Lapsuuden pelot


Ihastuttava kaimani Nonnulasta haastoi minut kertomaan lapsuuden ajan peloistasi ja koin tämän haasteen niin mielenkiintoiseksi, että päätin tarttua heti siihen kiinni.

Itse olin varmaan aika outo lapsi, sillä minulla oli todella vähän mitään pelkoja. Kuulinkin usein olevani rohkea, koska en pelännyt asioita, mitä monet muut ikäiseni pelkäsivät, olin se, joka kurkisti aina ensin nurkan taa ja meni sytyttämään pimeään huoneeseen valot. Mutta oli minullakin pelkoni, erikoisinta näissä peloissa on se, että pelkään niitä samoja asioita vielä nyt aikuisenakin. Samat pelot ovat edelleen olemassa, enkä ole päässyt niistä eroon. Ne ovat jopa pahentunut rikkoontuneen mieleni kanssa vuosien saatossa.  Ovat menneet niin mieleni syvyyksiin, että aina kun näen painajaista, ne koskevat joitain peloistani. Jo lapsena näin noita samoja painajaisia, jotka sitten ruokkivat lisää pelkojani.


KÄÄRMEET

Oikeasti, voi kauhistus. En edes tiedä, mistä tämä pelko juontaa juurensa. Muistan kun minua jo alle kouluikäisenä kiikuttiin silloin suosiossa oleviin käärmenäyttelyihin, ihan vain, että näytettiin, että niissä ei ole mitään pelättävää. Luonnossa olen kohdannut käärmeen kahdesti. Molemmat kohtaamiset ovat päätyneet siihen, että juoksen kurkku suorana huutaen eri suuntaan. Käärmeet on jääneet varmaan ihmettelemään, että mikähän hullu tuossakin on liikenteessä. Viimeksi tajusin pahan pelkoni, kun selasin junassa istuessa Instagramia ja näytölleni lävähti käärmeen kuva, säikähdin kuvaa ja säpsähdin niin, että sain juuri pelastettua kännykkääni tippumasta junan lattialle. Käärme-painajaiseni toistuvat samanlaisena. Olen sängyssäni ja lattialla luikertelee joukko käärmeitä, enkä pysty lähtemään sängystäni pois. Herään usein painajaisesta hirveään ahdistukseen ja siihen, että kyyneleet valuvat silmistäni.

RUUMIIT

En ole pelännyt koskaan luurankoja tai muumioita, mutta vielä ihmisen näköiset ruumiit ovat kauhistus. Tämä pelko on tietyllä tapaa jopa vähän käsittämätön, koska elin lapsuuteni ympäristössä, missä kuolemasta puhuttiin hyvin avoimesti, koska mummoni oli ortodoksi, meillä oli albumit täynnä kuvia kuolleista ihmisistä makaamassa arkuissaan hautajaisissa. Eli tavallaan kuolema oli lähellä, eikä siitä oltu etäännytty vaan se oli normaalia. Joten näin kuolleita ihmisiä valokuvissa jo ihan pienestä pitäen: vanhoja, nuoria ja jopa vauvoja. Nykyäänhän sanotaan, että juuri tuo avoimuus auttaisi siihen, että lapsi ei pelkäisi kuolemaa ja kuolemaa en pelkääkään. Pelkään ruumiita. Ehkä ne kuvat olivat kuitenkin herkälle luonteelleni liikaa. Muistan, että pienenä ruumiiden kuvat olivat jollain tapaa kamalan kiehtovia, mutta samaan aikaan hyvin pelottavia. Mutta ennen kaikkea niistä tuli itselleni kamalan huono olo. En uskaltanut koskaan katsella kuvia yksin. Hautausmaalla kävely oli aina yhtä vaikeaa, kun kuvittelin ne kaikki ihmiset makaamassa vain muutaman metrin päässä minusta. Mätänemässä. Se ajatus on jotenkin oksettava ja puistattava yhä edelleen. Pelkoni on nykyään niin suuri, etten käy enää edes hautuumailla, koska minulle tulee siellä niin ahdistava olo, että saan paniikkikohtauksen. Hautajaisissa olen ollut viimeksi vuonna 1992 ja tarkoitus ei ole osallistua sellaisiin tulevaisuudessakaan. Tällä hetkellä todella toivon, että kuolen ennen miestäni. Näen ruumiista myös painajaisia. Uni on aina sama. Avoin arkku, jossa on joku tuntematon ruumis, minä olen siinä muiden tuntemattomien ihmisten kanssa kantamassa tätä ruumista ja koitan kertoa, että voisimmeko lopettaa tämän, että minulla on huono olo ja tämä oksettavaa ja tuo ruumis löyhkääkin jo ihan mädänneelle. Mutta se kantaminen vaan jatkuu ja jatkuu... Olen aina tuskanhiestä märkä, kun herään tuosta unesta.


Siinäpä ne olivat lapsuuden ajan, mutta myös tämän hetkiset pelkoni. Ajattelen, että niitä on hämmentävän vähän, mutta ne ovat kyllä sitäkin pahempia. 

Mitä sinä pelkäsit lapsena?

Haastan lapsuuden ajan peloista kertomaan Tiian, Souliinan, Virpin, Mysterious M:n ja Salkan.



  1. Lapsena sekä vieläkin, pelkään mörköjä. Aaveita, henkimaailman olentoja tai pelottavia
    hahmoja. Noidan käsikirja oli pelottavin kirja ikinä. Mulla on se hyllyssä ja vieläkin pelottaa lukea sitä. En mielelläni katso kauhuelokuvia yksin kun näen painajaisia :D
    Pimeää pelkään ja korvessa kun asuttiin, en halunnut kävellä pihaa pidemmälle talvipimeällä.
    Nykyään pelkään hulluja ihmisiä ja koiranmyrkyttäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mä olen myös lukenut Noidan käsikirjaa. :D Voi apua toi pimeän pelko on ollut kyllä korvessa paha. Onneksi itsellä ei ollut, koska no korvessa asuttiin, lähimmät katuvalot oli kilometrien päässä, joten kun oli pimeää niin oli oikeasti pimeää. :D

      Poista
  2. Mäkin pelkään käärmeitä! Juoksen kauhuissani toiseen suuntaan, jos sellaisen näen. Pari kertaa olen nähnytkin lapsena.

    Voisin toteuttaa itsekin tämän haasteen jossain vaiheessa. Joulunaikaan ajattelin naputella jonoon kertyneitä haasteita, tämä voisi siinä samassa mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juoksu täälläkin. Muthan on myös pienenä laitettu käärmenäyttelyssä koskemaan niitä, ei auttanut, kahta kauheampi pelko tuli. :/ Omakohtaisesta kokemuksesta johtuen, musta muutenkin aika epäilyttävää psykologiaa laittaa pelkäävää ihmistä noin nokakkain pelkonsa kanssa. Sama jos hämäkkikammoiselle laittaisi hämäkin niskaan, ei se pelko sillä lähde.

      Toteuta ihmeessä! :)

      Poista
  3. Käärmepelko on osittain evoluutioon liittyvää, mutta suurelta osin aikuisten lapsilleen opettamaa. Ikävä kyllä myös naisellisesti hyväksyttävää. Suosittelen kohtaamaan pelkosi, koskettamaan käärmeen silkkistä lämmintä suomupintaa ja näkemään sen kauneus eläinkunnan ihmeellisenä ja hyödyllisenä osana.

    PP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käärmenäyttelyissä sai koskettaa myös käärmettä, joten olen koskenut. Ei auttanut, pelko on yhtä kova kuin ennenkin.

      Poista
    2. Ei pelkästään käärmeiden pelkääminen ole osittain evoluutioon liittyvää, vaan pelko ja pelkääminen yleensä. "Naisellisesti hyväksyttävää" on täyttä puppua. Ihminen on eläin, jota pelko auttaa tunnistamaan uhkia. Pelko on jokaiseen ihmiseen sisäänrakennettua ja normaalia, eikä siitä tarvitse yrittää päästä eroon. Kunhan tulee toimeen, ettei liiaksi rajoita elämistä.

      -Teemu

      Poista
    3. Tuohon juuri viittasin, evoluutioon. Naisellisella hyväksyttävyydellä tarkoitan opittua tapapelkoa tai kulttuureihin ja symbooleihin liittyvää pelkoa, millaista pelko myös osittain on.
      Nyt havaitsen sen, mitä olen aavistellut: tähän blogiin kannattaa kommentoida vain Jonnaa hymistelläkseen. Pelottavaa, sanoisin.
      PP

      Poista
    4. Minullekin on opetettu, että esim. kyykäärmeiden kanssa kannattaa olla varovainen ja siihen liittyy kunnioittavuutta myös sen myrkyllisyyden vuoksi. En ymmärrä, mitä "naisellinen hyväksyttävyys" voisi siis tässä kohtaa tarkoittaa. Tuskin maalaisjärkeä kuitenkaan, jota opettavat niin isät kuin äidit. Pikemminkin se kuulostaa joltakin sukupuolettuneiselta maailmankuvalta, jonka ahdasmielisyyttä on vaikea sietää ja ymmärtää. Siihen kommentoin, ja kuten voinet huomata, kriittisesti.

      Nyt siis aavistat sen, mitä et näe: jos sukupuolettunut trollaaminen ja siihen puuttuminen jostakin kertoo, niin itsestäsi. Ehkei se ollut tarkoituksesi, mutta kuten totesin: mitä et näe. Ei tarvitse hymistellä ollakseen asiallinen. Tämäkin on maalaisjärkeä.

      Tähän blogiin kommentoit muuten kuin hymistelläksesi, vaikka olit aavistanut jotakin. Kohtasit siis pelkosi, kannattiko? Oliko siitä kenellekään hyötyä? Niin, ajanhukkaa vain. Myrsky vesilasissa.

      -Teemu

      Poista
  4. Pelkään ainakin paljon olla pimeällä yksin kotona, illalla ja yöllä.
    Samaten pelkään pimeällä ns. hulluja ihmisiä, yritän olla aina katsomatta keneenkään ihmiseen päinkään pimeällä.
    Näen myös pelottavia ,ahdistavia unia, ne on aina samanlaisia. En nyt rupea niitä tähän kirjoittamaan, menis niin paljon tilaa.
    Siinä ainakin joitakin peloistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeänpelko on varmaan niitä yleisempiä ja itseasiassa se on ihan hyväkin, itsesuojelun kannalta varuillaan oleminen on hyvä asia pimeällä kulkiessa. :)

      Poista
  5. Ahtaat paikat ovat yksi pelko, joka juontaa jo lapsuudesta. Muista eräänkin hotellin Lontoossa, jossa oli niin pieni hissi, että sinne mahtui juuri ja juuri kaksi ihmistä. En tiedä kuinka paniikkiin olisin mennyt, jos se hissi olisi pysähtynyt kerrosten väliin. Käytin siis mieluummin portaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollaset tosi pienet hissit on kyllä pahoja, en tykkää itsekään, vaikka ei ole ahtaita paikkoja kohtaan pelkoa, niin epämukavia ovat. Voin vaan kuvitella jos olisi pelko, niin valitsisin portaat.

      Poista
  6. Pelkäsin ylikaiken käärmeitä, mutta vielä enemmän pelkäsin pirua, mikä on varsin jännää, koska en tule lainkaan uskonnollisesta perheestä. Aina piti tarkista onko piru sängyn alla ta käärme peiton alla... Kylmät väreet menee vieläkin. Ai niin sittenhän omaan sen säännöllisen pallokammon ja vastikään näin niin kauhean pallerounen, että voitti jopa 24-vuotiaana näkemäni painajaisen, joka siis piti ykköspaikkaa tähän painajaiseen asti, eli kävyt kasvoivat säännöllisesti kaulassa.

    Kevennyksenä, viime yönä näin painajaista, ettei ravintolassa tarjottu sushia, koska kello oli 18:09 ja sushibuffa sulkeutui klo 18. Intin ja intin, mutta noup, ei sushia.

    Ihanaa päivää Jonna. <3 Ai niin ruumiista. Vaarin ruumis oli kaunis, suukotin otsalle, kuolemanpelko hellitti, vaarin sielu ei ollut siinä, vaarin keho vain. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua pirupelko, kukahan sua sillä on pelotellut? :o Piru ja käärme samassa on jo aika paha.

      Hih, no ihan järkkyä, että Sushin tarjoilut oli lopetettu! :D

      Ihanaa päivää Tiia! <3

      Poista
  7. Tuo käärmepelko on minulla myös ja ihan sama, ei ole aikuisikään millään tavalla lauhtunutpelko. Pelkään myös pimeää:(
    Kiitos muuten haasteesta ja ihanaa viikkoa Jonna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkin luulin, että lähtisi mutta ei. Hyvä muistutus taas kuinka paljon oikeasti pelkään niitä, kun pelkkä kuva näytöllä sai paniikin aikaiseksi, jouduin vähän aikaa keräilemään, että se oli vaan kuva, mutta kun tuli yllätyksenä...

      Ihanaa viikkoa S! <3

      Poista
  8. Hui hitto tuota sun tekstiä ruumispelosta. Onneksi meillä ei ollut tuollaista valokuva-albumia, kun olin pieni, sillä olisin varmaankin katsonut sitä ja traumatisoitunut iäksi. Hrrr.. Mä pelkäsin lapsena pimeää ja hämähäkkejä ihan tajuttoman paljon. Enää en pelkää pimeää, mutta hämähäkit saavat mut yhä järjettömän pelon valtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että niillä kuvilla on jotain tekemistä tän pelon kanssa varmasti. Eli välttämättä kaikille ei toimi tuo avoimuuskaan, varsinkin, jos on herkkä lapsi kyseessä, kuten itse olin. Ihan rauhalliselta ne ruumiit suurimmaksi osaksi näytti, mutta olivat ne silti puistattavia pyhäpuvut päällään. Yhdellä tytöllä oli rippimekkonsa päällä, kun kuoli niin nuorena. :(

      Poista
  9. Harvempi varmaan pelkää itse pimeää vaan siihen liittyy yliluonnollisen pelko. Pelkään vieläkin aaveita ja sen sellaista, ja vähän myös telkkarin lumisadetta (The Ring...). :D

    Eräs tynnyripäinen psykiatri väitti, ettei ole normaalia aikuisten pelätä varsinkaan, jos eivät edes usko yliluonnolliseen sinänsä, mutta kyllä se nyt vain on aika yleistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on ollut todella tynnyripäinen psykiatri... Itseasiassa pimeän pelko on ihan hyväksi, kyllä pimeillä kaduilla kävellessä kannattaakin olla vähän varuillaan, se on itsesuojeluvaistoa. :)

      Poista
  10. Pelkäsin, ja pelkään edelleen, ukkosta, käärmeitä ja sitä, että meidän koti syttyy palamaan. Ja sitä, että mut unohdetaan pitkän matkan varrella huoltoaseman vessaan ja muu perhe jatkaa matkaa, eikä huomaa... (tätä en enää onneksi pelkää, koska usein olen itse se kuski :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ratkaisu olla itse kuskina, niin et jää kyydistä! :)

      Poista
  11. Kiitos haasteesta, mä siis taidan jättää omien pelkojen paljastamisen siihen ^_^ Mä en pelkää käärmeitä, mutta kammoan niitä. Ja tietyt reikämaiset muodot kammottavat, mulla on lievä reikäfobia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätä ihmeessä, tulen sitten lukemaan. :) Hah, sä et sitten varmaan katso niitä tietynlaisia maskeerauskuvia ollenkaan! :D

      Poista
  12. Ötököitä. Ihan kaikki hiirtä pienempi, joka kuhisee. Mun painajaisten vakkariaihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti ihan hirveitä nähdä unia koko yö jostain mitä pelkää. Ovat vielä siitä pahoja unia, että itse vaikka kävisin jääkaapilla toivoakseni, että olisin kunnolla hereillä uni jatkuu, heti kun saa silmänsä uudestaan kiinni. :o

      Poista
  13. Ymmärrän kyllä molemmat pelkosi vaikken itse kumpaakaan kunnolla pelkää. Toki käärmeet on sellaisia että niihin törmätessään tulee oltua varovainen, tosin harvoinpa niihin on tullut törmättyä. Viime kesänä poikkeuksellisesti bongasin mökillä kaksi kyykäärmettä muistaakseni alle kahden tunnin sisään. Harmittelin kun ei kamera killunut kaulassa, tosin olisinkohan edes ehtinyt kuvia ottamaan kun livohkaan lähtivät aika nopsaan.

    Siinä mielessä pelkään ruumiita etten tahtoisi mihinkään ruumishuoneelle yksin. Mutta muuten läheisten ruumiin jälkeen on ollut luonnollista ja varsinkin isäni kohdalla hirvittävän tärkeä kokemus. Tämä varmasti kuulostaa monesta oudolta ja kieroutuneelta, mutta pitkään isäni kuoleman jälkeen mietin miltäköhän hänen ruumiinsa näyttää siellä haudassa kun luonto tekee tehtäväänsä... Jonkinlaista suruprosessia lienee tuokin.

    Varmasti mulla on ollu monia pelkoja lapsena, mutta en meinannut muistaa yhtäkään kunnes kommentteja vilkuillessa törmäsin tuohon pimeän pelkoon. Se on tainnut kulkea mukana koko elämän, välillä enemmän ja välillä taas vähemmän. Kyllä mulla aina nykyisinkin täytyy nukkua valot päällä jos mies ei ole kotona. Osaltaan tuo pelko voi liittyä huonoon näköön, ilman laseja kun hämärässä kaikki näyttää vieläkin epäselvemmältä. Ja kaipa siellä pimeässä kummituksetkin voi vaania ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi käärmepelko on sellainen, josta oikeasti haluaisin eroon. Olen yrittänyt, mutta ei vaan onnistu, joku niissä on...

      Minusta mikään ei ole outoa, jokainen käsittelee asioista omalla tavallaan, minusta on tärkeintä, että käsittelee. <3

      Poista
    2. Aivan, tärkeintä on ettei jätä asioita käsittelemättä <3 Kappas, minä muka lukaisin kommenttini ennen lähettämistä, mutta olipa sieltä näemmä pari sanaa jäänyt välistä pois kun korjasin tekstiä. Ymmärsit kuitenkin jujun =)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives