Halvin ja paras tapa saada vartalon iho sileäksi!


Olen käyttänyt vuosien aikana paljon erilaisia tuotteita vartalolleni, mutta mikään ei ole koskaan onnistunut tekemään siitä yhtä sileää kuin kuivaharjaus. Useat tutut ovat jo vuosia maanitelleet minua, että kokeile kuivaharjausta ja olen kokeillutkin, mutta aina on ollut jotain etten ole oikein innostunut. Joko käyttämäni harja on ollut liian kova tai liian pehmeä, eikä harjaaminen ole tuntunut mielekkäältä tai tarpeeksi tehokkaalta. Luulin myös, että pehmoiseen ihoon tarvittaisiin jatkuvaa harjausta ja se veisi ihan järjettömästi aikaa, joten harjat jäivät aina kaappiin.

Päätin kuitenkin kesällä antaa kuivaharjaukselle vielä yhden mahdollisuuden, kun sain Ecotoolsin lähetyksen mukana heidän Dry Brushinsa*. Ensimmäisellä harjauskerralla harjakset tuntuivat hieman kovilta, ihotuntumaa kuitenkin pystyy säätelemään aika hyvin sen mukaan, kuinka paljon harjaa painaa ihoa vasten. En voi sanoa silti kokemuksen olleen mitenkään miellyttävä. Kosketusherkkä ihoni tietenkin punoitti pitkään käsittelyn jäljiltä ja ihoa pisteli melkein kuin se olisi ollut puutunut. Tunne oli miltein epämiellyttävä. Punoitus toki laski ajan kanssa. Couperosasta kärsiville kuivaharjausta ei suositella, koska punoitus saattaa lisääntyä. 

Jatkoin kuitenkin harjausta pari kertaa viikossa sinnikkäästi ja tulokset muutaman harjauskerran jälkeen olivat huimia. Iho näytti silmin nähden sileämmältä, jopa tuntui kiinteämmältä, mikä parasta kuivaharjauksen aloittamisen jälkeen epiloinnista johtuvia sisäänpäin kasvaneita karvoja ei ole näkynyt ollenkaan. Ennen kokeilin saada niitä pysymään poissa kuorimalla, kosteuttamalla ja vaikka millä kikoilla, mutta silti niitä tuli välillä jopa riesaksi asti. Käytinkin epilaattoria vain kesäisin ja talvisin tyydyin höyläämään sääret sileiksi. Iho tottui nopeasti harjaukseen, siinä missä ensimmäisellä kerralla hyvä jos uskalsin vähän painaa harjaa ihoon, nyt voi harjausliikkeitä tehdä kunnon tehoilla. Ihoa ei enää nipistele, mutta harjaus pistää veren mukavasti kiertämään. En harjaa ihoa kuin 1-2 viikossa n. 5 minuuttia, mutta tuokin vaivannäkö on jo palkittu moninkertaisesti. Harjauksen jälkeen tykkään levittää iholle jompaa kumpaa kahdesta kevyestä vartaemulsiosuosikistani joko Laveran Body Lotionia tai Korresin Body Milkia. Jos käyttää selluliittivoiteita, niin niitä kannattaa laittaa ehdottomasti kuivaharjauksen jälkeen. Kuivaharjaushan ei poista selluliittia, mutta koska se tasoittaa ihon pintaa, selluliitti tulee huomaamattomammaksi. 


Miksi kuivaharjaus?

* Pehmentää ja tasoittaa ihoa.
* Parantaa pintaverenkiertoa.
* Kuorii ihoa.
* Rentouttaa oloa.
* Kiinteyttää.
*Helppoa ja edullista.

Kuivaharjaustahan voi suorittaa vaikka joka päivä 10 minuuttia kerrallaan, mutta ymmärrän, että monesta tuo voi kuulostaa rasittavalta, itsestänikin. Voin lohdutukseksi sanoa, että tuo pari kertaa viikossa viisi minuuttia kerrallaan antaa jo hyviä tuloksia. ^_^

Oletteko innostuneet kuivaharjauksesta?

*Ecotools PR-näyte saatu blogin kautta, muut kuvissa olevat tuotteet omia.





  1. Kuivaharjaus on ihmeellisen hyväätekevää! Vähän työlästä alkuun, siis ajatuksena, mutta tuntuu niin hyvältä, kun veri lähtee kiertämään. Ihon sileys on käsin kosketeltavaa. Päälle suihku ja lempivartalovoide.

    Salaa olen ihmetelyt kaikenmaailman kuorintavoiteita vartalolle: miksi ihmeessä vaivautua, kun on harjoja ja muita hankaavia välineitä puoli-ilmaiseksi! Kuivaharjauksesta saa lisäksi iloisen mielen, luultavasti endorfiinivaikutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Juuri toi työläys, mutta sitten kun tajusin, että ei sitä ole pakko joka päivä tehdä, että jos edes pari kertaa viikossa niin saa kiitellä jo omaa ahkeruuttaan. Itsehän en ole käyttänyt enää kuorintoja, kun aloitin harjauksen, ne seisovat nyt kaikki kaapissa. Joskus saunapäivänä innostun lutraamaan, että saisin kulutettua ne loppuun. :D

      Poista
  2. Ah, mikään ei ole niin ihanaa, kuin kuivaharjaus! <3 Tosiaan, ei millään ehdi eikä viitsi tehdä joka päivä, mutta ainakin kerran viikossa tartun harjaan. Rakastan sitä tunnetta, kun veri lähtee kunnolla kiertämään ja iho oikein hohkaa lämpöä ja energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ole, kun vihdoin löysin sellaisen harjan joka tuntuu just sopivalta omalle iholle. <3 Joka päivä ei tosiaan millään aikaa, mutta oon tyytyväinen tähän pariin kertaan viikossa. Ero ihossa on meinaten huima.

      Poista
  3. Tiiätkö,luulen että se on just tää ecotoolsin harja mikä toimii.Toi muotoilu yms. Nimittäin ikinä aiemmin ei oo kuivaharjaus napannu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti se ja noi harjakset ovat tarpeeksi harvassa, mulla on ollut joskus sellaisia tiheämpiä ja voi kamala. :D

      Poista
  4. Harrastelin kuivaharjausta joskus 80-90 -luvuilla, mutta sitten se vaan jäi. Olen miettinyt uudelleen toimeen ryhtymistä jo jonkin aikaa, kun aika usein työmatkalla kuljen puodin ohi, jossa myydään myös kuivaharjausharjoja yms. härpäkettä. Hyvä muistutus, kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just toi aloitus on se työläin vaihe, en edes ole laskenut montako kertaa aloitin ja sitten tuskastuin heti alkuunsa ja homma jäi. Nyt jo monta kuukautta takana, enkä kyllä näe, että ainakaan ihan heti luopuisin tästä. :)

      Poista
  5. En ole tätäkään kokeillut. Mietin, että auttaisiko minun pintakuivaa ja välillä kutiavaa ihoani uudistumaan nopeammin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti auttaisi! Kannattaa kokeilla, jos vaan aikaa ja jaksamista on. :)

      Poista
  6. No ei ole oma juttu myönnetään ja omat röpelöt ovat jo ainakin auttamattomissa. :) Oon niin vanha, että kosteutus riittää ja kuorinta. Ihanaa iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se röpelöihin autakaan, mutta ihon pinnasta tulee aivan mahtavan sileä. ^_^Tää kuivaharjaushan kuorii tosi tehokkaasti, joten muuta kuorintaa ei silloin tarvi välttämättä ollenkaan.

      Ihanaa ti-iltaa Tiia. <3

      Poista
  7. Ensiajatuksena kuivaharjaus kuulostaa työläältä, mutta pitää varmasti jossain vaiheessa tätäkin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän kuulostaa, olin ihan kauhuissani kun monessa ohjeistetaan joka päivä, kuka jaksaa? Mutta nyt kun olen jaksanut ja muistanut tehdä 1-2 viikossa olen vaikuttanut ja siitä on alkanut muodustamaan sellainen hyvä tapa. Mutta alku ei todellakaan ollut helppo.

      Poista
  8. Vartalon hoito jää kyllä harmillisen vähäiselle, mutta kuivaharjaus kyllä kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama itsellä, jostain syystä jaksan sitä paremmin talvella kuin kesällä. :D

      Poista
  9. Mulla oli joskus kausi, jolloin kuivaharjailin innokkaasti, mutta en ole muutamaan vuoteen edes koskenut harjaan :D Voisi varmaan kaivaa sen kaapin perukoilta ja alkaa taas harjailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans pelkään, että tuleeko tän innostuksen jälkeen kausiluontoista, mutta teen kaikkeni, että ei, koska tulokset on niin näkyviä ja rakastan sitä rentoa oloa mikä tulee harjauksen jälkeen. :D

      Poista
  10. Mä aina välillä innostun, mutta sitten yksinkertaisesti UNOHDAN harjaamisen :D Viimeksi ostin sellaisen pesukintaan, ja öö, käytinköhän yhden kerran? Tää Ecotools on mulla ostoslistalla ( vielä kun vaan MUISTAN ostaa sen :D ), jos vaikka tän ansiosta innostuisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just toi, harjaaminen vaatii aina sellaisen oman "ajanvarauksen", se ei oikein onnistu sillä tavalla ex-tempore-hommana. :D

      Poista
  11. Mun on jo niin pitkään pitänyt hankkia tollanen harja itselleni! Oon lukenut kuivaharjauksesta kehuja ihan valtavasti ja nyt kun säkin vielä kehuit tota, on kai se oikeasti pakko käydä hankkimassa :D Saa nähdä miten oma ihoni reagoi tohon, kun se tosiaan on melkoisen herkkä, mutta toisaalta myös yleensä tottuu nopeasti uusiin juttuihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ainakin punoittaa, se kyllä laskee kuitenkin. Kannattaa aluksi olla vaikka kokonaan painamatta harjaa ja liuttaa sitä vaan iholla, että iho tottuu. ^_^

      Poista
  12. Just mietin itekin et pitäs hankkia kuivaharjausharja! :D Harjailin joskus mut sit se jäi,olis taas hyvä aika alottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, Ecotools on muuten ainakin Sokoksella tällä hetkellä alessakin. :)

      Poista
  13. Harjataanko sillä koko kroppa? Harjataanko pitkillä vedoilla vai pyöritellen vai onko sillä mitään merkitystä? :D Itse en oo koskaan siis kokeillut tuota, mulle on jäänyt sellanen kuva että kuivaharajus oli vaan joku ysärivillitys, mutta ilmeisesti siis on toimiva! Kuulostais siltä että vois olla pelastus mun talvella hilseileville säärille ja mulla kans on ollu ongelmana epiloinnin jälkeen nuo sisäänpäin kasvaneet karvat. Mä en oo koskaan jaksanut läträillä kaupan kroppakuorinnoilla, kun tuntuu että niissä ei oo tarpeeks niitä kuorivia kiteitä, oonkin siis päätynyt käyttämään merisuola-oliiviöljysekoitusta kroppakuorintana, mutta siinä joutuu saippualla pesemään suihkun jälkeen kylppäriin lattian kun jää muuten öljystä liukkaaksi :D siinä mielessä kuulostais siis tää kuivaharjaus vaivattomammalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä harjaan kädet, jalat ja mahan, mutta esim. decolteelle en koske koska iho niin herkkä. Joskus nakitan miehen harjaamaan selän, kun en itse yletä. :D Erityisesti sääriä, reisiä ja pakaroita harjailen pidempään. Vähän fiiliksen mukaan, itse harjailen esim. sääriä rauhallisilla edestakaisilla vedoilla, mutta sitten taas vatsaa ja reisiä pyörivin liikkein. Mä en ole löytänyt koskaan mitään niin toimivaa vielä noihin sisäänpäin kasvaneisiin karvoihin kuin tämä kuivaharjaus. Kaikki vanhat ovat "parantuneet" ja uusia ei ole tullut enää harjauksen aloittamisen jälkeen ollenkaan, paitsi yksi, kun harjaus sai yhden kauan ihon alla muhineen nousemaan pintaan. :D

      Poista
  14. Kuulostaa tuo harja sellaiselta, että itsekin voisin vihdoin kuivaharjausta testata :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ecotools on kyllä loistava, se just sopivan karhea ja noi harjakset joustaa kivasti ja on sopivan harvassa. :)

      Poista
  15. Mulla oli kans samanlaisia fiiliksä kuivaharjauksen kanssa. Aluksi tuntui tosi työläältä! Välilä menee viikkoja ellei kuukausia ettei muista harjailla ja joskus taas sitä tulee tehtyä useammin. Itse mielummin käytän kuorintahanskoja kuin harjaa. Hanskojen ansiosta kuivaharjaus on jopa lisääntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanskat on kanssa kivat, mutta itse tykästyin tosi paljon tähän Ecotoolsin harjaan. Ja todella tää voi äkkiä mennä kausiluontoiseksi, olen ihmeissäni, että olen saanut pidettyä rytmin nyt monta kuukautta. :D

      Poista
  16. Tyhmä kysymys, mutta kun olen monesta paikasta lukenut ettei kuivaharjaus sovi couperosaiholle niin laittaako jalkojen harjaaminen tosiaan niin veret liikkeelle, että poskissa asti tuntuu...vai mitä ihmettä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis täh? En kyllä jaksa millään uskoa, että jos sitä couperosaa ei ole vartalossa, että se vaikuttaisi kasvoihin mitenkään. Kyllähän se siis pistää verenkiertämään, se on selvä, mutta... :D Se on vähän sama kun ei voisi rasvata couperosaiholle tarkoittamattomalla rasvalla kroppaansa. Mä sinuna kokeilisin, jos alkaa kasvoja kuumottamaan liikaa, niin sitten lopettaa. Näitä kuivaharjaus harjoja saa ihan parilla eurollakin, et jos sen summan vaikka ensin sijoittaisi varmuuden vuoksi. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives