18.10.2016

Täydellisen epätäydellinen


Muutama päivä sitten ystäväni Tiia julkaisi postauksen, joka sai itseni ajattelemaan. Itseasiassa heti julkaisen jälkeen laitoin Tiialle viestinä ajatuksenjuoksuani siitä, mitä aatoksia hänen postauksensa minussa herätti. Tiia sanoi, että tuostahan sinun pitäisi kirjoittaa blogiin, niin, miksipäs ei. 

Postaus herätti pohtimaan sitä, kuinka meiltä nykyään odotetaan kaikessa täydellisyyttä. Täydellisiä hampaita, ihoa, huulia, kulmakarvoja, vartaloa... (tästä hyvä esimerkki ylihiotut instakuvat) Muotilehdissä photoshop laulaa siihen tahtiin, etten pysy perässä. Mihinkään ei voi uskoa, mitä näkee. Täydellisyyden tavoittelu ei koske vain ulkonäköä vaan se koskee myös muuta elämäämme. Naistenlehdet jakavat ohjeita siitä, miten sinusta tulee täydellinen tyttöystävä, vaimo tai äiti. Täydellistä suorittamista työssä, harrastuksissa, koulussa jne. lista on loputon. Huonommalla itsetunnolla varustettua ihmistä varmasti hirvittää. Olen joskus sivunnut blogissani tuota ulkonäköön liittyvää itsetuntoa täällä

Minulla ei ole ollut itsetuntoon liittyviä ongelmia koskaan, ei edes silloin, kun olen ollut masentuneimmillani. Peilistä katsoo joka päivä kaunis ihminen, ihan siksi, että uskon niin. Jos aamulla naisellisesti kriiseilen, että jokin vaate ei näytä ylläni hyvältä (viimeksi viime viikolla), en ajattele koskaan sen johtuvan kropastani vaan ainoastaan vaatteesta joka ei sovi minulle. Moniko teistä ajattelee tuossa tilanteessa kroppaansa vaatteen sijaan? Minulla ei käy edes pienessä mielessä, että vika olisi vartalossani, sillä tykkään siitä. Hyvä minäkuvani juontaa juurensa lapsuudesta niin kuin kaikilla hyvän itsetunnon omaavilla ihmisillä. Silloin minut saatiin kehumalla uskomaan ja ymmärtämään, että olen kaunis ja kelpaan juuri tällaisena. Jos et ole saanut tuota ajatusta päähäsi tarpeeksi tiukasti jo lapsena, sitä on huomattavasti vaikeampi saada uskoteltua itselleen myöhemmin, se on mahdollista, mutta huomattavasti vaikeampaa. Pitää vain saada itsensä uskomaan, että olen paras juuri tällaisena, vaikka sitten kertomalla se itselleen joka päivä.

Kieltämättä kerran tunsin oloni hieman kiusaantuneeksi. Olin seurueessa, jossa mukana oli plastiikkakirurgi, mietin päässäni joka kerran, kun hän katsoi minua ja kasvojani sekä vartaloani mielestäni tarkkaavaisesti, että näinköhän hän ammattinsa puolesta tutkailee, mitä minussa voisi muuttaa hänen mielestään paremmaksi. Henkilö oli kuitenkin hienotunteinen, eikä tuollaisia ehdotuksia tullut, kun en itse neuvoja häneltä kysellyt. Olisi minulla ollut hänelle vastauskin valmiina. "Kiitos, mutta pidän itsestäni tällaisena kuin olen."

Tästä päästäänkin tuohon hienotunteisuuteen. Koska monilla ihmisillä itsetunto ei ole sellainen kuin vaikkapa minulla, sitä ei vaan voi mennä varsinkaan melkein tuntemattomille ihmiselle ehdottamaan, että tehtäisiinkö vaikkapa sinun hampaistasi nätimmät, mahastasi pienempi, rinnoistasi terhakammat tai hiuksistasi hienommat, jos ihminen ei itse kysy näihin mahdollisesti kokemiinsa ongelmiin neuvoja. Se on sitten eri asia, silloin hän haluaa muuttaa itse itseään. Itse en ehdottele tällaisia asioita edes ystävilleni, jos he eivät minulta kysy. Saatika sitten blogeissa ihmisten kommenttilaatikoissa, niin kuin monella nykyään tuntuu olevan tapana. Koskaan ei voi tietää, kenen itsetuntoa kolhaisee.


Mutta miksi meidän pitää olla täydellisiä? Miksi meiltä odotetaan sellaista? Minä näen tämän sairaana ajatusmallina länsimaissa, joka on muodostunut vuosien saatossa. Rakastan itsessäni juuri niitä epätäydellisyyksiä, koska ne tekevät minusta sen kuka olen. Myös muissa ihmisissä ihailen aina niitä asioita eniten, mitkä poikkeavat mahdollisesta kauneusnormista tai monen ihannoimmasta käyttäytymismallista. Juuri ne erilaisuudet tekevät ihmisestä kiinnostavan ja persoonallisen. Persoonallisuus on asia, jota ilman tämä maailma oli todella tylsä paikka. 

Ammattilaiset käskevät tekemään kulmakarvoista ennemmin siskokset kuin identtisetkaksoset, tähän on syynsä. Pienine erilaisuuksineen niistä tulee yhdessä täydelliset. Oletteko ikinä ajatelleet luontoa? Siinäkin kaikki epätäydellinen yhdessä on täydellisintä kauneutta, mitä voi kuvitella. Jos luonto olisi täydellinen, olisiko se enää yhtä kaunis? Miksi etsiä täydellistä ruusua, kun voi ihailla epätäydellistä kaikkine kiinnostavine yksityiskohtineen?

Kun ihmisellä on terve itsetunto, hän ei kaipaa täydellisyyttä. Silloin pystyy taistelemaan nykymaailman täydellisyyden tavoittelun naurettavuutta vastaan. Kun taas muihin ihan pienellä huomautuksella vaikkapa ulkonäöstä, saadaan iskostettua epäilyksen siemen siitä, ettei hän olekaan hyvä tai kelpaava. Tuodaan heille samalla huonoa oloa ja epävarmuutta. Toisilla tämä voi johtaa äärimmäisyyksien tavoitteluun oman ulkomuotonsa suhteen ja johtaa vaikka mihin ongelmiin. Joku sai heidät uskomaan, etteivät kelpaakaan sellaisena, vaikka he kelpaavat, koska he ovat täydellisen epätäydellisiä.


Oletko koskaan ajatellut, että epätäydellinen onkin täydellistä?



37 kommenttia:

  1. Mun mottoni oli teininä että "epätäydellisyys on täydellistä", jota jotkut eivät tuntuneet silloin ymmärtävän mutta mun mielestä se asia vain menee niin. Jos me kaikki olisimme täydellisiä ja samaan muottiin valettuja, niin varmaan maailma olisi melko yksitoikkoista ja persoonatonta kun moniulotteisuus katoaisi.

    Ja vaikka me kaikki olisimmekin yhtäkkiä niitä täydellisiä huoliteltuja ihmisiä, joilla on valkoinen hammasrivi ja täydellinen perhe-elämä ja hyvä duuni median hehkuttamalla tavalla, niin veikkaisin että kyllä joukosta löytyisi ainakin se yksi "musta lammas", joka tekisi asiat juuri toisin.

    Ja niin, minä olen myös se huono itsetunnon omaava ihminen, joka tuntee usein huonoa oloa ulkonäöstään etenkin silloin kun siitä huomautetaan vaikka ihan vain puolivitsillä. :D Taidan siis itsekin lopulta kuulua niihin täydellisyyden tavoittelijoihin, vaikka tiedän ettei siinäkään saisi mennä liian pitkälle ja hyväksyä tietyt asiat sellaisina kuin ne vain ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on ollut käsittämättömän hyvä motto! Tekisi varmasti hyvää kaikille teineille. Oikeastaan tuossa kommentissasi juuri näkee sen, miten paineet ulkopuolelta ovat niin valtavat, että juuri ulkonäön suhteen kuulut ainakin vähän täydellisyyden tavoittelijoihin, vaikka itseasiassa, et kuitenkaan lopulta usko siihen. Ja miksei vähän voisikin tavoitella, mutta varovainen pitää olla.

      Kiitos ajatuksia herättävästä kommentistasi! :)

      Poista
  2. Todella hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Olen itse aika useinkin elämäni varrella pohtinut sitä, minkälainen ihminen olisin, jos lapsuus olisi mennyt hieman erilailla. Olenkin siitä kirjoittanut blogissani, että lapsena kärsin kiusaamisesta ja ulkonäöstä sai aika monenlaista negatiivista huomauttelua ja nälvimistä. Se tietysti johti automaattisesti huonoon itsetuntoon, mistä kärsin osittain vielä tänäkin päivänä.

    Ylihiotut instakuvat oli hyvä huomio. Olen useinkin instaa selatessa tympiintynyt niihin supertäydellisiin ja virheettömiin kuviin. Siitähän oli muistaakseni joskus myös tehty joku tutkimus, että instagram saattaa masentaa ihmisiä. Käyttäjät vertailevat itseänsä helposti ruudulla vilahteliviin ihmisiin, jotka on filtteröity ja shopattu virheettömiksi.

    Huonon itsetunnon omaavat ihmiset ovat myös kosmetiikkateollisuudelle mahtava markkinarako. Esimerkkinä vaikka ryppyvoiteet. Ehkä se uusi ryppyvoide silottaa naaman ja tekee susta paremman ja täydellisemmän? Ryppyjähän ei saisi olla yhtään yleisen käsityksen mukaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan selvä, että tuollaiset asiat lapsuudessa vaikuttavat myös nykyisyyteen. Instan varsinkin meikkikuvat ovat usein todella käsiteltyjä, eihän niissä enää ole edes ihohuokosia näkyvissä vaan ihon pitää näyttää maalatulta tasaiselta alueelta. Olisikin hauska lukea tuo tutkimus, en kyllä ihmettele, jos masentaa, varsinkin niitä heikomman itsetunnon omaavia, jotka ajattelevat, että oikeassa elämässäkin pitäisi näyttää siltä.

      Ryppyvoiteet on tosi hyvä esimerkki, faktahan on se, että yksikään voide ei ryppyjä poista, toisten koostumus silottaa, mutta se efekti poistuu, kun pesee kasvot. Sen sijaan kosteuttavat, joten rypyt näyttävät pienemmiltä. Katselin juuri yksi päivä edesmenneen mummoni kuvaa, jossa hän melkein 90-vuotiaana kaikkine ryppyineen oli äärimmäisen kaunis. Ainakin itse ajattelen niin, että omat silmänurkkien naururypyt kertovat siitä, että on mulla ainakin joskus ollut hauskaa. :)

      Poista
  3. Niina/ Oh so many reasons18. lokakuuta 2016 klo 10.19

    Instagram-kuvia selaillessa tuo täydellisyyden ja samaan muottiin pyrkiminen kosrostuu, mutta sitten mallimaailmassa taas on kiva, että persoonallisia piirteitä ihannoidaan. Olen aina rakastanut esim. rakoa etuhampaiden välissä, vaikka se perinteisten kauneusnormien puitteissa onkin vissiin "epätäydellistä"

    Mitä tulee omaan nassuun, niin olen monesti miettinyt, että huomauttaako joku minua joskus siitä, että toinen kulmakarvani on paljon "ryhdikkäämpi" ja nousee enemmän kuin toinen, mutta mielenkiintoa ei vain ole viilata niistä täydellisen symmetrisiä :)

    Tässä kommentissa ei ollut varsinaisesti mitään pointtia, mutta herätti tuollaisia ajatuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallimaailmassa just persoonallisten piirteiden ihailu on hyvä asia, mutta sitten taas mainoskuviin siloitellaan kasvot melkein tunnistamattomiksi ja se laihuuden ihannointi menee siellä aivan sairaaksi.

      Älä todellakaan koske sun kulmakarvoihin, jos ne olis ihan samanlaiset, luulen, että sitten niitä tuijotettaisiinkin, koska ne ei enää ikäänkuin istuisi sinun kasvoihisi. :D

      Poista
  4. Ajattelen usein ns. täydellistä ihmistä esittävistä tyypeistä, että joko ne valehtelee, tai sitten ne on vähän yksinkertaisia. :-D Jälkimmäinen siksi, ettei täydellistä ole olemassakaan. Ja ehdottoman hyvä niin, sillä poikkeamat ovat aina huomattavasti mielenkiintoisempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. :D Enpä olekaan ajatellut asiaa noin, mutta nyt kun sanoit...

      Poista
  5. Itse olen aivan täysin samaa mieltä sinun kanssasi; epätäydellisyys on se mikä meistä jokaisesta tekee uniikin itsemme <3

    VastaaPoista
  6. Niin hyvä postaus ja erityisesti yksi lause oikein avasi mieltä, eli ajattelnko kropassa vai vaatteessa olevan vikaa, no kropassa! Olen aina nähnyt itsessäni juurikin ne epäkohdat ja kuvittelen, että muutkin näkevät vain ne. Olen huolissani tyttärien puolesta, koska selvästi some ja vääristyneet kauneusihanteet, jotka tulevat joka tuutista vaikuttavat lapsiin. Omass nuoruudessa tuli kerran viikossa naistenlehti, siinäpä se.

    Hieno postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten tästä lähtien vaatekriisin iskiessä vika ei ole sussa, se on vaatteessa! <3 Kukaan ei näe niitä epäkohtia kuin sinä itse. Meidän nuoruus meni tosiaan kerran viikossa naistenlehtiä lukiessa, joissa kuvat eivät olleet kuitenkaan siihen malliin edes käsiteltyjä kuin nykyään. Jotain Anttilan kuvastoa selatessa tunsi itsensä normaaliksi. :D

      Kiitos. <3

      Poista
  7. Kauneinkaan ihminen ei ole täydellinen. Elizabeth Hurleyn kasvoja pidetään kuulemma lähes symmetrisinä, mutta hauskassa BBC:n dokumentissa takavuosina hänestä tehtiin kuva jossa kasvojen puolikas ja tämän puolikkaan peilikuva yhdistettiin. Hän ei ollutkaan enää niin kaunis täydellisen symmetrisenä, pienet epätäydellisyydet päinvastoin tekevät kauniiksi ja persoonalliseski.

    Etuhampaideni välissä on rako, itse en ole koskaan pitänyt sitä häiritsevänä saati rumana, mutta sukulaiseni, jolla oli samanlainen rako hampaiden välissä, otatti laminaatit peittääkseen sen. Näin me ihmiset näemme asioita eri lailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti tossa käy niin, että jos kasvojen molemmat puoliskot ovat identtiset, häviää se kiinnostavuus ja samalla sitten se kauneus.

      Niinhän me näemme, tuo on vielä pientä korjailua ja siitä vaan, jos siltä tuntuu, mutta ihanaa, että joku myös näkee senkin kauneuden. Madonnahan on tosi hyvä esimerkki tuosta etuhampaiden välissä olevasti raosta, korjautti sen kokonaan pois jossain vaiheessa hetkellisesti, mutta ilmeisesti palaute oli sellaista, että ei näyttänyt enää itseltään, nykyään se rako on, mutta ehkä hieman siloiteltuna. Ainakin verrattanu alkuvuosiin.

      Poista
  8. Tosi hyvä teksti, Jonna! <3

    Ollaan tästä joskus puhuttukin, että mä toivoisin, että mulla olisi yhtä hyvä itsetunto kuin sulla. Mutta totta puhut, lapsuus määrää aika pitkälti sen, tuleeko ihmisestä epävarma oman ulkonäkönsä suhteen vai ei. Toki aikuisiällä sitä käsitystä on mahdollista muuttaa ja moni pyrkiikin sitä muuttamaan, mutta helppo tie se ei ole. Mä alan vasta nyt kolmenkympin kynnyksellä olemaan siinä pisteessä, että pystyn hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Seuraava etappi onkin sitten oppia pitämään itsestään, rakastamaan itseään OIKEASTI eikä vain kiinnittämään huomioita niihin puoliin, mistä ei pidä. Totuushan on, että jokaikinen pikku yksityiskohta kuuluu kokonaisuuteen, joka tekee sinusta sen kuin olet. Toista samanlaista ei ole. Ja täydellisyyden tavoittelu alkaa käydä jo aika tylsäksi...

    Ja joo, olen huomannut saman katsellessani instakuvia! Ihmiset näyttää aivan erilaiselta luonnossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia. <3

      Niinhän se määrää, vanhampana tuota ajatusmallia on sitten todella paljon vaikeampi muuttaa, se on pitkä tie. Mutta sen korjaaminen alkaa jo siitä, että itse tiedostaa sen niin kuin sinä olet tehnyt. :)

      No niin näyttää. Se on aina yhtä jännä, kun on saattanut ihmisestä luodan instakuvien perusteella jonkinlaisen kuvan ja hämmentyä erilaisuudesta, kun näkee ihmisen livenä.

      Poista
  9. Blogimaailmassa täydellisyyden tavoittelu korostuu. Kukapa ei haluaisi katsella (ja näin bloggajana ottaa) kauniita kuvia. Lifestyle-bloggaajien kuvat ovat kuin suoraan muotilehdistä, joten jos koti ja vaatteet ovat viimeisen päälle, niin kai sitten kasvojen ja kropankin pitää olla. Tai näin ainakin helposti vaaditaan lukijoiden äänellä. Itsellä tulee liian silotelluista kuvista epätodellinen fiilis, enkä saa niihin samaa tarttumapintaa kuin niistä kuvista, joissa uskalletaan olla epätäydellisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se korostuu, varmaan luo monille paineita. Itse olen sitä mieltä, että vanhemmat bloggaajat uskaltavat nuoria enemmän heittäytyä ja olla vähemmän siloteltuja itseään, mutta mitä nuorempiin parikymppisiin mennään, sitä silotellummaksi fiilis menee.

      Poista
  10. Hyvä kirjoitus ja olisi myös juuri teineille sopiva luettavaksi! Omilla tyttärillä ei onneksi tunnu olevan paineita vaatteiden suhteen, koska haukkuvat yleensä ne ei-sopivat-vaatteet, ei itseään,hih! Itse olen saanut kuulla paljon negatiivista ulkonäöstäni nuorena ja aikusenakin, joka kirpaisi, mutta yritin olla välittämättä. Jenkkivuotena sain kuulla varmasti eniten kohteliaisuuksia, sillä ihmiset siellä kehuvat toisiaan vapautuneesti ja noh, ainahan ne eivät tietysti pidä edes paikkaansa, mutta siellä kasvoi itseluottamukseni ja rohkaistuin ja sain itsetuntoni kohdalleen.
    Ehkä tuo nuoruuden ihannointi menee vähän nykyisin yli, kun kaikkialla siitä toitotetaan, mutta vanhentua kauniisti olisi minusta se tärkeämpi juttu. Terveenä ja iloisena niine ryppyineen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Heh, no just oikea asenne! Ei varmaan pidä paikkaansa kaikki kehut, mutta itsetunto on sillä kansakunnalla varmasti tuon ansiosta enemmän kohdillaan kuin meillä. Joidenka mielestä toisen kehuminen on jotenkin hankalaa.

      Poista
  11. Tosi hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Olen luonteeltani täydellisyyden tavoittelija, mutta en ulkonäköasioissa. Ennemminkin ajattelen juuri kuten sanoit, että epätäydellinen on täydellistä. Ja tuo oli hyvä, että vaate on väärän kokoinen!! Näin alankin ajattelemaan jatkossa :)
    Mukavaa tiistaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Itse asiassa mä en ajattele edes vaatteesta, että se on väärän kokoinen vaan ettei se vaan sovi mun kropalle. :) Ei ole sopimattomia ihmisiä on vaan sopimattomia vaatteita. <3

      Mukavaa tiistaita sinnekin!

      Poista
    2. Todella hyvä kirjoitus ja täyttä asiaa:)
      Itse olen tyytyväinen ulkonäkööni ja persoonaani. Yli 50 vuotta meni, että siihen pääsin, mutta nyt on hyvä olla. Turhan monta vuosikymmentä meni hukkaan alemmuudentunnossa ja muissa ongelmissa, mutta nyt on uusi elämä ja uusi suunta.

      Poista
    3. Kiitos Sari. Mutta hei vaikka meni 50 vuotta, niin parempi, että nyt on valmis. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. <3

      Poista
  12. Olen ollut lähes aina tosi kriittinen omaa ulkonäköäni kohtaan, koska olen ollut usein se "ruma ankanpoikanen", joka on ignoorattu kokonaan, kun kaverit ovat olleet ihailun kohteena. Olen silti oppinut olemaan vähän armollisempi itselleni ainakin kaulasta alaspäin :D Mutta se on kyllä totta, että epätäydellisyys on mielenkiintoisempaa kuin täydellisyys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tää on just noita voi kamala sentään asioita, koska mun silmiin olet aina ollut ihan huikean kaunis ja mielenkiintoinen ihminen! En vaan käsitä. Miksi pitää edes olla rumia ankanpoikasia?

      Poista
    2. Voi miten ihanasti sanottu <3

      Poista
  13. Mieletön kirjouitus <3 Mä niin allekirjoitan tuon "epätäydellisyys on täydellisempää, kuin itse täydellisyys". Ja en enää jaksa kriiseillä oman itseni suhteen :D Paino on ehkä sellainen, varsinkin kun n. kolme vuotta sitten lihoin vuodessa n. 20 kiloa, siinä oli alkuun vähän sulattelemista :D Mutta nyt en jaksa kriiseillä, paino tippuu jos on tippuakseen, en jaksa enää sitä murehtia. Olen noin muuten kokenut bloggaamisen itsetuntoa eheyttävänä kokemuksena, vaikka mulla olikin kotona onnellinen lapsuus, koulumaailma oli välillä aika julmaa ja on jättänyt jälkiä, joiden kipeyttä en enää oikeastaan muistanut kunnolla-nyt tuli kutsu luokkakokoukseen ja se jotenkin sai vähän haavoja auki. Siis sillä tavalla, että aloin muistaa niitä kurjia juttuja, jotka olin jo vähän unohtanut. Mutta toisaalta, enää ne eivät sinällään satuta, eivätkä horjuta itsetuntoani. Joka on aivan varmasti parantunut täysi-ikäistymisen jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Hmm. luokkakokouskutsu herättäisi varmaan mussakin vähän samanlaisia fiiliksiä, sillä kotona oli tosiaan ihan onnellista, niitä tiettyjä asioista lukuunottamatta ja ala-aste meni kivasti, mutta yläaste ei ollut sitten helppo. Joten kokisin varmaan samoja fiiliksiä kuin sinäkin. Oletko muuten menossa? Sitä ei tiedä vaikka olisi jollakin tavalla eheyttävä kokemus.

      Poista
    2. En ole menossa :) Mä jotenkin koen, että se olisi varmaan aika kiusallinen tilaisuus..koska osaa ihmisistä voi kaduttaa ja nolottaa aiemmat tapahtumat, juuri puhuttiin mun ystävän kanssa, että tilaisuus olisi varmaan vaivaannuttava :D Toisaalta, voihan olla etteivät hekään olisi tulossa, juuri ko. syystä? Ystäväni joutui kärsimään enemmän, koska ala-asteklikit seurasivat yläasteellekin. Tultiin siihen tulokseen, että ylipäänsä yläasteaikojen luokkakokoukset on vähän tuhoon tuomittuja, kun se on aikaa jolloin nuoret kriiseilevät mahdollisesti eniten eivätkä ajattele mahdollisia tekemisiään ja sanomisiaan niin kuin aikuiset :D

      Poista
    3. Tossa on just kaksi vaihtoehtoa ei mene, koska voisi olla kiusallista tai menee ja siitä voi tulla joko äärimmäisen kiusallinen tai sitten jopa positiivinen juttu, voi käydä kuinka vain. :D Olet kyllä oikeassa, että nuo yläaste aikojen luokkakokoukset on tosiaan hieman tuhoontuomittuja, just teini-iän vuoksi.

      Poista
  14. Minullekin kolahti eniten tuo ajattelumalli vaatekriisin iskiessä. En yleensä ajattele varsinaisesti vartalostani pahaa, vaan soimaan lähinnä itseäni jos olen kohdellut sitä huonosti vaikkapa syömällä liikaa sokeria tms... Mitä tuohon täydellisyyteen tulee, niin minunkin mielestäni juuri ne pienet "virheet" tekevät kaikesta mielenkiintoisempaa kuin ylisiloiteltu feikkimaailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle se on aina ollut jotenkin selvää, kun vaatekriisi iskee, sitten olen tosi paljon kiinnittänyt huomiota siihen, jos jotkut muut sovittavat niitä vaatteita, niin vika tuntuu aina olevan heidän kropassaan ei huonosti istuvassa vaatteessa. Täälläkin tiettyyn aikaan kuukaudesta maha pömpöttää, mutta itseäni lähinnä huvittaa, kun saa vääntää farkun nappia väkisin kiinni. :D Mutta ymmärrän kyllä tuon soimauksen, jos se on itseaiheutettua, eikä sellaista halua.

      Poista
  15. Aivan ihana kirjoitus! Ja olen niin samoilla linjoilla kanssasi. Itsekin kun haluan nähdä peilistä ihan sen oman senhetkisen (tällä hetkellä 51-vuotiaan) itseni, enkä miettiä, että onpas taas tullut lisää ryppyjä ja voi että tätä tukkaa, kun on niin ohut ja mitä kaikkea. Jos näky ei aina niin hehkeä olekaan, niin hymy pelastaa aina. Näyttää heti paremmalta :).

    Mutta itsestäänselvyys tämä ei minulle aina ole ollut. Lapsuus oli sen verran turvaton ja aika surullinenkin, ja koulussa kiusattiin justiin vaikkapa serkkujen vanhojen vaatteiden takia, joten silloin ei kyllä itsetunto kasvanut, vaan päinvastoin. Mutta nykyinen mieheni, jonka kanssa ollaan oltu naimisissa kohta neljännesvuosisata ja yhdessä vielä enemmän, sai minut uskomaan, että olen kaunis. Hänen silmissään siis. Ja välillä omissanikin. Mutta enimmäkseen sellainen "riittävän hyvä" oma itseni :).

    En ole ennen blogissasi käynyt, mutta onneksi löysin. Oli heti niin ihana teksti.

    Olen jotenkin niin kyllästynyt kaikenlaisiin yleistyksiin siitä, että heti kun ihmisestä tulee keski-ikäinen, iskee myös väkisin kaikenlaiset ylipaino- ja ulkonäkö- ja mitkä lie ongelmat. Itse en halua siihen mennä mukaan, että asioita vaan muka tässä iässä tapahtuu ilman, että niihin voi itse vaikuttaa. Liikun ja syön itselleni sopivaa ravintoa ja iloitsen jokaisesta päivästä, koska elämä ei ole itsestäänselvyys.

    Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka palautteestasi ja kommentistasi! Kiva, että löysit tänne.

      Ihanaa, että löysit tuollaisen miehen, joka sai sinut uskomaan omaan kauneuteesi. <3 Miehillä voi olla melkoisen terapeuttinen vaikutus, ainakin niillä oikeilla.

      Juurikin tuo yleistäminen on hirveää, pitäisi sopia tiettyyn muottiin, ollakseen jotenkin mukamas hyväksyttävämpi tässä yhteiskunnassa, se on pöyristyttävää.

      Toivottavasti tulet lukemaan juttajani toistekin! <3

      Poista
  16. Täydellinen ulkonäkö tai täydellinen osaaminen työssä, mitä se on ja kuka on sen määritellyt, en itse ole tavannut yhtään ainoaa rouva tai herra Täydellistä? Tuon mistä kirjoitit, kun katsoo peiliin ja jokin vaate ei istu omalle vartalolle on hiukan kaksipiippuinen juttu.

    Jos vaate on sopimaton, voi myös ajatella, että juuri minun vartalo on siihen sopimaton ja saattaa näyttää toisen päällä ihastuttavalta, joten silloin "tavallaan" oma vartalo on väistämättä se mittari kunkin vaatteen täydelliseen sopivuuteen, tai miksi se epäsopiva vaate päätyi juuri minun käteeni sieltä kaupan hyllyltä.

    Nykyisin täydellisen ihmisen vartalo määritellään termillä, jota ennen kutsuttiin nälkiintyneeksi, heh.
    Hannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti Hannele. Mutta itse en ajattele edes sitä, että kroppani olisi sille sopimaton, ajattelen vaan, että se vaate ei vain sovi minulle. Itselle ne epäsopivat vaatteet päätyy nettiostosten seurauksena, koska en ikinä osta vaatteitani kaupasta, se on saattanut kotona sovittaessa näyttää kivalta, mutta sitten jonain päivänä se ei vaan ole kiva, en silti soimaa asiasta vartaloani. :)

      Ihmisvartalon ihanne on tosiaan muuttunut hyvinkin radikaalisti kautta vuosi tuhansien ja tulee varmaan muuttumaan. Ehkä juuri se, että lehdet ja media luo sen jonkin ihanteen, niin siitä tulee sitten paineita ihmisillä pyrkiä siihen ja on vaikeampi arvostaa sitä omaa vartaloa.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown