23.11.2016

Hirveä ihminen


Olen hirveä ihminen, näin ajattelin itsestäni melkein vuosikymmenen. Kaikki alkoi sairastumisestani kesällä 2006. 

Aluksi olin hirveä ihminen, koska en sairauteni vuoksi pystynyt menemään töihin ja hoitamaan normaaleja asioitani. Sen jälkeen hirveä ihminen, koska avioliittoni päättyi eroon. Eron aiheutti tietenkin se, että olin hirveä ihminen. Tämän jälkeen olin hirveä ihminen, koska en pystynyt enää samaan kuin ennen sairastumistani. Sitten olinkin jo hirveä ihminen siksi, etten parantanut niin nopeasti kuin olin ajatellut, vain hirveä ihminen pitkittää tilannettaan. Lopuksi olin se hirveä ihminen joka vihdoin melkein vuosikymmenen jälkeen uskalsi sanoa lääkäreille vastaan ja vaatia lääkärin vaihtoa. Hirveän ihmisen kierre elämässäni on ollut pitkä. Edelleen teen päivittäin töitä sen eteen, etten keksisi uutta syytä siihen, miksi olen hirveä ihminen. 

Totuushan on kuitenkin se, että en minä niin hirveä ole, mitä annan itseni ymmärtää. Tämän ymmärtämiseen aviomiehestäni on ollut suuri apu. Se miksi koen itseni niin hirveänä, johtuu täysin omasta vaativuudestani itseäni kohtaan. Olen toisinaan armoton itselleni, muita kohtaan sen sijaan olen aina ollut armollinen.

Mietin usein miten vaikeaa se toisia ihmisiä kohtaan tuntemani armollisuus on siirtää itseäni kohtaan. Se on jatkuva prosessi, myöntää, että nyt oli ihan ok tehdä tai sanoa näin, ilman, että olisin hirveä ihminen. 

Kun ajattelee itseään hirveänä, on vaikeaa nähdä niitä positiivisia puolia omassa itsessään, ne jäävät helposti varjoon tai niitä tulee vähäteltyä, koska miten hirveässä ihmisessä voisi olla mitään positiivista ja vaikka olisikin, onko hirveällä ihmisellä sellaiseen oikeutta.

Olen miettinyt mistä tämä hirveän ihmisen kierre on alkanut ja juuret johtavat lapsuuteeni. Luultavasti kaikki alkoi jo siitä isäni hylkäämisestä, ajattelin sen olevan lapsena minun syytäni, koska olin niin hirveä ihminen. Tämä jatkui koulussa, kun minut jätettiin syrjään, joka tietenkin johtui siitä, että olen niin hirveä ihminen. Koska koin itseni niin hirveäksi, minusta tuli erittäin miellyttämisen haluinen läheisiäni kohtaan. Tätä miellyttämisen halua onkin jatkunut sitten läpi elämän. Ei ole kovin helppoa olla mieliksi kaikille, se on raskas taakka kannettavaksi. Onneksi miellyttämisen halusta olen viime vuosina pystynyt luopumaan, en tee enää asioita miellyyttäkseni muita vaan itseäni. Hirveä ihminen kummittelee silti edelleen olkapäälläni.

Aika paljon hirveyttä niin elämässäni kuin tässä ajatuksien täyttämässä postauksessakin. Ehkä olisi aika päästää irti?

Ajatteletteko ikinä itseänne hirveäksi ihmiseksi?

41 kommenttia:

  1. Todella hyvä postaus. <3 Vastaus kysymykseesi: kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna. Ajattelen niin, että jossain tilanteissa voi ollakin hyvä ajatella, koska se tuo perspektiiviä omaan käytökseen, mutta se ei saisi jäädä päällä taakkana. :)

      Poista
  2. Voi Jonna, sä et todellakaan ole hirveä ihminen! Mutta mä ymmärrän, mitä sä tarkoitat. Mäkin oon miellyttämisen haluinen, mutta oon yrittänyt nyt opetella itsekkyyttäkin. Ja aina välillä tulee sitten fiilis, olenko kamala ja itsekäs?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs se, sitten sitä pohtii, että olinko liian itsekäs, raja on häilyvä.

      Poista
  3. Niina/Oh so many reasons23. marraskuuta 2016 klo 8.44

    Mä olen myös miellyttämisen haluinen, mutta yhtäkkiä viime vuosina siihen on tullut stoppi, ehkä ikä on tehnyt sen ja olen tullut enemmän itsekkäämmäksi? Mutta siis WAUUU mikä kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekäs saakin olla tiettyyn pisteesen asti, on ollut muuten todella vapauttavaa itselle sanoa sitä eitä useammin ilman omantunnon tuskia.

      Kiitos!

      Poista
  4. Voi, että ja jotenkin niin monella tapaa tuttua. Sanoin viikko sitten miehelle, että syysllisyys painaa, mies kysyi no miksi, sanoin etten edes tiedä. Nauroi hyväntahtoisesti, rakas olet vähän hullu. No se on meidän huumoria, mutta syyllisyys ja kuvailemasi hirveys erityisesti vaanii pimeinä aikoina. Mitä enemmän sua tunnen, sitä enemmän tiedän, että olet puhtaasti ihana ihminen ja vielä himputin fiksu. Hirveys ym. on ajattelevan ihmisen tauteja. <3 Muiskuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu tuo, että hirveys on ajattelevan ihmisen tauti. Aika osuva. Tuskinpa ne oikeasti hirveät tollaista edes ajattelevat. :)

      Ihanaa päivää Tiia! <3

      Poista
  5. Olipas tosi hyvä postaus.
    Se mitä mä sua tunnen ,niin et ole todellakaan hirveä ihminen, päinvastoin.
    Kysymykseesi vastaan kyllä, monesti mietin kuinka hirveä ihminen olen milloin minkäkin takia.
    Kovasti joutuu tehä töitä sen eteen, ettei niin ajattele.
    Tsemppiä sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on vaan inhimillistä miettiä ja normaalia, mutta itsellä se jäi päälle, kun pitäisi vaan unohtaa ja siirtyä eteenpäin. Todellakin kovaa työtä tarvitaan sen eteen, ettei niin ajattele.

      Kiitos ja sinne myös!

      Poista
  6. Mä voisin vaihtaa sanan hirveä huonoksi omalla kohdallani.

    VastaaPoista
  7. Mä olen tuntenut sinut kauan ja sinä yht äkkiä muutuit.
    Mä itse koin sen siten, että sinä aloit päästä pois miellyttämisen vankilasta ja aloit etsimään itseäsi.
    Ikinä et ole ollut hirveä, pikemminkin epävarma.
    Sulla on aina ollut hyvä sydän ja olet liikaa miettinyt muita ja jossakin vaiheessa sille on tehtävä loppu, ettei oma pää hajoa.
    Sä et olisi nyt tämä tasapainoisempi yksilö, jos et olisi käynyt läpi sitä prosessia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi epävarmuus kuvaan kyllä varsinkin nuoruusvuosiani hyvin. Vaikka välillä on tuntunut, että kaikella ei ole ollut tarkoitusta, mutta ehkä sillä kuitenkin on, sillä tällä hetkellähän elän tietyllä tapaa parasta aikaani aikuisuudessani. :)

      Poista
    2. Ja sen huomaa. Sä kukoistat.

      Poista
    3. Hyvä jos huomaa, kaikki ei ole ollut sitten turhaa.

      <3

      Poista
  8. Vastaus on kyllä. Toisinaan pitää vakuutella itselleen, etten ole huono/hirveä ihminen. Vuodesta toiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tää on aika yleistä, kierteestä on vaikea päästä eroon. :D

      Poista
  9. Toisinaan tunnen. Olen helposti syyllistyvä ja osaan samaistua moneen kohtaan tässä tekstissä (sairastumiset, perheasiat ja ainainen syrjään jääminen). On hyvin vaikea tuntea olevansa hyväksytty ja rakastettu jos lähipiiristä tulee palautetta sitä vastaan tai on liian surunsa sokea huomaamaan se positiviinen palaute. Rakkaus on hyvä lääke näihin suruihin ainakin itselläni, oma puoliso on niin ihana ettei voisi kuvittelemani hirveää ihmistä rakastaa. Halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaus todellakin on hyvä lääke, olen myös saanut omalta puolisolta ihan uutta näkökulmaa tähän asiaan! <3 Halit takas!

      Poista
  10. Tosi hyvä postaus:)
    Minäkin olen ihan hirveä ihminen, koska olen epäonnistunut monessa asiassa (joidenkin mielestä totaalisesti), varsinkin ihmissuhteissa. Nyt olen onneksi päässyt kuta kuinkin irti syyllisyydestä ja alemmuudentunteesta, mutta aina välillä sellaisetkin tuntemukset iskevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Varmasti monella on ollut noita riittämättömyyden tunteita, jotka kääntyvät nopeasti niin, että kokee itsensä hirveäksi. Itsekin tosiaan eteenpäin menty, koska enää koko aikaa ajattele olevani hirveä, mutta kierre on ollut olemassa.

      Poista
  11. Toisinaan kyllä olen hirveä / huono ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti me kaikki, kunhan ei jää siihen kiinni niin kuin minä. :)

      Poista
  12. Nämä sinun tekstit ovat aina niin hyvin ja ajatuksella kirjoitettuja. :) Ja kyllä, voin samaistua osaan ajatuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut aikaa aika paljon ajatella vuosien aikana omaa elämää ja sen myötä tulleita käytösmalleja, itsetuntemus alkaa olla kohdillaan, mikä ei tee pahaa kellekään. :)

      Poista
  13. Kyllä ajattelen, ja nuorempana varsinkinkin. Ehkä minullakin mies on auttanut pääsemään pahimmista hirveyden tunteista eroon. Liian vaativa itseäni kohtaan olen minäkin. Päivittäin painin sen asian kanssa. Jaksamista! Pitää vaan yrittää muistaa, että oikeasti ollaan ihania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät miehet on kyllä parhaita tämä asian suhteen! :)

      Sepäs se, kun yleensä noin ajattelevat ihmiset ovat juurikin empaattisia ja ystävällisiä, eivät hirveitä.

      Poista
  14. Varmasti on ihan ok ajatella joskus niin. Ja jonkun asian ajatteluhan ei tarkoita että asia oikeasti olisi niin. Itse huomaan noiden "olen paska, musta ei ole mihinkään ja en ansaitse mitään hyvää" -ajatusten liittyvän ihan selkeästi sairastettuun masennukseeni, tuleehan tuollaisia ajatuksia vieläkin, mutta jotenkin "terveemmällä tavalla". Tuolloin sitä ajatteli itsestä vaan lähtökohtaisesti huonoa ja koki kaiken paskan olevan omaa syytä. Vaikka jälkikäteen se tuntuukin ihan sairaalta ajattelumallilta, eivätkä asiat oikeesti tietenkään olleet niin.

    Seuraan nyt vierestä läheiseni rimpuilua yhtä syvissä vesissä ja tuntuu ihan sairaan turhauttavalta kun näät toisen piehtaroivan noissa tunteissa, mutta miten voit toiselle saada kalloon sen, että vaikka susta tuntuu nyt tältä, se ei ole totuus. Masentuneen mieli vaan ei toimi oikein järkevästi. Ja vaikka itse on ollut kuopan pohjalla, sitä on ihan kädetön toisen auttamisen suhteen. Todella surullista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan noin ajattelu on ihan normaalia, pitää varoa ettei siitä synny kierre, mikä itselle tuli ja varmasti liittyy yhteen masennuksen kanssa, siitä ei ole epäilystäkään.

      Tsemppiä sinulle (olen seurannut sun viime hetken kuulumisia) ja myös läheisellesi. <3

      Poista
    2. Kiitos ihana <3
      Blogissa nyt vähän valotusta vallitsevaan tilanteeseen :/

      Poista
  15. Mun kohdalla sana on läskipaska. Oon ajatellu olevani läskipaska koko ikäni. Se tuntuu ihan riipivän surulliselta. Koska enhän mää ole sellainen, en oo ollu koskaan. Tsemppiä meille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toi on oikeasti ihan hirveä sana millaiseksi itseäsi ajattelet. :( Et todellakaan ole! Minäkin tulin surilliseksi, hirveä on pientä verrattuna tuohon.

      Tsemppiä! <3

      Poista
  16. Olen vasta viime vuosina oppinut ajattelemaan, etten ole kauhea ihminen, vaikka laittaisin itseni perheen/työn/ystävien/sukulaisten/younameit vaatimusten edelle. Terve itsekkyys päinvastoin suojelee minua, vaikka kuinka haluaisin olla kiva ja miellyttävä läheinen kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä omien tarpeiden laittaminen edelle yli omien tarpeiden on oikeasti todella vapaannuttava juttu, siitä avautui uusi maailma, kun sen muutama vuosi sitten tajusin. Silti piehtaroin välillä, jos huomaan, että välttämättä toinen osapuoli ei ole tästä innoissaan. Lapsuus menikin miellyttäessä, minullahan ei ollut edes murrosikää, olin tosi kiltti, oli minulla silti kovakin oma tahto, jos jotain halusin, mutta noin pääsääntöisesti. :D

      Poista
  17. "Mietin usein miten vaikeaa se toisia ihmisiä kohtaan tuntemani armollisuus on siirtää itseäni kohtaan."
    Tämä. Osui ja upposi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sitä oikeasti ajattelemisen aihetta, en ole vielä löytänyt ihan täydellistä vastausta itselleni. :)

      Poista
  18. Höh, en ole kyllä koskaan saanut susta semmoista kuvaa, että olisit millään tapaa hirveä - päinvastoin <3

    VastaaPoista
  19. Ensiksi nauroin postauksellesi, ajattelin huumorinkukka edellä, mutta, sitten pysähdyin ja mietin uudelleen, joo, tuollainenhan minäkin olen, samanlainen HIRVEÄ ihminen, kuten aviomieheni sanoo. Hirveä siis muiden mielestä!

    Itse pidän itseäni sellaisena hirveän-mukavan, hirveän-empaattisen, hirveän-iloisen, hirveän-pikkutarkan ja hirveän-vähemmän positiivisena ihmisenä. En tiedä, itse kestän itseäni oikein hyvin, muilla on vaikeaa : )))

    Olet näin blogin välityksellä mielestäni hyvinkin Symppis!
    Hannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos päivän hymyistä Hannele, siinä sitä oli hirveyttä kerrakseen. :D Pitäisikin varmaan koittaa kääntää tämä oma hirveys niin, että olisinkin vain muiden en omasta mielestäni hirveä. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown