Morning Routine / Aamun ihonhoitorutiini


Ajattelin kertoa teille hieman omista aamuisista ihonhoitorutiineistani. Rutiinit vähän vaihtelevat päivästä riippuen ja tietenkin jonkun verran myös tuotteet, mutta olen melko pitkäänkin käyttänyt aika paljon samoja tuotteita vain pikkaisen varioiden niinä ajanjaksoina, kun minulle ei ole testattavia ihonhoitotuotteita. Aamurutiinini on itseasiassa aika yksinkertainen, illalla käytänkin huomattavasti enemmän tuotteita ja silloin lisään mukaan myös kaikki tehotuotteet joita en aamuisin käytä. Kuvauskaverina toimi tällä kertaa kohta yksitoista vuotta täyttävä jänönen, jonka sain parhaalta ystävältäni lahjaksi. Jänö on kulkenut mukanani siitä lähtien. Kuka sanoo, ettei aikuiselle voisi ostaa pehmoleluja? Torstaina jatketaan sitten iltarutiinien parissa.

Postauksen tuotteista Aco, Guinot ja iS Clinical PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia. 

Aloitan aamun puhdistamalla kasvot misellivedellä kostutetulla vanulapulla. Tällä hetkellä käytössä on ACOn Micellar Cleansing Water*, josta pidän paljon. Se puhdistaa hyvin ja jättää ihon kosteutetun tuntuiseksi ilman tahmaista pintaa. Miselliveden jälkeen pyyhin kasvot kasvovedellä. Olen viime aikoina vaihdellut kahden tuotteen välillä Muradin Essential C-Tonerin ja tämän Kiehl`sin paksuhkon maitomaisen Ultra Facial Tonerin välillä. Kiehl`sin tuote on hellävarainen ja sisältää mm. avokadoöljyä, aprikoosin siemenöljyä sekä ihoa kosteuttavaa hyalurinhappoa ja skvalaania sekä ihoa hellästi kuorivaa salisyylihappoa. Lopuksi ennen muita hoitotuotteita suihkautan kasvoilleni ihoa hoitavaa mistiä runsaasti, jonka painelen sormin iholle. Tälle hetkellä käytössäni on Guinotin Hydra Beauté Mist*, joka vetelee viimeisiään. Mistissä vaikuttavina aineina mm. hyaluronihappoa, kuparia, magnesiumia, sinkkiä ja vihreää teetä. Tämän viimeisen vaiheen lisäsin rutiinini vasta n. vajaa vuosi takaperin ja olen huomannut, että sillä on todellista vaikutusta, varsinkin, jos tuotteiden päälle alkaa rakentamaan meikkipohjaa. Yksikään pintakuiva iho ei sano ei kosteutta lisäävälle tuotteelle. ^_^


Tämän jälkeen on varsinaisten kosteuttavien tuotteiden vuoro. Aloitan aina essencellä tai hoitovedellä. Näin talven tullen hieman paksumman koostumuksen omaava Sensain Prime Solution on ehdoton, varsinkin, jos aion tehdä meikin. Jos on tarkoitus olla meikittä, saatan käyttää alla jotain ohuempaa hoitovettä kuten Sensain Lotion II (moist). Kesällä Prime Solution soveltuu jopa yksinään meikin alle, mutta näin syksyllä se on osa isompaa kokonaisuutta. Essencen tai hoitoveden päälle lisään seerumin. Tällä hetkellä käytössäni on Alpha-H:n Vitamin E. E-vitamiinihan vahvana andioksidanttina vahvistaa ihon luonnollista toimintaa ja yhdessä macadamia-öljyn kanssa se kosteuttaa ihoa todella tehokkaasti. Tällä saa jopa hieman hilseilevän ihon sileäksi. Todella hyvä tuote kuivalle ja pintakuivalle iholle. Silmänympärysvoiteenani on kesästä asti toiminut iS Clinicalin Youth Eye Complex*, joka soveltuu hyvin niin aamu kuin yökäyttöönkin. 


Lopuksi tähän mikä saattaa kuulostaa toisista oudolta. Lisäänkö oikeasti seerumin päälle vielä seerumia? No kyllä minä lisään, pintakuivan ihon kanssa kerrostaminen on se juttu. Jos iho tuntuu todella kuivalta tai jos on meikitön päivä, en lisää Alpha-H:n seerumin päälle enää Guerlainin Abeille Royale Daily Repair Serumia vaan laitan lopuksi Bakelin Oxyregen -voiteen. Sen sijaan jos iho tuntuu hyvältä ja varsinkin päivinä jolloin meikkaan, rakastan laittaa Abeille Royalen viimeiseksi (tällöin jätän Bakelin voiteen pois), sillä se tuo iholle kaunista hehkua. Seerumi ei montaa kertaa ole täällä blogissa näkynyt, mutta se on silti yksi lempiseerumeita ikinä. Toinen pullo on jo menossa hyvää vauhtia. Huomaan aina silloin tällöin, että tänne uusista kivoista tuotteista kertoessani ne jokapäiväiset suosikit saattavat jäädä täällä blogin puolella hieman pimentoon. 

Aamun tuotteiden saldo on mielestäni tällaiselle ihonhoitohifistilijälle hyvin hillitty 7-8 tuotetta. Tykkään pitää aamut hieman yksinkertaisimpina, kun taas iltaisin on kiva hemmotella ihoa kokonaisvaltaisesti.

Millainen teidän ihonhoitorutiini on aamulla? Montaako tuotetta käytätte?

*ACO, Guinot ja iS Clinical PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.



  1. Mä oon aamuisin tosi huono ihonhoitaja, mutta illat on sitten sitäkin ahkerampia. Tykkään kiireettömyydestä ja aamut ei ole mua varten. Lentokentällä pitkällä vaihtoajalla naureskelin itselleni kun selkeästi korealainen nainen käveli nukkumapaikalleen pyjama päällä ja kangasnaamio kasvoilla. Hyvä kun itse oli saanut paidan vaihdettua ja hampaat pestyä. :D

    Elämää Smykkinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korealaisilla on ilmeisesti aina aikaa ihonhoidolle! <3 :D

      Poista
  2. Käytän aamuisin vettä naaman pesuun ja v10 kosteuttavaa voidetta kasvojen kuiville alueille, siinä se :)
    Ihanat rutiinit sinulla on, omani ovat lähes nolot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ne nolot ole ( jokainen tyylillään), mutta veden suosittelisin vaihtamaan vaikka miselliveteen, sillä vesi yksin voi olla kuivattava. ^_^

      Poista
  3. Puhdistukseen käytän misellivettä, kasvovettä ja suihkaus ehkä kosteuttavaa kasvosuihketta. Tämän jälkeen tulee essence, kevyt voide ja aurinkovoide. Ja toki silmille oma voiteensa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli muuten pitkään, että kun löysin tuon miselliveden aamupuhdistajaksi niin meni pitkään, että lisäsin uudestaan kasvoveden aamurutiiniin, en oikeasti edes tajua miksi jätin sen pois, koska se on ihan ehdoton! :D Käytin pitkään kasvovettä vain iltaisin.

      Poista
  4. Aamulla käytän misellivettä, kasvovettä, kosteusvoidetta ja silmänympärysvoidetta. Miselliveden löysin vasta viime talvena, kun kerran havahduin siihen että poskipäitä kiristelee, laittoi kasvoille minkälaista voidetta tahansa. Vesipesun korvaaminen misellivedellä toi helpotuksen poskille ��. Olen miettinyt myös jonkinlaisen hoitoveden ja seeruminkin hankintaa. Pieni huoli on myös silmänympäryksistä. Riittääkö silmänympärysvoide vai voiko tuolle alueelle levittää esim. hoitovettä?
    T: Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeasti aivan älyttömän suuri ero mikä tulee, kun ei käytä aamulla vettä kasvojen puhdistukseen. Ei edes tajua ennen kuin kokeilee. ^_^ Hoitovettä voi hyvin levittää sy-iholle tai itse levitän kaikki hoitoveteni aina sy-ihollekin. :)

      Poista
  5. Mä laitan aamuisin kasvovettä, kosteusvoidetta ja silmänympärysvoidetta :) yleensä mulla on käytössä joko miselli- tai kasvovesi, ei molempia yhtäaikaa. En tiedä edes miksi :D ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tohon samaan kysymykseen heräsin itse vuosi sitten, kasvovedellä on kuitenkin oma toimintansa. :D Sen jälkeen olen myös aamuisin käyttänyt molempia.

      Poista
  6. Aamuisin ja iltaisin tulee läträttyä yhtä monella tuotteella, mut eri merkeillä :) Kasvo-/misellivesi-seerumi-kasvovoide :) Aamuisin jotain boosteria tai essenceä kasvovoiteen joukkoon ja iltaisin yövoiteen joukkoon öljyä :) Ja tietty sy-voiteet. Mulla on tehokäyttökuukausi päällä et saisin varastoja vähemmäksi ja uusia tuotteita tilalle! :D Mahdan ottaa sun ideasta vaarin ja lisätä tiettyjen seerumien päälle vielä toista hoitavampaa seerumia, liian usein iho tuntuu kiristelevän eikä se ainakaan helpotu tässä, ku talvi on tulossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehokäyttökuukausi kuulostaa tosi hyvältä! Niinhän se on, että vanhoja pakko kuluttaa alta, että saisi uusia tilalle. :) Seerumit on kyllä siitä hyviä, että niitä voi kerrostaa aika huoletta, eivät lähde silti pyörimään iholla, varsinkin jos koostumus ei ole kovin silikoninen.

      Poista
  7. Tällaisia avautumisia on kiinnostava lukea;)
    Itse en voisi kuvitellakaan aamuatoimia ilman, että ensimmäisenä lotraan vettä naamalle. Vasta sen jälkeen tartun miselliveteen, kasvoveteen yms. Aamuisin tuotteita on hieman vähemmän kuin iltaisin, mutta tuntuu, että määrä on kuitenkin kasvamaan päin;)

    VastaaPoista
  8. Mulla tulee aamulla (vähän päivästä riippuen) käytettyä noin 7 tuotetta.

    VastaaPoista
  9. Noh puhdistus, kasvovesi, seerumi ja päivävoide ja sy-voide, siinä ne. :) Ihania tuotteita muuten, oijoi <3

    Mukavaa iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän on jo hyvä alku! ;)

      Ihanaa ti-iltaa Tiia! <3

      Poista
  10. Ihana postaus, mä niin rakastan lukea näitä 😊 Voisin itseasiassa näpytellä postauksen omista aamurutiineista. Mulla ihan riippuu siitä, kuinka kiire aamulla on. Tarvittaessa en hätkähdä jos joudun meikkaamaan heti ns.yöpuhtaalle iholle, mutta rakastan niitä aamuja jolloin on aikaa fiilistellä ihonhoidon suhteen 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, itseänikin kiinnostaa nää, joten siksi päätin tehdä omanikin. ^_^

      Poista
  11. Mä en kehtaa vastata tähän, kuinkahan moni muu ei kehtaa.
    Nostan sulle/teille kyllä hattua.
    Ehkä mun aika menee johonkin muuhun.
    Oikein ihanaa keskiviikko iltaa Jonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kehtaa! Ei kaikkien tarvitse toimiakaan samalla tavalla. ^_^Jos mulla on aamulla menoa, mun pitää herätä ainakin kaksi tuntia ennen lähtöä, siinä ehtii hyvin. En ole sellainen suoraan petistä lähtijä, en pysty toimimaan ollenkaan, jos en ole kunnolla hereillä. :D

      Ihanaa keskiviikkoa sinnekin.

      Poista
  12. Piti oikein pysähtyä laskemaan: ensin pesu puhdistusmaidolla, sitten reilusti kasvovettä taputellen iholle, sitten Koreasta kesällä ostamaani essenceä, sy-voide, sitten seerumi ihon sen hetkisen kunnon mukaan ja kosteusvoide. Mä pääsen sängystä ulos _tarpeen vaatiessa_ puolessa tunnissa, mutta usein haluan käyttää aamurutiineihin reilun tunnin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä selviäisin vaikka vartissa (koska meikkiä en välttämättä tarvi, jos kevyt meikki niin puoli tuntia menis itselläkin), mutta kun mun on pakko olla hereillä vähintään se kaksi tuntia ennen ovesta ulos menoa tai kävelen niin unessa, että tuskin osaisin edes kohteeseen mihin olen menossa, ei aivot pysty toimimaan yhtään. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives