Michael Kors Wonderlust


Michael Korsin syyskuun alussa ilmestynyt Wonderlust* -tuoksu valloittaa itsevarmuudellaan. Tuoksu haluaa kuvastaa romantiikkaa, seikkailua ja löytämisen iloa. Keulakuvana toimii malli Lily Alridge yhdessä komean Wouter Peelenin kanssa. Tuoksun kampanjasta ei vastaa enempää tai vähempää kuin maailmankuulu valokuvaaja/ohjaaja Mario Testino.

Wonderlust on pakattu heleään, mutta jämerään ja pehmeän kurvikkaaseen pulloon. Se henkii vähäeleistä ylellisyyttä, itse kuvailisin pulloa sanalla chic. Se on upea, tekemättä itseään tykö, koska sen ei tarvitse.


Tuoksua kuvaillaan itämais vivahteiseksi kukkais-gourmand tuoksuksi. Tästä itseni on valitettavasti oltava hieman eri mieltä. Itämaisia vivahteita tässä selvästi on, samoin kukkaisuutta sekä pientä makeutta, mutta onko makeutta niin paljon, että tätä voisi sanoa gourmand-tuoksuksi? Ei minusta. Nämä ovat tietenkin makuasioita ja myös nenäasioita, mutta minulle aito gourmand on jotain todella makeaa: karamelliä, vaniljaa, praliinia...  Tiedätte, mitä ajan takaa. Nenääni Wonderlust on enemmän raikas kuin makea, vaikka makeuttakin on. Tämä ei kuitenkaan tee tuoksusta huonoa, sillä tämä on ehdottomasti paras Michael Korsin tuoksu, mitä olen ikinä käyttänyt. Päihittää omintakeisuudellaan aikaisemman suosikkini Sexy Sunsetin.

Alkutuoksussa kirpeän puraisun antavaa punapippuria, raikasta mandariinia, pehmeää mantelimaitoa sekä raikkautta tuomassa sitruksista bergamottia. Sydäntuoksussa klassisen tunteen antavaa jasmiinia, itämaisen vivahteen tuovaa dianthusta, joka kuuluu neilikoihin sekä heliotrooppia, joka antaa tuoksulle puhtaan säväyksen. Pohjalla benzoinia, joka tuo aina tuoksuun omanlaisensa uniikin vivahteen sekä cashmere- ja santelipuuta. 

Tuoksu on äärettömän tasapainoinen, siinä on juuri sopiva ripaus raikkautta, sopivasti makeutta, omaan makuuni juuri sopivan vähän itämaisuutta, jonka kruunaa juuri sopiva määrä kukkaisuutta. Nenääni ehdottomasti eniten tuoksuu makean pehmeä mantelimaito, eksoottinen dianthus, saippuaisen puhtauden ja itämaisen vivahteen tuova heliotrooppi sekä pohjan santelipuu. Tuoksu on kepeä, kupliva, silti samaan aikaan siinä on aistillisuutta, puhtautta ja salaperäisyyttä. Sopii mielestäni hyvin niin päivä- kuin iltatuoksuksikin. Wonderlust on hyvin uniikki, mikä tekee siitä mielenkiintoisen myös iltaan. Itselleni se on tuoksu, jota aion varmasti säästellä osaksi elämän tärkeisiin hetkiin, vain harvat tuoksut saavat tämän kunnian. Tuoksu on EdP ja se kestää ihollani helposti kahdeksan tuntia.


Onko Michael Korsin tuoksut tuttuja? Suosikkeja?

Suositushinta:
Michael Kors Wonderlust 30ml, 69€
Michael Kors Wonderlust 50ml, 89€

*Tuoksu PR-näyte, korvakorut Michael Kors omat.



  1. Juuri toissapäivänä nuuhkuttelin tätä Stockalla, ja ihastuin täysillä! Ei tosiaan ole kovin makea tuoksu, vaan sopivan tasapainoinen kuten kirjoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on oikeasti todella ihana ja uniikki, tasapainoinen. Harmi, että gourmandia en tästä kuitenkaan selkeästi löytänyt ja omaan makuuni ehkä hyvä niin.

      Poista
  2. Mäkin tykkään tästä! Nuuhkuttelin tätä lentokentällä ja oli tosi lähellä, etten napannut heti mukaani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on todella ihana, hyvin erilainen Kors kuin aikaisemmat. :)

      Poista
  3. Tuoksutettu ja tämähän on aivan ihana ja täydellisesti omaan makuun. Pullokin on hyvin elegantti, suosittelen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana, kestokin on todella hyvä, itsellä ylikin tuon kahdeksan tuntia helposti. :)

      Poista
  4. Pullo on upea! Rakastan tuollaisia yksinkertaisia pulloja, jotka huokuvat chic-fiilistä <3_<3 Täytyy käydä vielä tuoksuttamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, ja liukuvärjäys mikä näissä kuvissa ei ihan näy, tekee siitä vielä makeamman. :)

      Poista
  5. Oi, tämä kuulostaa ihanalta, aikalailla sellaiselta mistä pitäisin :) Ja tuo pullo on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, kestääkin todella pitkään, tänään olen 10 aikaan laittanut ja vieläkin tuoksuu ranteessa aavistuksen. :)

      Poista
  6. Taas kerran ihailen kuvaamista: olet onnistunut luomaan juuri tuoksua kuvaavan lämpimän tunnelman näihin otoksiin. Korsin pullo on juuri niin kaunis, että sen haluaisi omalle hyllylleen, mutta tuoksu ei ole vaan minun makuuni sen enempää kuin muutkaan Korsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on mun ehdoton lemppari Kors, on niin erilainen toki. Korseissa on kyllä sellainen hyvin tunnistettava pohjavivahde ja jos se ei iske, niin ei varmaan mitkään Korsin tuoksut.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives