Suuri Classic -jäätelötesti


Viime viikolla katselin lähikauppani K-marketin jäätelölaaria ja silmiini osuivat euron hintaan alennuksessa olevat Classic-jäätelöt. Sain ajatuksen, että jospa sitä blogin vuoksi "uhrautuisi" ja testaisi kaikki löytyvät maut läpi, sillä itselleni nämä jäätelöt kolmea makua lukuunottamatta olivat ihan tuntematon alue. Kuusi mauista oli sellaisia, joita en ollut aikaisemmin maistanut. Mutta mitkä maut veivät kielen mennessään ja mitä en aio enää koskaan ostaa?

Sen verran on vielä pakko huomauttaa, että kun entisten suosikkipuikkojeni Magnumien koko tuntuu vuosi vuodelta pienentyvän, niin on alkanut tuntua siltä, että nämä aiemmin pienemmäksi mieltämäni Classicit ovat nykyään jopa painavampia kuin Magnumit, joilla on kyllä nykyään aivan väärä nimi koko jäätelöpuikolle. Mini olisi sopivampi. :D


1. Valkosuklaa-Mangopassion

Vaniljakermajäätelöä mangopassion-hedelmäkuorrutteella ja valkosuklaakuorrutteella. Slurps, tämä on oikeasti hyvää. Hedelmäkuorrute on raikas, mausta tulee Solero mieleen, raikkautta sopii hyvin taittamaan makea valkosuklaa. Ostan ehdottomasti toistekin. Pisteet 5/5. 

2. Kermatoffee

Maitosuklaalla ja toffeella kuorrutettua vaniljakermajäätelöä. Tämä on sellainen perusvarma, aika makea. Voisin ostaa ja olen ostanutkin uudestaan. Pisteet 4/5.

3. Minttusuklaa

Maitosuklaalla kuorrutettua mintun makuista kermajäätelöä. Tämä on suosikkini myytävistä mintun makuisista jäätelöistä. Minttu maistuu sopivan pehmeästi, eikä suuhun jää hammastahnamaista makua. Voisin ostaa ja olen ostanutkin uudestaan. Pisteet 4,5/5.

4. Tummasuklaa-Suolainen kinuski

Voi kamala, kaikkea sitä tulee suuhunsa blogin vuoksi pistettyä. En ole yhtään tumman suklaan ystävä, eikä tämä uppoa ollenkaan. Sisus sen sijaan pelastaa hieman, sillä suolainen kinuski on todella hyvää, koska siitä tulee hieman Snickers-fiilikset. En silti ostaisi enää uudestaan. Jos tummasuklaa vaihdettaisiin maitosuklaaseen, tämä uppoaisi varmasti. Pisteet 2,5/5.

5. Valkosuklaa-Salmiakki

En ole salmiakin ystävä, mutta mmm.... tämä on hyvää! Combo toimii täydellisesti, salmiakki ja valkosuklaa tasapainottavat mukavasti toisiaan! Ostaisin ehdottomasti lisää. Pisteet 5/5.

6. Maitosuklaa-Vadelma

Vaniljakermajäätelöä vadelma- ja maitosuklaakuorrutteilla. Tämä on myös raikas, mutta ei vedä vertoja Valkosuklaa-Mangopassionille. Vadelman maku jää ehkä hieman turhan vaisuksi. Sellaista peruskauraa. Pisteet 3,5/5

7. Kerrossuklaa

Vaniljakermajäätelöä maitosuklaalla, valkoisella suklaalla ja suklaanmakuisella kuorrutteella. Tämä on kyllä todella makeaa, ei tee edes tällaisen makean ystävän puikon jälkeen hetkeen mieli muita herkkuja. Suosittelen, jos karkkihammasta kolottaa pahasti. Pisteet 3,5/5.

8. Tummasuklaa-Terva

Nyt ollaan jännän äärellä. En edes kiellä, että tämän maistaminen hikoilutti eniten. Tässä on edelleen inhoamani tummasuklaa mörkönä, mutta jollakin kummallisella tapaa pieni tervan vivahde saa maistumaan sen vähemmän kitkerältä, mutta fakta on, että en tätä toisten söisi. Outo. Pisteet 1/5.

9. Tummasuklaa-Karpalo

Laktoositon kermajäätelöpuikko karpalokastikkeella ja tummasuklaakuorrutteella. En saa tästä paljoakaan karpalon ihanaa ja kirpeän raikasta makua irti, tummasuklaa peittää kaiken allensa. En ostaisi toisten. Ei kuitenkaan ihan yhtä pahaa kuin terva. Pisteet 1,5/5.

Mikä on teidän Classic- tai muu jäätelöpuikkosuosikki?




  1. Olen näistä uusista (?) Classiceista maistanut vain tummasuklaa-karpaloa, enkä tykännyt, koska tummasuklaakuorrutus on aivan liian paksu ja peittää allen koko jäätelön ja sen karpalon tiestysti myös. Puikkosuosikkeja ei varsinaisesti ole. Mun suosikkijäätelöt "käsijäätelöistä" (= kädestä syötävistä erotuksena lautaselta lusikoitavista, heh, ihan oma keksimä ilmaus) on Valion isot Pingviini-tuutit, joissa on keskellä "sydän" nougatista, sitruuna-lakusta, suklaasta yms. mauista. Toinen suosikki on Puffetit ja niistä minttu on ehkä paras:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sun kanssa niin samaa mieltä, se tummasuklaa on ihan liian voimakas, ei tuosta karpalon makua irti millään. Tuo suolainen kinuski taas olisi tosi hyvää, jos kuorrute olisi jotain muuta, ei vaan tummasuklaa toimi jäätelössä omaan makuun yhtään, tosin enpä siitä muutenkaan pidä, mut jäätelössä, hui kauhistus. :D Puffetit on ihania. <3

      Poista
  2. Mä ostan aina joko minttua, kermatoffeeta tai kerrossuklaata (siitä tulee ihan kinderit mieleen!). 🙂 Tervaa oli pakko koklata kun se tuli myyntiin, mutta ei se uponnut yhtään itsellekään.
    Ite suosin enemmän Classiceja kuin Magnumeja, jotenkin tuntuu että Magnumit tosiaan ovat pienentyneet plus ne ei ole niin hyviä kuin joskus ennen. 😕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terva oli vähintäänkin outoa... Magnumit on ihan naurettavan pieniä nykyisin, ennen hyvä jos jaksoin syödä, nykyään lähinnä vihainen, kun se loppuu. :D

      Poista
  3. Olipas hauska vertailu! Mulla on laktoosi-intoleranssi, joten saatoin ehkä kiljua riemusta nähdessäni ton laktoosittoman tummasuklaa-suolainen kinuski -jäätelön :D Ja muhun se uppoo täysin! Tosin mä taas tykkään tiettyyn pisteeseen asti tummasta suklaasta ja kinuski on yksi mun lempimakuja :) Nyt kun aloin miettimään, mulla ei oikeastaan ole mitään suosikkijäätelöä, koska pidän niin monesta eri jätskimausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten harmi, et just noi "oudommat" maut on laktoosittomia, miksei noi muutkin vois olla? :p Se sisus on siinä tosi hyvää, sitä voisin syödä pelkästään, mut se päällinen, öyh, ei. :D

      Poista
  4. Mahtavaa uhrautumista! Kiitettävän kuvailevasti raportoit. Maistaisin mielelläni näitä kaikkia :D Pidän tummasta suklaasta, sitä sisältävät maut varmasti uppoaisivat. Samoin minttu.. ja tuo valkosuklaa-salmiakki. Ja valkosuklaa-mangopassion kuulostaa ihanan raikkaalta. 🤤🤤🤤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marie. :D Sai kyllä ihan töitä tehdä, että sai nää viikossa syötyä, varsinkin, kun kaikki ei niin olleet omaan makuun. ^_^

      Poista
  5. Olipas herkullinen postaus! Ihan rupes tekeen mieli jätskiä! :D

    VastaaPoista
  6. Hauska testi! Itse pidän eniten valkosuklaa-salmiakista ja mintusta. Karpalo ei maistunut ollenkaan, liian laimea. Kyllä näitä ostaisi jos olisi lähikaupassa enemmän. Puikkoja ja tötteröitä on hankala ostaa puolen tunnin ajomatkan takia kun on se sulamisen vaara. Lisäks nämä ovat todella kalliita jos ostaa monta eri makua. Sillä hinnalla saa jo ison jäätelöpurkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu ja valkosuklaa-salmiakki on molemmat todella hyviä! :p

      Poista
  7. Ooo kerrossuklaa kuulostaa mulle sopivalta, ehkäpä käyn tänään jätskitiskin kautta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tekee makeaa mieli niin se, ei tee sen jälkeen. :D <3

      Poista
  8. Olipas kiva postaus!😀
    En ole noita jäätelöitä maistanut koskaan.
    Mielenkiintoisia makuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Joo aika erikoisia osa, ei musta kovin onnistuneita tosin, perusmaut taas tosi kivoja. :p

      Poista
  9. Ihana postaus :D Suurenä jäätelöfanina luin tän mielenkiinnolla läpi! Suurin osa näistä on sellaisia, joita minäkään en ole maistanut, mutta etenkin tuo ykkönen kuulostaa ihanan raikkaan herkulliselta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Valkosuklaa-mangopassion on ehkä mun suurin lemppari näistä, mutta valkosuklaa-salmiakki pääsee kyllä lähelle, vähän riippuu siitä, mitä just sillä hetkellä jäätelöltä kaipaa. :D

      Poista
  10. Myönnän, että jos ostan Classicia, niin nappaan tuon Kerrossuklaan :D
    Vadelmaa olen syönyt kahdesti, kermatoffeeta 2-3 kertaa. Muihin en ole koskenut :'D

    Nyt kun Super -jäätelöt tuli takaisin, niin olen tarrautunut aina siihen suklaa -versioon, niin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrossuklaa on hyvää, mutta tosi makeaa. :D :p Se Superin suklaa on hyvä, kunpa sen salmiakin tilalla olis tullut se suussa poksuva pinkki Super. :p

      Poista
  11. Tää oli kiva ja hei seuraavaksi joulun suklaarasiat, uhraat itsesi totaalisesti sukulaatin alttarille. <3 Täytyy myöntää, etten ole varma olenko Classic puikkoja edes maistellut ja en ole jäätelön ystävä. Joskus kuitenkin on pakko saada Cactus jättis, jossa on limemäistä pirteyttä ja se suolainen kinuskikaramellisydän. Kerran pari vuodessa. :) Joten jos noista tulisi valita, niin tummasuklaa suolainen kinuski, vaikka tumma suklaa ei uppoa täälläkään. Muutenkin aika erikoisia yhdistelmiä, terva voihan apua.

    Kivaa sunnuntaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Kiitos Tiia hyvä idea! Pitää varmaan aloittaa jo loka-marraskuussa, että ehtii testata jouluun mennessä. :D Terva on kieltämättä hiukan mielenkiintoinen, ei järin hyvä.

      Aurinkoista sunnuntaita Tiia! <3

      Poista
  12. Salmiakki on ihanaa, mutta en ymmärrä miksi sitä pitää sotkea jäätelön sekaan :/ Ykkönen ja kakkonen kuulostaa erityisen herkullisilta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se sopii ton valkosuklaan kanssa täydellisesti! :p Muutenhan en siitä välitä yhtään. :D Molemmat kaksi ekaa ovat herkkuja. ;p

      Poista
  13. Tämä on kyllä kesälle sopiva postatus. :D Ykköstä tekee mieli kokeilla, pitää laittaa se ostoslistalle. Puikoista Muru-Eskimo on ehkä parasta, Marianne on myös hyvää. Yleensä ostan kuitenkin tuutin tai litran pakkauksen. Nyt mulla on sattumalta pakastimessa Magnum, koska kookos-suklaa yhdistelmä kiinnostaa. Sisko ehti sitä jo maistaa ja sanoi sen olevan hyvää, joten raaskin ostaa. Olet oikeassa Magnumien koon suhteen, ne tuntuu vaan pienevän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nro 1 on namia! Just sopivan raikas ja makea oikeassa suhteessa. :p Muru-Eskimosta pidän itsekin, mutta niitä pitää syödä vähintään viisi, kun on niin pieni, sekin oli musta lapsuudessa isompia, tai sitten aika kultaa muistot. :D

      Poista
  14. Ihanaa uhrautuvaisuutta 😀 Tällaisena (pohjoisen) tyttönä ja tervakaupunkilaisena olin jännän äärellä, et onko se just tervajäde josta et tykkää. No olihan se 😆 Pitääpä ostaa ja maistaa miltä se maistuu 😝

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan työstä käy tää blogin pito harrastuksenakin. ;D Mä tykkään esim. Tervaleijonista, mutta jäätelössä, ei... :D

      Poista
  15. Ooo mikä testi! Täytyypä nuo valkosuklaiset versiot testata, tuo terva kiehtoo mutta tumma suklaa on taas totaalinen turn off, enkä muutenkaan välitä suklaasta kuorrutteena, paitsi ne Pirkan Choco Grandet ( on siinäkin muuten aika ironinen jädepuikon nimi, haha :D ) on jees! Mutta tummasta suklaasta ei vaan tuu kauppoja :D Mutta mä olen ihan totaalikoukuttunut niihin laku Supereihin, niin hyviä! Ihan veetuttaa, kun se maku on meidän lähikaupasta AINA loppu, jouduin varmaan kolme kertaa sitä pyytämään, sitten niitä tuli, ja ne meni saman tein. Ja sitä suklaata taas on koko ajan, kerran erehdyin ostamaan sen ja en tykännyt :( Toivon sydämestäni, että ne Superit jatkaisivat ensi kesänäkin, meidän tulevassa lähikaupassa onkin aina tuota lakua ollut :D ( ollaan siis käyty jo aika monta kertaa tsekkaamassa, millainen valikoima siellä on xD )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oon molemmat aivan älyttömän hyviä! :p Meidän lähikaupasta taas mun tän kesän suosikki mehujää Koppis on koko ajan loppu Superlakut ei näytä kelpaavan kenellekään. :D

      Poista
    2. Meillä ei ilmeisesti mee lähikauppojen valikoimatoiveet yksiin itse lähikaupan valikoiman kanssa xD Itseasiassa muuten nyt mieleen juolahti, että mä taisin viime yönä unissani syödä sitä Brunbergin vadelma-tryffeliä, se on ilmeisesti vilahtanut sen verran somessa, että se tuli jo mun uniin :D

      Poista
    3. No ei selvästi mene, pitää varmaan laittaa taas pyyntöviestiä kauppiaalle. :D Ollaan kyllä tuettu aika ruhtinaallisilla summilla viimeiset 8 vuotta tota lähikauppaa, joten kyllä se aika hyvin aina kuuntelee toiveita, kun laitan tiedusteluja. :D

      Poista
    4. https://lapsuusmuistelua.vuodatus.net/lue/2014/09/kaupoista-kadonneet-jaatelopuikot-ja-jaatelopatukat-80-90-luvun-mainoksissa Tää on vielä pakko jakaa, ennen kuin kipaisen tuohon lähikauppaan jädeostoksille ^_^ :'D

      Poista
    5. Suklaasydän oli sairaan hyvää, samoin Pinkki, voi slurps! Purkkapuikon muistan kanssa, oli yksi suosikki lapsena, samoin Mustafa. Naurattaa kyllä noi monet, ihan nykyajan näkökulmasta kovin rasistisia nimiä noilla... Ikinä ei vois enää antaa tollaisia.

      Poista
  16. Kermatofffeeeeee <3 Tykkään kyllä myös tosta valkosuklaa-salmiakista.

    Kierrän yleensä kaukaa kaikki hedelmä/marjaviritelmät, mutta mangopassionin voisin maistaa, kun se hedelmä onkin vaan kerroksena suklaan ja jäden välissä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat hyviä! :P Mä veikkaan, että tykkäisit kyllä Mangopassionistakin. Se hedelmä ei tosiaan ole pääroolissa kuitenkaan. ^_^

      Poista
    2. Jep, kermatoffee on niiiiiiin hyvää. Just viimeks perjantaina söin! :) Pitää testata toi valkosuklaa-mangopassion, vaikka yleensä just nää toffeejutut on parhaita. :)

      t. Kissis

      Poista
    3. Kermatoffee on kyllä hyvää, ei ole esim. liian makeaa, kuten kerrossuklaa. :)

      Poista
  17. Loistava postaus :D Nyt vaan alkoi tehdä mieli jäätelöä.... xD

    VastaaPoista
  18. Minttusuklaa ja kerrossuklaa on mun suosikit. Kerrossuklaa tosiaan on ihan överimakea, mutta sen jälkeen ei tosiaan tarvii enää mitään makeeta syödä :D Se suklaa on siinä vaan niin hyvää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttusuklaa on ihana, kivan raikas! Kerrossuklaan jälkeen ei todellakaan tee hetkeen mieli muuta makeaa, mutta ehkä hyvä niin. :D

      Poista
  19. Tuo karpalo oli ihan ok, tykkään tummasta suklaasta. Olisi kyllä saanut maistua se karpalo vähän enemmän.
    Yhtenä kesänä suosikki on ollut magnum Pink raspberry, en tainnut muuta edes syödä kun oli niin hyvä! Nyt viikonloppuna löytyi yllättäjä, kun lidlissä käytiin ostoksilla ja maistoin mahtistuuttia, suklaan makuisena. Sillä merkillä on joskus ollut vähän esanssinen maku mutta nyt oli hyvä, täyteläinen suklaa, ei liian makea.
    Salmiakki on hyvää muuten mutta ei jäätelönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan pahemmin karpalon makua saa tuosta irti, ehkä olis pitänyt tehdä koko jäätelö suklaakuoren alla karpalon makuiseksi, että olis maistunut tarpeeksi.

      Poista
  20. Mä tykkään karpalosta ja vielä enemmän tuosta suolaisesta kinuskista! Myös karamelli on ainakin hyvää. Harmittaa kun moni on valkosuklainen, niitä en viitsi edes kokeilla, hrr..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oikeasti yllättävän monessa näistä on valkosuklaata, mielestäni jännä valinta, koska en itsekään ihan sen suurin ystävä ole. Tai siis en koskaan osta valkosuklaata esim. levynä.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives