Niin noloo!


Monet kosmetiikkabloggaajat ovat tehneet noloja tunnustuksiaan kosmetiikkaan liittyen ja pitihän sitä minunkin päästä osalliseksi tähän huumaan. Idea on tosi hauska, sillä blogien perusteella voisi päätellä, että me kaikki kosmetiikasta postaavat olemme viimeisen päälle laitettuja ihmisiä, mutta totuus ruudun takana on usein toinen. ^_^ Sissi taisi olla ensimmäinen joka näistä noloista kosmetiikkatunnustuksista postasi. Hänen tunnustukset voitte lukea täältä.

Minulla ei ole koskaan ollut irtoripsiä, olen kyllä kauneusvloggaajilta nähnyt miten ne kiinnitetään, mutta en ole koskaan kokeillut. Ainoastaan kerran minulla on ollut ripsissä ylimääräistä, silloin kun menin ensimmäisen kertaa naimisiin. Ystäväni joka meikkasi minut, kiinnitti ripsiini irtotupsuja. Ne näyttivät kieltämättä kivalta.

Olen laittanut kerran akryylikynnet. Tämäkin tapahtui juuri ennen ensimmäisiä häitäni. Olin päättänyt, että haluan näyttävät kynnet juhliin. Pidin kynsiä kaksi päivää, kunnes hermostuin niihin jo ennen häitä totaalisesti ja menin anomaan, että ne otettaisiin heti pois. Sen koommin en ole "tekokynsiin" koskenut.


En osaa tehdä siipirajauksia. Tai no saan kyllä jonkinlaiset aikaiseksi, mutta siihen kuluu tuhottomasti aikaa. Joten omissa silmissäni sellaiset ovat maksimissaan kerran vuodessa. Tyydyn ihailemaan Hennan upeaa käden jälkeä ja haaveilen, että osaisin itse tehdä joskus samanlaiset.

Olen opiskellut parturi-kampaajaksi, mutta en oikeastaan koskaan laita hiuksiani. Joskus innostun laittamaan suolasuihketta tai jotain muuta tuuheutta tuovaa mönjää ja föönaamaan hiukset, mutta 99% annan niiden kuivua luonnollisesti. Koska en jaksa laittaa hiuksiani, ne ovat aina kiinni. Teen jo tavaramerkiksi nousseen poninhäntäni alle minuutissa. Hieman vahaa haituvien taltutukseen, lakkaa päälle ja menoksi.

Käytän edelleen vaahtomuoviaplikaattoreita luomivärien levitykseen. Inhoan siveltimien aiheuttamaa sortkua, vaikka niillä vain painelisi värin luomelle. Vaahtomuoviaplikaattorit minimoivat sotkun. En sentään käytä niitä palettien mukana tulevia vaan olen ostanut puuhaan pitkävartisia malleja. Häivytykset hoidan usein sormella, mutta joskus käytän hommaan myös sivellintä. Olen kokeillut opetella silmämeikin tekemisen kokonaan siveltimiä käyttäen, mutta ei, ne eivät ole mullistaneet maailmaani, tykkään puuhastella ennemmin sormillani. :D


Pureskelin kynsiäni melkein täysi-ikäiseksi asti. Olin yrittänyt kyllä lopettaa pureskelun aiemmin tuloksetta. Esimerkiksi muka se pahanmakuinen kynsilakka, jonka piti estää kynsien pureskelu, ei auttanut itsellä mitään. Sormet olivat suussa pahasta mausta huolimatta. :D Lopetus onnistui vasta siinä vaiheessa, kun aloin kiinnittämään huomiota omiin käytösmalleihin mm. illalla televisiota katsoessani. Jos kynnet aikoivat eksyä suuhun, lopetin sen välittömästi. 

Luulin ihan viime aikoihin asti, että kasvoöljy levitetään yövoiteen alle. Kuinka väärässä olinkaan. Maailmani avartui siinä vaiheessa, kun kuulin, että öljy kannattaakin taputella aina viimeiseksi. Kun laitoin ensimmäistä kertaa öljyn yöksi vasta yövoiteen päälle, oli jälki aamulla aivan eriä, koska öljyn hyvät aineet pääsivät muhimaan päällimmäisenä.

Kertokaa lohdutukseksi edes yksi noloutenne!



  1. En minäkään tuota kasvoöljyjuttua tiennyt kuin vasta tänä kesänä. Olen tyytyväisenä laittanut öljyn aina ennen yövoidetta ja ajatellut, että siellähän sen on hyvä olla. Ei mennyt kovin montaa vuotta hukkaan tuon takia, eikä niitä öljyjäkään ehtinyt kulua kuin ihan muutama...;)
    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, tänä kesänä vasta kuulin, on kulma hyödyllisempää laittaa se päällimmäiseksi. Ja kokemusten perusteella kyllä allekirjoitan tämän. :D Hah, sama juttu, muutama öljypullo kului. Toki laitoin öljyn seerumin päälle, mutta en todellakaan voiteen päälle. :p

      Mukavaa viikkoa Sari!

      Poista
    2. Sama homma ton öljyn kanssa :D

      Poista
    3. Mulle tuli olo, että mua on huijattu ton öljyn levityksen kautta, kun kuulin, että se kannattaakin levittää vasta lopuksi. :D

      Poista
  2. Näitä on niiiiiin kiva lukea <3

    VastaaPoista
  3. Mulle siipirajaukset ovat myös melkoisen haastavat. Kyllähän ne keskittymällä saa "paikoilleen", mutta on noin tuhat kertaa helpompi vain käyttää jotain muuta eyelineria. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama keskittymällä kyllä onnistuu, mutta että niitä olisi mun taidoilla aikaa väsätä vaikka aamulla, niin ei tuu onnistumaan. :D

      Poista
  4. Siis aplikaattorisiveltimet on ihan parhaita! Käytän edelleen levittäessä vaaleita helmiäisiä koko liikkuvalle luomelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne on, onneksi on muitakin. Niillä levittäessä ei edes hieman huonommalla koostumuksella varustettu luomiväri pöllyä poskipäille. :)

      Poista
  5. Toi öljy juttu oli ihan uutta tietoa, täytyykin testata noin päin! 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, se on aika mullistavaa. Mutta kannattaa taputella se öljy, ei pyöritellä. =)

      Poista
  6. WOOOOOT, öljy voiteen päälle?!?! You blew my mind, en ole tuota kuullutkaan, mutta testaan heti illalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin ne väittää. Olin nolona, kun kuulin tän. Itse olin levitellyt aina ennen voidetta. :D Mutta kannattaa taputella se öljy, eikä pyöritellä. :)

      Poista
  7. Siipirajauksien tekeminen vaatii harjoitusta eikä itsellänikään tähän ole oikein hermoja ollut - eli ei täältäkään noita upeita siipirajauksia löydy :D Tekoripsiäkin olen oikeastaan käyttänyt vasta kun hoksasin ettei sitä kokonaisuudessaan tarvitse käyttää, puolittamallakin saa jo oikein kivasti jotain ektraa juhlameikkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin loppuu aina usko puolessa välissä kesken, varsinkin, jos pitäisi nopsaan saada aikaiseksi. Vaatii aikaa pari tuntia. :D Pitääkin aloittaa tosta puolikkaasta pätkästä, se on varmaan helpompi asetellakin.

      Poista
  8. Mä en oikein edes tiedä mitä kasvoöljy on... Noloa!! :D

    VastaaPoista
  9. Hih, hauska lukea näitä! Nolouksia täälläkin vaikka kuinka. Mutta arvaas, olen eri mieltä öljyasiassa..hyi minua ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut hei saat olla. Mulle toi oli vaan niin blew my mind -vinkki. :D

      Poista
  10. Mitä, kasvoöljy laitetaan viimeiseksi?? Mitä häpeää tämä tieto mulle aiheuttaakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niin ne kaikki gurut neuvoo. Mulla oli vähän sama fiilis, varsinkin kun tajusin, että kun sen öljyn taputtelee siihen päälle, niin fiilis iholla on aamulla eri. :D

      Poista
    2. Pitänee testata joku kerta. Mutta vähän mun maailmankuva järkky tästä. :D

      Poista
    3. Mä ymmärrän, olin itsekin. Mutta se on järkevämpää, se voide ei niin "öljystä", kun öljyn taputtelee vasta päällimmäiseksi voiteen päälle. Itsellä oli usein sitä ongelmaa, että voi levittyi jotenkin liian liukkaasti öljyn päälle. Kaikki herkut pääsee sitten yöllä muhimaan sen öljyn alla. :D

      Poista
  11. Ai että nää on hauskoja! :D Uus juttu mullekin tuo öljyhomma, tosin käytän yleensä seerumeita enkä öljyjä joten sinänsä ei ihme etten tiennyt :D Itse välillä sorrun kynsien pureskeluun kun oikein ketuttaa ja stressaa, nyt on taas menossa hetki kun tästä on päästy eroon. Kuten tupakoijatkin, varmasti repsahdan jossai vaiheessa!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sitä sitten voi tietää. :D Mä oon läntännyt aina seerumin päälle ennen voidetta ja sitten oon miettinyt miksi voide käyttäytyy usein inhasta. Kun taputtelee öljyn voiteen päälle, se voide ei öljystä niin kuin öljyn päälle levittäessä. Lisäksi aamulla iho tuntuu vieläkin ravitummalta.

      Kynsienpureskelu on kyllä ihan verrattavissa tupakointiin, se on tapa, joka usein liittyy omiin käytösmalleihin.

      Poista
  12. Öljyvinkkiä pitää testata heti tänään! Irtoripset ja tekokynnet eivät ole myöskään minun juttuni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile. Kun taputtelee öljyn vasta vikaksi, se voidekaan ei öljystä samalla tavalla kuin öljyn päälle levittäessä. Sitten ne kaikki muut muhii siellä öljyn alla yön ja aamulla iho on tosi pehmeä. :)

      Poista
  13. Minä niin tykkään lukea näitä :) Ei minullakaan tuosta öljystä ollut hajuakaan...
    Minä onnistun joka hemprutin kerta ripsiväriä laittaessa sotkemaan vasemman ripsien laittamisen. Se ripsari sotkee aina, joka kerta, en ymmärrä ja vain vasemmalla:D Pumpulipuikot onkin valmiina ripsarin vieressä.

    Ihanaa viikkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin sotken ripsarilla aika usein, räpsäytän silmiäni, mutta joka kerta, ei sentään. Vasemmassa silmässä on selkeästi joku taika. :D

      Mukavaa viikkoa S!

      Poista
  14. Olen käynyt kampaajalla viimeksi kymmenen vuotta sitten! Mitä sitä nyt turhaa rahaa kuluttamaan kun voin itsekin tasoittaa pitkien hiusten latvat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käyn kans tosi harvoin 1-2 kertaa vuodessa. Mies leikkasi mun hiukset kesällä. :D

      Poista
  15. Eli illalla öljy viimeisenä ja nimenomaan taputellen *häpeää nurkassa* :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei kannatta hieroa vaan nimenomaan taputella. :D

      Poista
  16. Ääää, mäkään en tiennyt tuota öljyjuttua :D Pakko kysyä, että mistä kuulit/luit tuon? Tämän nolouspostauksen mä kyllä toteutan omassakin blogissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneusvloggaaja gurujen vinkki se on, tosin näin sen kyllä jossain ihan ulkolaisessa naistenlehdessäkin. :D

      Poista
  17. Kasvoöljyoppi oli niin hyvä, kun sen sulta vähän aikaa sitten kuulin, sillä niin luulin minäkin, että alle. :)

    Kynsiä purin 19v asti ja lopetin, koska ymmärsin, että oma epävarmuus näkyy maailmalle pureksituissa kynsissä.

    Noloja tunnustuksia löytyisi täältä varmaan kasapäin, mutta en taida kehdata kertoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvoöljystä taisi olla yksi ilta puhetta. :D Kyllä sä kehtaat, jään odottamaan sun noloja meikkitunnustuksia. ;)

      Poista
  18. Heh, ja mä kun olen ajatellut, että öljy korvaisi kokonaan kosteusvoiteen :D

    Tuohon siipirajaukseen on pakko sanoa, että sen onnistuminen selkeästi korreloituu silmän muodon kanssa! Mulla onnistuu oikeaan silmään ihan hyvin, mutta sitten kun pitäisi saada vasen mätsäämään niin ei tuu mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi se korvatakin, mutta mä tykkään kerrostaa. :D

      Jos toi pätee, niin mun toivo siipirajausten onnistumiseen on menetetty ikuisiksi ajoiksi ilman kirurgin veistä. :D

      Poista
  19. Ihania nolouksia ^_^ Tai no, ei mun mielestä kellään ole ollut sellaisia ihan oikeasti noloja juttuja :D Mulla on muuten luonnoksissa postaus kasvoöljyistä, otsikko kuuluu ylle vai alle. Yritän tällä viikolla julkaista sen :D

    Ja haha, mä oon viimeksi käynyt kampaajalla vuonna 2013! Se on mun mielestä noloa, noloa jo ihan kansantaloudenkin kannalta ^__^ Kun mun vakikampaaja lopetti, kävin pari kertaa muilla ja olin "mjääh".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mä jään odottaan sun öljy-postausta mielenkiinnolla! :) Mä ymmärrän, jos ei löydä hyvää, niin tuntuu karmeilta summilta maksaa, kampaajalla kun ei usein riitä mjääh vaan pitää olla sellaisella kuningatar-fiiliksellä sen jälkeen. ;)

      Poista
  20. Öljyt on täälläkin laitettu ihan päin seiniä ennen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se väärin ole laittaa muullakaan tavalla, mutta toimii vain noin kuitenkin ainakin itsellä parhaiten. :D

      Poista
  21. Höh, miksei tuosta öljystä kukaan ole kertonut aiemmin! Mä olen kanssa lätkinyt sitä miten sattuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mäkin mietin, kun ekaa kertaa kuulin. :D Ei se toki väärin ole laittaa muutenkaan, mutta jotenkin, että se öljy on päällä, toimii parhaiten.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives