Kevään suosikit Clarinsilta


Clarinsilta* on ilmestynyt aivan valtavasti uutuuksia tänä keväänä, joita minäkin sain maahantuojalta testattavaksi. Olette varmaan ainakin osasta uutuuksia ehtineet lukea toisista blogeista. Itse kuitenkin ajattelin tällä kertaa niin, että turha kirjoittaa kaikista vaan kirjoitankin vain niistä, jotka ovat itseäni ihastuttaneet eniten ja jääneet myös käyttöön. Clarinsin uutuuksia on mielestäni tänä keväänä osin leimannut tietynlainen nuorekkuus, mutta joukossa on myös sellaisia klassisia tuotteita, jotka sopivat hyvin myös aikuiseen makuun.


Contouring Perfection -kevätmeikkiin ilmestyi kolme uutta pysyvään valikoimaan jäävää Ombre Iridescente -helmiäisluomiväriä, joista Silver Rose 09 tuntui heti omimmalta. Kaunis pehmeä roosan sävy höystettynä ripauksella hopeaa. Koostumus on kermainen ja pigmenttinen, tuotteen sisältämä bambupuuteri pitää luomivärin paikoillaan koko päivän. Tykkään usein tehdä arkisin kevyen silmämeikin vain yhdellä sävyllä, tämä on siihen tarkoitukseen loistava. Tuo katseeseen kivasti heleyttä.


Kesän tullen, kun ihoni alkaa muuttumaan vähitellen normaaliksi ja t-alue alkaa kiillellä enemmän, tulee kaivettua esiin mattaavia tuotteita, joihin päin en muuten yleensä edes vilkuile. Pore Perfecting Matifying Foundation on tuote jolle talvi-ihollani ei olisi mitään käyttöä, mutta nyt keväällä tämä on osoittanyt hyvyytensä. Meikkivoidetta kutsutaan lehdistötiedotteessa värivoiteeksi, enkä ihmettele tätä sanavalintaa, sillä tämä meikkivoide ei oikeastaan peitä. Se kyllä tasoittaa ihon pieniä virheitä, häivyttää laajentuneita ihohuokosia ja jättää ihon mattapintaiseksi. Kuvailisin, että tulos on: "my skin but better" -tyylinen. Iloisin asia on se, että tämän tuotteen kohdalla on vihdoin ajateltu sitä, että mattapintaisen ihon ei tarvitse näyttää elottomalta vaan värivoiteeseen on lisätty valoa heijastavia kiteitä, jotka saavat ihon pinnan näyttämään eläväiseltä ja heleältä. Uskon, että kesällä, kun iho on tosi hyvässä kunnossa, "jämähdän" tähän tuotteeseen täysin. Tällä hetkellä kaipaan kuitenkin edes vähän enemmän peittoa, siksi olenkin käyttänyt tätä paljon t-alueella ihan normin meikkivoiteen alla. ikäänkuin primerinä. Toimii muuten loistavasti ja t-alue pysyy kiiltelemättä kauemmin. Tuote sisältää punaista savea, joka imee itseensä liiallista talia, josta johtuu, että iho pysyy mattana pidempään. Sävyjä on neljä, omani on 01 nude ivory, joka sopii itselleni hyvin, mutta maidonvalkoiselle iholle sävy on liian tumma.


Jotkut saattavat muistaa, kun esittelin Daily Energizer Lovely Lip Balmin ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten. Siitä lähtien Clarins on tuonut tuotteen joka kevät markkinoille, ainoastaan pahvisen ulkokuoren kuosi muuttuu vuosittain. Näitä voisi sanoakin jo jonkinlaisiksi keräilykappaleiksi. Tämä on ehdoton kesätuote, sillä samalla kun huulivoide kosteuttaa huulia, se antaa niille myös kauniin yksilöllisen sävyn. Tuoksu on kesäisen hedelmäinen. Kuvassa olevassa puikossa on viime kevään kuosi, mutta tänä keväänä hylsyä koristava huulet.


Olen salaa onnessani, että näitä valkoisia puutereita on alkanut ilmestymään yhdeltä jos toiseltakin brändiltä. Ensi kosketukseni oli pari vuotta sitten YSL:n kanssa. Clarins toi oman puuterinsa myyntiin maaliskuussa, mutta tässä pakkauksessa onkin pieni juju, sillä se sisältää oman paikkansa myös puuteripapereille kivipuuterin alla. Mukana tulee myös pehmeä hivenen sienimäinen vippa, jolla puuterin saa pehmeästi levitettyä. Puuteri on ihoa kosteuttava, se sisältää valkoista teetä ja linnunkaalista koostuvaa yhdistettä, jotka suojaavat ihoa. Puuteripapereita saa ostettua erikseen täyttöpakkauksina, joten niiden loppumista ei tarvitse pelätä ennen varsinaista puuteria. 


Lopuksi ehkä kevään puhutuin Facial Contouring Palette, joka on kausituote. Paletti sisältää kolme sävyä: vaalean matan puuterin korostamaan ja antamaan valoa, tumman puuterin varjostamaan ja luonnollisen sävyisen poskipunan antamaan kasvoille hehkua. Tässä on sen verran hillityt sävyt, että kokematon meikkaajakaan ei voi mennä näillä pieleen. Varjostussävy on luonnollinen, se ei ole kylmä eikä lämmin, melko neutraalisävy, joka toimittaa hyvin myös aurinkopuuterin virkaa tarvittaessa. Poskipuna on todella hempeä persikkainen sävy. Vaalea mattapuuteri saisi sen sijaan olla makuuni paljon vaaleampi, nyt se on vähän hullusti hieman kultaan taittavana vaaleana beigenä täydellisesti ihoni värinen, joten korostusta sillä en saa kyllä mitenkään itselleni aikaiseksi, paitsi ehkä kesällä, kun ihon sävyni on tummempi. Tämä harmitti minua aluksi, mutta sitten keksin sävylle uuden käyttötarkoituksen. Se on ihan täydellinen pohjustusväri silmämeikin alle, koska se on täysin oman ihoni värinen pienellä hehkulla. 

Oletteko käyneet tutustumassa Clarinsin kevään uutuuksiin? Kiinnostuitteko?

Suositushinnat:
Ombre Iridescente -luomiväri 22,30€
Pore Perfecting Matifying Foundation 37,50€
Daily Energizer Lovely Lip Balm 15,50€
Pore Perfection Matifying Kit 41€
Facial Contouring Palette 49€




*Tuotteet PR-näytteitä, saatu blogin kautta.








  1. Tota contour-palettia täälläki kuolataan♡ Tuo valkonen puuteri on mielenkiintonen,voiski käydä sipistelemässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua niin harmitti, että miten toi korostussävy voikin olla täysin mun ihon sävyinen, se on jopa huvittavaa, laitan niin ei meinaa silmällä erottaa sitä. :D Puuteri tulee kulkemaan varmasti koko kesän mukana, itse tykkään muutenkin kantaa mukana sekä kivipuuteri että papereita.

      Poista
  2. Puuteripaperin yhdistäminen kivipuuteriin on todella mainio idea:) Contouring paletti on heikottavan kaunis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, nythän olen raahannut niitä erikseen, koska tykkään kyllä puuterillakin korjailla, niiden kanssa ei enää nykyään tarvitse pelätä kökköä lopputulosta vaikka päivän aikana lisää. Se on upea, harmi, että sormenjäljet näkyy helposti pinnassa.

      Poista
  3. Varjostuspaletti oli minulle mieleisin. Hyvät sävyt ja kaunis rasia. Pitääpä muuten kokeilla tuota silmämeikinpohjustusta, kiitos vinkistä! Kiva postaus ja ihastuttavat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana! :) Contouring paletin vaalea sävy on just erinomainen luomen pohjustamiseen ennen muista luomivärejä, sulautuu niin hyvin, mutta tasoittaa kuitenkin vähän verisuonia ja muuta epätasaisuutta, jos on. :)

      Poista
  4. Voisin ottaa nämä kaikki tuotteet ja etenkin sävyt heti meikkipussiini. Mulla on tuo huulivoide, mutta pitää kaivaa se jostain jemmasta taas kevätkäyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei tule talvella tuota huulivoidetta niin käytettyä, mutta kesällä se on aina matkassa yhdessä Just Kissedin kanssa. :)

      Poista
  5. Kauniin hempeitä ja lempeitä, Clarinsilla on mielessäni sellainen luonnollisen ja hillitynnäköisen meikin maine. Laatu ei koskaan petä. Huultenrajauskynä on mm. ihan aatelia.

    Kiiltävän nenän omistajana ihmettelen puuteripaperin yhdistämistä juuri tuohon puuteripakkaukseen. Tuollainen blurraava valkoinen puuteri kostealla Bb:llä levitettynä on ainoa, joka pitää nenäni mattana koko päivän. Ainakin siis YSL, Mufe ja byTerry, miksei siis tuokin. Paprille ei jäisi mitään käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sitten aika sama mielikuva Clarinsista, lisäksi pidän kyllä hintapolitiiikkaa hyvänä, nämä ovat laajemman porukan tavoitettavissa hinnoiltaan kuin useat muut selektiiviset brändit, kiva, että ovat jo vuosia pysytelleet tasollaan.

      Poista
  6. Clarinsin meikit on vaan kerta toisensa jälkeen yhtä kauniita<3 Käytin joskus aika paljonkin Clarinsia, mutta nykyään multa ei taida löytyä enää kuin yksi poskipuna merkiltä :) Ihania uutuuksia ja upeita kuvia oot ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, harmi, että noihin pakkauksiin jää niin helposti sormen jäljet näkyviin, perfektionista putsaa niitä koko ajan. ^_^

      Poista
  7. Ihania tuotteita. Olen joskus ollut Clarinsin innokas käyttäjä, mutta ovat viime vuosina jääneet vähän unholaan. Nyt tuo valkoinen puuteri alkoi kiinnostamaan.
    Hieno esittely ja kauniit kuvat, kiitos Jonna!
    Ihanaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, se on tosi hienojakoista ja pehmeää. :) Kiitos Tuula.

      Ihanaa pääsiäistä! <3

      Poista
  8. Olen joka pv käyttänyt saatuani, tuota contour palettia, vaikka en edes osaa contourutella, hah keksinpä uuden sanan. ;) Se on aivan ihana ja sävyt täydelliset ja peukut upealle rasialle. Tuollaista valkoista puuteria en omista, mutta nyt alkoi himotuttamaan, pakko saada oma. :)

    Tuo huulivoide kolahti kovaa, siinä on nektarin tai aprikoosin tuoksu ja on superihana koko kokonaisuutta myöten. Se tulee kk suosikkeihin ehdottomasti. :)

    Ihanaista torstaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut se just siinä on hyvä, kun ei tarvi osata. Se ei ole mikään sellainen överi instameikki-paletti vaan just hyvä arkikäyttöön.

      Aurinkoista torstaita Tiia! <3

      Poista
  9. Oi miten kauniita kaikki ja eniten kiinnostaa tuo Contouring palette. Clarins brändinä on viehättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clarinsilla on kyllä ulkonäkö kohdillaan, melko kuvauksellisia tuotteita. ^_^

      Poista
  10. Onpa ihania uutuuksia :) Clarins on itselleni vähän vieras merkki ja omistankin heiltä ainoastaan ihania Instant Light Natural Lip Perfector -huulivoiteita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Instant Lightistä vaan primereitä, noi huulivoiteet on menneet ohi. :D

      Poista
  11. Vaikuttavatpa ihastuttavilta tuotteilta, eritoten kiinnostuin meikkipohjasta ja puuterista :) Täytyypä käydä kurkkimassa meikkivoiteen inci, jos se sopisi omalle iholleni ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi meikkipohja on jännä, se on meille, jotka ei tykkää peittävistä pohjista, luulen, että kesällä se on yksinään ihana, nyt tulee sellainen olo, että kyllä haluan peittoa kuitenkin vähän en vaan paranneltua ihoa. :) Puuteri on tosi hienojakoinen ihan silkkiä iholla.

      Poista
  12. Daily Energizer Lovely Lip Balmin hylsy on mielestäni aina ollut ihan älyttömän nätti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta toi viime vuotinen on jopa nätimpi kuin tän vuotinen, noitahan saattaa jostain bongata edelleen. Muutenkin pahvinen hylsy on musta kiva idea ja hyvä esimerkki, että voi silti olla tyylikäs. :)

      Poista
  13. Tykkäsin kovasti näistä Clarinsin tuotteista, kuten aina:) Minusta tuo contouring- paletti on hieman liian tumma myös minulle, joten odotan kesää ja hei, minäkin kokeilen, josko toimisi myös minun silmiini:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalein sävy ei ole tarpeeksi vaalea, mutta sävyt on tosi passeleita itselleni. Kannattaa tosiaan käyttää luomella häivytysvärinä. :)

      Poista
  14. Nämä sun kuvasi on ihan mielettömän kauniita. Ihanaa inspiraatiota ja houkutavat kokeilemaan.

    VastaaPoista
  15. Hitsivieköön.. mun on ehkä pakko hankkia noi kaikki! Paitsi huulipuikko. Voitko kuvitella että juuri lunastin sen alle kolmella eurolla. Kolmas puikko jo menossa. Ihana tuote!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :o No nyt on ollut ale kohdillaan! Toi lähtöhinta on halpa, joten jos joku lykkää alekoriin -80%, et pääsee tuotteesta eroon, niin eihän tosta paljoa jää. :D Kuuluu omiinkiin lemppareihin, hoitaa samalla huulivoiteen virkaa, mutta saa hieman sävy huulille. :)

      Poista
  16. Ihania kuvia <3
    Clarinsin kevät näyttää kyllä kauniilta ja tuo Countouring paletti on suosikkini. Tuo puuteri papereineen on loistava idea, täytyy varmasti hankkia sitten kun edellisen puuterin saa kulutettua loppuun :D

    Ihanaa pääsiäisen aikaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Puuteri papereineen on ihan loistava, itsellä kuitenkin muutenkin aina molemmat mukana, niin nyt voi pitää yhtä rasiaa vain mukana, löytää helpommin meikkipussista. :)

      Ihanaa pääsiäistä sinnekin! <3

      Poista
  17. Oon kyllä pohtinut nyt vakavasti tuota palettia, tuo varjostussävy näyttää ihan täydelliseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on loistava, ei liian tumma, lisäksi ei liian kylmä niin kuin usein tuppaa olemaan. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives