Maailman pitkäkestoisin huulipuna – Matte Shaker by Lancôme


Olen aina mielessäni kuvitellut täydellisen huulipunan, joka kestäisi pitkään. Se ei olisi liian matta eikä liian kiiltävä, sitä ei tarvitsisi päivän aikana alvariinsa korjailla tai pelätä sen karkaamista huulien juonteisiin tai suupieliä alaspäin. Se olisi pigmenttinen. Ei tarvitsisi pelätä, että väri siirtyy hymyillessä hampaisiin. Ei sotkisi juodessa lasin reunaa, mutta silti puna tuntuisi miellyttävältä huulilla. No sellaista päivää ja huulipunaa ei vielä ole tullut, joka kaikki toiveeni toteuttaisi, vaikka moni on päässyt lähelle. Sitten kuitenkin tapahtui kummia. Pidin perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni huulipunaa huulilla 10 tuntia niin, että minun ei tarvinnut korjailla sitä koko päivänä, vaikka söin, join, puhuin... Pari kertaa katsoin peilistä punan tilaa ja olin hämmästänyt siitä, miten se edelleen näytti samalta kuin aamulla. Ainoa ongelma illan päätteeksi oli saada puna pois huulilta. Voisin sanoa, että minulle tuo tavallinen perjantai oli todellinen life changing experience.

Muistatteko, kun viime keväänä kirjoittelin teille Lancômen Juicy Shakereista? Idea oli ihastuttava, mutta huuliöljyt eivät olleet yhtään minun juttuni. En halua olla viiden minuutin välein lisäämässä huulille tuotetta, jota hädin tuskin erottaa. Lancôme päätti kuitenkin jatkaa myös tänä vuonna shaker-linjalla ja toi markkinoille seitsemän Matte Shaker* -mattahuulipunaa, joissa on nestemäinen koostumus. Lancômen kehittelemän emulsiokoostumuksen ansiosta Matte Shaker on tuplasti kevyempi ja intensiivisempi kuin tavallinen huulipuna. Pehmeä sienimäinen cushion-aplikaattori on näissä hiukan eri mallinen kuin Juicy Shakereissa. Kolmiomaisemman terävämpi ja sillä onkin todella helppo levittää sävy tarkasti huulille. Värejä voi myös huoletta yhdistellä keskenään.


Matte Shakereita pitää tietenkin ravistaa ennen käyttöä, siten koostumus imeytyy kunnolla aplikaattoriin. Siihen tarttuukin juuri oikea määrä tuotetta ja se liukuu huulilla pehmeästi. Punat jättävät huulille huomaamattoman hellivän kalvon, joka kestää aamusta iltaan. Tulos ei ole sellainen kuin sinulla olisi huulipunaa huulilla vaan enemmänkin sellainen, että huulet olisivat värjätyt. Voimakkaista pigmenttisistä väreistä huolimatta lopputulos näyttää huulilla kuitenkin jännän kevyeltä. Tuntu huulilla on sellainen kevyt ihan kuin niihin olisi laitettu kerros vesiväriä. Värin kuivumista heti levityksen jälkeen pitää odotella hetki n. 2-3 minuuttia, että sävyt muuttuvat mataksi, silti lopputulos ei ole sellainen kuivan matta vaan enemmänkin himmeä, ihan kuin mattaisten valokuvien pinta. Jos olen laittanut vähän reilummin punaa, kuivumista voi joutua odottamaan hieman kauemminkin, tämän vuoksi alempana joissain kuvissa toiset sävyt näyttävät vielä hieman kosteilta. Kun väri on kuivunut kunnolla huulille, se ei enää tartu. Lasiin tulee kyllä huulen jälki, mutta väriä ei siihen tartu, ehkä muutamia hiukkasia, jos tarkasti katsoo. Tuoksu on hieman hedelmäinen ja marjamehumainen. 

Tykkäsin näiden jättämästä tunteesta huulilla, tuntuma ei ole yhtään kuiva, eikä huulet kuivu päivän aikana näitä käyttäessä. Kuivempiin huuliin väripigmentit tummemmissa sävyissä saattavat jämähtää melko tiukastikin kiinni. Joten älä ihmettele, jos sinulla olisi vielä seuraavana päivänä punaa huulissa pesusta huolimatta. Nudesävyt lähtevät huulilta helposti misellivedellä ja mielestäni niiden kesto ei siten ole ihan yhtä hyvä kuin muilla sävyillä, mutta kyllä nekin pysyvät tuntikausia, sävyt ehkä aavistuksen ajan kanssa haalistuvat, mutta poistaminen onkin sitten helppoa. Oranssikin irtoaa huulilta vielä suht hyvin misellivellä ja pienen öljytipan avittamana, mutta punaiset, pinkki ja liila eivät yksinään misellivedellä huulista irtoa. Väri kyllä haalistuu, mutta kokonaan se ei pois lähde. Huulia pitääkin liotella hetken aikaa öljyllä. Sain kaikki sävyt aika hyvin lopulta irti Guerlainin Puhdistusvoiteella, mutta huulteni kuivimpiin kohtiin jäi silti ihan ripaus sävyä, joka oli kyllä lopulta aamuun mennessä haalistunut. Voitte sitten tuosta miettiä, miten kova homma tähän postaukseen oli swatch-kuvien ottaminen, siihen meni aikaa melkein pari tuntia. Tätä kirjoittaessa minulla on hailakan pinkit huulet. 


186 Magic Orange – Maagisen kaunis kirkas neonkorallinen oranssi, tämä on niitä sävyjä, joille kuva ei anna ihan oikeutta.

189 Red`Y In 5 – Puhdaspunainen, joka selvästi taittaa hieman lämpimään.

270 Beige Vintage – Nyt niin muodikas ysärisävy ruskea nude, todella nätti ja luonnollinen.

272 Energy Peach – Persikkaisia nudepunia on ihan liian vähän, tässäpä yksi.

374 Kiss Me Chèrie – Kylmä, rohkea kirsikanpunainen. 

378 Pink Power – Kirkas kylmä pinkki.

379 Yummy Pink – En itse ihan ymmärrä tämän nimeä, sillä sävy on todella kaunis hieman neonvioletti kylmällä pinkillä vivahteella.


Sävyt ovat mielestäni hyvin onnistuneita ja erilaisia, keksisin helposti käyttötarkoituksen näille kaikille. Rakastan jopa tuota Yummy Pinkiä, mikä ei ole milään tavalla itselleni sopiva sävy. Suosikeiksi nousivat kuitenkin Energy Peach, joka näyttää huulilla raikkaalta, nätti arkisävy. Magic Orange on täydellinen kesäpuna mehukkuudessaan. Klassisella punaisella Red`Y In 5:llä ei vaan voi mennä vikaan ja Pink Power oli se sävy, joka oli huulillani koko perjantain, kerrassaan loistokas ja huomiota herättävä pinkki. 

Oletteko ehtineet tutustumaan Matte Shakereihin? Löytyikö sävyistä mieluisia?

Suositushinta:
Lancôme Matte Shaker n. 24 euroa


*Tuotteet PR-näytteitä, saatu blogin kautta.




  1. Kyllähän nämä kiinnostaisi kovastikin ☺️ Erityisen kauniilta näyttää 270 Beige Vintage, jota varmaan käynkin kytiskelemässä kaupassa 👀 Mun silmiin tuo Vintage ja 272 Energy Peach näyttää samanvärisiltä pulloissa mutta ihan eriltä sun huulilla 😊 Saas nähdä päädynkö ostamaan - ja minkä värin! 💄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat tosiaan aivan eri väriset, Bege Vintage on omilla huulilla ruskea nude, kun taas Energy Peach on selkeä pehmeä persikkainen nude, todella mairitteleva sävy tällaiselle, joka omistaa keltapohjaisen ihon. Magic Orangehan on pullossa katsottuna aika vaisu oranssi, mutta huulilla todella leiskuva sävy.

      Poista
  2. Oih tuo Pink Power on kaunis! Hinta on melkein hämmästyttävän kohtuullinen, jos tosiaan kestävät aamusta iltaan. Täytyy käydä hypistelemässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea! Hinta on tosiaankin kohtuulinen, tuo sävy ainakin pysyy koko päivän, se ei hievahtanutkaan mihinkään huulilta.

      Poista
  3. Hyviltä kuulostaa nuo punat.
    Jännä miten erinlaisilta punat näyttää hylsyissä ja sinun huulillasi, mutta kiva nähdä ne todellisina.
    Tänään taidan hakea oman punani. Tuo Magic Orange houkuttaisi kovasti.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä tuo hylsyjen väri ei kerro paljonkaan, vasta aplikaattorissa näkee, että sävyt ovat paljon intensiivisempiä, mitä pelkkiä hylsyjä katsomalla voisi olettaa. :) Se on upea!

      Poista
  4. Aika nätin näköisiä! Harvemmin vaan tulee seletiskillä pyörittyä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on seleksi todella kohtuullinen hinta. ^_^

      Poista
  5. Ihania sävyjä kaikki tyynni:) Hirvittää vähän niiden pois saaminen, sillä en taitaisi jaksaa irrotella väriä millään aineilla, laiskiainen kun olen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, varsinkin noi tummat värit kyllä tarttuu tiukasti, varsinkin, jos huulet on vähänkään kuivat. Onneksi kuitenkin balmeilla ja paksummilla puhdistustuotteilla lähtee aika hyvin.

      Poista
  6. Hitto ku ois ollu joku nätti tumma luumunsävy ni tää ois ollu ihan mun juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä näihin vielä joskus tulee, nyt kaikki tummemmatkin sävyt ovat aika kirkkaita. :) Ehdottomasti tummin sävy on Kiss Me Chèrie.

      Poista
  7. Onpas kivoja sävyjä! Mä skippasin ne Juicy Shakerit, koska en halunnut maksaa pariakymppiä hennosta kiillosta, mutta näitä voisin kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ymmärrettävää, varmaan moni tykkää tuollaisista hoitavista tuotteista, mutta itse laitan huulille tuotetta niin sen pitää kyllä näkyä ja pysyä. Huulivoiteet on sitten erikseen. :D Näissä on mielettömän hyvä hinta/laatusuhde. ^_^

      Poista
  8. Ostin muutama viikko sitten tuon Energy Peachin, kun sai alepassilla sen -20%. En oikeastaan edes "nähnyt" muita sävyjä, koska persikkaiset todellakin sopivat parhaiten kalpealle keltapohjaiselle iholleni :) Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se sopii, itsellä sama. Tuo Energy Peach on muuten myös tosi mairitteleva nude keltapohjaisen ihon omistaville. Tykkäsin itse siitä tosi paljon. :)

      Poista
  9. Hyvänvärisiä, sellaiseen aikuiseen makuun! Eivät ole tuttuja mutta joku punainen tai ehkä pinkki olisi nätein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, vaikka pari sävyä on luonnossa tosi neon, ehkä ei kaikille, sopivat myös nuorille. :)

      Poista
  10. Tän sun postauksen perusteella alkoivat kiinnostaa vaikka mainoksen nähdessäni olinkin aluksi "njääh" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että monet ketkä olivat Juicy Shakereista vähän nääh, ajattelevat, että nämä ovat samanlaisia, mutta oikeasti ihan mielettömän upeita ja kestäviä huulilla. :D

      Poista
  11. En ollut näistä vielä kuuullutkaan. Kyllä vaikuttavat hyviltä! Ja kauniita sävyjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseltäkin oli mennyt jotenkin ohi koko juttu, laitoin muuten juuri yhtä toista mattapunaa huuliin ja taidan joutua ottamaan sen pois, se kun tuntuu huulilla. Totuin monta päivää putkeen siihen, että puna ei tunnu huulilla miltään. :D

      Poista
  12. Tuo Kiss Me Cherie pisti heti silmään :) Mikähän näitten hinta mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea! Tuossa tekstin lopussa se näkyykin, suositushinta on n. 24 euroa. :)

      Poista
    2. Oho hups! Oli niin pienellä printillä, että meni ihan ohi :D

      Poista
  13. Mua kiinnostaa nämä ihan hurjasti, tekisi mieli hankkia myös omaan kokeiluun näitä :) Tosi kauniita sävyjä ja jos oikeesti pysyvätkin noin hyvin niin ehdottomasti ainakin kokeilun arvoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on huulilla ihan mielettömän ihana koostumus, koska nämä ei tunnu huulilla oikein miltään. Ja kesto tummemmissa sävyissä on ihan tajuton.

      Poista
  14. Oon kaiken kertomasi perusteella myyty ja kuten eilen viestiteltiin, jokainen sävy on I H A N A <3Pakko hankkia ainakin yksi oma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on kyllä loistava laatu ja kivan kevyitä huulilla. <3

      Poista
  15. Oi, täytyypä jossain vaiheessa napata joku näistä sävyistä itsellenikin, todellakin kiinnostuin! Nämä eivät vissiin olleet kaksi-faasisia? Mäkin olen muuten löytänyt punan, josta jää stain huulille tosi pitkäksi aikaa :D Poistamisen kanssa saakin olla tarkkana..yritän, jos se tulisi nyt keskiviikkona näkymään blogissa, olen kyllä ihan in love :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eivät ole, ihan tasaista massaa sisällä. Näyttää kivemmalta. :) Oo, jään odottamaan postausta tuosta punasta. <3

      Poista
  16. Oho, näihin täytyy ehdottomasti tutustua lähemmin! En ollut tietoinen näistä mattaisista versioista, vaikka aikaisempia huuliöljyjä olen testannut kädelle. Minäkään en innostunut niistä, sillä pysyvämmät punat ovat enemmän mieleeni :) Kivan kattava arvostelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on loistavia. Öljyistä en itsekään innostunut. Kiitos, kiva kuulla. ^_^

      Poista
  17. Ihana värisuora! <3 Mäkään en niin hirveästi niistä öljymäisistä innostunut, vaikka ihan kivan tuntuisia huulilla olivatkin. Sävy ei vaan paljoa erottunut. Näihin on kyllä sen sijaan pakko tutustua ja valkata edes yksi sävy kesäksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne juicy shakerit oli musta sellaisille, jotka eivät väriä huulilleen kaipaa, vaan vähän hoitavuutta. Nää on sen sijaan huulipunan ystävälle ihan ehdoton hankinta!

      Poista
  18. Näissä on kyllä seletuotteiksi hämmentävän edullinen hinta! Olin varma että maksavat reippaasti enemmän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta melkein naurettava hinta selektiiviseksi, vielä kun kestää koko päivän noi tummemmat sävyt niin hinta on enemmän kuin kohdillaan. ^_^

      Poista
  19. No minähän haluan tästä ehdottomasti pari sävyä itselleni :) Mattapunat kiinnostavat ihan ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän heti mitkä ne kaksi sun sävyä on. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives