Viktor&Rolf Bonbon Couture


Jotenkin tuntuu sopivalta aloittaa uusi vuosi itselleen tärkeimmillä ja innostavimmilla jutuilla. Tuoksut jos jotkut ovat olleet iso osa tätä blogia aina alusta asti. Täksi vuodeksi minulla on suunnitteilla jotain uutta kivaa sillekin rintamalle. Olen aina puhunut sitä, kuinka tärkeitä tuoksumuistot ovat minulle. Onkin ihan tutkittu juttu, että tuoksumuisti säilyy, vaikka muu muisti alkaisi jo heikentyä. Muistan edelleen kymmenistä tuoksuista, milloin olen niitä käyttänyt, että mitä sillä ajanjaksolla tai juuri sinä päivänä tapahtui. Minulla on ollut jo pidemmän aikaa tunne, että haluaisin jakaa nuo tuoksumuistot teidän kanssanne ja laittaa ne tänne myös itselleni ylös. Sillä ne kaikki kertovat yhtä paljon elämästäni kuin itse tuoksustakin. Jokainen tuoksumuisto paljastaa varmasti jotain uutta myös minusta. Joten tässä kuussa aloitan uuden postaussarjan nimeltään Tuoksumuistoja. Jokaisessa postauksessa esitellään yksi tuoksu, sekä tuoksun ympärille kietoutuneet tuoksumuistoni. Ensimmäisenä esittelyyn tulee tuoksu, jota olen käyttänyt viimeksi 20 vuotta sitten, ette usko, miten kaikki tapahtumat tulivat hyökyaallon lailla mieleeni, kun suihkautin tuoksua ranteeseeni 20 vuotta myöhemmin. Jos, et malta odottaa, niin sarjan aloittavan tuoksun voit kurkata Instagramista. Näitä Tuoksumuistoja -postauksia tulee ulos n. yksi/kk. Miltä tämä kuulostaa?


Tämän vuoden ensimmäinen tuoksu tulee kuitenkin karkin muotoisessa pullossa. Niin paljon kuin rakastankin alkuperäisen Bonbonin ylenpalttista karkkisuutta, taisi käydä niin, että Viktor&Rolfin Bonbon Couture* nousi yhden portaan ylemmäksi. Couture on hollantilaisten vaatesuunnittelijoiden Viktor&Rolfin uusi söpö versio Bonbonista ja se ilmestyi myyntiin syksyllä. Couture on edeltäjäänsä selvästi monimutkaisempi, mutta ei pahassa mielessä vaan kiinnostavassa. Kun karkista käärii paperin pois ja pistää suuhun, se avautuu edeltäjäänsä verrattuna yllättävällä raikkaudella. Kielenpäällä tuntuu mehukas yhdistelmä mandariinia, nerolia ja pehmeää persikkaa. Hetken imeskeltyä, suun täyttää kermaisuus, jossa yhdistyvä valkoiset kukat, appelsiinin kukka ja jasmiini, jotka ovat makeutettu sokerisella voimakkaalla karamellilla. Vielä on loppurutistus jäljellä, jälkimaku on puinen ja itämainen: santelipuuta, patsulia, vaniljaa ja monen mielestä pelottavaa tupakkaa. Tuoksuissa tupakka ei ole kuitenkaan yhtä pelottava ja epäterveellinen kuin mitä voisi luulla, se antaa tähänkin karkkiin sellaista kaivattua pehmeyttä, alun kirpakkuuden jälkeen. 

Couture valloitti minut juurikin monimutkaisuudellaan. Olen huomannut, että viime aikoina tuoksumakuni on muuttunut ja olen alkanut pitää voimakkaammista tuoksuista kuin vielä mitä vuosi sitten. Toivottavasti miehen nenä kestää. ^_^ Tuoksun alku oli ensimmäisellä kerralla shokki, koska odotin jotain makeaa, mutta sainkin kirpeän raikasta. Raikkaus kuitenkin haihtuu noin puolen tunnin aikana ja tuoksu alkaa muodostumaan iholla tyylikkääksi, lämpöiseksi itämaiseksi karkkiunelmaksi. Tämä on jännällä tapaa tuoksu, jota voin kuvitella käyttäväni ympäri vuoden myös kesällä. Varsinkin kesäiltoina tässä tulee varmasti olemaan jotain erityistä taikaa. 


Joko olette ehtineet tuoksutella Bonbon Couturea, mitä piditte?



*Tuoksu PR-näyte, saatu blogin kautta.



  1. Kiva postausidea tuo tuoksumuisto. Lapseni sanovat Cliniquen Happyn tuoksuvan lentokentälle, sillä käytin sitä heidän ollessaan pieniä, jolloin matkustimme paljon.

    Victor & Rolfin tuoksut ovat olleet suosikkejani. Tuota en ole vielä kokeillut, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana tuoksuu lentokentälle! Tuostakin tuoksusta itselläni on tuoksumuisto, katsotaan tuleeko joskus sen vuoro täälläkin.

      Couture taitaa olla näistä mun suosikki, vaikka otettaisiin Flowerbombitkin mukaan.

      Poista
  2. Niina/Oh so many reasons3. tammikuuta 2017 klo 9.41

    Tämä tuoksu kuulostaa ihanalta, täytyy käydä nuuhkimassa sitä :) Ja Tuoksumuistoja kuulostaa ihanalta idealta, odotan innolla niiden lukemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on hyvä, ehkä paras Viktor & Rolf. Nyt toivon, että pitävät näiden uusien versioiden kanssa vähän malttia, ettei ihan joka vuosi pukkaisi uutta versiota pihalle. Tähän asti heidän toimintansa on ollutkin maltillista uusien versioiden kanssa, enemmän LE-pullot ovat olleet heidän juttunsa.

      Kiva kuulla, että Tuoksumuistoja kuulostaa kivalta idealta. :)

      Poista
  3. Itselle kävi ihan sama kuin sulla, odotin sitä makeutta, kun ekaa kertaa tuoksutin tätä. Jään innolla odottamaan tuoksumuistopostauksia, itselle tuli aikamoinen tuoksumuisto uutena vuotena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, sitä odottaa, koska ensimmäinen Bonbon alkaakin makeasti, tää ei. No varmasti tuli, tuskin unohtuu ihan heti! <3

      Poista
  4. Täytyy ehkä käydä nuuhkaisemassa, kun useampikin tätä nyt kehuu. Itselläni on Flowerbomb ja siitä olen tykännyt kovastikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tykkäät tästä, jos tykkäät Flowerbombista, tässä on vähän samanlaista kirpeyttä makeuden lisäksi, kun alkuperäinen BonBon on vain makea ja kukkainen.

      Poista
  5. Odotan innolla tuoksumuistoja. :) Itselläni tuoksut eivät jostain syystä jää sen kummemmin muistiin. Muistan tuoksut mutten osaa yhdistää niitä mihinkään tiettyyn.

    Minun pitää jatkaa omia tuoksupostauksia tänä vuonna. 2kk flunssa vei hajuaistin niin tehokkaasti että hajuvedet on jääneet taka-alalle.

    Innostuin heti tästä uudesta Bon Bonista kun luin että tässä on tupakkaa. <3 Nähtävästi se jää kuitenkin melko pieneksi osaksi. Tupakka on mieletön nuotti hajuvesissä, mutta sitä ei taida löytyä monestakaan naisten tuoksusta. Tom Fordin Tobacco Vanille ja Serge Lutensin Chergui ovat upeita tuoksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas jää kaikki todella elävästi mieleen, osaksi juuri tuoksujen vuoksi. Jatka ihmeessä, ne on ihan omia lempparipostauksiani sulla.

      Tom Fordin Tobacco & Vanille on muuten ihana, tässä tosiaan pienemmässä roolissa, mutta kyllä sen tupakan tuntee siellä pohjalla, se tuo tähän sellaista jännää pehmeyttä.

      Poista
  6. Tuoksumuistot-postaukset kuullostavat erittäin mielenkiintoisilta ja jään ehdottoman mielenkiinnolla niitä odottelemaan :)

    VastaaPoista
  7. Odotan innolla tuoksumuistipostauksia ja ensimmäisenä avaruusmatkaajan unikapselia. ;) Omat tuoksumuistot ulottuvat 14-vuoden ikään. Reissu isän kanssa Lontoossa ja ostin Lontoosta dödön. Säilytin dödön sen loputtuakin ja tuoksuttelin dödöä, niin kauan kuin tuoksumuisto säilyi. Tuoksutellessa aina suljin silmät ja kuvittelin itseni Lontooseen. Tuoksumuistot ovat erittäin vahvoja. Haluaisinkin tuoksutella YSL Paris tuoksua, koska se oli suosikkini lukiossa ja ostin sen euroopan kierto reissulta, joten voisi tuoda 3-viikon matkamuistot mieleen. :)

    Bonbonia olen käyttänyt sen saatuani joka päivä, rakastan sitä. Bonbon Couture on todellakin monimutkaisempi, mutta sen jälkituoksu on ainutlaatuinen ja mikä pyvysyys. Juurikin karkkimainen lämpö tuoksuu ranteessa vielä seuraavana päivänä.

    Juuri puhuin omalle miehelleni (tosin ei se varmaan mitään kuunnellut), miten oma tuoksunenä on kehittynyt viimeisen blogivuoden varrella ja miten olen jopa muutamaan aiemmin omaan makuun liiankin vahvaan tuoksuun, nyt ihastunut. Kuvailin miehelle, että on kuin kahvi, viini tai esim. miehellä myös olut, maku kasvaa ja kehittyy, mitä enemmän maistelet ja mitä parempia tuoksuttelet. <3

    Vaikka en silti ole valmis vielä luopumaan parin ykkössuosikkini tuoksupaikasta nro1. Fakta on, että lempituoksujani olen käyttänyt vähemmän, kuin koskaan ja toisen lempparituoksun voin jopa nyt todeta hieman yksioikoiseksi. <3 Sen E-kirjaimella alkavan. ;)

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, avaruusmatkaajan unikapseli. :D Vähän se siltä kieltämättä näyttää...

      Toi on hyvä tapa kaupata miehelle, sun yltä löytyvät vähän erilaiset tuoksut kuin mihin se on tottunut vuosien aikana. ;) Sillä on varmaan vähän kanssa opeteltavaa sun uusiin tuoksumieltymyksiin. ^_^ Mutta tosiaan maku vaihtelee, itse huomaan selkeästi vuosien aikana vaihdoksia, nyt oikeastaan tullut takaisin rakkaus niihin tuoksuihin, joista tykkäsin ysärillä, eli paljon vahvempia ja voimakkaampia, pitkän kevyen kukkaistuoksukauden jälkeen.

      Ihanaa päivää Tiia! <3

      Poista
  8. Voi miten upea pullo! Tuo tuoksumuistoidea kuulosta kiehtovalta. Tätä tuoksua toivottavasti löytyy laivalta, jos sitten olisin vähän kartalla tästä karkista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Haistele ihmeessä, jos osuu laivalla vastaan ja kerro mitä tykkäsit. :)

      Poista
  9. Uusi postaussarja= <3_<3 Just muuten eilen yönä, kun en saanut unta, mietin pitäisikö kirjoittaa blogiin tuoksusta, josta mulla on vähän huonoja muistoja. Tai liitän sen vahvasti surulliseen aikakauteen. Samalla mietin, viitsinkö lahjoittaa tuoksua äidilleni, hän tykkää tuoksusta mutta jotenkin koen tuoksun sellaisena "epäonnenkäpälänä" :D ( lupasin tehdä äidin kanssa tuoksuvaiharit ja sainkin jo yhden tuoksu häneltä, mutta jäin miettimään, keksisinkö jonkun toisen etukäteen suunnittelemani tuoksun tilalle..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo ihan pahinta tulee itselle kirjoittaa niistä tuoksuista mistä on huonoja muistoja, niitäkin on tulossa. Esim. on tulossa tuoksu jota käytin 2006 kesällä, kun sairastuin, oikeasti itseä pelottaa jo etukäteen haistaa sitä... :D Toki voi olla, että huonoista muistoista huolimatta rakastun siihen uudestaan, ei voi tietää. ^_^Ja kirjoita ihmeessä, itseäni kiinnostaa ihan hirveästi kaikki tuon tyyliset postaukset, koska niissä on aina jotain henkilökohtaista mukana.

      Poista
  10. Ihana tuo BonBon-karkkituoksu ulkonäöltään. Tätä karkkia en kuitenkaan tunne. Mutta nyt tunnistan.
    Tuo postausideasi kuulostaa kiehtovalta, tuoksumuistot <3
    Jään odottelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullo on kyllä söpö. :) Kiva kuulla, että tuoksumuistot kiinnostavat. :)

      Poista
  11. Tämä tuoksu on kyllä ihastuttava, eikä vähiten ulkomuotonsa perusteella. Siis rusetinmallinen pullo on niin ihastuttava!

    Tuoksumuistoja, kuulostaa todella ihanalta postausidealta, en malta odottaa, mitä kaikkea saamme kuulla ja nähdä <3

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives