24.8.2016

Nyt kuumottaa!


Tiesittekö, että kauneudenhoitoalan pioneeriksi luettava Ella Bachè -sarja täyttää tänä vuonna peräti 80 vuotta? Sarjaa voi kutsua klassikoksi, sillä se oli ensimmäisiä hoitolasarjoja maailmassa. Ella Bachè on viime aikoina kovasti uusinut tuotteitaan sillä seurauksella, että osa tuotteista ei sisällä lainkaan parabeeneja, väriaineita, silikoneja, mineraaliöljyjä, osasta on myös hajusteet karsittu, ihan vain tiedoksi heille, jotka kyseisiä ainesosia haluavat vältellä. Maahantuojalla onkin kattavat sivut, joista tuotteita voi tilata, ennenhän tuotteita oli saatavilla pelkästään hoitoloista. Nettisivuilla on kaikista tuotteista tarkat tuotetiedot ja INCI-listat, jotka helpottavat omalle iholle sopivien tuotteiden valintaa. Maailma muuttuu ja Ella sen mukana. 

Sain jo keväällä maahantuojalta muutamia tuotteita kokeiluun, joista ehdottomasti mielenkiintoisimmaksi tuotteeksi nousi todella yllättäen selluliittivoide. Tuote, josta itse halusin päästä testailujen jälkeen kirjoittamaan. Innostun näistä ihoon siloisuutta ja kimmoisuutta tuovista tuotteista yleensä vain keväisin ja myönnän suoraan, että muuna aikana vuodesta vartaloni iho on osin rappiolla. Tässä minulla olisi paljon petrattavaa. Ehdottomasti paras tapa käyttää selluliittivoiteita, on lisätä niiden käytön yhteyteen kuivaharjaus. Itse koen selluliittivoiteet tuotteina, jotka eivät tee vippaskonsteja vaan ovat mukavaa arkipäivän hemmottelua.  Ahkerasta jokapäiväisestä käytöstä saa yleensä palkaksi sileämmän oloisin ja kimmoisamman tuntuisen ihon, sen ihmeempiin ihmetekoihin eivät tuotteet ainakaan itselläni pysty, eikä tarvitsekaan.


Varmaan monet teistä ovat tottuneet siihen, että selluliittivoiteet ovat yleensä geelimäisiä, eivät niinkään kosteuttavia ja ne jättävät iholle viileän tunteen, joka voi joskus olla jopa hytisyttävä. Tunne, josta en itse niinkään välitä. Ella Bachèn Delipidex 11,6% Intensif -selluliittivoide onkin kaikkea muuta, mitä ainakin minä olen tottunut selluliittivoiteilta odottamaan. Se, että voide on termoaktiivinen kertoo jo varmaan jotain. Tämä ei nimittäin viilennä ihoa vaan lämmittää. 

Lämmittävän vaikutuksen vuoksi voidetta levitetäänkin ainoastaan "ongelmakohtiin", joita minun tapauksessani ovat reidet, vatsa ja allit. Tuotetta suositellaan käytettäväksi  kuukauden ajan iltaisin. Koostumukseltaan voide on kermaisen paksua ja se tuoksuu ihastuttavasti vaniljalle. Aktiiviaineina on käytetty mm. leväuutetta, roseepippuria, minttua, kahvin-, kaakaon- ja teen -kofeiineja sekä vaniljaa. Koostumus on helposti levittyvää ja voide tuntuu iholla miellyttävän pehmeältä. Lämpövaikutus alkaa melkein heti levityksen jälkeen. Isoin kuumottelu kesti yli kaksi tuntia levityksen jälkeen, jonka jälkeen tunne haaleni, mutta muutamana yönä heräsin siihen, että reidet tuntuivat oudon "lämpimiltä". Joten mistään pienestä kuumottelusta ei todellakaan ollut kyse. En suosittele käyttämään tätä helteillä, mutta talvisin vilukissoille erinomainen. Lämpövaikutus vaihtelee, joten jokainen kokee tuon tunteen eri tavalla, itse koin sen voimakkaana ja siitä tuli tehokas olo. Ainakin tuli selväksi, että tuote todellakin stimuloi mikroverenkiertoa. Kädet kannattaa myös pestä levityksen jälkeen. Iho tuntui hyvin kosteutetulta ja sileältä. Kuukauden käytön jälkeen myös kimmoisammalta. Tykkäsin siitä, että tämä oikeasti myös kosteutti ihoa, mitä monet aiemmin käyttämäni selluliittivoiteet eivät ole tehneet, plussaa myös ihanasta vaniljan tuoksuista, joka poikkesi muista käyttämistäni tuotteista.

Tuote ei sisällä parabeeneja, silikoneja, väriaineita eikä hajusteita.


Käytättekö selluliittivoiteita? Kumman valitsette: kuumottavan vai viilentävän?

Suositushinta:
Ella Bachè Delipidex 11,6% Intensif 180ml, 71,90€

Tuotetta voi ostaa Rohdos-ala.fi tai jälleenmyyjiltä.



Tuote pr-näyte, jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä hyödy niiden klikkauksista mitenkään.



24 kommenttia:

  1. En käytä, koska röpelöni ovat jo auttamattomissa ja tuolla puolen, mutta Ella Bachen tuotteet, niitä ei voi, kuin suitsuttaa. Tuokin kuulostaa kivalta ja ihan varmasti, jos käyttäisi ympäri vuoden, kuivaharjaisi jne. niin olisi apua. Mutta itseni tuntien, en jaksa. Mutta Ella Bachea merkkinä voi kyllä suositella kaikille <3

    Kivaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh, eivät ne mitään auttamattomissa tuolla puolen ole. Oot hassu. :D Mutta en jaks ymmärrän, itsellä aina keväisin ja kesäisin näiden kanssa piikki, sitä mukaa kuin illat pimenee oma innostus lopahtaa. Olen ajatellut sen kuitenkin niin, että sekin on parempi kuin ei mitään. :)

      Ihanaa päivää Tiia! <3

      Poista
  2. Tuo kuullostaa supermielenkiintoiselta! Itsekään en oikein usko varsinaiseen tehoon selluliittivoiteiden osalta vaikka kivahan se olisi ajatella, että voide hävittää muhkurat :D Kuitenkin nämä ovat kiva osa itsensä hemmottelua ja päivittäistä hoitorutiinia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en oikeasti uskonut, että tämä kuumottaisi niin paljon kuumotti, ajattelin, että se vain pikkaisen lämmittää, olin väärässä. :D Tuli oikeasti aika tehokas olo. Samalla tavalla ajattelen minäkin näistä tuotteista kuin sinä, siksi varsinkin keväällä ja kesällä näistä innostunut. Talvella ajattelen, että niitä reisiä kuitenkaan kukaan näe. ;)

      Poista
  3. Ellalta olen kokeillut aika monta tuotetta, muutama nappaa, yleisesti ottaen ei.

    Tomaattivoide ja yksi ihana kasvovesi, siinä ne, jotka nappaavat. Tällaista kuumottavaa selluliittivoidetta olen kokeillut, en tosin Ellan, joo, kuumottaa ihan oikeasti, mutta laitan mieluummin verkkarit jalkaan ja lähden lenkkipolulle selluliitinpoistoon : )
    Hannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lenkkipolku on erittäin varteenotettava vaihtoehto. :) Ei varmaan kukaan tai ainakin toivon niin, ajattele, että nämä voiteet olisivat joku laihdutuskeino. :D Enemmän sellaista hyvää fiilistä itselle tuova tuote.

      Poista
  4. En ole koskaan käyttänyt selluliittivoiteita, mutta voisin silti joskus kokeillakin. Ei olisi varmaan pahitteeksi, vaikka muhkurattomuus on saavuttamaton unelma;)

    Ella Bachella on yksi parhaista finnivoiteista, jota ole koskaan käyttänyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan on saavuttamaton unelma, jos siihen on taipumusta, niin ei sitä kokonaan saa pois edes ruokavalion, liikunnan, kuivaharjauksen ja voiteiden käytön yhdistelmällä. Vähennettyä kyllä, mutta kokonaan pois, tuskin. Naisena olon ihanuuksia. ;)

      Se finnivoide on huippu, hieman kalaisen hajuinen vain. :D

      Poista
  5. Tuo olisi kyllä varmasti kiva talvella käytettäväksi ihan vaan jo lämmittävän vaikutuksen vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kans, että kun olen vilukissa niin talvella suihkun jälkeen, mikä ihana lämpö! Kesähelteillä ei sitten niin toivottu vaikutus. :D

      Poista
  6. Tätähän sä mulle silloin suitsutit? :D Mun on kyllä pakko testata tämä! <3 Lämmittävä tunne talviaikaan olisi varmasti tosi ihana. Ja Ella Bachen tuotteita en ole käyttänyt vuosiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on just se. En tykkää viilentävistä, joten tää oli heti ihana poikkeus. :)

      Poista
  7. Onpas mielenkiintoinen tuote! Mä en juurikaan ole selluliittivoiteisiin vielä koskenut (vaikka tarvetta olisi :D), mut joku tän tyylinen vois olla jännä tapa tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh, ei ole tarvetta, jos ei itse koe niin. :D

      Poista
  8. En ole juuri käyttänyt, koska en oikein usko niiden tehoon. Tai nyt muistan, vuosia sitten kun käytin selluliittivoidetta, sain reiteen sellaisen pienen palluran joka muuttui rasvaluomeksi :O En tiedä, tuskin voide sitä aiheutti mutta luulen, että siitä mulle jäi sellainen "njääh"-fiilis. Hassua, olin siis ihan kokonaan jo unohtanut tuon episodin! Enkä oikein ole välittänyt viilentävästä efektistä, joku kylmävoidekin on lähes tappoa :D Tällaisen lämpimän vaihtoehdon puoleen kyllä kääntyisin ehdottomasti jos näitä käyttäisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voi apua, mitä sulle on oikein tapahtunut? :D Mä inhoan viilentävää, koska olen vilukissa, joten tää lämmittävä oli ihan mun juttu. <3

      Poista
    2. Haha, selluliittivoide oli niin tehokas että nosti rasvat pintaan :'D no ei vaan. Kai toi enemmän joku hormoni- tai rasva-aineenvaihduntajuttu. Lääkäri ei ainakaan pitänyt niitä pahoina..:p

      Poista
  9. Mä rupesin miettiin otsikosta, että mikä täällä nyt kuumottaa ja tuli mieleen ihan muu...:) Mutta tuosta en osaa sanoa, että kummasta enemmän kuumotuksesta vai kylmästä fiiliksestä. Kärsin palelemisesta yleensä, mutta nyt saattaa joskus muuten kuumotella, joten ota tässä nyt sitten kantaa:) Ehkä tuo kylmäjuttu, koska pelottaa, että ois allerginen reaktio, jos kuumottaa! Olipas tämä sekava vastaus:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Kyllä tosta selvän sai, eli mieluummin kylmää kuin kuumaa. :D

      Poista
  10. Lukasin vasta nyt tän postauksen ajatuksella. Tuli tuosta kuumottelusta mieleen eräs H&M:n kasvonaamio. Niitä yksittäispusseissa olevia. Se oli sellainen "self-warming mask". Siitä on aikaa useita vuosia, mutta voi vitsi mä tykkäsin siitä. Ei oo tullu sen jälkeen vastaan mitään samankaltaisia juttuja :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli heti yks kasvonaamio mieleen mikä kuumottaa, tai mistä mä tykkään. Toki se ei kuumuta ihan niin hirveästi kuin tää selluliittivoide, mutta selkeästi lämpenee kasvoilla. Montagne Jeunessen Lämpiävä kasvonaamio, aina tätä ei esim. Prismasta löydy, mutta aika usein kuitenkin: http://www.amorosa.fi/montagne-jeunesse/tuubit/mj-sensuous-spice-100g-lämpenevä-kasvonaamio

      Poista
    2. Kiitti vinkistä! Täytyy katsoa, jos tuon bongaisin jollain kauppareissulla :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown