29.12.2016

Vuoden parhaat 2016 – Ihonhoito


Huh, joulusta selvitty ja nyt voidaankin alkaa odottamaan kesää. ^_^ Lupauksieni mukaan seuraavan parin päivän ajan keskitytään täysin vuoden 2016 parhaisiin kosmetiikkatuotteisiin. Tänään on vuorossa ihonhoito ja huomenna meikit. Ihonhoidon suosikeista on oikeastaan helppo arvata, mikä brändi tuli pysyvästi elämääni tänä vuonna. Mietin kauan mukaan saman brändin ihanaista suklaakuorintaa, mutta eräs toinen tuote voitti sen tällä kertaa monikäyttöisyydellään. Se on asioita, joita osaan ihonhoitotuotteissa arvostaa. Kahden edellisen vuoden listaukset voi palauttaa mieleen klikkaamalla vuosilukuja: 2014 ja 2015. Näihin postauksiin tuotteet ovat valikoituneet niin, että kaikki ovat sellaisia tuotteita, joihin olen tutustunut kuluvan vuoden aikana. Ne ovat siis voineet ilmestyä aiempina vuosina, mutta oma tutustuminen on tapahtunut niihin vasta tämän vuoden aikana. Joten pidemmittä puheitta mennään itse asiaan, koska tunnetusti nämä postaukset ovat aina sieltä pidemmästä päästä, joten käykää jääkaapilla tässä välissä...

*Postauksen lopussa lueteltuna ne tuotteet erikseen, jotka olen saanut blogin kautta.

PUHDISTUSTUOTTEET

Paras puhdistustuote: Esse Sensitive Cleanser. Jos puhdistuote voi muuttaa elämän, niin tämä tuote todella teki sen minulle. Hieman vaniljalta tuoksuva pH-tasapainotettu erittäin hellävarainen puhdistaja sopii myös herkimmälle iholle. Poistaa hyvin kevyen meikin. Yleensä käytän tätä itse kuitenkin toiseen vaiheen puhdistukseen. Puhdistajan perustana on käytetty luomulaatuista aloe vera geeliä. Iho on tuotteen jäljiltä rauhallinen ja hyvin kosteutettu. 

Paras kasvovesi: Esse Toner Plus. Kasvovesi sisältää nyt niin muodikkaita prebiootteja ja probiootteja. Kasvovesi imeytyy hyvin ja tekee ihosta ihastuttavan pehmeän sekä rauhoittuneen oloisen. Tuote on pakattu suihkepulloon, josta itse tykkään suihkuttaa tuotetta ensin käsiin ja siitä painella kasvoille. 

Paras misellivesi: Dr. Med. Christine Schrammek Sensiderm Cleansing Solution. Monien mielestä misellivesissä ei ole mitään eroa, olen tästä vähän eri mieltä. Ainakin oma herkkä ihoni huomaa erot hyvinkin nopeasti. Itselleni on myös tärkeää millaisen tunteen vesi jättää iholle, se ei saa olla kiristävä eikä tahmea. Olenkin näiden kanssa todella ronkeli. Sen jälkeen, kun löysin Bakelin ja Gamarden misellivedet, oikein mikään ei ole säväyttänyt, kunnes vastaan tuli tämä. Siksi tätä onkin jo toinen pullo menossa. Ensimmäisen sain aikoinaan blogin kautta. Tuote on todella tehokas, silti se on erityisen hellävarainen, mutta parasta on kuitenkin pehmeä jälkitunne iholla, minkä tämä jättää pyyhkimisen jälkeen jälkeensä. Sisältää mm. ihoa vahvistavia allontoiinia sekä niasiiniamidia.

Paras lisähoito: Guerlain Abeille Royale Honey Nectar Lotion. Tämä ei ole varsinainen puhdistustuote vaan hoitotuote, kyseessä on nimittäin hoitovesi, joka levitetään iholle ensimmäiseksi ennen muita hoitotuotteita. Guerlainin hoitovesi on nimensä mukaisesti hunajanektaria iholle. Koostumus on paksumpaa kuin käyttämässäni Sensain hoitovedessä, siksi se tuntuu levittäessä ylelliseltä. Käytän hunajanktaria varsinkin aamuisin, sillä se kosteuttaa ja rauhoittaa tehokkaasti ihoa. Minusta tässä on myös pieni kiinteyttävä efekti, kasvot näyttävät täyteläisimmiltä. Kesällä lisään päälle ainoastaan seerumin ja voin alkaa rakentamaan tasaiselle ja pehmoiselle iholle kestävää meikkiä. 


VOITEET, SEERUMIT JA ÖLJYT

Paras seerumi: Esse Probiotic Serum. Tämä ei ole ainoastaan tämän vuoden paras seerumi vaan paras seerumi, jota olen koskaan käyttänyt. Uskokaa, että olen käyttänyt MONIA. Jos joskus harkitsette sijoittavanne ihonhoitoonne satasen ja haluatte nopeasti näkyviä tuloksia, niin tällä niitä saa. Itse käytän seerumia yleensä 1-2 kuukauden kuurina, kun iho kaipaa erityishuomiota, kun olen stressaantunut tai iho on muuten ottanut nokkiinsa jostakin. Seerumi on älyttömän riittoisaa, koska koostumus on öljymäinen. Tuoksu on hurmaavan makea, sitä on vaikea kuvailla. Yhdessä millilitrassa seerumia on yli miljardi elävää probioottimikrobia, Esse onkin ainoa brändi, joka on saanut tallennettua kosmetiikkaan eläviä probiootteja. Seerumi rauhoittaa ihoa jo parilla käyttökerralla. Tekee ihosta tasapainoisen, nuorekkaan, kauniin ja kuulaan ennätysajassa. Parhaan tuloksen saat käyttämällä seerumia yhdessä Essen kosteusvoiteen kanssa.  

Paras öljyseerumi: Lierac Premium Élixir. Öljyseerumin koostumus on ohutta, koostumus on kevyttä ja silkkistä. Imeytyy heti, eikä jätä ihonpintaa öljyiseksi. Kaiken kruunaa ylellinen kukkaistuoksu. Sopii myös meikin alle.

Paras kasvovoide: Esse Omega Rich Moisturiser. Jokaisen kuivaihoisen unelmavoide. Tuote myydään viiden pienen purkin pakkauksessa ja voidetta onkin tarkoitus käyttää kuuriluontoisesti vaikkapa vain talvella. Sisältää korkeita pitoisuuksia omega-3 -öljyä, jotka kosteuttava tehokkaasti ihoa. Ihosta tulee sileä ja pehmeä. Jos kärsit todella kuivasta sy-ihosta, niin tämä on myös paras silmänympärysvoide. Itse levitän tätä usein yöksi myös sy-iholle, jos se kaipaa erityishuomiota.

Paras spf-voide kasvoille: Sensai Day Cream SPF25. Hyvän tuntuisia päivävoiteita joissa on suojakerroin, on todella vaikea löytää. Omaan makuuni ne ovat yleensä aina liian tahmeita ja jättävät ärsyttävän tunteen iholle, jolloin meikkiä ei todellakaan ole kiva lisätä päälle. Sensain voide on ohutta, se jättää ihon heleän oloiseksi ja imeytyy välittömästi. Hyvä budjet-versio on Vichy Slow Âge, se ei kuitenkaan ole ihan Sensai. ^_^

Paras silmänympärysvoide: Sensai Wrinkle Repair Eye Cream. Ikääntyvälle iholle tarkoitettu voide on täyteläistä ja voidemaista. Poistaa sy-alueen kuivuuden yön aikana, mutta sopii myös meikin alle pienen heleyttävän efektin ansiosta.

Paras yövoide: Glamglow Dreamduo. Mietin kauan voinko pistää tämän tähän, koska tuote tulee Suomessa myyntiin vasta tammikuussa, ulkomaillahan tämä on ollut jo parin kuukauden ajan saatavilla. Päätin kuitenkin laittaa, koska tämä on ollut toinen elämäni mullistanut tuote tänä vuonna Essen Cleanserin lisäksi. Dreamduoa käytetään öisin puhdistetulle iholle. Purkki on jaettu sisältä kahteen osaan. Toisella puolella on Dreamserum, joka sisältää mm. vihreää kahvia. Seerumi levittyy iholle pehmeästi, imeytyy nopeasti ja jättää jälkeensä raikkaan tunteen. Tuoksu on ihana, hieman sitruksinen. Kun seerumi on imeytynyt noin puoli minuuttia levitetään päälle harmaan värinen Dreamseal. Boosteri sisältää mm. hyaluronihappoa. Dreamseal imeytyy myös nopeasti, eikä iho tunnu tahmealta, kun on aika painaa pää tyynyyn. Itsehän olen iltaisin tottunut kerrostamaan useita tuotteita päällekkäin ja olin alussa hyvin skeptinen tämän toimivuudesta, mutta tämäpä ylitti kaikki odotukseni. Iho on aamulla herätessä aina todella tasaisen sävyinen, hyvin kosteutettu ja todella pehmeä. Kaikki kuivat kohdat loistavat poissaolollaan, myös mahdolliset epäpuhtaudet rauhoittuvat tämän kanssa nopeasti. Iho on todella plumped, jos tiedätte, mitä tarkoitan. Vaikka eletään talvea, niin viimeisen kahden viikon aikana en ole tarvinnut meikin alle kuin seerumin, koska iho on koko ajan niin pehmeä. Ainoa huono puoli tässä on se, että tuote tuntuu kuluvan nopeaan, joten kovin riittoisaa tämä ei ole.


KUORINNAT, NAAMIOT JA TEHOTUOTTEET

Paras pikahoito: Origins Foaming Deep Cleansing Mask. Jos ihossa on pieniä epäpuhtauksia tämä puhdistava vaahtoava naamio herättää ihon henkiin hetkessä, samalla poistaen epäpuhtauksia ja rauhoittaen ihoa. Naamio levitetään puhtaille kuiville kasvoille, annetaan vaikuttaa hetki, että naamio alkaa poreilemaan ja muuttuu kasvoilla vaahdoksi. Pestään pois. Tuotetta suositellaan käytettäväksi kolme kertaa viikossa. Sisältää mm. vihreää teetä, pinaattia sekä spirulinaa. 

Paras yön yli naamio: Origins Drink-Up Intensive. Origins Overnight Mask on kulttituote. Brändin vihdoin rantauduttua Suomeen, pääsin myös itse kokeilemaan naamiota. Tuotteessa on hedelmäinen tuoksu. Koostumus on paksua, mutta enemmän jopa geelimäisen kuin rasvaisen tuntuista. Itse levitän reilun kerroksen kasvoille 2-3 iltana viikossa ennen nukkumaanmenoa, annan vaikuttaa sen aikaa, kun luen tai puuhailen jotain muuta, niin, että naamio ehtii imeytyä ja sitten vaan nukkumaan. Jos sinulle ei ole yhtä kuiva iho kuin minulla niin voit painella ylimääräiset naamiot kasvopaperiin ennen nukkumaan menoa. Aamulla iho on pehmoinen ja hyvin kosteutettu.

Paras rakeellinen kuorinta: Mia Höytö Helmi. Mia Höytön tuotevalikoimaan tuli vihdoista viimein kauan kaivattu kuorinta. Helmi on 2in1 -tuote, sitä voikin käyttää niin naamiona kuin kuorintanakin. Jojobahelmet kuorivat ihon hellävaraisesti, tuotteen sisältämä salisyylihappo saa ihon näyttämään välittömästi kirkkaammalta. 

Paras happokuorinta: Supermood Youth Glow The Luxury Peel. Ihonihan on niin herkkä, että se punastuu melkein jo katsomisesta. Tosin ihoni on ennemminkin kosketusherkkä, eikä se ole niinkään herkkä erilaisten aineiden vaikutuksille. Silti katsoin vähän pelonsekaisin tuntein muiden bloggaajien kuvia, kun olivat käyttäneet naamiota ja mietin, että mitähän oma iho tästä tuumaa? Meni aika pitkään ennen kuin uskalsin laittaa tuotetta ensimmäisen kerran iholle. Ensimmäisellä käyttökerralla ajaksi suositellaan vain yhtä minuuttia. En tiedä johtuuko käyttämästäni Bakelin Pure Peelistä, että ihoni on niin "parkkiintunut" tällaisiin tuotteisiin, mutta hedelmähappoja sisältävä The Luxury Peel ei saanut ihoani punoittamaan minuutin vaikutusajalla. Mekaanisten kuorintojen jälkeen ihoni on aina huomattavasti punaisempi. Ensimmäisen kerran jälkeen pidensin vaikutusaikaa pariin-kolmeen minuuttiin, jonka jälkeen ihoni on aivan aavistuksen punainen, mutta laitan päälle aina rauhoittavan naamion, jonka jälkeen iho on palautunut ennalleen eikä punoita. Kuorinnan jälkeen ihon pinta tuntuu erityisen sileältä ja aivan kuin Pure Peelinkin jälkeen, tuntuu, että esim. seerumit ja muut hoitotuotteet "hulahtavat" ihoon paremmin. Tekee ihosta pehmeän ja kuulaan. 

Paras tehotiiviste: Clarins Booster Repair. Repairia lisätään muutama tippa normaalisti käyttämäsi hoitovoiteen tai seerumin joukkoon. Booster vahvistaa ihoa, vähentää punoitusta ja kuivuutta. Tekee ihosta pehmeämmän jo viikon kuluessa. Rauhoittavat ominaisuudet näkyvät iholla jo parissa päivässä. Sisältää mm. tenuiflora -uutetta, joka on tunnettu iho suojaavista ja rauhoittavista vaikutuksistaan. 

Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?


*Lierac, Sensai Wrinkle Repair, Glamglow, Mia Höytö, Originsit ja Clarins PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.





19 kommenttia:

  1. Ooh miten ihanan ja paljon vaativan upean postauksen olet laatinut. <3 Olen kovasti pohtinut tekeväni vastaavan tämän vuoden tuotteista, vielä jarruttaa, kuinkahan monen päivän juttu postauksesta tulisi.

    Koosteet on erittäin mielenkiintoisia lukea. Tuota essen Sensitive sarja muuten tuoksuu hyvälle ja kiinnostaisi Sensai vetoaa aina ja ihanaa, että Origins tuli Suomeen.

    Lieracille peukut, tuo Premium sarja on niittänyt mainetta ja kunniaa, siltikin oma suosikkini Lieracilta on Hydragenist sarja, johtuen taas kerran varmaankin koostumuksesta ja tuoksusta. :)

    Ihanaa päivää Jonna, oli hieno postaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei ollut mikään parin tunnin juttu tämä... Mutta se ymmärtää jokainen, joka on näitä itse tehnyt. :D <3 Itsellä on tainnut olla kolme postausta, mutta nyt päätin jakaa karusti kahteen, ettei mene ihan hirmuiseksi maratoniksi.

      Sensitive-sarjassa on hieman vaniljainen tuoksu, se on tosi mieto, mutta havaittava. Itse taas rakasta Lieracilta Premiumia, vaikka pidän myös Hydragenista.

      Ihanaa torstaita Tiia! <3

      Poista
  2. Upeita tuotteita<3 En ole niitä kylläkään kokeillut, paitsi joitakin Essen näytteitä ja Lieracilta Hydragenist- ja Magnificence -tuotteita.
    Torstai on toivoa täynnä, kivaa päivää siis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parhaita! Toivotaan, että on. Kamalan hämärältä näyttää ulkona. :)

      Poista
  3. Mä en ole koskaan tehnyt tälläistä vuoden paras postausta, koska tuntuu että suosikkini vaihtuvat niin tiheään :D. Enkä edes muista mistä tuotteesta olen esimerkiksi tykännyt viime tammikuussa. Toki voisin blogista tarkistaa, mutta en usein julkaise tekstejä ihan reaaliajassa. Saatan siis vaikka kesällä kirjoittaa tuotteesta, joka oli suosikkini vuoden alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mä muistan hyvinkin tarkasti, koska lopulta on paljon hyviä, mutta vähän niitä WAU-tuotteita, jotka vakiinnuttaa paikkansa omissa mielen syövereissä. ^_^ Mullahan on näissä usein tuotteita, joista en ole postannut mitään aiemmin, ei vaan ehdi kertomaan täällä kaikesta mistä haluaisi, omalla postaustahdilla. :/

      Poista
  4. Upea postaus ja huh, on tuossa ollut työtä! Kiinnostavimmat oli tuo Essie, johon en ole vielä koskenut ja Origins. Lierac on kyllä mmyös tasoltaan huippua:)
    Oma ihoni on ollut niin hyvässä kunnossa(ph-formulasta) että pikkuisen hirvittää lähteä uusia kokeiluja tekemään, sillä tiedän sen vähän aina närkästyvän uusista tuulista:(
    Ihanaa loppuvuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monelta tunnilta olisi saanut laskuttaa, jos palkkaa pyytäisin. ;)

      pHformula on kyllä sellainen hoito, että sillä saa ihosta kuin ihosta hetkessä hyvän, joten ymmärrän pienen paniikin tämän suhteen. Jossain vaiheessa se hoidon vaikutus kuitenkin lakkaa, jos ei ota uutta, joten siinä vaiheessa itselle on taas palannut takaisin kokeiluvaihe. :D

      Ihanaa loppuvuotta M! <3

      Poista
  5. Mä niiin odotan näitä postauksia :) Aion oman postauksen naputella tänään valmiiksi, tuotteet on jo valittu ( muutaman kohdalla olen vielä kahden vaiheilla ). Kiinnostuin näistä sun suosikeista eniten tuosta Guerlainin hoitovedestä sekä Glamglown yövoiteesta! Rakastan nimittäin plumped-fiilistä ^_^ Originsin yönaamiokin on kans ostoslistalla :D Niin ja misellivesillä on eroja, todellakin! Kyllä sen vaan huomaa, jos käytössä on huonosti putsaava, klähmäisen tunteen jättävä tai ihoa ärsyttävä tuote :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Hyökkään sitten lukemaan, sun suosikit. <3 Mulla oli myös pari kahden vaiheilla juttuja, just rakeellinen kuorinta oli yksi. Toinen minkä kanssa kävin painia oli yön yli naamio. Guerlainin hoitovettä mulla on jo toinen pullo menossa, se on muuten halpa siihen nähden, miten iso pullo se on ja riittoisaa. :) Mun on pakko myöntää, etten ole käyttänyt öisin kahteen viikkoon mitään muuta kuin tota Glamglowta ja iho on ihan mielettömässä kunnossa. :D Luulen, että se purkki ei tule riittämään kuin 4-6 viikkoa. :/ Halvin misellivesi mistä pidän, on Bioderman, se halvempaa en ole löytänyt mitä kelpuuttaisin, jep olen tosi nirso. Mutta saa olla tarkkana, koska se on kuitenkin tuote jolla yksistään suoritan aamupuhdistuksen, siksi ajattelen, että voin maksaa siitä enemmänkin, koska se kestää kauan käytössä. :p

      Poista
  6. Löytyi todella monta uuttaa ihanuutta jotka on pakko päästä testamaan. Mulla on myös tuo essen putsari, mutta en ole vielä ehtinyt testaamaan. Nyt täytyy kyllä kokeilla!

    Ihanaa torstai-iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, että otat sen nyt HETI käyttöön, sen jälkeen tajuat kuinka loistava se on! ^_^

      Ihanaa torstaita S! <3

      Poista
  7. Mua alkoi kiinnostaa tuo Glamglow'n Dreamduo! Oon testannut lähes kaikki sarjan tuotteet, mutta tuo tuleva uutuus on mennyt ohitse :) Ihanaa, kun vinkkasit! Toinen, joka mun on pakko testata, on tuo Supermoodin happokuorinta ;) Sarja on muutenkin vielä jäänyt mulla toistaiseksi tutustumatta, joten korjaan asian ensi vuoden aikana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on paras, voittaa melkein mun tähän astisen suosikin Youthmudin. ^_^ Tykkäät ihan varmasti Supermoodista, muistuttaa paljon Pure Peelia, josta säkin tykkään. :)

      Poista
    2. No sitä mäkin just ajattelin, että jos on lähellekään yhtä hyvä kuin Pure Peel, niin pakko testata! :)

      Poista
  8. Ihana lukee näitä♡ Tuo Esse on selkeesti erilainen merkki,kyllähän tuo suklaakuorintaki houkuttas! :D Jospa tuota Originsiaki sais vihdoin kokeiltua ku se on hiipiny tänne asti. Ja no,Guerlain on aina Guerlain ♡_♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Originsia on muuten nykyään menossa jo toinen tuubi, se on huippu!

      Poista
  9. Hienosti kootut vuoden parhaat :) Itsellä on vielä parhaat mietinnässä. Näistä tuttu on vain Supermoodin kuorinta, se on kyllä super tehokas. Esse sai paljon kehuja, siihen olisi ihan kiinnostavaa joskus enemmänkin tutustua. Se vähän jarruttelee, kun ymmärtääkseni sarjan tuotteet toimivat parhaiten yhdessä. Kun ei raaskisi kovin montaa niin arvokkaita tuotteita hankkia kerralla. Testasin joskus joitain näytteitä Esseltä, mutta en silloin oikein lämmennyt millekään. Toki näytteistä on vaikea saada kunnollista mielipidettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Supermoodin kuorinta on aivan mahtava, ensin pelkäsin melkein laittaa sitä, mutta ilmeisesti muiden happokuorintojen käyttö on tehnyt sen, että iho ei ollut moksiskaan. Ja hyvä niin, koska tuolla saa tosi näkyviä tuloksia heti. Melkein pitäisi voidetta ja seerumia käyttää Essestä keskenään, kunhan sitten muut on ympärillä luonnonkosmetiikkaa niin ok. Synteettisten tuotteiden kanssa eivät sitten toimi samalla tavalla. Eli periaatteessa kaksi tuotetta jo riittää, toki ovat arvokkaita, yksi combo mitä myös suosittelen esseltä on öljy & seerumi, ne on ihan loistavat yhdessä.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown