Suosikit Lumenelta


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. 

Syksyllä huomasin, että itsenäisyyspäivä osuu tänä vuonna viikolle ja sellaiselle päivälle, jolloin minulta on tapana ollut postata. Aloin jo tuolloin miettimään, että mikä sopisi aiheeksi tähän meille suomalaisille niin tärkeään päivään. 

Jos puhutaan kosmetiikasta, varmaan mikään ei voi olla sen suomalaisempaa kuin Lumene. Suomalaisten luottamuksesta brändiin kertoo jotain se, että Lumene valittiin juuri kolmatta kertaa peräkkäin Suomen arvostetuimmaksi kosmetiikkabrändiksi. Melkoinen suoritus! Lumene jaksaa kiinnostaa teitäkin, sillä siitä kirjoittamani jutut, jaksavat kiikkua vuodesta toiseen luetuimpien postausten joukossa. 

Oma ensikosketukseni Lumeneen tapahtui jo teini-iässä. Lähemmin tutustuin kuitenkin brändiin vasta parturi-kampaaja koulussa 90-luvun puolivälissä, kun meille tuli koululle henkilö Lumenelta kertomaan brändistä sen ideologiasta ja tuotteista. Muistan, että itselleni 90-luku oli Lumenen osalta melkoista Body Aktivia -tuotesarjaa. Sitä jännää koivun tuoksua mikä tuotteissa oli, ei vaan pysty unohtamaan. Ei päivää, etten sarjasta olisi jotain tuotetta käyttänyt. Vuosituhannen vaihteen jälkeen tulikin sitten markkinoille tuote, jota olen käyttänyt yhtäjaksoisesti aina ilmestymisestä lähtien. Se on ehdottomasti Lumene-suosikkini nro. 1! 


Suosikit Lumenelta

Arctic Berry Cocktail Heleyttävä & Ravitseva Tehohoito – On ollut markkinoille kohta 15 vuotta. Yhtä pitkään se on lyötynyt myös omasta kaapistani varsinkin talvisin. Tuote sisältää karpalon- ja lakan siemenöljyjä sekä C-vitamiinia. Itse levitän tuotteen taputtelemalla puhtaalle iholle yöksi. Oikein kuivina ihopäivinä käytän tätä myös yksinään meikin alla. 

Glow Boost Kirkastava ja Silottava Hyaluronitiiviste – On hieman uudempi suosikki. Tästä olen kirjoitellut aikaisemmin täällä. Kirkastava C-vitamiini ja kosteuttava hyaluronihappo ovat tehokkaan tiivisteeen vaikuttavat ainesosat. Itse käytän tuotetta aina joko puhtaalle iholle tai hoitoveden jälkeen ennen seerumia ja voidetta. Sopii loistavasti myös Heleyttävän ja Ravitsevan Tehohoidon alle tuomaan lisätehoja.

Gel Effect Kynsilakka – Kynsilakkoja on vilahdellut täällä blogissakin aika ajoin. Hinta/laatusuhde on hyvä. Yleensä lakat peittävät täysin kahdella kerroksella ja kuivuvat suht nopeaan, plussaa myös siitä, että nämä pysyvät nätteinä melkein viikon kynsillä. Lisäksi Lumene tuo joka vuosi markkinoille upeita kausisävyjä, joiden joukosta usein löytyy joku erikoisempi itseeni iskevä helmi. 

Blueberry Wild Vedenkestävä Mascara – Varmaan kaikki muistavat hankalat silmäni, jotka suttaavat melkein kaikki mascarat? Blueberry Wild on ainoa Lumenen Mascara joka toimii omissa ripsissäni suttaamatta. Onkin ollut meikkipussini vakiotuotteita Sensain 38 rinnalla siitä lähtien, kun ilmestyi varmaan reilu kymmenisen vuotta sitten markkinoille. Marscaran kumiharja on sopivan kokoinen ja sillä on helppo levittää ripsiväriä tasaisesti. Makuuni se saisi olla aavistuksen pehmoisempi, mutta annan hyvälle tuotteelle tämän anteeksi. Toinen "huonopuoli" tässä on se, että tämän irti saaminen muilla kuin Lumenen omalla Waterproof Silmämeikin Poistoaineella tai öljyllä on todella haastavaa. Ei suttaa silmänalusiani, lisäksi pitää taivutukset kuosissa.

Invisible Illumination Nordic Light Shimmering Dusk – Kaikista uusin suosikki. Sen jälkeen kun sain pullon käteeni tätä iholle hohtoa tuovaa tuotetta, en ole tehnyt yhtäkään meikkiäni ilman tätä. Itse tykkään käyttää tuotetta meikkivoiteen alla, josta se luo meikkivoiteen läpi kaunista kuulasta ja luonnollista hohdetta. 

Arctic Sun Aurinkopuuteri – Pehmeän sävyinen mattainen aurinkopuuteri sopii varsinkin vaalealle suomalaiselle iholle. Lopputulos on luonnollinen. Pysyy myös kulumatta kasvoilla koko päivän. 


ARVONTA

Itsenäisyyspäivän kunniaksi pyysin Lumenelta arvottavaksi yhdelle onnellisille lukijalle kaikki suosikkini. Arvon yhden paketin, joka sisältää seuraavat kahdeksan Lumene-tuotetta:

*Arctic Berry Cocktail Heleyttävä ja Ravitseva Tehohoito
* Glow Boost Kirkastava ja Silottava Hyaluronitiiviste
* 3 kpl Gel Effect -Kynsilakkoja (Karpalo, Mansikkasato ja Vadelmamehu)
* Blueberry Wild Vedenkestävä Mascara
* Invisible Illumination Nordic Light Shimmering Dusk
* Arctic Sun Aurinkopuuteri

Osallistut arvontaan kertomalla kommenttilaatikkooni oman Lumene-muistosi, jos sinulla ei sellaista ole, kerro mitä teet itsenäisyyspäivänä. Saat lisäarvan, jos tykkäät blogini Facebook-sivusta. Ilmoita kommenttilaatikkoon myös monellako arvalla osallistut, sekä muista jättää toimiva sähköpostiosoitteesi, että saan voiton osuessa kohdalle sinuun yhteyden. Jos et halua jättää sähköpostiosoitettasi näkyviin, voit osallistua vastaamalla kysymykseeni sähköpostilla. Laita viesti osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com, laita viestin otsikoksi Lumene -arvonta. Osallistumisaikaa on ti 13.12 klo 23.59 asti. Arvonnan suorittaa tälläkin kertaa random.org. Onnea kaikille tasapuolisesti!

*Tuotteet arvontaan lahjoitti Lumene.



  1. Kahdella arvalla mukana. Lumene on ollut mukanani meikkaamisen alusta alkaen, nyt jo 25 vuoden ajan

    VastaaPoista
  2. Itseltäni löytyy kaapista aina Lumenen tuotteita ehkä senkin takia, että ky merkkiä löytyy pienemmistäkin lähikaupoista ja olen sen myös hyväksi havainnut.
    Blogger- ja fblukijana kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Olen ihastunut erityisesti Lumenen Gel Effect -kynsilakkoihin. Ois kiva päästä testaamaan muitakin tuotteita.

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihana arvonta! Itse olen käyttänyt Lumenen tuotteita nuoresta tytöstä lähtien. Hauskin muisto kuitenkin, kun miehen kanssa kävimme Orimattalan isossa kaupassa, olikohan se Megamyynti, jossa oli myynnissä paljon Lumenen tuotteita normaalia edullisemmin. Mies oli kuulemma sivummalla naureskellut, kun kauhoin laareja. Mutta kun etsin tiettyjä huulipunia ja hinta. :D
    joulumimminluona@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja yhdellä arvalla mukaan. Hyvää itsenäisyyspäivää! :)

      Poista
  5. Airiina
    Lumene kuuluu päivittäiseen ihonhoitooni, on kuulunut jo 12 vuotta ainakin.
    Osallistun arvontaan, hyvää itsenäisyyspäivää.


    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  6. Ensimmäiset meikkini olivat Lumenea:) Yhdellä arvalla mukana
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  7. Muistan lapsuudesta äidin käyttämät Lumenen síniset kasvovoidepurkit ja erinäisiä muita Lumene ihonhoitotuotteita, jotka ovat tietyssti muuttuneet kovasti vuosien saatossa. Lumenen värikosmetiikka ei ole suosikkilistallani, mutta ihonhoitotuotteita käytän jonkin verran. Ehdoton suosikkituotteeni on Lumenen Soft Touch kasvovesi.

    VastaaPoista
  8. Meilläpä oli samankaltaiset ajatukset kun itsekin yhdistin Lumenen itsenäisyyspäivään xD

    Ensimmäinen Lumene-muistoni ajoittaa yläasteikään eli sinne kultaiselle 90-luvulle :D Olin TET-harjoittelussa tuttavakosmetologilla ja joskus sieltä kotimatkalla Prismassa käydessä intin äidille, että minun on PAKKO saada Lumenen putsarit ja niinhän sitä kotiin lähdettiin Prismasta Lumenen kasvoveden ja puhdistusmaidon kera <3 Sen jälkeen Lumene onkin ollut pysyvä osa kosmetiikkakaappiani :)

    Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samikset, mutta ei ollenkaan huonot ajatukset! :D

      Poista
  9. Lumene muistoa ei ole.
    Itsenäisyyspäivänä menemme Kokkolan Kaarlelan kirkkoon Itsenäisyyspäivän juhlaan.
    Osallistun yhdellä arvalla.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää sulle.

    VastaaPoista
  10. Lumenen kuunvalo oli kaunein kynsilakka mitä tiesin 90-luvulla. Kaikilla piti olla sitä :D Kahdella mukana
    enxs22@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Lumene liittyy muistoissani vahvasti ensimmäisiin meikkauskokemuksiin teininä, Lumenen kivipuuteri ja ripsari olivat ahkerassa käytössä.
    Lisäarvan kera mukana.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  12. muistoja ei tule mieleen, en ole kovin merkkiuskollinen. itsenäisyyspäivänä menemme vanhempieni luokse syömään ja katsomme linnanjuhlia :)
    emmi.saali a luukku.com

    VastaaPoista
  13. Näköjään vietän tämän päivän kodin lämmössä, ulkona on yli -20 :) Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  14. Niin pitkään kuin muistan, on meikkipussin kulmakivet olleet aina Lumenea - eikä muutosta näy! Yhdellä mukana :)

    kakkomiina@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Nuoruudessani Lumenen kivipuuteri oli kova sana kyllä. :) Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin muistan ton kivipuuterin, sitä vaan pelkästään ja niin paksusti kuin suinkin. :D

      Poista
  16. Mukana kahdella arvalla. Kyllä omat Lumene-muistot liittyvät hyvin vahvasti 70-lukuun ja äidin sinisiin purkkeihin. Oli kahta lajia rasvaa, toista laitettiin naamaan yöksi ja toista illaksi. Ja se tuoksu <3.

    Kiitos ihanasta ja rehellisestä blogistasi <3.

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana. Lumenen meikit on varmaankin ollut ensimmäisiä meikkejäni, ja edelleen niitä löytyy meikkipussista.
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    Voi Lumene... Äidillä oli Lumenen voiteita niissä sinisissä pakkauksissa aikoinaan. Sinisiä ne oli vielä silloinkin, kun aloin itse käyttämään Lumenen tuotteita. Ainakin Lumenen puuteria ja meikkipuuteria tuli käytettyä "meikkiurani" alkuaikoina. Nykyään käytän enemmän ihonhoitotuotteita heidän valikoimastaan. Ja kynsilakkoja.

    Yhdellä mukana, kiitos. backinreverieÄgmailÄcom

    VastaaPoista
  19. Lumene sopii loistavasti tähän päivään. Rakkain Lumene-muistoni liittyy joululahjaan, jonka sain muistaakseni 13-vuotiaana. Kummitädiltäni antoi kauniin lahjasetin jossa oli huulipuna ja luomiväripaletti. Silloin Lumene oli ulkoasultaan tummansininen.

    Mukana kahdella arvalla

    VastaaPoista
  20. Mulle Lumene oli vähän semmoinen luxuksempi tuotemerkki, kun aloin meikkaamaan. Silloin jos oli vähän enemmän rahaa, niin saattoi ostaa vaikka Lumenen puuterin :)

    Kahdella arvalla mukana, lifeanddisasters(a)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mulla ei varsinaista Lumene-muistoa ole, mutta melkeinpä kaikki mitä lumpulta oon kokeillut on ollut hyvää joten ehkä se sitten. Itsenäisyyspäivä vietetään kotosalla, juodaan hienompaa glögiä ja napostellaan juustoa ja muuta pientä. Ikkunasta näkyy myös Tampereen keskustan ilotulitus eli kyllä sekin tulee katseltua :-)

    Seurailen sua myös facebookissa eli kahdella arvalla mukana :-)

    VastaaPoista
  22. Lumene lienee niitä ensimmäisiä tuotemerkkejä, joihin nuorena tutustuin.
    Yhdellä mukana.

    kirppuilija(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Lumenen eri tuotteet ollu käytössä siitä asti ku kosmetiikkaa oon alkanut käyttää :)

    pinja.pylvas@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana yhdellä arvalla! Sain joskus lapsena äidiltäni kaksi huulipunaa leikkeihini ja ne taisivat olla lumenea :)
    Jenniju@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Lumenet olleet jo pitkään suosikkituotteita! Ripsari varmasti ensimmäisen tuote mitä olen käyttänyt. Kaksi arpaa 😊
    rantala.hanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Aivan ensimmäiset meikkini olivat Lumenea ja käytän niitä paljon edelleen!
    Yksi arpa, henna.anja(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Anonyymi, kommenttisi oli mennyt roskapostiin ja poistin sen vanhingossa, onneksi oli tallessa vielä sähköpostissa, joten lisään sen tähän. Olet mukana arvonnassa!

    Mukana yhdellä arvalla :) muistan kun sain ensimmäisen lumenen kynsilakkani, aikaisemmin minulle oli ostettu vain jotakin seppälän parin euron kynsilakkoja
    Hennamar@outlook.com

    VastaaPoista
  28. Kokeilin varhaisteininä äidin legendaarista sinipakettista Lumene- puuteria :) siitä se meikkaaminen sitten lähti.

    terhi.kangasniemi00@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kahdella mukana ihanassa arvonnassa.
    Omat ensimmäiset kokemukset Lumenen tuotteista on jostain 80-luvun alusta jolloin omistin sinisävyisen trioluomiväripaletin vaaleansinisessä pakkauksessa :)
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  30. 2 arvalla mukana. Äidilläni oli paljon Lumenen meikkejä ja niitä salaa lainailin. Muistan ainakin ne duoluomivärit ainakin sinisenä ja beigenä sekä huulipunien tuoksun. Sain ensimmäisen meikkaukseen liittyvän ahaa-elämykseni kun kapinahengessä täysin vastoin nuortenlehtien meikkiohjeita ("pieniä silmiä saa suurennettua vaalealla luomivärillä") sudinkin tummaa koko luomelle ja sehän näyttikin hyvältä! Toi silmät esille ihan eri tavalla. :D

    -Tiltu
    tiltu_kultu ( a t ) luukkupistecom

    VastaaPoista
  31. Kahdella mukana. Lumene on ollut mukana elämässäni niin kauan kuin vain muistan jossakin muodossa, meikit ja ihonhoitotuotteet on tullut aika tutuksi. Muistan ainakin sen että ensimmäinen käyttämäni ripsiväri oli Lumenelta.
    sinilintu_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Ensimmäiset tuotteet millä teininä aloitin olivat Lumenen niin ihonhoidossa kuin meikkaamisessakin. Edelleen Lumene on käyteyimpiä tuotemerkkejä minulle.

    VastaaPoista
  33. Sähkoposti unohtui kommentistani! Niin ja yhdellä arvalla mukana

    helmililjoja(a)gmail.com

    VastaaPoista
  34. lumenea on löytynyt teinistä saakka. Mukana yhdellä. pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Lumenemuistoista tulee mieleen enimmäkseen ne vanhaa kuosia olevat, elikkäs siniset tuotteet ja Anytimen tuotteen jotka ovat nyt nimeltään Natural Code :) Tykkään fb:ssä :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Mukana kahdella arvalla! Vitsit kun voittaisi tämän, olen niin halunnut noita tiivisteitä! Pidetään peukkuja! Mun Lumenen muistot on kanssa teini-iästä jolloin kasvoille laitetiin paksu kerros asteen liian tummaa meikkipuuteria, sitä sitten paikattiin kivipuuterilla. Molemmat olivat tummansinisissä rasioissa, niitä mulla on jopa ikävä!

    VastaaPoista
  37. Ensimmäinen Lumene- muistoni sijoittuu ajassa n. 10 vuotta taaksepäin, kun kummitätini toi lahjaksi minulle ihka ensimmäisen meikkipussini, sisällä huulikiilto ja ripsiväri! 10 vuoden jälkeen olen uskollinen Lumenen käyttäjä, erityisesti irtopuuteri sekä hohdepuuteri ovat suosikkejani! Mukana kahdella arvalla :)
    ssorvo@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Voi kun näyttöä ihanilta. Tuo eka kuva houkuttaa melkein maistamaan 😀

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukana :)
    Jo teininä käytin Lumenea, olen nimittäin kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jonka paikallisessa kaupassa ei myyty muita meikkisarjoja kuin Lumene ja Pierre Robert :P

    josalmela@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Arvostan Lumenen kotimaisuutta. Lumene tuotteissa on myös hinta-/laatusuhde kohdallaan. Itse on käyttänyt Lumene tuotteita siitä lähtien, kun meikkaamisen ja ihonhoidon aloitin.
    Osallistun kivaan arvontaan yhdellä arvalla.
    T: Miukkis
    birgit82@suomi2.fi

    VastaaPoista
  41. Osallistun kahdella arvalla.
    Lumene-muistoja ei minulla ole.
    Tänään rauhoittuminen kotona yhdessä perheen kanssa, syömme hyvin ja katselemme linnan juhlia.

    VastaaPoista
  42. Korjaan edelliseen viestiin sähköpostiani, eli
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  43. Kahdella arvalla mukana. Lumenesta on paljon muistoja, mutta jostain syystä 90-luvun huulipunien haju ei muistista haihdu...
    morgaise (@) hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Hih meillähän on aikalailla samat Lumenelempparit!En tiä miks ekana lumenesta tulee mieleen Hydra drops -meikkivoide, vaikka varmasti ennen sitäkin oon jotain käyttänyt :D Yks arpa

    maya87(A)netti.fi

    VastaaPoista
  45. Lumene on vakkari ihonhoidossa ja meikkipakissa. Sen kummenpia muistoja ei ole, Lumene on aina vain ollut olemassa :)
    Lukutoukka789@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Hyvät suosikit sinulla! Itsellä ei ole mitään tiettyä muistoa, mutta 90-luvulta muistan Lumenen sinisen värin hyvin niin äidin kaapista kuin omista ekoista meikkikokemuksistakin. Itsenäisyyspäivänä ajattelin ottaa rennosti: ulkoilla ja katsoa linnanjuhlia illalla. Yhdellä arvalla mukana, msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Olen käyttänyt Lumenen tuotteita yli 10 vuotta. sonjaemiliia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. Mukaan yhdellä! Tänään olen lähinnä kotosalla ja luultavasti teen pari joulukorttia jos vain innnostun.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  49. Hienoja suosikkituotteita!
    Minulla ei ole mitään tiettyä Lumene-muistoa mielessä, ainakaan nyt en keksi. Lumenea käytän miellläni, ihania tuotteita. Erityisesti tykkään kosteusvoiteista ja kynsilakoista. Hehkun löysin hiljattain - tykkään! :)
    Itsenäisyyspäivään heräilin vasta vähän ennen puoltapäivää. Nyt hiljalleen heräilen tähän päivään. Aurinko paistaa kauniisti, ulos on päästävä! Illalla perinteisesti Linnanjuhlia ja hyvää ruokaa. Mukavaa päivää Sinulle!
    Maisa (pienet.suloisuudet@gmail.com)

    VastaaPoista
  50. Lumene on tuttu ja turvallinen jo meikkausaikojeni alusta. Etenkin sitä sinisessä rasiassa olevaa puuteria tuli käytettyä nuorempana todella paljon. Ensimmäinen kokeilemani silmämeikinpohjustaja oli Lumenea ja sitäkin meni aikoinaan useampia tuubeja putkeen.

    Yhdellä arvalla mukana.

    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Itsenäisyyspäivä kuluu lähinnä rentoutuen.
    Mukana yhdellä!
    briksu@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Ensimmäiset meikit jotka nuorena ostin olivat juurikin Lumenen meikkejä. Muistan sen kutkuttavan tunteen, kun viimeinkin sai ostaa itselleen meikkejä, vaikka eihän niillä silloin kovin kaunista jälkeä saanutkaan aikaan :D
    elinaass@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Aivan upea palkinto!
    Itsellä lumene toimii lähinnä kasvojen hoidossa, eikä niinkään meikkipussissa. Lumene on kyllä ollut ihmeen hyvä merkki, ja olen tykännyt!

    Olen tykännyt facebooksivustasi, janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Lumenen kasvovoiteen muistan sellaisessa tummansinisessä purkissa.
    Yhdellä mukana.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Kahdella ollaan mukana, Facebook sivuja tykkäilen nimellä Sanni Miettinen! Oikein hyviä Lumene- muistoa ja kokemusta löytyy mm. Gel effect lakista, CC voiteesta, Luomiväreistä ja hiustuotteista:) Itsenäisyyspäivä taitaa mennä etätehtäviä tehden ja koneella istuen:/

    Sanniijuliaa@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Itsenäisyyspäivänä katson linnanjuhlat :)
    Mukana yhdellä arvalla.
    idatraff(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Mä muistan aina ne Lumenen duo luomivärit joita äidin meikkipussissa oli. :D Lumenen luomiväriprimeri oli myös eka primeri jota kokeilin :)
    Yksi arpa. karmiinisuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  58. Mun ekat meikit on olleet Lumenea ja Lumenea kuuluu kyllä edelleen vahvasti kosmetiikkavarastooni. Muistan että joskus päälle viitisen vuotta sitten löysin äidiltä jotain älyttömän vanhoja Lumenen kynsilakkoja ja ne olivat vielä ihan käyttökelpoisuus kunnossa. :)
    charmedtaisan @gmail.com
    Ja tykkään myös facessa, eli kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  59. Yhdellä arvalla mukana.
    Lumene on aina ollut minulle tuttu ja turvallinen kumppani :)
    cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  60. Kahdella arvalla mukana.Lumene on kaikist rakkain kosmetiikkabrändini.Sen kaa on käyty läpi nuoruutta, aikuisuutta ja nyt vaihdevuosia.Aina täysillä menestykkäästi mukana!Kiitos Lumene!-rakkaat kaikille Hyvää Itsenäisyyspäivää!meillä syodään hyvin ja ollaan rauhallisesti sitten illalla katsotaan töllöstä linnanjuhlahumua!Onnea Suomi ja upea suomalaisuus!

    VastaaPoista
  61. Lumenesta tulee mieleen liian tumma puuteri, jonka ostin alekopasta teininä ja meni hetki tajuta, että miksi näytän niin oranssilta :D. Yhdellä arvalla mukana.
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  62. Ensimmäiset teini-iän ihonhoitotuotteeni olivat Lumenelta. Lumenea on ollut siitä lähtien kylpyhuoneessani jossain muodossa, ja aivan viime vuosina yhä enemmän. Kahdella arvalla mukana.
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  63. Yhdellä arvalla mukana! Itsenäisyyspäivän vietän kotona linnanjuhlia seuraten!
    antfin8(a)gmail.com

    VastaaPoista
  64. Lumene on ollut aina.. Siniset pakkaukset tulee mieleen ja semmoiset pienet luomiväripaletit missä oli ehkä yhdeksän luomiväriä. Myös kindai (?) nimellä taisi olla joskus lumenen tukka tuotteita.
    Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  65. Mitään sen ihmeempiä Lumene-muistoja ei taida olla, mutta kyllähän noita tuotteita tulee silti käytettyä :) Ehkä joskus teininä oli spesiaalia, kun mutsi sattui joskus jonkun Lumenen kynsilakan ostamaan kun en muuten vielä silloin kosmetiikkaa käyttänyt.

    Kahdella arvalla messissä, ine_91@msn.com

    VastaaPoista
  66. Mun suosikki on tuo Hyaluronitiiviste! Yhdellä mukana

    VastaaPoista
  67. Voi elämä. Parhaiten muistan Lumene-tuotteet ihanalla 90-luvulla, kun kivipuuteri oli kova sana ja Lumenen huulipunaa piti olla vähintäänkin riittävästi :D Vanhempana olen palannut joihinkin Lumenen tuoteisiin ja olen kyllä kanssasi samaa mieltä hyaluronitiivisteestä, huipputuote! Ollaan yhdellä arvonnassa mukana! kissankarva85(at)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Yhdellä arvalla mukana.
    Ensimmäiset meikkini olivat Lumenelta kun aloitin meikkaamisen joskus ala-asteen lopussa.
    marjut92@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Yhdellä mukaan. Lumenea ollu mulla ekat meikit.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  70. Muistan erään ihanan kevään, jolloin käytin jotain Lumenen koivuntuoksuista vartalovoidetta tai suihkugeeliä. Koivuntuoksu tuo aina mieleeni sen ihanan kevään. Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  71. Kahdella mukana. Lumenen meikit olivat ensimmäiset tuotteeni jolloin aloin meikkejä käyttämään ☺
    nmpnetti.com@jippii.fi

    VastaaPoista
  72. Kahdella mukana. Lumene tulee mieleen niistä ensimmäisistä meikkauskokeiluista ja erityisesti kynsilakoista.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Lumene-muistoja olisi useampikin, parhaiten mieleen on jäänyt Lumenen Roosa Nauha -yhteistyö, ihanaa kun kotimainen merkki on hyvällä asialla :)

    svedupaula@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Lumene on kotimaisena kosmetiikkamerkkinä onnistunut monipuolisissa tuotteissaan, niin meikeissä kuin ihonhoidossa, omistankin useamman tuotteen. Yhdellä arvalla mukana :) wiskram (at) luukku. com

    VastaaPoista
  75. Mukana yhdellä arvalla. Lumenen tuotteista on paljon muistoja, se on ehkä itsellä ollut eniten käytössä ollut merkki. Varsinkin jos lasketaan myös Natural Code -meikit :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  76. Ensimmäinen muistoni Lumenen tuotteista on kasvovesi, jonka muistan äidilläni olleen. Muistan myös teiniajoilta ensimmäisen huulipunani, joka oli Lumenen, ja muistan myös sen hajun edelleen :D Lumenen tuotteista tykkään edelleen ja käytän niitä niin ihonhoidon, kuin meikkienkin osalta. Kahdella arvalla mukana. krista.eerika@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Osallistun kahdella arvalla :) Käytin nuorempana Lumenen meikkivoiteita yms jotka olivat melko kehnoja tuotteita. Vasta viimeaikoina olen kiinnostunut Lumenen ihonhoidon ja kosmetiikan uusista tulokkaista, ja valikoima on parantunut suunnattomasti parempaan suuntaan ! Erityisesti Lumenen Invisible Illuminizer sävyssä "Shimmering Dusk" ja ihonhoitotuotteet ovat olleet todella miellyttävä yllätys :)

    anna-ylitalo@hotmail.fi

    VastaaPoista
  78. Mulla ei ole mitään ihmeellistä Lumene-muistoa, koska en oo meikannut kuin vasta pari vuotta. Ja tämän ajan juttuja en vielä osaa laskea muistoiksi. Mutta joskus teininä muistan kyllä ostaneeni Lumenen kynsinauhavoiteen. Itsenäisyyspäivääkään en tänään vietä mitenkään ihmeellisesti. Kävin kävelyllä kauniissa auringonpaisteessa ja muuten olen vaan yksin kotosalla. Linnan juhlat ei kiinnosta, varmaan tulee sen sijaan katseltua joku leffa. Tällainen tylsimys-kommentti tällä kertaa :P
    Yhdellä mukana
    whiteflower(at)wippies.com

    VastaaPoista
  79. Yhdellä arvalla mukana! Lumenelta olen ostanut ensimmäiset meikkini. 90-luvulla minulla oli vaikeuksia löytää tarpeeksi vaaleaa meikkivoidetta ja sitten silmiini osui Lumenen puteli, jossa luki "Ultra Light" viitaten koostumukseen, mutta luulin sen olevan erikoistuote kalpeanaamalle. :D Vaalein sävy oli kyllä sitten kuitenkin passeli.

    mothglass@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Itsenäisyyspäivä kuluu tv:tä katsellen :) yksi arpa! marianneee@wippies.fi

    VastaaPoista
  81. Itsenäisyyspäivä kuluu tv:tä katsellen :) Yksi arpa! Marianneee@wippies.fi

    VastaaPoista
  82. Mun Lumene muistot liittyvät kanssa teini-ikään. Muistan hyvin käyttäneeni niitä Lumenen tummansiniseen rasiaan pakattuja puutereita suhtteellisen ison määrän. Nykyään käytän Lumenen tuotteita enemmän ihonhoidossa.
    Yhdellä arvalla mukana.
    akame88@hotmail.com

    VastaaPoista
  83. kahdella arvalla mukana. Lumene on tuttu ihan teiniajoilta. Muistan vieläkin, miltä Lumenen huulipunat tuolloin tuoksuivat ;) Kyllä mulla on koko ajan muutama Lumenen tuote käytössä.

    nina.sandberg2(at)gmail.com

    VastaaPoista
  84. Lumene tuotteet kiinnostavat nykyään aina vaan enemmän. Ensimmäisiä tuotteita ihan taisi olla puhdistusmaito ja kasvovesi.
    Tällä kertaa vietän Itsenäisyyspäivää auringon alla lämpimässä, useimmiten olen töissä. Voi kun voitto napsahtaa! Kahdella mukana:)
    mussuha@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Ensimmäiset meikkikokeilut oli Lumenen-tuotteilla. Muistelen, että luokan tytöillä oli aikoinaan kaikilla Lumenen puuterit :) Yhdellä arvalla mennään. miialehto@yahoo.com

    VastaaPoista
  86. Yhdellä arvalla mukana. Itsenäisyyspäivään kuuluu Linnan juhlien katsominen.marika.suomalainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  87. Kun aloitin meikkaamisen niin minun ensimmäiset meikkini olivat Lumenelta. Puuteri oli vielä sinisessä rasiassa <3 muistan kun äitini kanssa käytiin valitsemassa minulle sopiva sävy :) kahdella arvalla mukana.
    sanna_katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  88. Lumene oli muitta kalliimpi merkki, mutta tietysti myös hienompi! Olen mukana yhdellä arvalla. Hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  89. Lumenen tuotteet oli minulla, kuten monella muullakin, niitä ensimmäisiä mitä käytin kun ostin ensimmäisiä kosmetiikkatuotteitani. Siniset pakkaukset on jäänyt mieleen.
    Kahdella mukana.
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  90. Lumene tuotteet taisivat olla ensimmäiset joita kokeilin. En hirveästi meikkaa joten kauneudenhoitotuotteita käytän. Tehohoitoa olen vuosia käyttänyt, samoin Bright now päivävoidetta (onkohan se nyt valo?) Mukana arvonnassa. rinafi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  91. Kahdella arvalla mukana. Lumenen tuotteita olen käyttänyt niin pitkään kuin muistan. Ensimmäisenä ehkä huulipunia ja kynsilakkoja, ja sitten muitakin tuotteita. Nykyäänkin on käytössä useampikin Lumenen tuotteita.

    kirjakettu@suomi24.fi

    VastaaPoista
  92. Hei, olet taas laittanut aivan ihanan kilpailun pystyyn- valokuvista puhumattakaan ☺ Vaikka aloitin "meikkiurani" jo 80-luvulla niin ei ole jäänyt mieleen mitään Lumene-muistoja 😮 Harjoittelen tällä hetkellä aurinkopuuterin laittoa ja käyttöä ja postissa on tulossa Lumenen aurinkopuuterin vaalein sävy 😊
    Itsenäisyyspäivän vastaanotto alkaa pian ja se on kuulunut traditioihini varmaankin sen 20 vuotta ja ylikin 😁 (V)Ihailen naisten pukuja ja tyylejä sekä (komeita) miehiä 😆
    Osallistun kahdella arvalla ja sp-osoite on: tuuli.uusitalo@luukku.com

    Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää 🎇

    VastaaPoista
  93. Lumenea tulee käytettyä paljon ja mulla tuo tehtaanmyymäläkin on mukavan lähellä.
    Yhdellä mukana.

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  94. Ensimmäiset Lumene-muistot liittyvät lapsuuteen, äidin meikkien kimpussa olin aina ja muistan Lumenen jo sieltä. Myös ensimmäinen oma huulipuna oli Lumenen :) Kahdella arvalla mukaan. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  95. Kun olin pikku tyttö naapurin "mummo laittoi minulle lumenen huulipunaa
    Myöhemmin teininä opettelin meikkaamista lumenen meikeillä, jotka koin hyväksi
    Kahdella arvalla mukana!
    T:Annika annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Lumenen kynsilakoista pidän kovasti. Laatu on erinomainen ja lakkaus kestää. Värivalikoimaakin löytyy paljon!

    Olen mukana kahdella arvalla :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Mun ensimmäinen luomiväri oli Lumenen sininen duo :)

    Kahdella arvalla mukana. Kuorotipu (at) hotmail.com

    Hyvää itsenäisyyspäivää Jonna :) mä möllötän sohvalla telkkarin äärellä. Ei varmaan hankala arvata mikä ohjelma :D

    VastaaPoista
  98. Ensimmäiset muistot Lumenesta äidin meikkaillessa pienen peilin ääressä keittiön ääressä. taitska@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Itsenäisyyspäivän ilta kuluu itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsellen. Vaikka käytänkin paljon Lumenen tuotteita, niin tällä hetkellä ei tule mitään muistoa mieleen. Osallistun yhdellä arvalla. kokkonen.heini@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Yhdellä arvalla mukaan ja muistot liittyy.huulipuniin lumenelta. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Lumenen kynsilakat ja luomivärit oli varmaan ensimmäisiä meikkejäni;)

    VastaaPoista
  102. Yhdellä arvalla mukana! Muistan kun teini-ikäisenä hieroin Lumenen mutanaamiota naamaani aina saunan ajaksi. Siitä tuli lauantai-iltainen traditio, jota vieläkin olen jatkanut naamioita vaihdellen ja aina saunaan päästessä:) riksutinathotmail.com

    VastaaPoista
  103. Lumene tuotteisiin voi aina luottaa! Itsenäisyyspäivä sujuu leppoisasti kynttilän valossa fiilistellen ja telkkua katsellen.
    Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.
    -Marjuska-
    laaksonritari@luukku.com

    VastaaPoista
  104. Muistaakseni ensimmäiset ihonhoitotuotteeni olivat tuota lumene blue linjaa.
    Ja jossain vaiheessa omistin tuon kuulas tuoksun jota ei enää valmisteta.
    Osallistun mielelläni arvontaan.
    Kokkoelisabeth@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Itsenäisyyspäivänä meillä tehdään karjalanpaistia ja katsotaan yhdessä Linnan juhlia! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Muistan jo lapsuudesta äidin meikkipussin Lumene aarteet.
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  107. Eka huulipunani oli Lumenen joskus kauan sitten 90-luvulla. Myös tumman sininen kynsilakka oli ihan must teininä, Lumenen sekin. Nykyisin Lumenea löytyy enemmänkin ihonhoidon puolelta <3 Yhdellä mukana :) plussaa(a)outlook.com

    VastaaPoista
  108. Mukaan kahdella arvalla! Ekat meikki silloin yläasteen 7-luokalla olivat Lumenea ja yhä edelleen hyväksi havaittu laadukas merkki kulkee mukana =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Mun itsenäisyyspäiväni kului töissä sekä tyttöporukalla juusto- ja viini-iltaa vietellessä. :)
    Osallistun kahdella arvalla!

    laura.leppajarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Itsenäisyyspäivänä vietin aikaa perheen kanssa ja menin yöksi töihin.

    Osallistun kahdella arvalla :)

    kintsu_k@hotmail.com

    VastaaPoista
  111. Ensimmäiset ihonhoitotuotteeni ja meikkini ovat olleet Lumenea. :) Yhdellä arvalla mukana.

    aensti@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Varhaisin Lumene muisto taitaa olla joskus 90 -luvulta ku mulla oli heidän violetti kynsilakka, joka oli myös silloin mun AINOA kynsilakka :D Ja se väri oli ihana :) Nykyäänhän suosikki on se silmämeikin putsari.

    2 arpaa.

    hopeapupu@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Lumenen meikeillä aloitin meikkailun, ja vieläkin löytyy Lumenen tuotteita meikkipussista! :) yhdellä arvalla mukana.

    maria.anastasia.antonova@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Ensimmäinen meikkini, meikkaushistorian ja innostuksen alku oli vaaleansininen lumene luomiväri. Lumene edelleen lemppari merkki :) tiina.x@hotmail.com

    VastaaPoista
  115. Haluaisin osallistua arvontaan yhdellä arvalla ja Lumene muistolla. Ostin Lumenen ruskean kulmakarvageelin ystävän suosituksien perusteella. Siitä lähtien minun ja kulmakarvageelin yhteinen matka on jatkunut jo vuosien ajan, eikä loppua näy. Luottotuotteeni, joka antaa huolitellun ja pysyvän lopputuloksen meikkiin.

    jennuli_n@hotmail.com

    VastaaPoista
  116. Lumene on ensimmäinen meikkisarja kohon tutustuin. Muistan että ne tuoksuivat ennen hieman erilaiselta. Teinivuosina kului jonkin verran vaaleaa kivipuuteria ja ripsiväriä.
    Marjo. Killavuo @gmail. com

    VastaaPoista
  117. Oma meikkini on aina todella Lumenevoittoinen :) Yläasteiästä asti tullut Lumenea käytettyä, kun meikkaamisen aloitin. Muistan vielä Lumenen kahden pumpun meikkivoiteen, missä toisesta tuli kasvovoidetta ja toisesta meikkivoidetta! :D Lähivuosina Lumene on kyllä yllättänyt kerta toisensa jälkeen päivittämällä imagoaan ja tuotteitaan! -Kepa
    mar.marttinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  118. Lumenea saalistin joskus kun miniä vaati jotain tiettyä putsaria..en hälle viitsinyt kertoa kuika monessa kaupassa kävin :)
    mukana siis
    bikkenpilttuu at hotmail.com

    VastaaPoista
  119. Kyllä itsekin on tullut teininä meikkaaminen aloitettua Lumenen tuotteilla :) Tuo vedenkestävä blueberry wild ripsiväri on ihan huippu! Mukana arvonnassa yhdellä arvalla :)
    -JossuK
    johak(at)netti.fi

    VastaaPoista
  120. Lumenea olen käyttänyt vuosia. Nykyisin suosikkejani ovat Time Freeze kiinteyttävä tehohoito ja kiinteyttävä pikakaunistaja.
    Kahdella arvalla mukana.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  121. Lumenelta ikisuosikiksi on noussut Blur-meikkivoide (älkää ikinä lopettako sitä!). Se on ohittanut mennen tullen Diorit ja Chanelit, joiden nimeen vannoin vuosia. Ennen Blurin löytymistä me ei oikein Lumenen kanssa kohdattu - takana oli vääriä valintoja, muitta nyt tutkailen innolla aina uutuudet, josko löytyisi joku muukin suosikki.

    Mukana yhdellä.

    kaislarannalla@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Mahtava setti, tuo hyaluronitiiviste on ollut suosikkini puolisen vuotta! :)

    optimismia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  123. Lumenen kynsilakat on tuttuja, myös suihkugeelit ja naamarasvat ovat tuttuja. Olen mukana yhdellä arvalla. sfriman@mbnet.fi

    VastaaPoista
  124. Lumenet olleet varmaankin ensimmäisiä meikkejäni. Yksi arpa. :) sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Lumene on kuulunut elämääni jo monien vuosien ajan. Tulee mieleen ne ihan ekat meikkikokeilut, joissa Lumenen tuotteet olivat totta kai mukana. :D Yhdellä arvalla mukana.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Olen mukana kahdella arvalla! Lumenen meikit ovat ensimmäisiä meikkejä jolloin aloitin meikkaamisen yläasteella,äidin kanssa yhdessä valitsemme tuotteita :)
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  127. lumenelta on tullut käytettyä vaikka mitä. tämän hetken suosikkejani on kynsilakat ja hyalyronihapposeerumi. jälkimmäinen on tainnutkin uudistua, toivottavasti edelleen yhtä hyvä!
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  128. Hei! Löysin juuri blogisi ja olen nyt lukijasi! Ihania tuotteita ja osallistuisin samalla arvontaan kahdella arvalla. Varhaisin Lumenemuistoni liittyy äidin kirkkaanpunaiseen huulipunaan, jota kokeilin vähän salaa joskus alle 10-vuotiaana... voi niitä muistoja :-) T: Kati kati.kainulainen @ gmail.com

    VastaaPoista
  129. Kahdella arvalla mukana :)
    En oikeastaan muista, missä vaiheessa olen ensimmäistä kertaa kokeillut Lumenen tuotteita, mutta muistan kyllä että joskus jo melko nuorena ostin äidille lahjaksi Lumenen huulipunan ja kynsilakan :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Vanhat siniset Lumenen tuotteet siltä ajalta kun meikkikokeiluja aloiteltiin. Ai niitä aikoja.
    Mukana kahdella arvalla.
    taruvaisa@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Nuo Lumenet on niin ihania <3 En tällä kertaa osalistu kuitenkaan arvontaan, ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  132. Mukana arvonnassa :) luottotuotteita on lumenen tuotteet :)

    olen tainnut teininä ekaa kertaa lumenen tuotteita kokeilla

    hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
  133. Lumenelle pitää nostaa hattua siitä miten huikeasti merkki on parantanut tuotteitaan vuosien aikana. Lumenen menestys ja ne omat lempituotteet sarjalta ovat ensimmäisenä mielessä, kun mietin mitä Lumenesta tulee mieleen. Blur-meikkivoide on tuotteista lemppari. Kivalta vaikuttaa nuo sinunkin lempparit, mitään noista en omista vielä :)

    2 arpaa. neitiminttukihara (at) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä tuosta tuotteiden parantumisesta, tahti on ollut huikea ja suunta oikea. :)

      Poista
  134. yhdellä ! lumenea kokeillut jo nuorena äidin meikkipussista:)
    jennivaara@gmail.com

    VastaaPoista
  135. Ensimmäinen Lumene-muistoni on klassikko eli kivipuuteri sinisessä rasiassa. Kahdella arvalla mukana. Ellinen76@gmail.com

    VastaaPoista
  136. Yhdellä arvalla ollaan mukana. Muistan huulipunat sinisissä hylsyissä, joita käytin aika paljon nuoresta lähtien. nellabe@luukku.com

    VastaaPoista
  137. 2 arvalla mukana :)
    Muistona Lumenesta musta eyeliner, jolla ensimmäiset rajauskokeilut. Ei mennyt ihan tasaisesti :D

    minnalai4@gmail.com

    VastaaPoista
  138. Hennajenniina
    Yksi arpa, Lumenella aloitin meikkaukseni kauan sitten, nyt käytän Lumenea muiden kosmetiikktuotteiden lisänä, esimerkkinä ihonhoito tuotteet ja kynsilakat.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  139. Lumenen sininen puuterirasia on ihan legenda. Itsekin muistan aloittelevana meikkaajana käyttäneeni niitä valtavan määrän. Koko kaveriporukalla oli tietysti samanlaiset. Yhdellä arvalla mukana.
    onmaailmameilleavoinna@gmail.com

    VastaaPoista
  140. Mukana kahdella arvalla :) Lumenen tuotteet ovat tuttuja noin kymmenen vuoden ajalta, jolloin aloitin meikkauksen ja tänä päivänä suurin osa luottotuotteista ovat juurikin Lumenelta :)

    VastaaPoista
  141. Lumeneen liittyy paljon muistoja, sillä ne olivat meikkaamisen aloitettua ensimmäisiä meikkejä joita omistin :) Osa noista suosikeista on edelleen käytössä :) Mukana yhdellä arvalla :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  142. Kahdella arvalla mukana :-)

    Oma ensimmäinen Lumene muisto sijoittuu lapsuuteen, kun äidillä oli Lumenen sinikantinen puuteri jota aina salaa kävin tuoksuttelemassa kun se tuoksui niin hyvälle! <3
    ( jokunoora @ hotmail . com )

    VastaaPoista
  143. Hmm, suosikki Lumenelta on ehkäpä True Passion-huulipunakynät (vai mikä niiden nimi nyt oli..)
    Tuo hyaluronitiiviste kiinnostaisi suuresti kokeilla! Yhdellä arvalla mukana.

    idalotta.s (a) gmail.com

    VastaaPoista
  144. Itse käytän päivittäin lumenen cloudberry-ripsiväriä, kulmakynää ja kulmageeliä! Ne vain ovat voittamattomat. Yhdellä arvalla mukana :)

    kisuliina@gmail.com

    VastaaPoista
  145. Lumenella on monta luottotuotetta mitä käytän päivästä ja vuodesta toiseen.
    Yhdellä arvalla mukana
    absoluuttinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  146. Hih, ensimmäinen Lumene-tuotteeni taisi olla sinihylsyinen huulipuna (ainiin, ovathan ne vieläkin sinisiä) ehkä vuodelta 2006. Se tulikin käytettyä muuten loppuun saakka! Lumenen aurinkopuuterit ovat aivan suosikkeja..

    Yhdellä arvalla mukana :)

    ajatuksiakirjamaasta@hotmail.com

    VastaaPoista
  147. Lumenen tuotteista tulee ensimmäisenä mieleen muistot Anytime -brändin meikeistä. Voi aikoja! Mukana arvonnassa yhdellä arvalla, seuraan blogia Bloggerin kautta.
    missmxblog@gmail.com

    VastaaPoista
  148. Arvalla mukana- Lumene on uusiutunut todella hyvin-laatua ja nykyaikaisuutta. Lumene muistoni tiivistyvät koivuntuoksuisiin vartalotuotteisiin. Koko kylppäri tuoksui koivulta, kun kuorin vartaloani.
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  149. Minulla ei ole omaa Lumene-muistoa, mutta itsenäisyyspäivänä olin keittämässä kaakaota partiolippukunnalleni ja kotona katsoin tietysti Linnan juhlat :)
    tyttinurminenn@hotmail.com

    VastaaPoista
  150. Lumenella oma meikkitaival on alkanut ja aina kulkenut jollain tavalla mukana. Nykyään yhä enenevässä määrin valikoiman ja laadun aina vain parantuessa. Mukana yhdellä arvalla. kata.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  151. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. Lumenesta varhaisin muisto liittyy ala-/yläasteen vaihteeseen ja Anytime nimiseen meikkisarjaan. Heh.
    jasmine.ahola-olli@helsinki.fi

    VastaaPoista
  152. Yhdellä arvalla mukana. Yritin miettiä jotain kivaa muistoa mutta en oikein keksinyt sellaista. Mutta minulla oli nuorempana yksi tietty Lumenen poskipunasävy jota käytin lähes yksinomaan ja se taitaakin olla ainoa poskipuna ikinä jonka olen käyttänyt loppuun ja ostanut uuden tilalle. Nykyään poskipunia on niin monta, että niistä yksikään tuskin tulee koskaan kulumaan loppuun. ;-)
    pakolliset(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  153. Tätini oli aikoinaan Noiro Oy:ssa töissä. Kun hän tuli kyläilemään, hän toi minulle aina tuliaisiksi Lumenen tuotteita. Ne olivat loistavia tuliaislahjoja!
    Ihana arvonta! tuulaslife1@gmail.com

    VastaaPoista
  154. Kahdella arvalla mukana upeassa arvonnassa :)
    Itseasiassa tämä kysymys herätti hilpeyttä itsessäni, sillä muistan hyvinkin tarkkaan ensimmäiset meikit, joita olen Lumenelta kokeillut. Tai rehellisyyden nimissä sanottakoon; vein ne salaa äitini meikkipussista. Äitini on aina tykännyt meikata ja hänellä oli kohtalaisen suuri valikoima Lumenen meikkejä. Sininen luomiväriduo siirtyi omaan meikkipussiini vaivihkaa äidiltäni :) Jos tämän arvonnan voitan, maksan lainatut ja käytetyt meikit takaisin korkojen kera ja annan tämän voiton suoraan äidilleni! :)

    VastaaPoista
  155. OLen käyttänyt Lumenea yhdeksänkymmentä luvun lopusta asti, tai jos Anytime lasketaan mukaan, niin vielä kauemmin. Ehdoton suosikkituotteeni on ollut sen lanseerauksesta saakka turvenaamio, jota on tullut käytettyä varmaankin kymmeniä tuubeja. Lukiossa käytin vain ja ainoastaan Lumenen meikkivoidetta, sitä mikä oli sinisessä pakkausessa, nykyään taas yksi suosikeistani talvisin on CC-voide, vielä on testaamatta se uusi vaalein sävy.
    kristiinamarjamaa(at)gmail.com

    VastaaPoista
  156. 1 arpa, lemppari Lumene muisto on äidin ne sinihylsyiset punat :-) emminum at gmail.com

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives