Lumene Invisible Illumination - Hehkua kuuhun asti


Lupailin eilen, että tänään olisi tullut ulos Parhaat-postaus. Valitettavasti se siirtyy tällä kertaa maanantaiksi, toivottavasti jaksatte odottaa. Syy tähän on se, että olen halunnut julkaista tämän postauksen Lumenen uutuuksista jo monta viikkoa. Minulla oli kuitenkin tarkka visio siitä millaisia kuvia haluaisin näistä tuotteista ottaa ja olennaisena osana siihen mielikuvaan kuului lumi, enkä halunnut tinkiä siitä. Myönnän, että harkitsin jo jossain vaiheessa tekolumen ostoa. ^_^ Eilen vihdoin tuli ensilumi tänne etelään ja sain kuvat otettua, joten minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin lisätä ne tähän luonnoksissa olleeseen valmiiseen tekstiin. 

Lumenella on tämän syksyn aikana tapahtunut todella iso brändiuudistus, mitä varmaan kukaan kosmetiikkaa käyttävä suomalainen ei ole ole voinut olla huomaamatta. Suomalainen Lumene teki uudistuksen hyvään aikaan, täyttäähän itsenäinen Suomikin ensi vuonna 100 vuotta. Brändi onkin valmis vastaanottamaan juhlavuoden entistä ehompana. Samalla lanseerattiin markkinoille tukku uusia tuotteita. Hehkun ystävänä katseeni kohdistuivat tietenkin välittömästi Invisible Illumination -tuotteisiin, joita on neljää erilaista. Käytän erilaisia hehkutuotteita todella paljon perusmeikissäni, joten kiinnostukseni tuotteita kohtaan ymmärtää. Tässä viikkojen aikana olen ehtinyt testailemaankin Lumenelta saatuja* tuotteita kunnolla ja olen vähintäänkin valmis kertomaan niistä oman mielipiteeni. Kaikki hehkupisarat sisältävät lähdevettä ja ihoa kirkastavaa lakkaa.


WATERCOLOR BLUSH

Runsas pigmenttiset poskipunapisarat tuovat hetkessä hehkua poskille. Sävyjä on yksi, roosa joka taittaa lämpöiseen persikkaan. Mielestäni sellainen kaikille sopiva luonnollinen sävy. Jotkut tykkäävät levittää tämän skunk -siveltimellä, mutta itse luotan näiden tuotteiden levityksessä sormiin.  Niillä saa hyvän tuntuman levitettävään määrään ja ihon lämpö pitää tuotteen työstettävänä pidempään. Otan yleensä muutaman tipan kämmenselkään, josta otan varovasti tuotetta kahden sormen päähän, joilla levitän tuotteen varovasti taputellen poskille. Jos jälki näyttää liian voimakkaalta, niin saatan lopuksi häivyttää lopputulosta siveltimellä.


WATECOLOR BRONZER

Bronzer on erittäin pigmenttistä, jos haluat varjostaa tällä kasvoja, koko kasvojen varjostukseen riittää pari pisaraa tuotetta. Enempää en suosittele tai muuten ollaan katastrofin äärellä. Varjostuksien teon hoidan sormin tai beautyblenderillä, jostain syystä bb toimii todella loistavasti tämän tuotteen kanssa, sillä saa varjostukset häivytettyä kunnolla. Neutraalia nudemeikkiä tehdessäni, olen käyttänyt tätä myös luomilla. Alle laitan primerin ja töpöttelen tämän sormella päälle, antaa silmiin lisää kaunista syvyyttä. Kesto ei tietenkään ole luomelle sellainen kuin jauhemaisilla luomiväreillä. Tykkään kuitenkin pehmeästä luonnollisesta väristä, jonka tämä jättää luomelle.



INSTANT ILLUMINIZER ROSY DUSK

Tämä on tuntunut nousseen monen bloggaajan suosikiksi, mutta minulla tämä on jäänyt vähälle käytölle. Johtuu ihan siitä, että sävy on viileän punertava ja itselläni on lämmin keltapohjainen iho, eikä tämä vain näytä sitä vasten niin hyvältä kuin toivoisin. Joten highlighter -käyttöön tämä ei minulle sovellu, mutta olen silloin tällöin lisännyt tätä aivan pikkuriikkisen poskien korkeimmalla kohdalle poskipunan päälle antamaan luonnolliseen meikkiin moniuloitteisuutta. 


INSTANT ILLUMINIZER SHIMMERING DUSK

Shimmering Dusk on näistä kaikista eniten käyttämäni ja tästä on tullut lyhyessä ajassa osa arjen meikkirutiinia. Levitän tuotteen sormin taputellen primerin levittämisen jälkeen kasvojen korkeimmille kohdille, siis niihin joihin voisi kuvitella valon osuvan: poskipäille, kulmaluulle, otsan keskikohtaan, silmänurkkiin, nenänvarteen, amorinkaarelle ja leukaan. Levityksen jälkeen lisään tuotteen päälle meikkivoiteen beautyblenderillä. Koska käytän ohuita ja kuultavia meikkipohjia tämä tuote heijastuu alta nätisti, luoden kauniin luonnollisen hehkun koko kasvoille. Ei kannata säikähtää, vaikka tuote näyttääkin heti levityksen jälkeen todella valkoiselta iholla. Olen käyttänyt pisaroita myös huuliin antamaan niille täyteläisyyttä. Taputellut varovasti huulipunan levityksen jälkeen huulten keskiosaan, huulet näyttävät heti "mehevemmiltä". 


Kokonaisuutena tuotteet ovat kaikki todella runsaspigmenttisiä ja nätisti levittyviä. Lasipakkaus on jämerän ja ylellisen tuntuinen, jota tuotteen hintaan nähden on syytä odottaakin. Luulen, että moni löytää näistä ainakin yhden tuotteen, joka on helppo lisätä omaan meikkirutiiniin. Arvelen, että ainoastaan hifistelijät käyttävät näitä kaikkia yhdessä samaan aikaan. ^_^ Pipettipulloissa on tuotetta 15ml:ä, mutta nämä ovat tuntuneet käytössä todella riittoisilta, että tulin jopa miettineeksi, että pieni 10ml:n pullo olisi voinut riittää pakkaus kooksi. Suositushinta kaikille pisaroille on 29,90 euroa/kpl.

Oletteko ehtineet tutustua Lumenen uutuuksiin? Käytättekö iholle hehkua tuovia tuotteita?


* Tuotteet PR-näytteitä, saatu Lumenelta.






  1. Olen todella ihastunut siihen kuinka tinkimätön olet valokuviesi suhteen 😊 Kuvasi ovat t-o-d-e-l-l-a upeita ja ammattimaisia ja luovuutesi näkyy "lavastuksissa" ihanasti. Olen monesti miettinyt että jonkun alan työnantaja menettää paljon ettei ole palkannut sinua 😎 Minulla on käutössä Rosy Dusk ja olen ollut ilahtunut kuinka paljon loistetta se antaa kasvoille 🌞 Ihana tuote 💖 Annoit hyvän vinkin, että tuotetta voi laittaa myös jo niinkin aikaisessa vaiheessa kun primerin päälle 👍 En ollut tullut ajatelleeksi tuota! Ei muuta siis kun kauppaan lomps ja Shimmering Duskin ostoon- se on luultavasti paras tuote näistä siihen tarkoitukseen 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuuli kauniista sanoistasi! Varsinkin joidenkin tuotteiden kohdalla itsellä on selvä visio etukäteen, millaisena ne näen kuvissa ja siitä visiosta on sitten vaikea päästää irti, koska jos en tekisi sitä niin kuin olen sen etukäteen nähnyt, harmittaisi katsella niitä kuvia täällä myöhemmin, vaikka kukaan lukija ei sitä tietäisikään, jos en sanoisi. :D

      Näissä tosiaan pigmentit ja hehku riittää siihenkin, että voi lisätä suoraan primerin päälle, jos käyttämäsi meikkivoide ei ole täyspeittävä. Shimmering Dusk on just siihen paras, koska todella pigmenttisen valkoisena sen voima riittää kuultamaan myös läpi ja viimeiseksi laitettuna se voi näyttää liian kovalta. Toki voi sekoitella meikkivoiteeseen, mutta itse en halua lookia jossa koko kasvot hehkuvat. :D

      Poista
  2. Komppaan Tuulia, kuvasi ovat aina ihania ja niissä on oma kädenjälki. <3 Instant Illuminizer siis tuo valkoinen on lempparini ja vaikuttaa ainakin miltei samalta, kuin aiempi tuubissa oleva. Sekin oli lempparini. Tykkään valtavasti ja lasinen pipettipullo tuo ylellisyyttä. Ehken kaikkia 7 tuotetta osaa kerralla käyttää, mutta jokaisella on tarkoituksensa. Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Se tuubissa oleva oli kans hyvää. Tosin tää on ehkä vielä pigmenttisempää? Valkoinen on varmasti monikäyttöisin näistä ja siksi helppo lähestyä.

      Ihanaa päivää sinnekin, Onnille rutistukset! <3

      Poista
  3. Juu samaa mieltä minäkin, kuvat ovat tosi hyviä!
    Mulla on Lumenen uutuuksista se misellivesi, johon oon ollut tosi tyytyväinen. Nämä hehkutuotteet kiinnostavat kovasti, mutta mikä niistä sitten olisi mulle sopivin, ehkä tuo shimmering dusk. Ensi viikolla oon menossa kaupoille hipelöimään näitä Lumenen tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna.

      On kyllä tosi hyvä, että Lumeneltakin tuli vihdoin misellivesi, se on kuitenkin nykyään sellainen tuote, joka löytyy melkein kaikilta brändeiltä. :)

      Poista
  4. Täällä on jo toinen ensilumi satanut :D. Toivottavasti talvi pysyy kuitenkin vielä hetken poissa, koska on tosi outoa, että maassa on kevyt lumipeite vaikka puissa on vielä lehtiä. Lumenen uutuudet ovat kyllä tosi upeita kaikinpuolin, vaikken hehkutuotteita juuri käytä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te ootte siellä pohjoisessa niin edellä meitä! :D Täällä on puista sentään lehdet jo karisseet, vaahtera sinnitteli pitkään, mutta reilu viikko sitten tiputti yhden yön aikana kaiken tossa pihassa. Koivuista lähti lehdet on reilu kuukausi sitten kaikki.

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia oot ottanut! ❤️ Mä oon tykännyt näistä kovasti, yhdessä ja erikseen 😊 Bbllä oon tykännyt levittää tai sormin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä tosiaan voi kivasti yhdistellä, mikä on kiva juttu. :)

      Poista
  6. Kaunista Jonna! Ihana tuotteet ja ainoa, mikä jää vähemmälle käytölle on tuo tumma brozer, koska en tee niitä varjostuksia ikinä. Mutta olen käyttänyt sen pohjustustuotteen kanssa tätä yhdessä, siinä se toimi, ns. meikittöminä päivinä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Itse myös luulin, että bonzerille olisi vähiten käyttöä mutta ei, sillä saa jotenkin tosi kaunista hehkua ja tykkään laittaa sitä luomiin, koska arkena jaksan harvoin luomiväreillä sen enempää kikkailla. :)

      Poista
  7. Kyllä talvi tuo kuviin juuri sen aidon suomalaisen ARKTISEN tunnun. Pidän näistä kovasti:) Itse tuotteisiin en ole tutustunut, aion kuitenkin ensimäisenä ostaa Lumenen hienojakoisen mistin. Tarvitsen sitä talven tullen varsinkin töissä, kun ilmastoidussa huoneessa tahtoo kuivuva muuten rusinaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tuo, keskikesä olisi myös sopinut, mutta se oli valitettavasti ehtinyt aikaa sitten mennä, kun näitä tuotteita sain käsiini. :D Se mist on todella hyvä, joten hyvän tuotteen olet valinnut. ;)

      Poista
  8. En oo vielä Lumenen uutuuksia kokeillut. Ne ovat kyllä meinaamislistallani jo ihan eteerisen ulkonäkönsä ja mielikuvansa vuoksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkonäkö on tosiaan on kauniin eteerinen näissä, tykkään kovasti. :)

      Poista
  9. Kuvat ovat kyllä täydellisiä ja jotenkin hyvin lumenemaisia :)))

    VastaaPoista
  10. Tuo poskipuna on tosi kiva, mutta en kyllä maksaisi kolmeakymppiä siitä, esim. Makeup Revolutionilla on myös watercolor blusheja ja ne on huomattavasti halvempia. Onneksi täällä ei ole vielä satanut lunta, koivuissakin tuossa takapihalla on lehdet vielä sinnikkäästi puissa kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ja tosiaan menee kyllä aikaa totutellessa Lumenen uusiin hintoihin... Itse olen ihan onnessani tuosta lumesta, tänäänkin oli heti päivällä valoisampaa. <3

      Poista
  11. Mä yhdyn muiden kommentteihin, ihania kuvia! <3 Täytyypä käydä näitä testailemassa, vaikkakin mulla on jotenkin käynyt Lumenen kanssa niin, että oon pariin heidän hehkutettuun tuotteeseen pettynyt ja sitä myötä mennyt vähän fiilikset. Harmi, sillä tekis mieli tukea suomalaista firmaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Mähän tykkään aika harvoista Lumenen tuotteista, melkein kaikki ne mistä pidän on näkynyt blogissakin, koska no vaadin niin suuria. ;) Mutta näistä tykkään, jos vaan yksi pitäisi hankkia niin tuo valkoinen, se toimis sullakin, koska tykkäät samanlaisista meikkivoiteista kuin minä. :)

      Poista
  12. Nää on ihan huippu ihania, oon ihan koukussa <3

    VastaaPoista
  13. Komppaan muita, ihanat kuvat ^_^ Näihin täytyy kyllä jossain vaiheessa tutustua, ounastelen omiksi suosikeiksi nousevan tuon poskipunan sekä valkoisen highlighterin. Rakastan tuota pakkausmallia, Lumenen uusi ilme on tosi nasta! Toivotaan että muutkin kuin hc-intoilijat ihastuisivat noihin pakkauksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En epäilisi yhtään, että sulle tulisi samat suosikit kuin mulle, niin monessa asiassa meidän maut kohtaa. ^_^

      Poista
  14. Coolit kuvat - ihan kaikissa sanan merkityksissä! ;-) Tuo poskipuna on tosi kiva, mutta hinta on mun mielestä näin ensikosketuksella liian korkea. Voihan olla, että purkki on superriittoisa, mutta silti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ^_^ No nää on tosi riittoisia, siksi mietinkin et hieman pienempi pullo ja sitä kautta pikkaisen edullisempi hinta niin moni ei pitäisi niin kalliina. Mut Lumenehan ei ole ainakaan itselle ole enää markettibrändi vaikka marketissa myydäänkin. Luokittelen sen semiselektiiviseksi kuten esim. MAC ja siihen hintaryhmään hintakin on sitten ihan kohdillaan. :)

      Poista
  15. Kyllä on kauniit ja terävät kuvat! Itse en ole vielä näitä kokeillut, mutta moni kun on hehkuttanut, niin enköhän koshta osta jonkun purtilon. Ihanaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Valkoinen on näistä varmaan monikäyttöisin ja taipuu moneksi. :)

      Poista
  16. Tuo vaalea instant illuminizer kapusi itsellä heti kertaheitolla lempparituotteisiin ja olen sitä levitellyt arkisin meikkivoiteen alle, tuomaan luonnollista hehkua. Kummasti näyttää freesimmältä naamavärkki koko päivän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on itselläkin näistä ehdottomasti eniten käytössä, se taipuu niin moneen! :)

      Poista
  17. Nämä Lumenen tuotteet ovat minunkin suosikkejani <3 Blogistani marjaanablog.blogspot.fi löydät linkit ja vinkit uuteen Hehku hyvinvointiketjuun liittyen sekä toivottavasti myös muuta luettavaa mm. kasvisruista ja ekologisista valinnoista arkielämässä. Iloa ja hehkua talveen <3

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives