30.3.2017

Klassikot osa 34 – Oriflame Tender Care


Klassikot-sarja jatkuu pienen tauon jälkeen. Tällä kertaa tutustutaan Oriflamen kautta aikojen myydyimpään tuotteeseen Tender Careen*. Uskon, että monella siellä ruudun toisella puolellakin on muistoja tästä tuotteesta jopa omasta lapsuudestaan. Itse tutustuin tuotteeseen ensimmäistä kertaa 80-luvulla, kun vaaleanpunainen pieni purkki koristi parhaan ystäväni äidin peilikaappia. Silloin pidin purkkia vain söpönä, jonka vuoksi se kiinnitti silloin huomioni, mutta vasta vuosia myöhemmin tutustuin voiteeseen paremmin. 

Tender Care lanseerattiin vuonna 1980. Tänä vuonna tuote täyttää siis huikeat 37 vuotta. Kun tuote pysyy yhtäjaksoisesti markkinoilla näin kauan, on helppo puhua siitä, että kyseessä on klassikko. 


Voide on monikäyttötuote eli sitä voi käyttää huuli-, kynsinauha- ja ihovoiteena. Karhean ihon pehmittäjänä, palovammojen sekä ihottumien hoitovoiteena. Hyttystenpistojen lievittäjänä tai vaikkapa lemmikkieläimen tassuihin, onpa joku käyttänyt tuotetta kengänkiillookkeena ja saranarasvanakin. 

Voide on tuoksuton ja pehmittävinä ainesosina toimivat lanoliini ja mehiläisvaha. Tykkään käyttää tuotetta ehdottomasti eniten huulille ja kuiviin kynsinauhoihin. Varsinkin kynsinauhoja olen huomannut sen pehmittävän tehokkaasti. Huulissakin voide pysyy melko hyvin, eikä sitä tarvitse olla ihan heti lisäämässä. Koostumus tuntuu purkissa jämäkältä, mutta ihon lämmön vaikutuksesta se sulautuu iholle ja on helppo levittää. 

INCI: PETROLATUM, CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE, PARAFFINUM LIQUIDUM, CERA ALBA, PARAFFIN, ACETYLATED LANOLIN, CETYL ALCOHOL, TOCOPHERYL ACETATE, PROPYLPARABEN


Oriflame täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi Tender Care on saanut kauniin kultaisen 50th Anniversary -pakkauksen. Tuotteen suositushinta on 13 euroa, mutta se on tällä hetkellä tarjouksessa 5,90 euroa Oriflamen verkkokaupassa.

Oletteko kokeilleet tätä klassikkoa tai onko teillä tuotteesta muistoa, jonka haluaisitte jakaa?


*Tender Care PR-näyte, saatu blogin kautta. Kuvausrekvisiittana toimii Volare Gold EdP, joka on saatu blogin kautta. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niiden klikkaamisesta rahallista korvausta.





12 kommenttia:

  1. Oh memories.. 🎼🎶 Mä sain lapsena juuri sen vaaleanpunahkon purkin tätä ihmevoidetta, mutta en tiennyt silloin mitä sillä tehdään ja ketään ei neuvonut! 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oh memories, se vaaleanpunainen purkki ei varmaan ikinä syövy mielestäni. :D Tää kultainen pakkaus on tosi tyylikäs. :)

      Poista
  2. Multakin löytyi Tenderi lapsena, enkä tiennyt sen merkkiä ja mulle kerrottiin vain, että laita sitä kynsinauhoille :D Sitten se loppui enkä saanut sitä en.. Nyt olen edustaja ja tutustuessani Oriflameen, löysin vihdoin tämän ihanuuden takaisin kaappiini! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löysit, täähän on tosi kiva multipurposetuote ja lisäksi koko on tosi näppärä käsilaukussa. Lisäksi tää 50th Anniversary -pakkaus on upea. :)

      Poista
  3. Yläasteella meidän tyttöporukassa oli vaaleanpunainen "muna" huulirasvana. Voih niitä aikoja..

    VastaaPoista
  4. Tuttu juttu ja arvaas, vaaleanpunainen pallero löytyy laatikostani edelleen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaaleanpunainen on niin klassikko! <3

      Poista
  5. Kylläpä on kaunis! Minulle täysin uusi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin. Siis täh, etkö sä ole kuullut tästä? Jotenkin olisin voinut veikata, että tiedät tän. :D

      Poista
  6. Tuttu on ja voi miten kaunis tämä pakkaus on nyt <3

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown