Kuin kaksi marjaa osa 3


Kuin kaksi marjaa-sarja saa tänään jatkoa. Olen ollut oikeasti tosi yllättynyt siitä, miten paljon näitä samankaltaisia tuotteita on tullut vastaan. Ihan samanlaisiahan ne eivät koskaan ole, mutta samankaltaisuuksia on usein valtavasti. Tällä kertaa katsastellaan tarkemmin kahta yönaamiota. Shiseidon ihastuttavasta Beauty Sleeping Maskista kirjoittelinkin teille aiemmin jo täällä. Mutta tiesittekö, että juuri verkkokauppansa avanneelta Avoniltakin löytyy melkein samanlainen?


Ulkoisesti tarkasteltuna tuotteista löytyy heti hieman eroa. Shiseidon naamio on väriltään maitomaista, kun taas Avonin Anew Hydra Recoveryn Overnight Maskin pääväri on melkein läpikuultava, joukossa erottuvat selvästi myös Shiseidon sisältämät kosteuttavat kapselit. Tuotteiden tuoksumaailma eroaa toisistaan, Anew ei tuoksu nenääni oikeastaan millekään, kun taas Shiseidossa on vieno orvokkinen kukkaistuoksu. Koostumuksissa on myös eroja. Molemmat ovat geelimäisiä, mutta Shiseido on aavistuksen Anewia ohuemman geelimäinen ja liukkaammin iholle sulava. Shiseison kapselit ovat niin pehmeitä, että ne hajoavat välittömästi iholle, kun taas Avonin naamion kapseleiden hajoaminen vaatii hieman enemmän työstämistä. Lopputuntumasta voisin sanoa, että kumpikin imeytyy iholle hyvin, mutta Anewin kuivumista saa hetken aikaa kauemmin odotella.

Molemmat naamiot kosteuttavat hyvin. Aamulla iho tuntuu pehmeältä, kirkkaalta ja raikkaalta. Shiseidon kosteustehot perustuvat kasviplanktoneihin sekä C- ja E-vitamiineihin. Tuote on pakattu 80ml:n kokoiseen kovaan paksuun muovipurkkiin,  jonka isosta suuaukosta on helppo kaivaa naamiota. Avonin naamio luottaa 50ml:n kokoon ja paksuun lasipurkkiin. Suuaukko on pienempi, joten tuotetta on hankalampi ottaa. Naamio sisältää kosteuttavina aineina glyseriiniä, hyaluronihappoa, sheavoita ja ureaa. 

Shiseido maksaa 55 euroa, joten sen litrahinnaksi tulee 687,50 euroa. Naamiota voi ostaa mm. Sokokselta. Avonin normihinta on 25 euroa eli litrahinta on 500 euroa. Se on kuitenkin 26.5-15.6 välisen ajan kamppanjatuotteena (tuoten.09647) hintaan 20 euroa, jolloin litrahinnaksi jää enää 400 euroa.


Naamiot kädellä: vasemmalla Avon ja oikealla Shiseido. Lähikuvasta huomaa hyvin, että Anew sisältää monia isoja samankokoisia kapseleita, kun taas Shiseidon naamiossa kapselit ovat hyvin eri kokoisia ja niitä on enemmän, mikä selittää sen miksi Shiseido levittyy kasvoille miellyttävämmin. Molemmat sopivat kaikenikäisille. Kumpi naamioista oli sitten enemmän mieleeni?

Hinnastaan huolimatta Shiseido. Sen kukkaistuoksu tekee käytöstä heti erilaisen elämyksen. Lisäksi tuntuma iholla kun naamiota levittää, on parempi, koska kapselit hajoavat välittömästi eivätkä tunnu kovilta. Kuivuu iholle nopeammin. Mutta jos sinulla on tiukka budjetti niin suosittelen lämpimästi Avonin naamiota, koska kosteustehoissa en huomannut suurtakaan eroa. Lähinnä käyttötuntuma ja tuoksumaailma paljastivat sen, kummalla on isompi hintalappu.

Onko teillä kokemuksia kummastakaan naamiosta? Mitä tunteita yönaamiot herättävät?


Tuotteet lehdistönäytteitä.



  1. Että tykkään tästä "Kaksi marjaa" teemasta. Hirmu mielenkiintoinen tämä postaus, etenkin kun tuohon Shiseidon naamioon olisin halunnut uida sukeltaa heti kun näin kuvan instassa. Mutta litrahinnoiltaan ilman aleja eivät poikkeakaan niin suuresti. Minulle tuoksu on tärkeä osa elämystä, joten kenties siksi kallistuisin tuohon Shiseidoon sitten minäkin. Mutta Avonilla on aivan ihanan tuoksuinen voidesarja ANew, tosin se on tarkoittu nuoremman iholle, mutta ihana kuitenkin. Eli kumpikin eri tavoin hyvä ja mielenkiintoinen. :)

    Aurinkoa päivääsi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että tykkäät. Yllättävän vähän on tosiaan hinnassa eroa, johtuen siitä, että Shiseidon pakkaus on huomattavasti isompi. Anew-sarjassa on musta Avonilla tosi mielenkiintoisia ihonhoitotuotteita, omasta näkökulmasta varman ne Avonin kiinnostavimmat tuotteet huulipunien ja kynsilakkojen lisäksi. :)

      Aurinkoista päivää Tiia! <3

      Poista
  2. Kaipaisin yönaamioihin geelimäisten kosteuttajien lisäksi ravitsevampia, suorastaan öljyisiä vaihtoehtoja. Mun iho tykkäis sellasista enemmän, nää geelimäiset kun katoaa ihoon jälkiä jättämättä tai ei imeydy lainkaan.

    Tää postaussarja on ihan superhyvä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sensain sinisessä purkissa oleva Extra Intensive Mask on juuri tollainen kuvailemasi ravitsevampi ja suorastaan öljyinen, se sulaa öljyiseksi kasvoille. Hintaahan sillä tietenkin on. ;)

      Poista
  3. Ei ole kokemusta kummastakaan naamiosta. Komppaan Tiia, aivan loistava tämä sinun postaussarja. Näitä lukee innolla, koska aina ei se lomppakko vain taivu siihen kalliimpaan versioon niin on kiva tietää, että edukkaampikin on olemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä nyt on tosiaan sattunut olemaan kahta eri hintaista tavaraa, mutta se ei ole tarkoitus, joskus voi osua ihan samanhintaisiakin tuotteita, lähinnä vaan se, mitä näitä tulee vastaan, että on samanlaisia, koska näitä on yllättävän paljon. Mutta toimiihan nää joskus myös panosta/pihistä vinkkinä. :)

      Poista
  4. Mua on kiinnostanut nuo Anew -sarjan tuotteet, mutta en ole ostanut kun on muka niin kalliita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no joo Anew-sarjan tuotteet on varmaan Avonilla sieltä arvokkaimmasta päästä, mutta oon huomannut, että ne on tosi usein kampanjatarjouksessa, joten kannattaa hyödyntää niitä. :)

      Poista
  5. Enpä ole näitä testaillut, mutta osaat kyllä koukuttavasi kirjoittaa. Tuli heti mieleen, että mihinkä asti se Sokos onkaan auki?:) No, oikeesti voisin noita kokeillakin. Yönaamiot ovat minusta parasta, sillä olen sen verran laiska ja olisko myös pihi, koska koen, että on sääli pestä kosteuttavaa tuotetta pois kasvoilta ja laittaa sitten heti toista kosteuttavaa tilalle, kun voisi jättää vaan sen ensimmäisen muhimaan yöksi! Välillä ne tahtoo tukkia ihoa koska näppylät villiintyy esille tai sitten naamio on ollut turhan ravitseva, tiedä tuota! Mutta nämä geelimäiset kuulostaa kyllä sellaisilta kesän tuotteilta, jolloin iho ei ole niin kuiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just ton vuoksi yönaamiot on ihan ykkösiä, mustakaan kosteuttavaa naamiota ei ole mitään järkeä lyödä kasvoille ja pyyhkiä ylimääräisiä pois. Yöllä pääsee kaikki hyvät aineet kunnolla muhittelemaan. :) Geelimäiset on siitä hyviä, että ne on kosteuttavia, mutta eivät niin "raskaita" kuin voidemaiset. Lisäksi näistä jää levityksen jälkeen sellainen kivan raikas fiilis kasvoille.

      Poista
  6. Mä oon tuota Shiseidoa koittanut käydä kurkkimassa, mutta vielä en ole siihen törmännyt :P Tosin viime aikoina en kyllä enää ole tuota naamiota muistanutkaan :D

    Mä käytin V 10 plus-sarjan naamion yönaamiona :D Hyvin toimi ^_^ Joskus alle levitetty voide saattoi lähteä myös liikkeelle, mutta eipä se minua haitannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shiseido on ihanaa, suosittelen testaamaan, mut Avon on hyvä budjet-versio. :)

      Mulla on joskus ollut V 10 Plussan naamiota ja ihan tykkäsin siitä. :)

      Poista
  7. Minä rakastan yön yli naamioita. Näitä en ole kumpiakaan kokeillut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kevyen geelimäisen koostumuksen vuoksi just ihan parhaita kesällä. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives