4.5.2016

Menestyksen mitta


Kirjoitin jokin aika sitten lapsiyrittäjyydestä ja siitä, miten kummallista sen ihannointi minusta on. Useissa asiaan liittyvissä keskusteluissa monet tuntuivat mieltävän tuollaisen yritteliäisyyden suoraan siihen, miten menestyneitä lapset tulevat olemaan elämässään. 

Tässä on minusta juuri suomalaisen yhteiskunnan ongelma. Meillä menestymistä elämässä mitataan lähinnä rahalla, kunnialla tai maineella, niin meidän pienestä pitäen annetaan ymmärtää. Ilman noita kolmea, et ole menestynyt. Menestystä on kuitenkin monenlaista. Minulle menestyminen ei ole mitään noista kolmesta edellä mainitusta. Minulle pieni on kaunista tässäkin asiassa. Menestyminen onkin itselleni ennen kaikkea omaa henkistä hyvinvointia. 


Menestys on minulle oman tasapainon löytämistä, lempeyttä itseäni kohtaan, pienistä asioista nauttimista sekä itseni kehittämistä, joka ei tule loppumaan koskaan. Se on myös unelmiin uskomista. Kun käyn illalla nukkumaan ja tunnen, että olen päivän aikana tehnyt jotain joka herättää minussa intohimoa ja tuo hyvää oloa, tunnen menestyneeni juuri sinä päivänä. Keskityn pieniin asioihin, joista lopulta rakentuu isompi kokonaisuus, jota voin sitten hymyillen vuosien päästä muistella. Pitää olla onnellinen, että voi olla menestynyt elämässä. 


Mitä teille on menestys?



17 kommenttia:

  1. Mulle hyvä (= menestys mun vokabuläärissä) elämä on just sitä, että päivissä on merkitystä (ja intohimoa jotain asiaan kohtaan, kuten kirjoitit) ja että saa tehdä pieniä kivoja juttuja perheen kanssa. Hyvää arkea, ehkä tiivistetysti sanottuna..? Toki työlläni on merkitystä, sillä taloudellinen turva on minulle tärkeä, perusturvallisuutta luova juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan sen pitäisi mennäkin! :)

      Maine ja kunnia on itseasiassa siitä huono menestyksen mitta, että se on hyvin katoavaista. Kun taas vaikkapa oman itsensä kehittäminen on pysyvää. Tuli vain tuosta omasta pohdiskelusta mieleen.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus, oon aika samaa mieltä sun kanssa tästä. Lyhyesti kiteytettynä mulle onnellisuus on menestystä 😊

    -Manna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen onnellisuuden tavoittelu ei todellakaan ole helppoa, joten se saavuttaminen edes hetkellisesti on todellista menestystä. :)

      Poista
  3. Näin on. Mulle menestyminen on onnellisuutta, henkistä kasvua, pieniä asioita kuten se, että kissa tulee syliin ja kehrää <3
    Mukavaa päivää Jonna! :)

    VastaaPoista
  4. "Menestys on sitä, että saa haluamansa. Onnellisuus on sitä, että haluaa saamansa."

    Siinä oma ajatusmaailmani tiivistettynä lainaukseen jonka alkuperää en nyt muista :D

    VastaaPoista
  5. En koskaan ajatellut, että lapsistani pitäisi tulla jotakin. Toivoin, että heistä tulisi onnellisia ihmisiä. Samaa sanoi siskoni, kun häneltä kerran sitä kysyin. Jos perustoimeentulo on kunnossa, niin loppu on itsestä kiinni ja niillä elämäntaidoilla on paljon kysyntää.

    Olisi aika kamalaa kiriä koko ajan eteenpäin ja ylöspäin ja ponnistella rahan perässä. Tai sitten se sopii joillekin paremmin kuin minulle:)





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti ihana äiti! <3

      Mä luulen, että myös mummo halusi, että olen myös onnellinen, mutta kyllä meillä korostettiin aika paljon rahan tuloa. Tämä varmaan siksi, että mummo itse oli tosi köyhistä olosuhteista ja raha oli ainoa asia jolla sieltä pääsi tuolloin eteenpäin. Huomasin vaan jo tuolloin, että rahalla ei kuitenkaan saa välttämättä onnellisuutta, mutta meni vuosia ennen kuin ymmärsin, että se onnellisuus onkin sitä oikeaa menestystä, ei rahantulo.

      Poista
  6. Mä myönnän joskus kriiseilleeni, kun mulla ei ole ylempää korkeakoulututkintoa, enkä ole ollut työurani suhteen kunnianhimoisempi. Toisaalta, rakastan sitä mitä teen juuri nyt ja olen iloinen, että olen päässyt etenemään urallani siihen pisteeseen, että saan tehdä kivoja juttuja työkseni ^_^ Ei meidän kaikkien tarvise olla ydinfyysikkoja :D Kun päätin hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, en ole enää jaksanut kriiseillä! Mullekin menestys on enemmän sitä hyvää, ihanaa, tuttua ja turvallista arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin tosi kunnianhimoinen kunnes tuli stoppi, ehkä se stoppi sitten opetti käsittämään, että elämässä pitää pyrkiä muuhunkin. Todellakaan kaikkien ei tarvi olla ydinfyysikkoja. :D Arjessa menestyminen onkin tärkeintä. :)

      Poista
  7. Täytyi ihan yön yli puntaroida tähän vastaamista. Mutta siis menestys, luulen etten ole ikinä tavoitellut menestystä vaan olen keskiverto tavallinen taaplaaja. Toki ajoittain kunnianhimojakin on, mutta en ole aivan varma onko ne pakkomielteen sävyttämiä. :)

    "Onni" taasen on perusarki jolloin kaikki on kunnossa, eikä ole isoa sotaa jota vastaan taistella. Niitä kun on ollut paljon, niin huomaan tavoittelevani arjessa hyvää oloa. Reetta Onkelin haastattelu pysäytti, alkoholistin äidin varjossa eläneenä Reetta sen sanoi, paras arki on perhe yhdessä jauhelihaspagetin äärellä. Menestyksen mittari riippuu mistä lähdetään, mitä tavoitellaan ja se voi olla niin monia eri asioita, meillä se on arjen jouheva sujuminen ja hyvä olo ja rakkaus. Ja toki että pankkitilillä on rahaa ruokaan. :)

    Aurinkoa päivään Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai meillä on niitä kunnianhimoja, varmaan ihmisen perusluonne. Mulla ne kunnianhimot on lähinnä niissä asioissa joihin koen intohimoa ja niin se varmaan yleensä onkin. :)

      Menestyminen on jokaiselle helppoa, koska tavoitteeksi voi asettaa ihan mitä vain. :)

      Aurinkoista päivää Tiia!

      Poista
  8. Niin ja siis Reetta Onkeli eikä Onkelin ;)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown