Parhaat – elokuu´17


Se olisi sitten elokuun suosikkien aika, kun kalenteri on ehtinyt kääntyä jo syyskuun puolelle. Nyt kait voi virallisesti sanoa, että on syksy. Itselleni syksyssä ehdottomasti rakkainta aikaa on juuri tämä syyskuu, rakastan sitä miltä luonto näyttää tähän aikaan vuodesta. Sen sijaan loka- ja marraskuun voisi puolestani pyyhkiä kalenterista kokonaan.

Elokuussa turvauduin vanhoihin tuttuihin hyväksi havattuihin tuotteisiin, kokeilin jotain uutta ja koitin epätoivoisesti jatkaa lomalta saamaani päivetystä.


ELIZABETH ARDEN FLAWLESS FINISH PERFECTLY NUDE -MEIKKIVOIDE

Olen ollut tuotteen uskollinen käyttäjä jo vuodesta 2014, kuka vielä muistaa postauksen? Sain reilut kolme vuotta sitten meikkivoiteen testiin blogini kautta, mutta se on loppunut jo aikoja sitten ja menossa on toinen pullo tätä ihanuutta. Meikkivoide jaksaa vieläkin ihastuttaa sillä, että vaikka  se onkin heti levityksen jälkeen iholla todella nätti, tämä jännästi vain paranee tuntien kuluessa ja sanoisin, että vasta 4-5 tunnin jälkeen tämä on iholla parhaimmillaan. Meikkivoide on keskipeittävä, sitä pystyy kerrostamaan ja lopputulos melko luonnollinen. Pintakuivuuteen taipuva ihoni rakastaa tätä varsinkin talvi-aikaan. Ardenin meikkivoide muuten voitti juuri Me Naisten -meikkivoidetestin. Tosin en ihan ymmärrä, mitä Lumenen värillinen seerumi tekee tuossa testissä, minusta sitä on hieman väärin verrata meikkivoiteisiin, koska minulle tuote ei ole meikkivoide vaan värillinen seerumi, vähän samaan tapaan kuin on olemassa värillisiä päivävoiteita. Lehden jutussa myös sanotaan, että Elizabeth Ardenin meikkivoiteen koostumus näyttää epätasaiselta pullossa, niin näyttää, koska pullosta heijastuvat helmenharmaat meikkivoiteen sisältämät heleyttävät mineraalikiteet. Toki ei purkin ravistelusta haittaakaan ole, mutta itse en ole kokenut näiden vuosien aikana tarvetta ravistaa pulloa.


COMPEED CRACKED HEEL JALKAVOIDE KANTAPÄÄN HALKEAMILLE

Jälleen tuote josta sain aluksi PR-näytteen, mutta tuote kului nopeasti loppuun, joten ostin heti kaksi tuubillista varastoon, koska minun on vaikea kuvitella enää olevani ilman tätä. Olen se arkajalka, joka ei vaan uskalla käyttää kuorintasukkia. Kaapissa on paritkin odottamassa, mutta ei... Mietityttää joka kerran se kuoriutumisvaihe, jaksaisinko sitä montaa päivää ja sitten jänistän. Lisäksi jalkani eivät nykyään ole kantapäistä enää läheskään niin kuivat kuin seisomatyötä tehdessäni. Silti mitkä tahansa voiteet eivät pysty saamaan jalkojani siloisiksi. Monta vuotta käytin kuiviin kantapäihin Exuviancen Heel & Elbow -voidetta, jota parempaa en mielestäni vaan löytynyt. Kesällä kävi kuitenkin niin hassusti, että voide pääsi loppumaan ja tartuin epätoivoissani Compeedin jalkavoiteeseen, joka sisältää ureaa ja maitohappoa. Siis oikeasti wau, tiesin heti ensimmäisen yön jälkeen löytäneeni vihdoin voittajan. Tätä ei kannata päivällä levittää, koska voide on paksua. Yön aikana tämä ei pelkästään silottanut kantapäitä vaan myös pehmensi radikaalisti niiden ihoa. Joten tämä hoitaa myös kovettumia. Käytin tuotetta "kuurina" viikon putkeen, laittelin oikein reilusti, koska hintaahan tällä ei paljoa ole ja sen jälkeen kantapäät pysyivät sileinä koko kesän. Hämmentävää. Tällä hetkellä riittää, että laitan tätä yöksi jaloille 1-2 kertaan viikossa ja jalat ovat koko ajan pehmeät. Olen pystynyt luopumaan raspauksestakin melkein kokonaan. Ihan uskomaton tuote, jos kärsii kuivista ja kovettuneista kantapäistä. 


CLARINS RADIANCE-PLUS GOLDEN GLOW BOOSTER

Clarinshan toi aikoinaan ensimmäisenä markkinoille kosteusvoiteeseen tai seerumiin sekoitettavat itseruskettavat tipat, niistä kirjoitin täällä. Siitä seuraavana vuonna ilmestyikin sitten myös vartalolle tarkoitetut tipat, joita voi sekoittaa vartalovoiteen joukkoon. Tämä vartalolle tarkoitettu tuote on isommassa pullossa ja myönnän, että nykyään käytössäni on vain tämä vartaloversio, jota käytän sekä kasvoille, että vartalon rusketukseen. Silläkin uhalla, että tässä on selvästi enemmän DHA:ta kuin kasvoversiossa ja toisin kuin kasvoversio ei tuoksu tippaakaan itseruskettavalle, tämä tuoksahtaa, mutta ei kuitenkaan paljoa. Ihan pikkuisen vain. ^_^ Sen sijaan tällä saa nopeammin näkyvämmän päivetyksen kasvoille kuin kasvoille tarkoitetulla tuotteella. Laitan kaksi tippaa kosteusvoiteen joukkoon ja aamulla on nätti päivetys kasvoilla.



YVES ROCHER NAIL POLISH REMOVER PEN

Yleensä poistan ylimenneet kynsilakat kynsinauhoista kynsilakanpoistoaineeseen kastetulla vanupuikolla, mutta välillä siitä irtoava nukka ärsyttää. Joten päätin sujauttaa Yves Rocherin tilaukseen mukaan tällaisen kynsilakanpoistoaine kynän. Kynän tarkalla ja tussimaisella päällä saa ylimenneet kynsilakat tosi näppärästi pois. Ainoa mikä ärsyttää on se, että värikkäistä lakoista kärki suttaantuu helposti, vaikka olen puhdistanut sitä kasvopaperilla käytön jälkeen ohjeiden mukaan. 


BAKEL OXYREGEN

Itselläni on muutamia ihonhoitotuotteita, joista en suostuisi luopumaan, yksi niistä on tämä Bakelin Oxyregen -voide, jonka kanssa minulla on kohta neljä vuotta yhteistä matkaa takana. Voide on arvokas, mutta se on jokaisen euron arvoinen, koska sen käytön huomaa ihossa parissa päivässä. Iho näyttää tasaisemmalta ja voi heti kokonaisvaltaisesti paremmin. Sopii meikin alle ja yövoiteeksi. Aina kun palaan tähän muiden tuotteiden käytön jälkeen, tajuan välittömästi, miksi tämä voide on niin hyvä. Jos minun pitäisi valita vain yksi voide mitä käytän, valitsisin silmääkään räpäyttämättä tämän, koska ihoni on jo päättänyt puolestani rakastaa tätä. Oxyregen on koostumukseltaan kevyttä, mutta ei kuitenkaan emulsiomaista. Se kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja sopii mielestäni hyvin kaikille ihotyypeille, ainoastaan todella kuiva iho saattaa tarvita hieman tuhdimman voiteen. Sisältää kosteuttavia avokado- ja jojobaöljyjä sekä ihoa rahoittavaa hamamelistä. Sopii vegaaneille. 

Mikä oli teidän elokuun suosikkituote?






  1. Kivoja suosikkeja! Joskus tekisi mieli ostaa joku kunnon luksus meikkivoide kun tulee aina suosittua näitä halvempia...Compeedin voide meni muuten ostoslistalle! Voisi olla tosi hyvä jalkavoide näille kovettumille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Elizabeth Arden ei muuten ole noista luksusmeikkivoiteista läheskään kalleimman hintaisia, maksaa alle 40€! :) Suosittelen Compeedia lämpimästi, on tunne, että saa olla aikamoinen jalkavoide, jos tuon päihittää, kun se just auttaa myös kovettumiin, kantapäät tuntuu heti pehmeämmiltä.

      Poista
  2. Mäkin ostan tota Compeedin jalkavoidetta. Saas nähä onko niin hyvä kuin minun tämän hetkinen.

    VastaaPoista
  3. Oma suosikkini elokuussa oli edelleen Rimmelin aurinkopuuteri ja Isadoran meikinpoistoon tarkoitettu öljy. Tuota kynsilakan poistokynää haluaisin testata, aina kun tulee ainakin yksi kynsi lakattua yli.
    Mukavaa sunnuntaita Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kynä on kyllä näppärä, sillä saa tarkempaa työtä tehtyä kuin topsypuikolla. :)

      Aurinkoista sunnuntaita Outi! <3

      Poista
  4. Se kuorintasukkien aiheuttama kuoriutumisvaihe saattaa alkaa ihan yhtäkkiä, joten päivä tai kaksi voi mennä ihan huomaamatta. Eikä se muutenkaan pitkään kestä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin mukavuuden haluinen ihminen, et mietin koko ajan jaksanko sitä. :D Ehkä talvella, kun pystyy nukkumaan sukat jalassa, ilman, että tulee kuuma..

      Poista
  5. Tuntuu tyhmältä istua nyt sisällä, kun ulkona on +16 ja upea auringonpaiste. Syyskuu on ihana kuukausi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tuntuu, itse just katselen kaiholla ulos, kun on sellainen olo, et on flunssanpoikainen iskemässä. :(

      Poista
  6. Ihania tuotteita, tosi tyylikkäitä:)
    Mäkään en ole uskaltanut käyttää kuorintasukkia ja toisaalta ei ole kyllä ollut tarvettakaan. Olen rasvannut jalat joka ilta viimeiset neljä vuotta, niin ovat pysyneet ihan siloisina, mutta olisi kyllä jänskä kokeilla kuoriutumista;) Se on jotenkin ällöttävän kiehtovaa;)
    Mäkin rakastan lämmintä, pitkää syksyä. Vihaan marraskuuta ja tammikuuta eniten. Ne voisi ohittaa ihan hyvin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ollaan sitten samanlaisia "arkajalkoja". :D Mäkin koen, että se on juurikin ällöttävän kiehtovaa, mutta en ole varma haluanko elää sen kanssa muutamia päiviä. :D

      Tammikuu ei myöskään ole mikään oma suosikki, mutta tää syyskuu, ihan parasta. <3

      Poista
  7. Hih, mäkin olen kuorintasukkanynny :D Mulla on kantapäät nyt tosi huonossa kunnossa :( Oikeasti, jos näyttäisin niitä julkisesti suurin osa ihmisistä pyörtyisi, nimittäin itse kantapään halkeilevan kovettuman lisäksi niissä on sellaiset jännät, vähän kuin rakkomaiset ihoriekalekohdat kantapään keskellä :P Otinkin nyt tehorasvauskuurin. Pidänpä tuon jalkavoiteen mielessä! Mulla tosin Schollin yksi jalkavoide sai aina mahan kipeäksi, joten olen tullut varovaiseksi niiden suhteen :P

    Ardenin meikkivoide on mulla ostoslistalla ^_^ Yritän varmaan bongailla laivalta. Ja tuo Bakelin voide kiinnostaa, todellakin! Se P-Lipic on meinaan ihan törkeän hyvää, uskoisin että mun iho voisi tykätä tästäkin voiteesta ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että on paljastunut muitakin nössöjä, kun tunnustin ton mun pelkuruuden, jee! :D Apua mahan kipeäksi? Kuulostaa aika hurjalta. :o

      Se P-Lipic on hyvä, musta Bakelissa kyllä kannattaa maksaa. Jotenkin mä epäilen, että ne raaka-aineet mitä niissä tuotteissa käytetään on tosi puhtaita ja laadukkaita, ainakin Bakelin perustaja sanoo, ettei se osta kuin kalleimpia raaka-aineita, samaa raaka-ainettahan on monia eri hintaisia. ;) Jotenkin olen taipuvainen epäilemään, että kun purkissa ei ole mitään muita kuin noita tosi laadukkaita raaka-aineita, siksi sen eron ihossa huomaa niin nopeasti. En millään muilla tuotteilla huomaa niin nopeaa muutosta ihossa kuin Bakeleilla.

      Poista
  8. Tulipa hyviä vinkkejä tuo Combeed ja Yves Rocherin kynä. Juu ja kuorintasukkiin en vaan lähden, ensinnäkin saan ahtaanpaikankammoajatuksen jo niiden sukkien pitämisestä ja toisekseen se näky on vaan niin järkyttävä. Olen myös ymmärtänyt, että kantapäät on niitä hoitaessa hyvä jättää hieman kovaksi, eikä vauvanpehmoisiksi, koska muuten jää kierteeseen ja saa olla koko ajan kuorimassa/raspaamassa jalkoja.

    Tuo Elizabeth Ardenin meikkivoide jäi kiinnostamaan mieltä .

    Kivaa sunnuntaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä raspaan, mutta aika harvakseltaan, ei kierrettä. :D Mutta joo tuskin kantapäiden ihon tarvii olla yhtä sileä kuin säärien, niille kuitenkin varataan painoa koko ajan.

      EA:n meikkivoide on ihan huippu.

      Aurinkoista su-iltaa Tiia! <3

      Poista
  9. Kiitos vinkeistä - jalkavoide lähtee kokeiluun ihan justiinsa. Ja vaikka olen huokean kosmetiikan ystävä, alkoi tuo viimeinen tuote kutkutella;)
    Ihanaa syksyn alkua, Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan, että toimii! ^_^Bakel on sellainen sarja mistä olen valmis maksamaan, koska ne tuotteet vaan yksinkertaisesti toimii.

      Ihanaa syksyn alkua Lady! <3

      Poista
  10. Tuo EA:n meikkivoide on ostoslistalla, ostan sen seuraavaksi kunhan saan edellisen purtilon tyhjäksi.

    Mun elokuun ihastus on Lumenen Hellä-kasvovesi. Taputtelen iholle reilun ruokalusikallisen puhdistuksen jälkeen, on ihan paras "pohjustus" kosteuttavien tuotteiden kerrostamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan paras, jos tykkää, että meikkivoide peittää jonkin verran, mutta lopputulos on kuitenkin luonnollinen. :)

      Poista
  11. Compeed on kyllä loistava tuote ja hyvä haastaja Exuviancelle ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta Compeed on tehokkaampi, vaikka Exuviance on tosi hyvä, saan jotenkin paljon nopsempaa sileät kantapäät tuolla. ^_^

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives