Blogivuosi 2016

Aivan aluksi haluan toivottaa teille oikein hyvää uutta vuotta 2017. Vaikka vuosi on vaihtunut, haluan vielä hetkeksi palata viime vuoteen ja siihen, mitä täällä blogissa tapahtui. Päätin poimia jokaiselta kuukaudelta yhden mielenkiintoisen ja keskustelua herättäneen postauksen. Vieläkö muistatte kaikki? 

***


























Miten teidän vuosi meni?











  1. Mennyt vuosi oli kaiken kaikkiaan hyvinkin merkityksellinen mulle. Löysin armon itseäni kohtaan eli vihdoin ja viimein hyväksyin ja tykäistyin itseeni kaikkine kiloineni ja ryppyineni ja en mistään hinnasta haluaisi enää luopua tästä fiiliksestä 💟 Liki 20 vuoden tauon jälkeen (tauko erinäisistä syistä, suurinpana etten pitänyt itsestäni) annoin kosmetiikkainnostukseni tulla uudestaan ja se veikin minut kokonaan 😙 Löysin blogimaailman lukijana ja on ollut käsittömän ihanaa "tavata" samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä 😊 Joten kiitos Jonna tästä aivan mahtavasta blogista 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kuulla! Itseasiassa eilen mietin, kun monet Facebook-kaverit listavat vuoden aikana tapahtuneita asioita, ne liittyivät usein jonkun aineellisen saavuttamiseen, eikä siinä mitään pahaa ole. Se sai minut miettimään, mitä itse kirjoittaisin kyseiseeen päivitykseen ja jos olisin sen tehnyt, se olisi varmaan aika samanlaista kuin sinulla tuossa kommentissasi. Itsellekin vuosi oli merkityksellinen siinä, että opin antamaan itselleni enemmän armoa, tajusin monia asioita ajaessani, että minussa on voimaa enemmän kuin uskoinkaan ja ennen kaikkea koen, että minusta tuli myös parempi ihminen niin itselle kuin muillekin. Nuo ovat varmaan niitä suurimpia omia asioita kuluneena vuonna.

      Itselleni muut bloggaajat ovat aina olleet iso voimavara, on hauskaa ja posiitiivista, miten jotkut muutkin voivat olla "höyrähtäneet" samaan ja jopa niin monen mielestä turhaan asiaan kuin kosmetiikkaan. Vain toinen samanmoinen voi käsittää, minkä naurettavan pienen onnentunteen juuri oikean värisen huulipunan löytäminen voi tuottaa tai miten joku tuoksu voi olla todella merkityksekäs.

      Kiitos Tuuli itsellesi, kommenttejasi on aivan mukava lukea ja usein odotan, mitä sinulla mahtaa olla tästäkin asiasta sanottavaa, kun jotain kirjoitan. :)

      Poista
    2. Onpa ihana kuulla että kommenteilla on merkitystä etteivät ne ole vain sanahelinää 😊💗

      Poista
    3. Todellakin on! Ne on ovat tän blogijutun paras juttu, vuorovaikutus lukijoiden kanssa.

      Poista
  2. Vahva fiilis, että muistan kaikki. Ihanan erilaisia teemoja. <3 Sydämellistä uutta vuotta Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tämä on pääasiallisesti kosmetiikkablogi, niin välillä yllätän itsenikin, kun tajuan miten erilaisia postauksia olen tehnyt. :D

      Hyvää uutta vuotta Tiia. <3

      Poista
  3. Hyvää alkanutta uutta vuotta! :) Mulla on loogisesti parhaimmin muistissa nuo loppuvuoden postaukset. Oodi munalle oli sopivasti muuten pääsiäismunasesongin aikaan :D

    Oma vuosi oli ristiriitainen, jännittävä ja tavallaan odottava. Ehkä 2017 vuonna pinnan alla kytenyt 2016 vuoden hiillos roihahtaa tuleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niin se muuten taisi olla. Nyt oli kuitenkin muut munat mielessä kuin ne mignonit... :D

      Itsellä on jo ainakin yksi jännä juttu täksi vuodeksi odotettavissa, sellainen mitä olen halunnut niin kauan kuin muistan ja tänä vuonna se toteutuu, jos ei mitään ihan hirveitä tapahdu. Vielä pitäisi muutama kuukausi jaksaa siihen. Muuten onkin sitten tulossa heti alkuvuodesta todella haastavaa, katsotaan miten käy...

      Ihanaa uutta vuotta!

      Poista
  4. Hauskaa miten moni postaus on näistä jäänyt mieleen. Yleensäkin tuntuu, että muistan kaikkea ei niin tärkeää ja pieniä yksityiskohtia. Mutta jos oikein yritän muistaa ja oppia jotain, niin tuntuu ettei toistojen toistokaan riitä :D

    VastaaPoista
  5. Kiva summaus vuodesta! Oma vuoteni oli aika hektinen ja kasvatus"pulmia" täynnä, mutta pääasiassa todella onnen ja kiitollisuuden täytteinen vuosi. Hyvää uutta vuotta Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella helppoa uskoa, että sinun vuotesi OLI hektinen. ^_^Hyvä uutta vuotta Katja! <3

      Poista
  6. Minun viime vuoteni meni pääasiassa opiskeluihin paneutuen, mutta henkinen kasvu ja itseni ymmärtäminen olivat viime vuoden avainsanoja. Joskushan on se kasvunpaikka :)

    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on, musta meillä jokaisella on oikeastaan jokainen vuosi, aina voi oppia itsestään jotain uutta.

      Oikein ihanaa uutta vuotta sinnekin! :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives