L´atelier Choco


Ihan aluksi on pakko tunnustaa yksi juttu. Syy siihen, miksi täällä ei ole pitkään aikaan ollut kynsijuttuja...

Kesän alkaessa minulla oli hienot suunnitelmat, että lakkaisin kaikilla kivoilla värikkäillä lakoilla ja jos olisi aikaa, voisin vaikka kokeilla hermojani jollakin kynsikoristelullakin. No tuli kesä ja se ei sitten ollutkaan sellaista auringonpaistetta kuin kuvittelin ja jotenkin koko kynsihommat ja innostus niihin jäi. Kävikin niin, että melkein koko kesäkuun kuljin täysin nakuilla kynsillä. Kun taas koko heinäkuun kynsilläni oli yksi ja sama sävy Essien Groom Service. Aina kun lakka kului, lakkasin samalla uudestaan. Kuinka tylsää! Tuli elokuu ja taas kuljeskelin kynnet nakuina kuun puoleen väliin asti, kunnes lopulta iski inspiraatio taas lakata kynnet. Ensin lähti kynsille Lumenen Mansikkasato ja sitten sain ihanalta ystävältäni niin syötävän herkullisen suklaan sävyisen lakan, että olihan se pakko saada kynsille. 

L´Orealin tuoksuvat Color Riche Le Vernis A L´Huile-lakat ovat edullisimmista lakoista suosikkejani.  Niissä on kauniit pakkaukset, iso leveä sivellin ja kuivuvat nopeaan. Peittävät aina kahdella kerroksella. Löytyypä sarjasta musta lakkakin, joka peittää täydellisesti yhdellä kerroksella, todellinen helmi! Tehän tiedätte, että olen tosi tiukka sen kanssa, että oma kynsi ei saa kuultaa yhtään lakan alta läpi, joten eipä ole montaa lakkaa vastaan tullut, joka lupauksistaan huolimatta yhdellä kerroksella peittäisi. Yleensä tarvitaan aina kaksi, joskus jopa kolme kerrosta, mutta Noir Noir peittää täydellisesti vain yhdellä kerroksella. Joten jos on musta lakka hakusessa, niin suosittelen kokeilemaan.

Ensin epäilin, että kaunis tumma suklaanruskea L´atelier Choco* voisi olla samanmoinen yhdellä kerroksella peittävä, mutta ihan aavistuksen osasta kynsiä jäi kuultamaan hieman oma kynsi läpi yhden levityskerran jälkeen, vaikka koitin laittaa heti kerralla paksumman kerroksen. Näissä lakoissahan on muutenkin melko paksu koostumus. En kuitenkaan ollut aivan tyytyväinen yhteen kerrokseen, joten lisäsin toisen. L´atelier Choco on ehdottomasti kaikkien suklaan ystävien ykkösvalinta kynsille syksyllä. 


Tykkäättekö suklaanruskeista lakoista vai onko sävy liian outo?

*Lakka saatu ystävältä.




  1. No on kyllä herkullinen sävy! Mä tykkään ruskeasta niin huulilla kuin kynsilläkin, joten tämä olisi nappi valinta syksyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan täydellinen tumma suklaanruskea, ystävä tiesi hyvin, että tää on ihan mun sävy. <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikö olekin, jos vaan tällaisista tykkää?!? ^_^

      Poista
  3. Ihana suklaalakka! Kyllä mä muistan viime syksynä innostuneeni myös näistä suklaanruskeista lakoista :) Just nyt mulla on kynsilläni sellainen betoninharmaa lakka :D Mun kynnet on nyt niin lyhyet "vauvakynnet", että en ole kehdannut niitä hetkeen esitellä blogissa :D Se on se stressi, joka niitä syö. Täytyisi taas alkaa käyttämään jotain kynsiä vahvistavaa ainetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kans hirveästi! Eipä nää munkaan kynnet pitkät ole, tykkään pitää ne aika lyhyinä, kesällä sai koko ajan lyhentämässä, kun kasvoivat niin nopeaan. :D Itseasiassa musta kaikki näin tummat lakat näyttää oikeastaan tynkäkynsissä paremmilta kuin tosi pitkissä.

      Poista
  4. Aivan ihana sulla ja kyllä luulen, että omaanikin tulen käyttämään. <3 Heti kyllä lakan nähdessä tuli fiilis, että ihan Jonnan väri. Muiskuja päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää jonkun toisen mielestä ehkä rumatkin sävyt on just musta ihania, joten kiitosta vaan. <3

      Aurinkoista tiistaita!

      Poista
  5. Tämä sävy iski ja ihmettelen kyllä miksi, koska en ole ruskeiden ystävä 😃 Kunhan tästä parannun niin tämä pääsee kynsille heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ehkä helpommin lähestyttävä, koska tää on niin tumma, eikä sellainen hailakan ruskea.

      Poista
  6. Ihminen, jonka mielestä 90-luvun alussa oli paras muoti, meikki, elokuvat ja ennen kaikkea musiikki, ei voi olla rakastamatta ruskeaa kynsilakkaa!! <3

    VastaaPoista
  7. Ihan täydellinen syksylakka <3 syötävän herkullinen sävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein tekis mieli laittaa sormet suuhun... no ei kuitenkaan. :D

      Poista
  8. Oi kyllä, tykkään ruskeista lakoista ihan tosi paljon. Oikeastaan kaikki ruskean sävyt ovat kauniita ja mulla tuleekin huomenna ulos postaus, jossa on yksi ruskeista lempilakoistani:)
    Tosi nätti kyllä tämäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, jään odottaan sun postausta jännityksellä. :)

      Poista
  9. Ei ole outo sävy yhtään. Itselläni on Mavallan lakka, jonka sävy on kuin maitosuklaata.
    Ihanaa tiistai-iltaa Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa yks Zoyan lakka joka on ihan suklaakiisselin värinen eli paljon vaaleampi kuin tää, se on myös ihana. :D

      Mukavaa ti-iltaa Outi. <3

      Poista
  10. Kyllä tuo syksyn sävyksi sopii hyvin:) Minulla oli myös aika, jolloin en kesällä lakannut, mutta välillä kyllä oli sellainen naked fiilis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yleensä kesällä tosi innoissani kaikista kirkkaista sävyistä, mutta jotenkin viime kesä meni täysin innostumatta kynsihommista ollenkaan. No ens kesänä sitten taas. :)

      Poista
  11. Kaunis sävy minun mielestäni, itse tykkään kaikista muista paitsi punaisista kynsistä! :) Ja mitä, tuoksuvia lakkoja? En ole ikinä kuullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, ettet tykkää klassisista punaisista, mutta se on kuitenkin vain onneksi yksi sävy, jää melkoisesti valikoimaa jäljelle. :D Joo näissä on sellainen kukkainen tuoksu, erottaa kun haistelee kynsiä pari päivää, sen jälkeen ei enää tuoksu.

      Poista
  12. Oooo onpa hyvännäköinen syyslakka! Saatanpa käydä ostamassa :P

    VastaaPoista
  13. Tää on upea! Pitkästä aikaa tunnen kiusausta hankkia uuden kynsilakan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että näin moni tykkää tästä, ajattelin, että olisi sellainen väri monelle, että ei missään nimessä, kun itsehän taas tykkään kaikista rumankauniista sävyistä. :)

      Poista
  14. Täällä on käynyt juuri päinvastoin ja lakat ovat olleet kynsissä koko kesän :)
    Tuo on niin kaunis sävy, ihanan suklainen <3
    Kivaa keskiviikkoa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei hyvä, että olet lakkaillut munkin puolesta. :)

      Aurinkoista keskiviikkoa S! <3

      Poista
  15. On kyllä herkullinen sävy! ♥ Mulla on joku vamma ruskeita kynsilakkoja kohtaan, että niitä päätyy kynsille _todella_ harvoin. Aikanaan inhosin niitä ihan täysin, ja vaikka nykyään ovatkin kauniita muiden kynsillä niin todella harvinaista on, että itse tarttuisin suklaiseen lakkapulloon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kans. Ruskea on oikeasta vaikea sävy, mulla on tosi keltapohjainen iho, joten toiset ruskean sävyt saa näyttämään mun sormet "sairailta". :D Mutta tällaiset tummemmat on aina varma valinta ja vaaleammatkin, jos pohjasävy on oikea.

      Poista
  16. Hei täähän on tosi kiva! Miten en ole tullut ajatelleeksikaan tuollaista sävyä koskaan :) Kokeiluun menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kans, tietyssä valossa melkein musta, mutta ei kuitenkaan. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives