LÖYTÖ – Vichy Slow Âge


Minulla ja Vichyllä on aina ollut hieman kinkkinen suhde. Brändillä on tuotteita, joista pidän yli kaiken, kuten Idèalia Skin Sleep ja Life Serum. Sitten on paljon tuotteita, jotka eivät herätä minussa minkäänlaisia tunteita. Laitan kasvoille ja ajattelen, että booring... Se on ehkä se syy, miksi Vichyä näkyy blogissani melko harvoin. 

Nyt on kuitenkin tullut aika nostaa esille eräs Vichyn tuote, joka pitkästä aikaa herätti minussa tunteita. Niin kovia, että viime aikoina Vichyn uutuus Slow Âge* on taistellut kovasti ykköspaikasta meikin alla yhdessä pitkään käyttämäni Sensain Day Creamin kanssa. En ole vielä osannut päättää, kumpi on parempi. Se on paljon sanottu. Näistä kahdesta Vichy on ehdottomasti pihistäjän tuote, joten halusin jakaa kokemukseni voiteesta.

Slow Âge on ihoa vahvistava päivävoide, jonka teho perustuu kolmeen asiaan. Vichyn käyttämään Thermal Spa -lähdeveteen, joka sisältää viittätoista mineraalia. Baicalinjuuriuutteeseen (jota tosin incin mukaan ei kovin paljoa tuotteessa ole), joka tuo voiteeseen andioksidanttisia vaikutuksia, sekä ihoa vahvistavaan probioottiseen bifidus -uutteeseen. Tuote sopii herkälle iholle ja kaikille iho tyypeille. Sisältää suojakertoimen 25. Tuotetta ei suositella levitettäväksi sy-alueelle.


Slow Âgen koostumus on ohutta lähes emulsiomaista. Voide on pakattu isoon painavaan ylellisen tuntuiseen liukuvärjättyyn lasiseen  50ml:n pumppupulloon. Tuoksu on mieleeni: raikas ja puhdas. Emulsiomainen voide levittyy iholle kevyesti, imeytyy heti eikä jätä tahmaista pintaa. Sen sijaan iho jää aivan aavistuksen mielestäni hehkuvaksi, voiteessa ei ole valoaheijastavia partikkeleita, mutta levityksen jälkeen lopputulos on heleä, joka on ihanteellisen kaunis pohja meikin alle. Pakko myöntää, että en ole tämän voiteen hintaryhmässä törmännyt mihinkään näin hyvään aikoihin. Voiteessa kohtaa kaikki, mitä haluan hyvältä meikinalusvoiteelta. Hyvä suojakerroin, tarpeeksi ohut, mutta kosteuttava koostumus, ei tahmaa, hyvä tuoksu, loistava hinta/laatusuhde sekä tuotteen iholle tuoma heleys. Jos blogissani valittaisiin "Kuukauden löytö", tämä olisi se!

INCI: AQUA / WATER - HOMOSALATE - OCTOCRYLENE - GLYCERIN - ETHYLHEXYL SALICYLATE - BIFIDA FERMENT LYSATE - SILICA - ALCOHOL DENAT. - BUTYL METHOXYDIBENZOYLMETHANE - DIMETHICONE - ISOPROPYL LAUROYL SARCOSINATE - STYRENE/ACRYLATES COPOLYMER - PEG-100 STEARATE - GLYCERYL STEARATE - TOCOPHEROL - SYNTHETIC WAX - PEG-8 LAURATE - CI 14700 / RED 4 - STEARIC ACID - DICAPRYLYL CARBONATE - STEARYL ALCOHOL - DIMETHICONE/VINYL DIMETHICONE CROSSPOLYMER - TRIETHANOLAMINE - MYRISTIC ACID - MYRISTYL ALCOHOL - SODIUM BENZOATE - PALMITIC ACID - PHENOXYETHANOL - AMMONIUM POLYACRYLOYLDIMETHYL TAURATE - ASCORBYL GLUCOSIDE - DISODIUM EDTA - CAPRYLOYL SALICYLIC ACID - CAPRYLYL GLYCOL - XANTHAN GUM - SCUTELLARIA BAICALENSIS EXTRACT / SCUTELLARIA BAICALENSIS ROOT EXTRACT - T-BUTYL ALCOHOL - CETYL ALCOHOL - PARFUM / FRAGRANCE


Vichyn tuotteita voi ostaa apteekeista kautta maan. Hintaa Slow Âge -voiteella on n. 35 euroa.

Oletteko ehtineet kokeilla Slow Âgea? Mikä on tällä hetkellä voide suosikkinne meikin alle?


*Tuote PR-näyte, saatu blogin kautta.





  1. Moi!
    Osaisitko neuvoa hyvää meikkipohjan primeriä nimenomaan häivyttämään huokosia ja pidentämään meikin kestoa? Kokeilin Maybelinen Baby Skiniä mutta se teki kasvoistani niin "liukkaat" että peitevoide vain rullasi pois. Sensain nestemäinen pohjustaja oli hyvä muttei tehnyt hirveästi iholle siinä mielessä mitä toivoisin. Ihoni ei ole erityisen kuiva tai rasvainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt heitit hieman vaikean, koska itse en hae primerilta niinkään huokosten hävittämistä vaan heleyttää ja pidempää meikinkestoa. Yksi omista lemppareistani on Clarinsin Instant Light Radiance Complex Base, mutta luulen, että sinun toiveitasi voisi enemmän vastata Clarinsin Instant Smooth Perfecting Touch -pohjustaja, se juurikin häivyttää ihohuokosia ja juonteita. Kun taas ensiksi mainittu on enemmän heleyttävä. :)

      Poista
  2. Arvaa kuka ottaa tämän perusteella tämän heti testiin, eikä odota tammikuulle. :) Kuulostaa juuri mun makuun tuotteelta ja Vichyissä on myös tuo tuoksumaailma kohdillaan. Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan kannata odottaa tammikuulle! :D Tässä on vielä mun mielestä parempi tuoksu kuin monissa muissa Vichyissä. <3

      Ihanaa torstaita Tiia!

      Poista
  3. Sain näytteen tästä ja ihastuin! Mä kovasti haluaisin tykätä Vichyn tuotteista mutta jostain syystä ne eivät ole istuneet iholleni. Kaikki ominaisuudet (myös ulkoiset) olisivat kohdallaan mutta se oma ihotuntuma ei ole ollut hyvä. Jotain on puuttunut ja moni muu tuote on tuntunut paremmalta. Mutta tämä! Toki mulla oli vaan näyte testissä mutta jätin jopa tyhjän näytepussin kaappiin muistutukseksi, että ostaisin tätä kun päivävoiteeni loppuu. :D Kosteutti hyvin, iho jäi pehmeäksi ja voide imeytyi nopeasti ja jätti kauniin pinnan ja jotenkin vain hyvän ihotuntuman. Jotain on tapahtunut joko Vichyssä tai mun ihossa! :D

    Mrs Viola

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jotain on, itsellä vähän samoja vaikeuksia Vichyn kanssa. Olin ihan onnessani, kun taas aloin kokeilemaan sillä mentaliteetillä, että ääh, ei tästäkään varmaan tule tänne mitään puhuttavaa, mutta toisin kävi. Aivan huippu tuote! Jännä kuulla, että joku toinenkin on kokenut tämän kohdalla näin, pakko olla aika onnistuneen tuotteen kyseessä. :)

      Poista
  4. Kiitos vinkistä, heräsi mielenkiinto heti! Pystyn nykyään kokeilemaan rohkeammin uusia tuotteita, sillä ruusufinni tuntuu kadonneen (koputan puuta). Vichyä en ole käyttänyt oikein koskaan, joten olisi mielenkiintoista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan loistavaa, jos olet päässyt ainakin toistaiseksi ruusufinnistä eroon, iso peukku! <3

      Poista
  5. Kuulostaa todella hyvältä ja jos hintaa on vain noinkin vähän, niin ei paha!
    Mulla on käytössä vielä se öljytuote pH-formulalta ja niiden suojavoiteet. Nyt kohta vaihtuu munkin setti, mutta en vielä osaa sanoa mikä on vuorossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta on kohdillaan, pullo on iso ja tuote riittoisa. :) pHformulan öljy on kyllä ihan parasta. <3

      Poista
  6. Mulla on ollut se ongelma, että esim. merkin seerumi ei oikein sopinut iholleni, vaan pahensi silloista näppyongelmaani :P Tätä oli pakko käydä tänään apteekissa postauksesi jälkeen kokeilemassa ( luin tän siis jo päivällä junassa, mutta tulin vasta nyt kommentoimaan :D tätä harrastan blogien kanssa noin muutenkin kun en tykkää puhelimella kirjoittaa t.mummo ). Voide vaikutti ihanalta, mutta en uskalla ainakaan ihan heti tätä ostaa tuon alkoholin takia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyydä näytepussi ja kokeile pari kertaa ja toivotaan, että iho ei ota nokkiinsa! Noi on aina kamalaa arpapeliä, jos on ongelmaa...

      Poista
  7. Joskus olen kokeillut Vichyn päivävoidetta, mutta se ei ainakaan sopinut meikin alle, kun meikkivoiteen levittämisen aikana voide lähti rullautumaan meikkivoiteen alta pois. Mulla ei muuten ole paljoa kokemuksia merkistä. Yksi Vichyn meikkivoide minulla on, mutta se rasvoittuu kasvoillani ja alkaa kiiltämään. Tai itse asiassa ainakin kesällä teki niin. Nyt voisinkin kokeilla talvi-iholle, jos se auttaisi kuivaan ihoon ja käyttäytyisi eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä ollut samaa ongelmaa joidenkin Vichyn voiteiden kanssa, yksi syy, miksi en niistä kaikista kamalasti ole pitänyt. Tämä ei rullaudu, koostumus on tosi ohutta ja imeytyy heti, jättää itseasiassa tosi hyvän pohjan meikille. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives