Suurmestarin palatsi


Meille kahdelle pohjoisessa asuvalla Rodoksen viime viikon lämpötilat alkoivat olla jo siinä rajoilla, että mitä sitä jaksaa oikein enää tehdä, kun hiki valui melkein jo paikalla ollessa. Suomen keleihin +34°C varjossa jo ennen puolta päivää tuntui sangen lämpimältä lukemalta. Rodoksella on kuitenkin se hyvä puoli, että siellä tuulee oikeastaan aina, joten ilma ei tukahduta täysin, paitsi pienillä kujilla joihin tuuli ei pääse. Meille muodostuikin päivärytmi, aamupäivällä lähdimme yleensä aikaisin kiertämään nähtävyyksiä, jonka jälkeen suuntasimme luonaalle ja vasta sen jälkeen joskus 14-15 aikaan rannalle, jossa oli silloin paljon leppoisammat olosuhteet kuin aamupäivällä. Suosittelen kaikille nähtävyyksien kiertelyä juurikin heti aamusta, kun vain paikat siinä yhdeksän pintaan aukeavat. Silloin on muita turisteja vähemmän. Useassa kohteessa, kun teimme lähtöä paikalta puolen päivän aikaan, saapui paikalle bussilasteittain muita turisteja, eikä siinä vaiheessa olisi kyllä omat hermot riittäneet enää mihinkään kiertelyyn. Joten Rodoksella yleisiä nähtävyyksiä katsellessa aikainen lintu todellakin nappaa sen maukkaimman madon. 

Eräänä päivänä päätimme lähteä käymään Suurmestarin palatsissa, joka sijaitsee Rodoksen  Vanhassakaupungissa. Vaikka olen ollut neljä kertaa Rodoksella, en ole koskaan käynyt rakennuksessa sisällä, koska hetkeen ei ole tarkoitus palata takaisin noihin maisemiin, päätimme, että on korkea aika nähdä rakennus myös sisäpuolelta. Pääsylippu taisi olla jotain 6€/henkilö, joten ei ollut edes kallista. Suurmestarin palatsi on kaikin puolin huikea. Se rakennettiin alun perin 1300-luvulla, mutta palatsi sai vaurioita vuoden 1481 maanjäristyksessä. Muitakin ongelmia on matkan varrella ollut. Palatsi tuhoutui vuonna 1856 salaman iskettyä viereiseen kirkkoon. Italia valloitti Rodoksen vuonna 1912 ja miehittäjät korjasivat Suurmestarin palatsin vuonna 1937. Valitettavasti italialaiset eivät kunnostaessaan pysyneet alkuperäisessä rakennussuunnitelmassa ja sisätiloissa onkin nähtävissä yksityiskohtia jotka henkivät nykyaikaa. Palatsin alla sijaitsee mitä luultavammin mahdolliset temppelin rauniot, joita argeologit ovat halunneet päästä tutkimaan ja sehän olisi tietänyt sitä, että koko rakennus olisi pitänyt purkaa. Ensimmäisessä kerroksessa olivat palatsin upeimmat, huoneet, jotka henkivät vanhaa, niitä onkin aikoinaan käytetty ammus- ja viljavarastoina sekä talleina. Noissa huoneissa on näyttely, joka esittelee Rodoksen historiaa 2400 vuoden ajalta. Sen vuoksi näissä saleissa ei valitettavasti saanut kuvata, vaikka muualla palatsissa kuvaaminen on sallittua.

Tästä huolimatta palatsi oli mieletön kokemus. Sisäpiha upeine patsaineen, useita massiivia tulisijoja, loputtomiin jatkuvia huoneita, joissa oli itseasiassa tosi miellyttävä lämpötila ilman ilmastointiakin. Palatsin ikkunoita oli avattu ja kuumana päivänä tuuli virtasi niskaan aina jostain suunnasta. Kun palatsilta lähti kävelemään pois, matkan varrelle osui todella kauniita pieniä hiljaisia kujia, joita oli pakko kuvata. Kaupungissa joka on täynnä turisteja, voi välillä tuntea olevansa yksin.










Tykkäättekö kiertää historiallisia kohteita?










  1. Historia on aina minua kiehtonut, joten ihan ehdottomasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, itse muistan, että koulussa oli niin, että historian tunnit ei tuntuneet oikein kiinnostavan ketään, kun itse olisin voinut istua siellä tunneilla vaikka päivän putkeen. :D

      Poista
  2. Historialliset kohteet ovat matkan parasta antia! Äskettäisellä Prahan matkalla noudatin samaa taktiikkaa, nähtävyydet heti aamusta haltuun, paljon vähemmän turisteja liikkeellä. :) Mukavia matkapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Mä luulen, että myös kaupunkilomalla toi heti aamusta -taktiikka on paras. Lopun päivää voi sitten haahuilla missä huvittaa. :) Me itseasiassa ollaan jo kotona, ajoitin tänne ovelasti postauksia loman ajaksi. :)

      Poista
  3. Olipa kiva kierros ja tykkään käydä. Tästä tuli kyllä niin moni historiallinen leffa tai sarja mieleen. Hieno paikka.

    Aurinkoa päivään Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos viihdyit! =) Rodoksella on tosi paljon ihan mielettömän upeita paikkoja, tiedän, että monet pitää sitä turistirysänä ja sitä monet kadut onkin, mutta tarkoitus on mennä pintaa syvemmällä ja löytää se aito Rodos sieltä alta.

      Aurinkoista päivää Tiia! <3

      Poista
  4. Wow, upeita kuvia! Kiitos nojatuolimatkasta, mäkin rakastan historiaa ja reissukohteiden historiallisia nähtävyyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee vielä toinenkin kohde myöhemmin, vielä "vähän" vanhempaa historiaa Rodoksen kaupungista. On itseasiassa ihan mun lemppari paikkoja tolla ja siellä on aina ihan yhtä kuuma. :D

      Poista
  5. Nää sun Rodos postaukset on ihania, saan niin hyviä vinkkejä ja voi miten kaunista siellä on! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, vielä pari postausta tulossa, mm. niistä ruokapaikoista. Toivottavasti näistä on sulle apua. ;)

      Poista
  6. Todellakin tykätään <3 Todella upean näköinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodoksella on kyllä viikoksi paljon kivaa nähtävää jo pelkässä kaupungissa, mutta sitten jos lähtisi Lindokselle tai päiväretkelle Symille, no siihen tarvittaisiin jo kaksi viikkoa. :D

      Poista
  7. Aika pikapyörähdyksellä käytiin täällä Rodoksen reissulla, viihdyttiin enemmän mm. vesipuistossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mä en ole taas koskaan käynyt Rodoksella vesipuistossa. :D

      Poista
  8. Olen historiafriikki. Historia tarjoaa niin mielettömiä seikkailuja, eikä aina niin kaunista ja ihanaa vaan raadollista ja sotaisaa maailmaa. Ja historialliset muistomerkit, paikat, tornit, kirkot, palatsit ym. kertovat siitä kaikesta. Mielenkiintoinen postaus! Ja katsomaan houkuttelevat kuvat. Kiitos Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Tuula. :) Todellakin, juurikin vielä useammin tuota raadollista ja sotaisaa historia on, valitettavasti. Kirkot ovat minustakin tosi mielenkiintoisia.

      Poista
  9. Jep, ja museoissa ja gallerioissa! Aikas huikean näköinen paikka tuo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Mehän käytiin Rodoksella myös kreikkalaisessa nykytaiteenmuseossa. Oltiin ainoat koko paikassa ja meitä varten sytytettiin oikein valot ja saatiin privaattiopastusta 3 euron pääsymaksun hintaan. :D

      Poista
  10. Moikkamoi! Pitää ohi aiheen kysäistä, että kommentista päätellen ette käyneet Lindoksella? Viime vuonna oli pieni juttu aiheesta :)
    Rodoksella lukuisia kujia, mutta voi että tuo viimeisen kuvan kuja näyttää juuri siltä josta itselläni kuvia kera soljuvan veden - valtaisten sadekuurojen jäljiltä :)
    Ihana Rodos <3
    Terkuin Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ei tosiaan käyty. Oli niin kuuma, että ajattelin, että kuolen siellä sinne kukkulalle ylös kiivetessä, enkä olisi kyllä voinut tossa kuumuudessa nousta aasin reppanankaan selkään. :D

      Toi kuja on tosiaan vanhassa kaupungissa, vaikka ei uskoisi. Siellä on todella upeita sivukujia, missä ei paljon muita turisteja välttämättä kuljeksi, saatika ole kauppiaita.

      Poista
  11. Täällä toinen historiaan jo lapsena/teininä hurahtanut bloggaaja. Kirjoitin tuossa Turun Keskiajan postauksen yhteydessä, että itse päätin lukea koulussa historiaa kuin hyvää juonellista romaania niin olihan se kiinnostaa. Ja minusta ymmärtää paremmin nykyistä kun tietää vähän menneestä tai vähän enemmänkin jos kiinnostaa.

    Kauniisti olet vanginnut tunnelmia Rhodokselta. Olen itse käynyt siellä viisikin kertaa mutta varmaan jo 20 vuotta sitten. Muistan juurikin näitä kapeita kujia ja salaperäisiä pihoja, joihin pystyi kurkistamaan vain aidan tai portin raoista. Rhodos on tainut uudelleen nousta suosikkilistalle koska tuttavapariskuntani lähti sinne juuri häämatkalle. Monista aiemmin ehkä kovinkin "perinteisistä turistirysistä" on tullut uudelleen trendikkäitä mikä on mukavaa sillä juuri Rhodos ja Mallorca olivat kauniita paikkoja siellä löytyy myös tätä kiinnostavaa historiaa ja arkkitehtuuria.

    Kiitos kivasta lukuelämyksestä! Minun blogistani löytyy vähän vastaavia historiapläjäyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää tosiaan siltä, että nämä "perinteiset turistirysät" elävät uutta kukoistustansa. Esim. Rodoksen matkat taitavat olla Kreikan matkoista yksiä kalliimpia, moneen muuhun paikkaan pääse halvemmalla, silti on koneet täynnä. Jos kävelee Rodoksella pitkin pääkatuja niin eipä siitä paljoa irti saa, mutta kun eksyy, löytää aidon Rodoksen, joka on tosi ihastuttava paikka.

      Pitää tulla ehdottomasti lukemaan sinun historiapläjäyksiä oikein ajan kanssa. :)

      Poista
  12. Olen käynyt Rodoksella varmaan 20 kertaa. Kuitenkaan en ole koskaan käynyt katsomassa tuota palatsia. Pitää ehkä korjata aukko sivistyksessä. Rodos on niin ihana paikka. Olen itsekin jonkun kerran ollut siellä heinäkuussa, mutta paras kuukausi on varmaankin lokakuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sitten vielä aika paljon matkaa sun käyntikertoihin. :D Seuraavalla kerralla sitten menet, ehdottomasti tuonne, todella upea paikka sisältä. Lokakuussa on takuulla hiljaista. Itse olen ollut pari kertaa heti kesäkuun alussa, nyt heinäkuun alussa ja sitten kerran elo-syyskuun vaihteessa, jolloin oli ehdottomasti kuumimmat kelit.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives