan ne on ja en tiedä mitä todellisuudessa tekisi jos sattuisi miljoonan (tai pari..) voittamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Taskut kruunaa kaiken. <3

      Hih, mun toiveet ei ole ihan hirveän yksinkertaisia, tai no osa on. Suurin osa kyllä liittyy jotenkin matkusteluun, koska saadakseen niitä kaipaamiani elämyksiä, tarvii matkustaa. :D

      Poista
  2. Niin kauniit ja herkät kuvat. Kaunis tuo pitsiliina kuvaus. <<<<3 Tämä tuoksu ihastutti kertasuihkauksella ja on aivan ihana. Jännää, että sain päähäni tästä kielon vaikka kieloa siinä ei ole. Täällä on 50-luvun tyylinen kukkamekko, jossa on taskut. Kukkamekoissa on vaan sitä jotain.

    Kukkaisaa päivää ihana Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se shampanjan kirpakkuus yhdistettynä muihin kukkiin sai sulle kielofibat, kielossahan on sellainen hieman kirpsakka tuoksu. :) Haluun kyllä nähdä sun kukkamekon joskus ja taskut on ihan parasta!

      Aurinkoista maanantaita Tiia. <3

      Poista
  3. Mulla on itseasiassa hyvin samanlaisella leikkauksella oleva kukkamekko, jossa on taskut. Tykkään tuosta mekosta juuri siksi, että sen skarppi leikkaus imartelee vartaloani ja piilottaa niitä kohtia mistä en niin pidä. Tuo ihana mekko löytyi kuitenkin Gina Tricotista n. 30 euron hintaan :) Toki designermekko on ihan eri asia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi malli on itseasiassa musta sellainen, että se pukee tosi montaa vartalotyyppiä, ei todellakaan tarvitse olla mallinmitoissa tuohon mekkoon, peittää juurikin sellaisia ongelmakohtia, mutta skarpin leikkauksen avulla näyttää hyvältä monen erilaisen vartalon päällä. Pitääkin tutkia Gina Tricon valikoimaa...

      Poista
  4. Tuon mekon voisin itsekin huolia :) Oscar de la Rentan tuoksut on kyllä jäänyt aivan pimentoon mun osalta, mutta tässä on kyllä hauskan näköinen pullo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana, varsinkin ne värit! <3 Mä toivon, että uusi hivenen nuorekkaampi ilme ainakin tuoksuissa, nostaisi vähän Rentaa enemmän ihmisten tietoisuuteen. Itselläkin vähän turhaan jäänyt tähän asti sellaiseksi etäisemmäksi brändiksi tuoksumarkkinoilla. :)

      Poista
  5. Hei, tuo kukkamekkohan on nyt puoleen hintaan! ;) Ihanat kuvat tuoksusta <3 Mulle Oscar de la Rentan tuoksut on vähemmän tutumpia. En taida omistaa yhtäkään brändin tuoksua, mutta muutamia olen tuoksutellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, hah joo. :D Onneksi nää tuoksut on PALJON edullisempia. ;) Itseasiassa olen aika yllättynytkin tuosta hintatasosta, pullo on kuitenkin melko iso 40ml:ä. :)

      Poista
  6. Eipä ole tuttuja Oscarin tuoksut, enemmän yhdistän nimen iltapukuihin :) Mutta tuo pullo on kaunis! Ja aivan ihanat kuvat <3 Mä tykkään kukista vaatteissa, mutta enemmän sitten tyyliin kimonoissa ja topeissa, jotka voi yhdistää farkkuihin tai mustaan kynähameeseen. Tykkään itse eniten Liberty-kuoseista ja sitten Japani-henkisistä kukkasista ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentalla on kyllä ihan mielettömiä iltapukuja. <3 Itse tykkään myös pullosta, vaikka jotkut Oscar-fanit sen on jo tuominneet, ilmeisesti toisista kaikki uusi on hieman pelottavaa. ;)

      Kiitos. <3

      Poista
  7. Tuoksu on hyvin viehättävä, kesäinen ja iloinen. Ei mikään karkkinen pikkutyttö kuitenkaan, vaan sopii silkkisen kukkamekon seuraan illalliselle, mihin se on kai tehtykin. Otin näytteen kädelleni eilen Sokoksella tuosta, kun odottelin bussinvaihtoa. Ihastuin heti, mikä on hyvin harvinaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitäisi Virpi ehdottomasti kirjoittaa enemmän tuoksuista, osaat kuvailla niitä hyvin. Juuri noin ajattelen tästä tuoksusta, kepeä, mutta ei mikään pikkutyttö. Täydellinen kesätuoksu. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives