Hintansa arvoiset luksusihonhoitotuotteet


Minulla on ollut jo pitkään mielessä tehdä postaus luksusihonhoitotuotteista, jotka ovat hintansa arvoisia. Näitä tuotteita löytyy kaapistani paljon, mutta päätin luottaa intuitiooni ja napsin kaapistani postaukseen fiilispohjalta viisi ensimmäiseksi käteeni osunutta tuotetta. En ajatellut valitessani mitään tuoteryhmiä vaan tuotteita, jotka minä koen hintansa arvoisiksi. Koitin kuitenkin ottaa tuotteita eri brändeiltä, että sisältö pysyisi kiinnostavampana. Itselle luksusihonhoidon määritelmä menee siinä, että tuotteiden hinta pyörii siinä sadan euron molemmin puolin. Sitä voi sanoa jo luksuksen hintaiseksi. Minulle vaikkapa 50 euroa maksava voide on keskihintainen ja 20 euroa maksava jo edullinen. Kympin tuote on sitten löytö. 

Koska en ajatellut valitessani sen kummemmin tuoteryhmiä, katsoin vasta valintojeni jälkeen, mitäs tuotteita tähän postaukseen oikein päätyikään ja kaava oli todella selvä. Jos haluat panostaa enemmän rahaa vain yhteen ihonhoitotuotteeseen, niin se kannattava panostus on arvokkaampi seerumi. Valitsemistani tuotteista peräti kaksi on seerumeita, yksi vähän sellainen hoitoveden/seerumin mutaatio. Eli yli puolet tuotteista oli seerumeita. Se kertoo aika paljon, mihin ihonhoidossa kannattaa panostaa. Huomasin, että niitä yhdisti myös se, että kaikki ovat esiintyneet täällä blogissa jo aiemmin, kolme tuotteista vielä useampaan eri otteeseen, se jo kertokoon omaa kieltään niiden hyvyydestä. 


Verso Skincare Super Facial Serum – Verson tuotteen vahvuus on tehokkuus yhdistettynä hellävaraisuuteen. Tämä on lempiretinoltuotteeni. Yleensähän retinolia sisältävät tuotteet kuivattavat helposti varsinkin herkempää ihoa, mutta Verso ei sitä tee, kiitos patentoidun Retinol 8-yhdisteen. Voin käyttää seerumia huoletta vaikka joka ilta ilman, että se kuivattaisi ihoani. Sen sijaan tämä pitää jopa pintakuivuutta kurissa varsinkin talviaikaan. Retinolin kanssa kuitenkin kannattaa aina olla varovainen ja aloittaa käyttö sillä, että laittaa tuotetta vaikka vain kolmisen kertaa viikossa iholle. Hyödyt ovat isot: sileämpi ja kirkaampi iho. Tykkään myös seerumin maitomaisesta melkein kevyen voidemaisesta koostumuksesta sekä raikkaasta hieman sitruksisesta tuoksusta. Suositushinta 119 euroa. Tuotetta voi ostaa täältä.


Dermalogica daily resurfacer – Kuorintalappujen kanssahan on usein se ongelma, että päivittäin käytettynä ne kuivattavat ainakin omaa ihoani aivan liiaksi, siitä huolimatta, että ne olisivat tarkoitettu kuivalle iholle. Vaikka juuri pintakuiva iho hyötyisi kevyestä päivittäisestä kuorinnasta eniten. Olenkin joutunut rajaamaan kaikkien muiden kuorintalappujen käytön 1-2 kertaan viikossa paitsi daily resurfacereiden, joita voin huoletta käyttää päivittäin ilman, että iho kuivaa. Voin sanoa, että pintakuivalle iholle tällaista tuotetta ei todellakaan ole helppo löytää. Ainoa minkä tuotekehityksen paikan keksin, on se, että tuosta sormeen laitettavasta mallista voisi luopua, se on kömpelö. Itse en tunge sitä koskaan sormeen, vaan oikaisen lapun ja pyyhin sillä kasvot kauttaaltaan. Joten ihan hyvin voisi pakata pussiin neliön mallisen lapun sormitupen sijasta. :D "Kuorintatassu" tuntuu iholle hieman karhealta, koska tuotteessa yhdistyy sekä mekaaninen, että kemiallinen kuorinta, mutta todella hellävaraisessa muodossa. Parasta on se, että kuorintalaput todella kosteuttavat ihoa. Kuorivana ainesosana näissä on käytetty salisyylihappoa ja hyaluronihappo pitää huolta kosteutuksesta. Jännintä onkin, että näiden käytön jälkeen iho tuntuu hyvin kosteutetulta. Lappuja voi käyttää päivittäin, mutta itse käytän näitä kuuriluontoisesti, kun ihollani on tukkeumia tai haluan heleyttää ihoa. Päälle lisään aina vielä lopuksi hoitoveden, seerumin ja voiteen. Suositushinta 103,90 euroa/35kpl. Tuotetta voi ostaa täältä.

Lancôme Absolue Precious Cells Rose Lotion* – Lancômen hoitovesi ei vain ole kaunein markkinoilla oleva hoitovesi vaan se on myös kosteuttavin, mitä olen käyttänyt. Tekee ihosta todella täyteläisen näköisen. Olen koukussa. Paksuhko geelimäinen koostumus on todella riittoisaa, pari tippaa levittyy helposti kasvoille ja kaulan iholle. Luulen, että 150ml:n pullo riittää pienen ikuisuuden. Suositushinta 99,90 euroa. Tuotetta voi ostaa täältä


Sensai Prime Solution – Tämä taitaa olla kolmas pulloni Prime Solutionia. Tuote on anti-age hoitovesi, mutta koostumus on paksuhkoa seerumia. Teen itse aina niin, että lisään tuotetta ohuemman hoitoveden päälle ennen meikin levitystä. Toisinaan lisään vielä seerumin, mutta usein edes sitä ei enää tarvita. Prime Solution onkin minulle luottotuote aamuisin meikin alle. Jos ihossa on vähänkään kuivuutta, tämä kosteuttaa kuivia kohtia välittömästi ja saa meikin levittymään nätimmin. Suositushinta 157 euroa. Tuotetta voi ostaa täältä.


Bakel Malic – En mene vannomaan, mutta minusta tuntuu, että Malic on tuote, joka on esiintynyt blogissani kaikista useiten. Sille on syynsä, jos ikinä päätätte satsata yhteen ihonhoitotuotteeseen niin ostakaa tämä. Tajuatte välittömästi, mitä seerumi voi olla parhaimmillaan. Tehokas, puhdistava, hellävarainen, heleyttävä, tekijä joka muuttaa käsityksesi ihonhoitotuotteiden vaikutuksista iholla. Malic on kuoriva ja uudistava seerumi. Sisältää vain kahdeksaa ainesosaa ja pakkaukseen on sullottu iholle hyvää tekeviä happoja: malic-, mandelic-, tartaric- ja kojic-happoja sekä ihoa tehokkaasti kosteuttavaa glyseriiniä. Käytän tuotetta talviaikaan tai silloin, kun ihoon iskee epäpuhtauksia. Seerumi pitää ihon pintakuivuuden loistavasti kurissa, iho on heleä ja puhdas. Voisin kuvitella, että myös rasvoittava iho hyötyisi hurjasti tämän käytöstä. Käytän seerumia vain iltaisin ja se kannattaa levittää juuri puhdistetulle iholle ensimmäisenä ja sen jälkeen lisätä vasta muut tuotteet. 

Bakelhan käyttää tuotteissaan vain parhaita raaka-aineita, en tiedä tiesittekö, mutta samaa raaka-ainetta on olemassa monen eri hintaista ja laatuista. Joten välttämättä pelkkää incilistaa tuijottamalla, ette tiedä minkätasoista raaka-ainetta ostatte. Itse kohauttelin tälle aikoinani vähän hartioitani aluksi, mutta Bakelin tuotteiden käyttö opetti minulle konkreettisesti, mitä eroa on tuotteella, jossa on käytetty oikeasti vain niitä kalleimpia ja parhaimpia raaka-aineita. Iho huomaa eron heti, se voi yksinkertaisesti paremmin. Jos en olisi bloggaaja tai tykkäisi muuten testata erilaisia tuotteita, en luultavasti käyttäisi ihonhoidossa puhdistustuotteita lukuunottamatta muita kuin Bakelin tuotteita, se on paljon sanottu. Haluaisitteko muuten, että tekisin jutun tuotteista joita käytän, kun en testaa tuotteita? Bakelin hyvät puolethan eivät lopu tähän, sarja on myös vegaaninen ja cruelty free. Pakkauksiin merkitään aina viimeiset käyttöpäivät. Tämän lisäksi tuotteet ovat gluten free, kosher, nickel tested, heavy metal tested ja dermatologically tested. Suositushinta n. 100 euroa. Tuotetta voi ostaa täältä.

Onko teillä jokin luksustuote johon panostatte? 

*Lancôme PR-näyte saatu blogin kautta, muut tuotteet omia.





  1. Ihanan kuuloisia! Omat luksukseni ovat pääosin tuoksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kaikki sellaisia joihin luotan. :) Tuoksut onkin todellista arkipäivän luksusta. <3

      Poista
  2. Tuotteet kuulostaa todella hyviltä! Mulle kynnys maksaa ihonhoituotteesta edes sitä 50 euroa on todella korkealla. Ehkä just joku seerumi tai muu vastaava kasvojen tehohoitotuote olisi sellainen, josta voisin maksaa enemmänkin, mikäli tietäisin sen toimivan ihollani täydellisesti. Voisin kuitenkin veikata, että kun sitä ikää alkaa tulla lisää, ihonkin tarpeet tästä muuttuu ja sitä kautta myös joudun panostamaan entistä enemmän kalliimpiin ihonhoitotuotteisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekäytin parikymppisenä ihan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta juurin tuollaisa max. n. 50€ voiteita eli Biothermiä, Clarinsia (niitä edullisempia) tai hoitolatuotteita, löytyi multa sitten muutama Dior, Guerlain ja Chanelkin, mut pääsääntöisesti siinä 50€ kieppeille oli arvokkaimmat voiteet tuolloin. Mutta tosiaan ihon ikääntyessä voin sanoa tarpeet on vähän erit, pitää olla tehokasta, mutta silti hellävaraista, tää on välillä yllättävän vaikea yhdistelmä ja kosteutta iho kaipaa aivan eri tavalla kuin nuorempana.

      Poista
  3. Ihana juttu! Tällaista on niin kiva lukea: tunnen melkein ihollani tuon ylellistan tuotteiden pehmeyden, tuoksun, helpon levittyvyyden.

    Itse olen valinnut täysin päinvastaisen linjan, tehokasta ihonhoitoa mahdollisimman edullisilla tuotteilla. Normaali-ihoisena se onnistuu. Apteekin tretinoiini ja Ordinaryn glykolihappokuorinta vuoroilloin. Saman merkin kolme seerumia sekoitettuna. Lumenen tai Biothermin tarjousvoiteet yöksi ja päiväksi. Lumenen ja Acon suihkeet joka väliin. Täytyy sanoa, että siitä on ylellisyys kaukana ja välillä kaipaan varsinkin ylellisiä voiteita ja ihania tuoksuja. Kaipaan Darphinin kasvohoitoa ja hierontaa.

    Mutta, naama on sileä vielä kuusikymppisenä. Vartalosta en sano mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos juttu oli mieleinen. Mietin, että tällaisista toimivista luksustuotteista olisi kiva vinkata, koska moni varmaan ajattelee, että jos joskus ostaisi yhden, mutta minkä?

      Musta varsinkin noissa Lumenen suihkeissa on ihana ylellinenkin tunne ja silmälle kaunis ulkonäkö, voiteiden kanssa mun iho ei sitten tule toimeen yhtään. :/ Ordinaryn glykolihappo löytyy täältäkin, se on hyvä. :)

      Poista
    2. Meikkejä ja hajuvesiä ostaessa käytän sitten ihan surutta rahaa!

      Poista
    3. Nämä on just niitä valintoja, mä panostan kaikkeen mitä pistän naamalle, mutta ei puhuta siitä miltä mun vaatteet näyttää... :D

      Poista
  4. Mulle seerumi on myöskin se, mihin panostan mutta kuivaihoisena olen nostanut melkeinpä seerumin rinnalle kosteusvoiteen. Sen kun täytyy olla just täydellinen iholleni, jotta siitä saa kaikki hyödyt eli imeytyä nopeasti mutta kosteuttaa silti intensiivisesti. Essen probioottiseerumi ja Ultra Moisturizer on kyllä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin sanoisin, että voide on heti seerumista seuraava mistä oikeasti kannattaa maksaa vähän enemmän, jos haluaa ihonhoitoon panostaa. :) Essen tuotteet on huippuja, niillä saa aina ihon kuntoon, varsinkin Sensitive -sarja on itselle täyttä rakkautta.

      Poista
  5. Tuo Sensain pullo on niin kaunis, voiko mikään olla noin herkän kaunista. <3 Mutta kyllä tuo Lancomenkin on ihan mieletön.Paksuhkot seerumimaiset koostumukset on kyllä oma juttu. <3

    Aina panostanut hyviin tuoksuihin ja ripsareihin ja esim. Joe Blascoon silloin nuorenakin, kun raha oli tosi tiukassa. Nykyään panostaisin loistavaan ihonhoitovoiteeseen ehdottomasti.

    Mukavaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen maitomainen olemus on kieltämättä aika kaunis ja kiehtova. Se erottuu selvästi muista hoitovesipulloista Sensain valikoimista.

      Mustakin tuntuu, että itselläkin kaikki alkoi meikkeihin panostamisesta, mutta kyllä se iän karttuessa siirtyi enemmän ihonhoitoa kohti se panostus. Miksiköhän? :D

      Ihanaa päivää Tiia. <3

      Poista
  6. Panostan seerumeihin, joissa on syväkosteuttavia ominaisuuksia.
    Ihanaa torstaita sinulle Jonna ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät tuotteet olet valinnut mihin panostat! ^_^

      Mukavaa torstaita Outi. <3

      Poista
  7. Mielenkiintoinen postaus:) Mielelläni kokeilisin luksustuotteitakin, mutta ajattelen asian niin, että minulle on kuitenkin tärkeämpää kokeilla monenlaisia tuotteita, eikä se ole mahdollista, jos tuotteet ovat kovin kalliita. Joskus nuorempana käytinkin paljon enemmän hintavampia tuotteita kuin nyt, vaikka luulisi, että asia olisi toisinpäin. Silloin ei ollut tarjonta niin runsas kuin nyt ja ostokanavia oli paljon vähemmän. Seerumeissa ja muissa hoitotuotteissa suosin the Ordinarya, koska brändi on kietonut minut pikkusormensa ympärille;)
    Jotain luksustuotetta olisi tosin kiva kokeilla, kuten Sensaita (jonkin puhdistustuotteet olen tosin käyttänyt, mutta en kokenut sitä mitenkään ihmeelliseksi) tai Bakelia. Ehkä sekin päivä tulee vielä. Tuotteet näyttävätkin todella tyylikkäiltä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan itsekin, kun 90-luvun alussa ja koko vuosikymmenenä kun aloin itse kiinnostumaan meikeistä ja ihonhoidosta ei todellakaan ollut nettiä mistä tilata tuotteita, saatika, että käden ulottuvilla olisi ollut tuotteita tällaista määrää kuin nykyään. Jontekin hurjaa ajatella, että siitäkin on jo yli 20 vuotta. :D

      Sensailla on musta loistavia voiteita, varsinkin ne paksummat voiteet, yksikään brändi ei tee sellaisia koostumuksia on kuin niissä, mutta myös seerumit on hyviä, mutta Prime Solutionin hoitovesi yhdessä Ultimate -sarjan hoitoveden kanssa on Sensailta ehdottomat suosikkini. Bakelia voin suositella, jostain syystä brändin tuotteet tekee mun ihosta erityisen loistavan tuntuisen ja näköisen. :)

      Poista
  8. Mä panostan myös seerumeihin. Hinta voi aina kuulostaa kerralla isolta mutta panostus näkyy kyllä hyvän tuotteen kohdalla. :) En tiennytkään että Bakelilla on noin lyhyt inci! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bakelin kaikissa seerumeissa on todella lyhyet incit, jos en väärin muista niin yhdessä on vain KOLME ainesosaa, niissä ei ole yksinkertaisesti mitään turhaa ja kun vielä raaka-aineet on parasta mitä rahalla saa, niin enpä ihmettele, miksi iholla näkee eron jo parissa päivässä. :)

      Poista
  9. Panostan tuotteisiin, joiden avulla saan kasvoille sellaisen luksusomaisen tunteen. Tällä hetkellä yksi mun ehdoton suosikkini on Korresin seerumiin, joka tuntuu kuin levittäisi kasvoille jotain aivan ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen valmis tinkimään jopa tosta luksuksen tunnusta, jos tuote on tehokas ja toimii, mutta se on aina plussaa. :) Korresin seerumi kuulostaa ihanalta, siinä on ainakin kaunis pullo. ^_^

      Poista
  10. Bakelin Malic on ihana ja sen tehon kasvoilla kyllä huomaa! Se P-Lipic on kans tosi hyvä. Eilen illalla piiitkästä aikaa levitin sitä kasvoille ja aa että, olikin jo sitä vähän ikävä ollutkin <3!

    Dermalogican kuorintatassuja täytyy kokeilla jossain vaiheessa! Olisi hauska nähdä, miten oma ihoni niihin reagoisi. Siis tuleeko kuitenkin liikaa hankausta? Mä en voi niitä COSRXin lappujakaan käyttää useampaa päivää putkeen.

    Ja Verso kiinnostaa kans ihan mielettömästi :)

    Mä huomaan panostavani kasvoille jätettäviin hoitotuotteisiin. Pesuaineissa pyrin suosimaan vähän pienemmän budjetin tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä jokainen jolla on mahdollisuus pitäisi kokeilla Bakelia, vasta sen jälkeen voi tajuta millaista ihonhoito voi parhaimmillaan olla. :D <3 Mä rakastan P-Lipiciä, sitä on aina varastossa yhdessä Malicin kanssa, mulla ei vaan toimi se ihan aina meikin alla, joten käytän vaan iltaisin kuten Maliciakin. :)

      Mä todella ihmettelen, että mun iho ole miksenkään dermalogican hieman karheista tassuista, tuntuu oikeasti jopa pitävän, ehkä se on just oikea määrä kuorintaa, koska noiden käytön aikana mulle ei tule edes tunnetta, että tarvis kuoria mitenkään muuten ihoa.

      Poista
  11. Kiva postaus! Minä en käytä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta luksuskosmetiikkaa, koska rahapussi ei ei ole pohjaton, ja on aikamoinen kynnys ostaa luksustuote testiin kun samalla rahalla saa 2-3 edullisempaa. Sitten tietysti toivoo että ne edullisemmat osoittautuisivat helmiksi ☺ Olisin kyllä valmis maksamaan tuotteista jotka tekevät ihmeitä, erityisesti sy-voiteesta 😀 Olen ajatellut että on turhaa maksaa hurjasti tuotteista jotka eivät jää kasvoille (puhdistustuotteet), mutta kummasti meinaa tuokin "periaate" lentää romukoppaan kun sain testerin sensain puhdistusöljystä. Se oli aivan ihana, mutta en raaskinut ostaa ja ostin sen sijaan kehutun l'occitanen puhdistusöljyn. Mutta ei se tunnu samalta... Himoitsen tällä hetkellä myös guerlainin l'or kultahippuprimeria, ja yritän kovasti perustella sen hankintaa kokeiluun, koska minulla on jo kuitenkin käytössä primer johon olen tosi tyytyväinen; Chanelin le blanc multi-use illuminating base. Saa antaa painavia perusteita tuon guerlainin hankinnan puolesta ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Musta on just hyvä priorisoida lompakon mukaan! Mulla oli sama käsitys, et iholta poispestävistä tuotteista ei kannata maksaa, mutta niin vaan on, että kyllä niistäkin kalliimmista tuotteista löytyy jotain aivan käsittämättömän hyviä. :D Mutta meni aikaa pitkää ennen kuin itse myönnyin tässä asiassa.

      Poista
  12. Bakel tuntuu kiinnostavalta merkiltä, ihan vieras merkki. Mutta näköjään hyviä ominaisuuksia tuolla tuotteella ja koko merkkilinjalla.

    Olisi kiva kuulla mitä tuotteita käytät kun et testaa tuotteita. Itseäni kiinnostaa kun minulla on samankaltainen kasvojen iho kuin sinulla.

    Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bakel on todella erilainen selektiivinen sarja, koska se on vegaani ja cruelty free, sarjan kehittäjähän on aikoinaan toiminut mm. L`Orealilla kemistäni, kannattaa tutustua ja itsekin olen tuotteista täällä tosi paljon kirjoittanut, koska on ehdottomasti yksi suosikkisarjoistani.

      Pitää ilman muuta jossain vaiheessa toteuttaa tuo postaus käyttämistäni tuotteista, kun en testaa mitään. :)

      Mukavaa viikonloppua Hertta-Viola! :)

      Poista
    2. Kiitos :) Minäpä tutustun nuihin kirjoittamiisi juttuihin mielenkiinnolla!

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives