NARS Sarah Moon Dual-Intensity Eye and Cheek Palette


Oma meikkimakuni varsinkin silmämeikin suhteen on muuttunut parin viime vuoden aikana todella neutraaliksi. Viime vuonna innostuin tosissani ainoastaan kolmesta  luomiväripaletista Jane Iredalen Naturally mattesta, Clarinsin Natural glowsta ja Urban Decayn Naked Ultimate Basicsista. Alkoi naurattamaan, kun luin nuo nimet, ne todella kertovat kaiken siitä millainen maku silmämeikin suhteen minulla tällä hetkellä on: NEUTRAALI. Kaukana ovat ne ajat, kun minun piti saada jokainen riemunkirjava luomiväripaletti, joka vain sattui tulemaan markkinoille. Tosin tämä väri-iloittelu on nyt siirtynyt huuliini, jotta elämä olisi tasapainossa. ^_^

Näillä pohjilla ei ollutkaan mikään ihme, että viime vuoden lopussa huomioni kiinnittyi NARSin Holiday Collectioniin ja siellä erityisesti Sarah Moon Dual-Intensity Eye and Cheek Paletteen. Jo sen ulkonäkö on kiehtovan poikkeava kaikista viime aikoina ilmestyneistä. Jopa psykedeeliseltä näyttävä kansi, joka saa sinut epäilemään huojuvan heilahteneena näkösi tarkkuutta, on omassa erikoisuudessaan yksinkertaisesti kaunis. 


Narsiahan ei Suomesta saa, joten sitä joutuu tilaamaan. Itse käytän aina Narsin omaa verkkokauppaa, josta saa kuljetuksen ovelle ilmaiseksi, kun tilaa 50 eurolla. Koska kauppa sijaitsee EU:ssa ei tullimaksuistakaan tarvitse huolehtia. 

Sarah Moon Dual-Intensity on loistavan monikäyttöinen Limited Edition -paletti, koska kuuden isokokoisen luomivärin lisäksi, paletista löytyy kaksi poskipunaa ja highlighter. Kaikkia värejä voi käyttää kuivina tai märkinä. 

Minähän en tietenkään olisi minä, jos minulle ei olisi sattunut tulemaan tästäkin paletista postissa maanantaikappaletta, haitta on onneksi vain kosmeettinen, joten en todellakaan jaksanut palautusrumbaa, mutta kyllähän se vähän silti harmittaa, että paletin highlighter ei ole täysin kurantin näköinen vaan siinä on selvä "valuvika". Laatuun se ei kuitenkaan vaikuta ja kuviokin kuluu käytössä, joten antaa tällä kertaa olla. Olen joissakin netin kuvissa nähnyt muillakin tuota samaa ongelmaa juuri tuon highlighterin kohdalla. Lieneekö syy ihanan pehmeässä ja kermaisessa koostumuksessa. (?)


Ennen tilaamista lueskelin netistä paletista paljon arvosteluja, joita oli laidasta laitaan, lopulta päädyin kuitenkin siihen, että paletti on enemmän kuin hintansa arvoinen ja monikäyttöisenä siitä on minulle iloa pitkään. 

Se miksi tässä on niin loistava hinta laatusuhde on se, että normaalisti Dual-Intensity luomivärit maksavat 27€/kpl/1,5g, mutta tämän paletin luomivärit ovat 2g:n suuruisia eli huomattavasti isompia kuin normaalisti myytävät solot, joten jo pelkkien luomivärien yhteisarvo on huimasti enemmän, mitä tämän paletin 55 euron hinta. Dual-Intensity sävyt näyttävät pannussa todella tummilta pigmenttisiltä, mutta ne ovat koostumukseltaan silkkisen pehmeitä ja niitä on helppo häivyttää ja levittää luomelle, jälki on pehmeämpää kuin mitä tummanpuhuvista napeista voisi päätellä. Pigmentti on silti hyvä. Lisäksi ainakaan itsellä sävyt eivät varise yhtään. Poskipunat ovat pigmenttisiä, mutta eivät sellaisia, että niiden levityksen kanssa pitäisi olla mitenkään erityisen varovainen, ehkä tuon hieman lämpimään taittavan pinkin kanssa voi käyttää harkintaa. 

Sävyjen kuvailut ylhäältä vasemmalta alas oikealle. (sävyt ovat vain numeroitu, ei nimiä)

I – Neutraali beige ripauksella shimmeriä.
II – Kylmä kaunis harmaa.
III – Satiininen mustapohjainen teräksenharmaa.
IV – Satiininen kirkas beige.
V – Kaunis lämpimän ruskea taupe.
VI – Syvä kahvinruskea.

Highlighter/Blush I – Lämmin metallinen valkokulta.
Blush II – Lämmin hieman oranssiin taittava persikka.
Blush III – Lämpimään taittava raikas pinkki.

Olen käyttänyt tätä palettia muutamia kertoja ja en voi muuta sanoa kuin, että tässä jos missä saa rahoilleen vastinetta. Itselläni on lämmin ihonsävy, joten pidän erittäin positiivisena asiana, että myös pinkki poskipuna taittaa lämpöiseen, joten sillekin löytyy käyttöä. Upea lämmin metallinen highlighter on eittämättä yksi paletin helmistä, itselläni ei ollut mitään tämänkaltaista highlighteria jemmoissani. Luomivärit ovat tosi monikäyttöisiä, niillä saa luotua kylmän tai lämpimän lookin mielialan mukaan. 


Minun piti tehdä tähän loppuun vielä meikkikin teille, mutta tämä viikko on mennyt sähkövian kanssa painiessa, joten tässä on päivisin ollut ylimääräistä hässäkkää, kun kuvausvalo olisi otollisin. Koitan kuitenkin saada meikin tänne blogin puolelle valmiiksi teille parin seuraavan viikon aikana, jotta näette sävyt käytössä. 

Mitä mieltä olette paletista? Kiva vai tylsä?

Paletti on Limited Edition, mutta tällä hetkellä se on edelleen tilattavissa Narsin verkkokaupasta täältä.

Muistakaa käydä osallistumassa Facebookissa Yotuel -arvontaan. Aikaa su klo 23.59 asti. 


Postaus ei sisällä mainoslinkkejä. Paletti oma.




  1. Hyvät, skandille sopivat sävyt. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mä tykkään kanssa tai melkein rakastan! ^_^

      Poista
  2. Ihan noiden harmaiden sävyjen vuoksi haluisin saada tämän paletin 💓 Meinaa hieman haitata shoppailua tämä mun vuoden ostolakko, tosin olen jo kertaalleen rikkonut sen 😁 Poikkeus vahvistaa säännön ☺ En omista yhtäkään Narsin tuotetta, siksikin tekisi mieli kokeilla tätä. Lisää paletteja kyllä mahtuisi, tällä hetkellä käytössä on vain Naked 3:nen 💖 Innolla odotan meikistä kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ne on just upeat! Tää on helppo perustella, vaikka on ostolakko, siis tän peletin oikea arvohan liikkuu 300€ kieppeissä, jos laskisi noille väreille normihintoja, joten tämän hankinta on säästöä, jos mikä. :D On kyllä myös tosi hyvä tutustumistuote Narsiin, jos entuudestaan ei kyseiseltä brändiltä mitään löydy. ^_^

      Poista
  3. No, kiva tietysti:) Varsinkin ylärivin harmaavoittoinen rivistö on upea. Paletin ulkoasukin kivan avant garde;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans. Aika vähän näkyy tän tyylisiä paletteja, siksi tää ehkä vetosi muhun. :)

      Poista
  4. Hyvännäköinen väreiltään ja kansi on kyllä huisin upea!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Tää on ihan lemppari tällä hetkellä kaivaa vaan tän ja aurinkopuuterin esiin, niin ei tarvi pyöritellä kymmentä tuotetta samaan aikaan. :)

      Poista
  6. Mä vaan mietin kuinka "ärsyttävää" olisi kuvata tuota kantta ilman, että kaikki luulee, että kamera on heilahtanut :D

    VastaaPoista
  7. Oi tää on kyllä kaunis paletti! Etenkin highlighter ja poskipunat näyttää upeilta :) Voisin jopa harkita tän hankkimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toi highlighter on upea, aika uniikki sävy! ^_^

      Poista
  8. Kummasti sitä vaan tulee käytettyä kaikkein eniten niitä "tylsiä" neutraaleja paletteja, vaikka olisikin muita iloisen kirjavia paletteja tarjolla :D Tuokin on todella käyttökelpoisen näköinen, vaikka ensivilkaisulla saattaakin vaikuttaa tylsältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ton just huomasin, ja siinä vaiheessa ajattelin, että on melkein rahan haaskausta enää ostaa niitä muita. :D

      Poista
  9. Tosi kivannäköinen paletti. :) Mulla on just toisinpäin kuin sulla: mua kiehtoo värikkäät luomiväripaletit ja nudet huulet. Arkimeikkiin käytän kuitenkin aika neutraaleja sävyjä. Viikonloppuisin mun luomilta löytyy erikoisempia väriyhdistelmiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tästä hirmuisesti. Hih, mullahan oli just noin ennen, tosi neutraalit huulet ja luomet sateenkaaren väreissä, mutta sanotaan kolmessa vuodessa asetelma kääntyi sitten itsellä täysin päälaelleen. Kesällä saatan repäistä ja levitän koko luomelle jotain räväkkää sävyä, yleensä mies huomaa, ja kysyy mistä tuule. :D tai ootpa sä meikannut. LOL

      Poista
  10. Jestamanteera, miten upea paletti, tuo kansi on upea ja sävyt! Tän voisin ostaa itsellenikin :D Harmi vaan tuota valuvikaa, no, onpahan astetta persoonallisempi paletti. Mä en vaan osaa olla värikkäissä silmämeikeissä, vaaleanpunainen on ehkä ainoa "väri" mitä voin käyttää mutta esim. vihreä ja sininen..en vaan koe oloani kotoisaksi :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täysin samaa mieltä, en muuten olis ostanut. Katselin tätä muutaman viikon ja ihastelin salaa ennen kuin päätin, että en mä voi olla ilman tätä. :D Ihan tyypillistä mun tuuria, että just mun paletissa oli sitten toi esteettinen haitta, mutta väri on muuten kurantti, niin enpä jaksa palautusrumbaa sitten tuon takia, vaikka harmittaahan se tällaista esteetikkoa. ^_^

      Poista
  11. Ihanat värit, jo pelkän paletin katselu on kivaa. Narsista ei olekaan vielä kokemusta, olen lannistunut aina, kun tilaus on tyssännyt lopulta ilmoitukseen, ettei tuotetta toimiteta Suomeen.

    Jostakin syystä minäkin olen siirtynyt neutraaleihin luomiväreihin, toisaalta olen lopultakin tajunnut, mistä nude-meikissä on kysymys. Siis ettei se olekaan väritöntä, vaan eri tummuusasteilla tehdään taikoja;) Tilasin sitä varten Tartelette-paletin suoraan Tartelta ja olen ollut mielettömän ihastunut siihen. Niillä väreillä saa aikaan upeaa jälkeä, vaikka käyttäisi viittä luomiväriä peräkkäin. Ne sulavat kauniisti yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on varsinkin silloin, kun napit eivät ole vielä painuneet kuopalle. ^_^ Narsin verkkokauppa toimittaa, joten helppoa on tilaaminen ja siellä on kuitenkin koko Narsin valikoima, myös näitä spessutuotteita, mitä ei muualla välttämättä niin näe myynnissä.

      Multa löytyy kans Tartelette, se on ihana!

      Poista
  12. Aivan ihana! Kylläpä alkoi houkutella.. mulla on yksi Narsin luomiväripaletti ja laatu on kyllä hyvä. Onko tuo minkä kokoinen muuten? Mietin onko iso möhkäle, ne jäävät helposti käyttämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan hirveän iso, paljon pienempi kuin esim. UD:n Naked Basics Ultimate, tän mitat on korkeus 13,5cm, leveys 9,5 cm, paksuus 1,5cm:ä. Mun iPhone 6s Plus on esim. korkeampi, leveydessäkään ei paljoa häviä. :D Tässä oli niin loistava hinta/laatusuhde, etten voinut olla tilaamatta. :) Lisäksi musta tää on palettina paljon tukevamman oloinen, kuin välillä heppoisen tuntuiset UD:t tai just toi yllämainittu Tartelette, mikä on musta kans vähän heppoinen. Toi pakkaus on painava ja jämäkkä, tosi laadukkaan oloinen verrattuna muihin paletteihin mitä omistan. :)

      Poista
  13. Tää paletti on mennyt multa täysin ohi. Tosi monikäyttöisiltä näyttävät sävyt ja Narsin laadun tuntien en ollenkaan epäile, käytettävyyttäkään.

    Olen muuten sun kanssa samoilla linjoilla luomiväripalettien suhteen. Viime aikoina olen käyttänyt hyvin neutraaleja paletteja ja vaikka UD:n Ultimate Basics meni multa ensin ohitse, on se ollut viime aikoina eniten käyttämäni paletti. Marraskuussa ostamani Make Up Storen Jungle Fever on taas ollut hyvin vähällä käytöllä juuri hohtavuutensa ja "värikkyyden vuoksi".

    Luomivärien sijaan olen jemmaillut alesta huomattavasti värikkäämpiä (ja hintavampia selemerkkien) huulipunia. Punaan huulet edelleen mielummin hiukan läpikuultavalla sävyllä, mutta värivaihtoehdot ovat laajentuneet huomattavasti kevyen persikkaisesta kiiltopunasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tätä ihan hirveästi ole näkynyt missään, mutta itse aina "tarkistan" nämä Narsin kausijutut, niin osui sitten heti silmään tämä. ^_^ Jotenkin tuo, että olis paljon väriä sekä silmissä ja huulissa on itselle jotenkin liikaa, ehkä sullakin on sen takia tapahtunut tuo luonnollinen siirtymä, että värit onkin nykyään alempana kasvoja. :)

      Poista
  14. Niin ihana rasia ja sävyt. Nyt muuten se teräksenharmaakin näkyy selkeästi. 5min ja me nähdään. 🌸🌸💞💖💙

    VastaaPoista
  15. Aika kiva paletti sävyiltään ja vieläkin kivempi kansi! :) Mäkin olen luomilla jättänyt väri-ilottelun vähemmälle, vaikka luomiväreistä olen taas viime aikoina uudelleen innostunutkin. En kuitenkaan samalla tavalla, kuin parikymppisenä, jolloin mun ykköskeräilykohde oli nimenomaan luomivärit :D Kiitos hei, kun vinkkasit, että Narsia kannattaa tilata heidän omasta verkkokaupastaan! Aion ens kerralla tilata sieltä, ennen tilannut muualta :)

    PS. Oli kiva nähdä sua tänään pikaisesti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ehdottomasti kannattaa ja kun tilaa 50 eurolla saa postarit ilmaiseksi, aina sillä hintaa jotain löytyy. ^_^

      Niin oli! :)

      Poista
  16. No vau mikä kansi! "Onneksi" ei alkanut houkuttamaan noiden harmaiden takia (ei vaan tule käytettyä harmaata). Muuten olisin alkanut selvittämään vegaanisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis Nars on tietääkseni vegaaninen, mutta omistajayhtiö ei ole. Näin olen ymmärtänyt. Toiset tietenkin hylkäävät omistajayhtiön vuoksi heti, toiset tekevät kompromissin. :)

      Poista
  17. Mä katoin, että mikä CD-levyn kansi toi on! :D Kivoja sävyjä ♡

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives