The ride or die skincare


Vieläkö muistatte kaksi edellistä alunperin Jaclyn Hillin aloittamaa Ride or die -tagia blogissani? Ultimaattisimmat meikkisuosikkini voitte lukea täältä ja luonnonkosmetiikan ihonhoitosuosikit täältä.  Luonnonkosmetiikan ihonhoitotuotteista kirjoittaessani lupasin postauksen myös niistä muista suosikeistani. Varmasti monet blogiani lukevat ovat usein miettineet, että mitä ovat ne ihonhoitotuotteet, joita tulee ostettua uudestaan. Niitä suurimpia suosikkeja voi olla vaikeaa hahmottaa, koska kosmetiikkablogissa näkyy vääjäämättä iso määrä tuotteita. Joten tässä ne nyt ovat, suosikkini. Olen itseasiassa melkoisen merkkiuskollinen ja tämä kieltämättä hieman yllätti jopa itseni, kun keräsin kaapistani tuotteita kasaan postausta varten. Useita tuotteista olen käyttänyt jo vuosia, mutta joitain olen löytänyt vasta viimeisen  reilun vuoden aikana. Todiste siitä, että joskus niistä uusista kokeilemistani tuotteistakin tulee suosikkeja, joiden tieltä vanhemmat suosikit väistyvät. Tätä ei kuitenkaan tapahdu hirmu usein. Sillä vaatimukseni tuotteilta ovat todella kovat.


1. PUHDISTUSTUOTE

Verso Skincare Foaming Cleanser on hellävarainen ja rauhoittava voidemainen puhdistustuote, jossa on hyvin mieto tuoksu. Yleensä käytän puhdistajaa niin, että otan sitä kädelle, lisään joukkoon pari tippaa vettä ja vaahdotan sen käsien välissä, josta pöyrittelen tuotteen kasvoille. Puhdistaa kevyen meikin jättäen ihon pehmoiseksi ja kirkkaaksi. Jos käytän raskaampaa meikkiä, tämä toimii toisen vaiheen puhdistajana. Sisältää mm. papaijan hedelmäuutetta, joka kevyesti hankaamatta kuorii ihoa. 

2. MISELLIVESI

Bakel Pure Act Water oli silkkaa rakkautta ensi kohtaamisesta lähtien. En ole edes laskenut montako purkkia olen tätä kahden vuoden aikana kuluttanut, mutta monta. Itselleni misellivesissä on tärkeää se, että ne tekevät muutakin kuin puhdistavat. Niiden pitää sisältää kunnon ainesosia, jotka myös hoitavat ihoa. Pure Act Water on pumpattu täyteen iholle hyvää tekeviä ainesosia kuten ruusuvettä, glyseriiniä ja xylitolia. Sen lisäksi se on yhdessä Gamarden kanssa tehokkain misellivesi, mitä olen koskaan käyttänyt.

3. KASVOVESI

Kategoriaan oli pitkään tunkua. Harkitsin tähän aluksi Ella Bachèn Tomato Radiance Toneria, mutta kaikki muuttui, kun sain mainostoimistolta pullon Muradin Essential C-Toneria*. Olen käyttänyt kyseistä tuotetta monta pullollista jo vuosia sitten, mutta joskus jopa hyvät tuotteet unohtuvat. Minun ei tarvinnut käyttää tätä kuin kerran ja muistin välittömästi, miksi tämä on niin hyvä tai ei edes hyvä vaan paras. Tuote sisältää runsaasti C-vitamiinia ja andioksidantteja ja se tekeekin ihosta pehmeän, kirkkaan ja raikkaan tuntuisen. Eron todella huomaa. Tuote myös rauhoittaa. Itsellä saattaa kasvot herkästi heti pesun jälkeen punoittaa, mutta tätä kasvoille ja punoitus on nopeasti poissa.


4. TEHOTIIVISTE

Sensai Cellular Performance Essence on suunniteltu varsinkin ikääntyvälle iholle. Kevyen geelimäinen koostumus levittyy iholle helposti ja imeytyy hetkessä. Tehokas tiiviste auttaa mm. ihon kuivumiseen, veltostumiseen ja tasoittaa ihon sävyä. Vaikuttavina aineina on hyaluronihappoa, Koishimaru Silk Ex -silkkiuutetta ja Advanced CPX -Vital uutetta. 

5. SEERUMI

Guinot Sèrum Hydra Sensitive on todellinen ihon SOS-tuote. Koska seerumi on myös atooppisen ihon omaavan mieheni lempituote itseni lisäksi, ei tähän oikeastaan ollut vaihtoehtoa, vaikka Bakelin Malic -seerumia tähän hetken aikaa mietinkin. En oikeastaan tiedä mitä ihmettä Guinot on tähän paksuhkoon oikeastaan jopa emulsiomaisen koostumuksen omaavaan ihmeseerumiinsa pakannut, mutta niin vaan se parantaa mieheni atooppiset kohdat ihossa yhdessä yössä. Omalle punoittavalle ja ärtyneelle iholle tuote tekee saman. Paksuhkon koostumuksen vuoksi tämä tämä sopii yksinään hyvin myös meikin alle. Mieheni tykkää varsinkin siitä, että tämä ei tylsä ja tuoksuton, vaan tässä vieno ylellisen kukkainen tuoksu. Seerumiksi tämä on järeän kokoinen 50ml:ä ja saadaankin miehen kanssa kestämään yksi pullo pitkäänkin jopa yhteiskäytössä. 

6. ÖLJY

Verso Skincare Super Facial Oil on tehokkain markkinoilla olevista öljyistä. Laatikon sisään on pakattu neljä pientä 7,5ml:n kokoista suihkepulloa, joita säilytetään yksitellen mustassa metallisessa hylsyssä. Kun suihke tyhjenee, tilalle vaihdetaan uusi. Pakkaus on äärimmäisen riittoisa ja koska öljy tulee pienenä suihkeena tuntuu, että tuotetta kuluu paljon vähemmän kuin esim. pipetillä annostellessa. Sillä ainakin itsestä tuntuu, että yksi suihkepullo kestää aina pienen ikuisuuden. Mikä tästä tekee sitten markkinoiden tehokkaimman öljyn? Retinoli, en nyt voi varmaksi sanoa, onko tämä peräti markkinoiden ainoa retinolia sisältävä öljy, mutta montaa niitä ei ole. Öljy on miltein tuoksutonta. Kasvoilla  käytön tuomat muutokset ovat nähtävissä jo muutaman käyttökerran jälkeen. Iho tuntuu pehmeämmältä, näyttää tasaväriseltä, epäpuhtaudet rauhoittuu ja iho näyttää kirkkaalta. Itse käytän tätä myös sy-iholla, jolle se on todella tehokas tuote varsinkin talvella.

7. SILMÄNYMPÄRYSVOIDE

Bakel Cool Eyes kilpaili kovasti paikastaan Verso Skincaren Super Eye Serumin kanssa. Bakel voitti tällä kertaa, koska sillä on yksi ylivertainen ominaisuus, mitä millään muulla käyttämälläni sy-voiteella ei ole, ei ainakaan yhtä tehokasta. Tuote laskee aamuisin mahdollisen sy-ihon turvotuksen hetkessä. Tuotteessa on myös viilentävä ja virkistävä vaikutus. Laitankin Cool Eyesia usein aamuisin paksumman kerroksen naamioksi sy-iholle ja syön aamupalan vaikutuksen aikana. Tällä aikaa tuote imeytyy ihoon yleensä kokonaan ja sy-iho tuntuu pehmeältä ja olo on virkistynyt. Itselläni ei ole pahemmin silmäpussi-ongelmaa, mutta arvelisin, että tämä auttaa myös niihin. 


8. KUORINTA

Bakel Pure Peel on rakeeton kuorinta ihmisille, jotka haluavat pienellä vaivalla nopeaa ja näkyvää kirkkautta iholle. Kyse on kuorivasta geelinaamiosta. Hajuton ja läpinäkyvä geelimäinen kuorinta levitetään puhtaalle ja kuivalle iholle. Annetaan vaikuttaa viisi minuuttia ja huuhdellaan pois lämpimällä vedellä. Ensimmäisillä kerroilla tämä kihelmöi ihollani melkoisesti (normaalia), mutta nykyään en tunne oikeastaan mitään, sillä iho on niin tottunut tähän kuorintaan. Pure Peelin teho perustuu sitruunahapon ja salisyylihapon yhdistelmään, joka kuorii iholta kuolleet ihosolukot pois. Iho tuntuu kuorinnan jälkeen välittömästi sileämmältä ja pehmeämmältä sekä näyttää kirkkaammalta. Todellinen pikakaunistaja!

9. NAAMIO

Sensai Extra Intensive Mask on luksusnaamio ikääntyvälle iholle. Tämä on minulle sellainen ultimaattinen hemmottelutuote. Paksu ja koostumukseltaan pehmeä naamio hierotaan vaikuttamaan yöksi muiden hoitotuotteiden päälle. Hierottaessa naamio alkaa muuttumaan iholla öljymäiseksi ja sulautuu iholle. Tämän jälkeen taputtelen vielä sormin uuden ohuen kerroksen naamiota kasvoille, annan imeytyä hetken ja menen nukkumaan. Aamulla iho on hyvin kosteutettu, kimmoisa ja tasaisen sävyinen.

10. KASVOVOIDE

ddp RVB SKINLAB 24-hour active cream on vilahdellut blogissani useasti. Luulen, että moneltakaan ei ole jäänyt huomaamatta rakkauteni tätä voidetta kohtaan. Yleensä kuivaihoiselle tarkoitetut voiteet ovat paksuja ja hieman rasvaisen tuntuisia, mutta tämä on toiselta planeetalta. Kevyt, ohut, pehmeä, silkkinen ja imeytyy nopeasti. Käytän itse voidetta aamuin ja illoin varsinkin talviaikaan, koska se on yksi tehokkaimpia ihon kosteuttajia johon olen törmännyt. Sopii nopeasti imeytyvänä täydellisesti meikin alle. Kuvissa oleva purkki taitaa olla jo kolmas tai neljäs. Tuoksu on mieto ja raikas.


11. MONITOIMITUOTE

Elizabeth Arden Eight Hour Cream on varmasti blogini eniten mainituin yksittäinen tuote, joten ei varmaan tullut yllätyksenä, että tämä melkein 20 vuotta käytössäni ollut monitoimituote pääsi tähänkin postaukseen. Tuote toimii kuivien kynsinauhojen pehmittäjänä, tehohoitona kuiville kantapäille, ojentamaan kulmakarvat, salaisena aseena finnien taltuttamiseen, rauhoittajana auringon polttamiin, tehonaamiona kuivalle iholle, taltuttamaan lentävät hiushaituvat... vielä en ole löytänyt kohdetta, mihin tämä ei toimisi. Miehelläni kulkee oma tuubi aina matkassa. 

Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?




* Murad PR-näyte, muut tuotteet omia.




  1. 8 Hour Cream on mun suosikki myös. Ai finnien taltuttamiseen? Siihen en olekaan sitä kokeillut, kiitti vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, en tiedä mikä siinä on, mutta parempaa kuin hammastahna joka vaan kuivattaa. Isokin paise, niin pienentää sitä yön aikana. :)

      Poista
  2. Kiinnostuin tuosta Versosta. Omia suosikkimeikkiputsareita on joko vaahdot tai öljyt. Niin tyylikäs pullokin. Vitsi mikä homma tässä postauksessa on ollut. <3 Ihania merkkejä, moni tuntemattomiakin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verson tuotteet on oikeastaan kautta linjan loistavia, tehokkaita, lempparituotteissa se teho pitää huomata nopeasti. :)

      Poista
  3. ddp RVB SKINLAB 24-hour active cream kuulostaa ihanalta! Joku tuntuvasti kosteuttava voide, joka istuu nätisti meikin alle on seuraavana ostoslistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tota, en ole löytänyt vielä ainakaan parempaa. Itselleni aikoinaan sellainen tajunnanräjäyttävä tuote, koostumuksesta oli vaikea uskoa, että se kosteuttaa niin hyvin kuin kosteuttaa, koska tuntui koostumuksen perusteella auttamattoman kevyeltä, mutta ei.

      Poista
  4. Apua nämä kaikki on niin kiinnostavia! Verson öljy, pakko kyllä jossain vaiheessa kokeilla..ja arvaa vaan, saitko nyt kiinnostumaan tuosta Muradista? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Jos haluat ihoa kunnolla kirkastavan, mutta et kuivattavaa kasvovettä, niin silloin Murad on oikea hankinta. En voi vieläkään käsittää, että miten unohdin tuon tuotteen vuosiksi. Aikoinaan hamstrasin sitä ulkomailta, kun Suomessa ei vielä myyty. Misellivesien tulo vielä teki sen, että olen käyttänyt kasvovesiä vähemmän, mutta toi on vaan loistava ja käytössä huomaa, että miksi kasvovesi on kuitenkin niin tärkeä ihonhoidossa. :) Verson öljy on ihan parasta. Itse käytän sitä kuuriluontoisesti, silloin saan siitä parhaan hyödyn irti.

      Poista
  5. Ostin vasta Verson seerumin kasvoille ja seerumin silmänympärysiholle. Verso-uteliaisuus heräsi blogiasi lukiessa 😊 Katsotaan, mitä heidän retinoli saa aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrohan sitten kokemuksesi, kun ole saanut vähän aikaa tuotetta testailtua. :)

      Poista
  6. Upean oloisia tuotteita, niin tyylikkäät putelitkin:) En ole käyttänyt yhtäkään, nimeltä vain tunnen. Minä olen tänä syksynä kokenut valtaisan ahaa-elämyksen ja olen ryhtynyt testaamaan retinolia ihan tosissaan. Toivottavasti siitä on apua ja iloa vielä vuosiksi eteenpäin ennen kuin maanvetovoima kukistaa täysin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retinol on tehokasta, jos on pintakuiva tai kuiva iho niin kannattaa olla varovainen ja suosittelen vain kuuriluontoista käyttöä. Muuten alkaa menemään ihon pinta liian ohueksi. Normaali ja rasvoittuva iho yleensä kestää hyvin jopa jatkuvaa käyttöä.

      Poista
  7. En tiennytkään, että Muradia myydään Suomessa. Se on ollut sellainen tuotemerkki, jota olen monesti ulkomaisissa nettikaupoissa katsellut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myydään, on itseasiassa myyty jo aika kauankin. :) Ehkä hieman hankalasti on ollut tietoa tästä saatavilla.

      Poista
  8. Tuo Muradin kasvovesi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mullakin punoittaa iho pesun jälkeen ja sen vuoksi tulee toisinaan meikattuakin vähän turhan raskaalla kädellä, kun luulee peitettävää olevan enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä tulee se punoitus ihan kosketuksesta ja sitä on välillä hankala saada nopsaan pois, mutta tuo auttaa. :)

      Poista
  9. Bakelin Pure Peel on myös mulle se tuote, jonka valitsisin, jos pitäisi valita vain yksi kuorinta! On todellakin just sellainen pikakaunistaja, ja musta iho alkaa näyttää vieläkin paremmalta muutaman päivän kuorinnan käytön jälkeen. Oot saanut kyllä mut kiinnostumaan myös Versosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeasti ihan paras ja purkki kestää pienen ikuisuuden! Näitä kaikkia tuotteita taitaa yhdistää se, että näitä käyttäessä näkee pikaisia tuloksia, itselle se on ihonhoitotuotteessa todella tärkeää. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives