Parhaat – tammikuu`17


Uskomatonta ajatella, että yksi kuukausi tästä vuodesta on sitten taputeltu. Se on kuitenkin yksi kuukausi lähemmäksi kesää ja valoa. Se on myös yksi kuukausi lähemmäksi sitä, kun täytän 40. Tammikuu on yleensä iholleni vaativa kuukausi, mutta kiitos melko lämpöisten ei niin talvisten ilmojen, ihoni ei ole kuivunut niin paljon kuin yleensä. Tosin luulen, että siihen on syynä eräs loistava öljy, jonka olemassaolon muistin pitkän tauon jälkeen. Ihastuin yllättäen huulikiiltoon. Testailin huulikuorintaa joka taisi viedä voiton aiemmin ihastuttaneesta Lushista, alla kerron miksi. Pari pullollista jatkuneen Clarins-rakkauden jälkeen löysin toisen vähintään yhtä ihastuttavan meikinkiinnityssuihkeen. Lopuksi ihastuin tuotteeseen, joka herättää vain yhden kysymyksen. Miksi kukaan ei keksinyt tätä aiemmin?

Postauksen tuotteista osa on blogin kautta sekä goodie bagista saatuja PR-näytteitä, ne ovat merkitty * -tunnuksella. Postauksen lopussa erittely tuotteista.


GLAMGLOW POUTMUD FIZZY LIP EXFOLIANT TREATMENT -HUULIKUORINTA

Fizzy Lip Exfoliant* oli tuote joka yllätti minut positiivisesti. Olin ollut tosi ihastunut aiemmin blogissa esiintyneeseen Lushin huulikuorintaan, joten olin tämän kanssa hivenen skeptinen. Positiivisuutta herätti ihan aluksi pakkaus, joka on jäätävän kokoinen, tässä on huulikuorintaa takuulla vuodeksi, jos ei kahdeksi, sillä määrällisesti tätä on vähintäänkin tuplat siihen nähden mitä Lushin pikku purkissa, joten hinta asettuu aika samoihin, sillä tällä 25g:n purkilla on hintaa hieman vajaa 25 euroa. Glamglown kuorinta tuoksuu raikkaalle piparmintulle. Kuorivina ainesosina on käytetty ruokosokeria, merisuolaa ja hibiskuksen kukkajauhetta. Tuntuma huulilla on rouhea. Tuotetta suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaan viikossa, mutta itse käytän paljon harvemmin vain silloin, kun olen laittamassa todella mattaa punaa ja haluan huulieni olevan priimakunnassa. Kuorintaa hierotaan hetki huulilla, jolloin se ikäänkuin sulaa iholle. Jonka jälkeen se huuhdellaan pois lämpimällä vedellä. Sitten tulee se vaihe, miksi tämä voittaa niin hyvän Lushin kirjoissani. Tämä jättää huulille pehmeämmän tunteen, sillä kuorinta sisältää selkeästi öljyjä, jotka tekevät huulista superpehmoiset ja se kosteutettu tunne huulilla kestää useita tunteja kuorinnan jälkeen, kun taas Lushin jälkeen lisään välittömästi huulivoidetta päälle. Tämän jälkeen ei tarvitse vaan mattapunan voi levittää suoraan huulille, kun tuotteen on huuhdellut pois.


BUXOM FULL-ON LIP POLISH CLAIR

Full-On Lip Polish* oli se tuote, joka sai minut innostumaan vuosien tauon jälkeen huulikiilloista. Tuote tuli minulle erään pressitilaisuuden goodie bagista, jonka jälkeen se oli menoa. Buxomin huulikiillot tuoksuvat aidolle vaniljalle. Ne tekevät huulista täyteläisemmän näköiset, koska heti levityksen jälkeen ne turvottavat hieman huulia. Tämä saadaan aikaiseksi kihelmöivällä koostumuksella, joka kestää itselläni n. puolen tunnin ajan, jonka jälkeen kihelmöinti huulilta häviää. Joten turvottava vaikutus ei tietenkään ole pysyvä. Tiedän, että tämä on ominaisuus, mistä kaikki eivät suinkaan tykkää. ^_^ Koostumus on juuri sellainen kuin minusta hyvässä kiillossa pitää olla, ei liian tahmea, mutta kuitenkin vähän, ettei huulikiilto lähde heti pois. Tämä pysyy hyvin kolmisen tuntia, ilman, että tarvitsee lisäillä. Ei silti tahmaa huulia yhteen. Oma sävyni on Clair, joka on todella lähellä huulteni omaa sävyä, joten väriä ei tästä huuliin juurikaan tule, sen sijaan kiillon sisältämät pienet kultahippuset luovat kivan illuusion täyteläisimmistä huulista. En ole kohta pariin viikkoon pistänyt huulille mitään muuta kuin Clairia. 


PHILOSOPHY WHEN HOPE IS NOT ENOUGH -ÖLJYSEERUMI

Muistatteko, kun juttelin teille jokin aika sitten iholle hyvää tekevistä omegoista? Olin täysin unohtanut, että philosophyn when hope is not enough -öljy sisältää juurikin noita iholle hyvää tekeviä omegoita, kunnes kauan sitten ostettu pullo osui silmiini kosmetiikkajemmoissani. Vaikka purkin kyljessä lukee oil, minusta tämä on koostumukseltaan selkeästi öljyseerumi, niin vesimäisen ohutta ja helposti imeytyvää tämä on. Tuoksu on todella mieto. Olen sekoittanut tätä muutaman tipan yövoiteen joukkoon ja iho on pysynyt koko kuukauden loistokunnossa. Joten peukku ylös.


GIORGIO ARMANI ARMANI PRIMA REFRESHING MAKE-UP FIX

Armani Prima Refreshing Make-up Fix* on ensimmäinen meikinkiinnistyssuihke joka alkoi horjuttamaan Clarinsin keväästä jatkunutta suosikkiasemaa. Huomasin aamuisin usein tarttuvani tähän Clarinsin sijaan, sillä tässä on todella koukuttava kukkaistuoksu. Uskoisitteko, jos sanon, että tämä on paljon halvempi kuin Clarins? Toki Clarins on edelleen helpompi kantaa laukussa pienen litteän pullon vuoksi, mutta Armanin hinta yllätti minut. Suorastaan jättimäinen 150ml:n pullo maksaa vajaat 45 euroa, kun Clarinsin 50ml:n pullolla on hintaa 30 euroa. Aina kannattaa pitää hintoja silmällä, sillä ainakin itse miellän Armanin äkkiseltään arvokkaammaksi brändiksi kuin Clarinsin. Valkoinen vähäeleinen pullo näyttää arvokkaalta. Kiinnittää meikin ja selkeästi pitää sen raikkaamman näköisenä pidempään. Suihke on tasainen ja hieno.


VERA MONA COLOR WITCH SOLO

Color Witch Solon* idea on yksinkertainen. Peltipurkin sisällä on kuiva sieni, joka puhdistaa meikkisiveltimestä meikkijäämät. Pyörittää vain käytettyä kuivaa sivellintä muutaman kerran sientä vasten ja simsalabim sivellin on puhdas ja meikin tekoa voi jatkaa samalla siveltimellä vaikka väri on eri. Yksi sieni kestää luultavasti ikuisuuden, sillä sen voi käyttää molemmin puolin ja pestäkin välillä. Kertokaa ihmeessä joku, jos olette saaneet tämän käytettyä siihen kuntoon, että olette ostaneet jo refillin, niitäkin tähän saa, joten peltipurkkia ei tarvitse joka kerralla ostaa uutta. Toki siveltimiä edelleen tarvitsee pestä normaalisti, mutta tämä pelastaa aamuisin, jos haluaa tehdä meikin juuri sillä omalla suosikkisiveltimellä, joka sattuu sillä hetkellä olemaan riemun kirjavan sävyn peitossa, mutta haluaisitkin nuden meikin.

Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia tuotteita? Mikä oli sinun tammikuun suosikki?



*Philosophy oma, Buxom saatu goodie bagista, loput PR-näytteitä, saatu blogin kautta. 






  1. Oho, jännää että Armani edullisempi! Täytyy kokeilla sitten kun Clarins on loppuunsuihkittu ☺ Sivellinputsari pitäisi hankkia, mulla on vain muutama silmämeikkisivellin, niin helpottaisi elämää 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mustakin, se on puolet halvempi! :o Yleensä noi kiinnityssuihkeet on max 100ml:n pulloissa, mutta toi on 150ml:ä, ei lopu hetkeen. ^_^ Suosittelen, se on oikeasti pelastus, mä en ymmärrä, miten ne luomivärit voi tippua tohon sieneen, mutta siihen ne vaan jää, eikä siveltimestä lähde enää väriä. :D

      Poista
  2. Buxom lähtee nyt hetsilleen testiin ja ooh tuo Glamglow huulikuorinta, jo tuo upea pakkaus vetoaa. :) Eli se kiinnosti näistä nyt eniten. Mukavaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis äkkiä se nyt käyttöön, aivan huippu! Mukavaa päivää Tiia. <3

      Poista
  3. Color Switchin purkki on todella tyylikäs<3
    Philosophyn öljyseerumi voisi olla minullekin sopiva nyt, kun olen päässyt vauhtiin öljyjen testaamisessa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ja musta ihan loistavaa, että siihen saa refillejä, vaikka tuskin niitä tarvitsee edes kamalan usein vaihtaa. :) Suosittelen, omegaa sisältävät öljyt tekevät oikeasti ihan ihmeitä iholle. ^_^

      Poista
  4. Jösses tuota siveltimenpuhdistajaa, nerokas idea! o_O Mistä näitä voi ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin, en tajua, että miksei kukaan ennen? Tilata voi ainakin Beauty Pop Upin verkkokaupasta: http://www.beautypopup.fi/brand/17/vera-mona

      Poista
  5. Just pakkasin oman sutiputsarini laatikkoon pois silmistä kun siivosin pöytää, mulla ei vaan tullut sitä käytettyä. Ideahan on todella hyvä, mutta jostain syystä käsi aina hamusi sen mikrokuituliinan esille, jos oli tarve putsata lennossa siveltimiä. Ehkä mä innostun siitä joskus toiste uudelleen, niin on välillä käynyt vaikka aluksi ei ole lämmennyt jollekin jutulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullahan oli toi aluksi pari kuukautta kaapissa, sitten vihdoin muistin kaivaa sen esiin. Tosiaan teen usein vain kahdella värillä silmämeikkiä, niin tuo on loistava. Sun pitää ottaa myöhemmin uusintakierros, jos sekään ei auta, niin sitten ei. ^_^

      Poista
  6. Mä ostin vasta L`Orealin uuden meikinkiinnityssuihkeen, ja taisi nousta suosikikseni yli jopa Urban Decayn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se, mutta en ole vielä korkannut. Odotukset on korkealla, koska sitä kehutaan paljon. :)

      Poista
  7. Armanin meikinkiinnityssuihke kuulostaa erityisen hyvältä! :) Täytyy ehdottomasti testata, kun pullokin on noin riittoisa. Mulla loppuu nuo suihkeet yleensä heti, kun pitkinä työpäivinä suihkauttelen iholle monta kertaa päivässä. Tuo nyt kestäisi edes "hetken" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi ei lopu, vaikka suihkuttelisikin ja vaikka onkin vähän isompi niin kyllä ton pitkulaisen heittää helposti käsilaukkuun, lisäksi ei ole lasia, jotenkin rikkoutumista ei tarvi pelätä. :D

      Poista
  8. Huulikuorintavoide täytyy ehdottomasti hankkia, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  9. Huulikuorinta kiinnostaa kovasti! Se on nimittäin ostoslistalla juuri, ja tuo Glamglow vaikuttaa ihanalta. Mukavaa perjantaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on just se hyvä puoli, että se kosteuttaa huulia vielä pitkään kuorinnan jälkeenkin. Tuoksukin on kivan raikas. Mukavaa perjantaita sinnekin! ^_^

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives