Joulukoti numeroin


Mietin pitkään, että mikähän olisi tämän joulun alla mukava jouluinen postaus. Ongelmaksi meinasi muodostua se, että seuraavat kortit oli jo käytetty aiempina vuosina: jouluhaaste, jouluaakkoset ja 24 jouluista kysymystä. Meinasi kuulkaa iskeä ahdistus, melkein jo joulumielikin alkoi leijua ikkunasta ulos ja päätäni uhkasi elämäni ensimmäinen migreeni, että mitäs sitten tänä jouluna, kunnes Katja Johannan blogissa osui silmiini hauska postaus joulukoti numeroina. Itse en mitään kotijuttuja ole täällä blogin puolella paljoa raottanut, joten ajattelin, että tämähän voisi oikeastaan olla ihan kiva juttu. Tartuin tähän sitten tietenkin kuin viimeiseen oljenkorteen, tässäpä se jouluinen postaus jouluviikoksi.


2 jouluvalot – Joista toiset roikkuvat paikoillaan ympäri vuoden. En todellakaan ole mikään kamalan innokas tässä asiassa. Muutoinkin joulusisustus on asunnossamme aika vähäistä, vaikka muuten joulumieltä on kyllä ihan riittämiin hyvä jos ei juhannuksesta lähtien.

4 joulukalenteria – Joista kaksi on kosmetiikkakalentereita, yksi Veikkauksen ja yksi suklaakalenteri. Eniten sydämen tykytyksiä aiheuttaa ehdottomasti Veikkauksen kalenteri, josta muutamasta kohdasta puuttuu enää yksi symboli voitosta. Tuurillani kuitenkin olen jouluaattona kalenterin hintaa köyhempi. :D

3 porokoristetta – Niin jopa meiltä löytyy niitä Pentikin kuuluisia poroja, yksi iso ja kaksi lahjaksi saatua pienempää, jotka kyllä yhdessä muodostavat kivan kokonaisuuden.

0 kynttilää – Tai on meillä kynttilöitä, mutta ne ovat kaikki kaapissa. Jostain syystä viime vuosina kynttilöiden polttaminen on jäänyt ja polttelen niitä usein vain aattona joitain poikkeuksia lukuunottamatta.

0 joulutyynyliinaa – Joulukuosit sisustuksessa eivät ole ehkä minun juttuni. 


8 paketoitua lahjaa ja 3 lahjakassia – Vielä pitäisi pakettihommia suorittaa tällä viikolla...

1 joulutähti – Sekin on kuusen latvassa. Me kaikki 70-luvun lapset varmasti muistamme kodeissamme riippuneet oranssit paperitähdet. Itseasiassa olen monesti nostalgiasyistä miettinyt hankkivani sellaisen.

1 joulukuusi – Tuossa se seisoo olohuoneen nurkassa tai on seissyt jo joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien niin kuin joka vuosi, paitsi silloin kun olemme hankkineet aidon kuusen.

0 jouluverhoa – Tässä sama kuin tyynyliinojen kohdalle, ei kiitos. Tosin lapsuuden kodissani oli aina jouluverhot, ehkä niistä jäi traumat? :D

0 joulukukkaa – Surullinen tilanne, mutta tämä tulee muuttumaan ihan juuri. Ostin jo erän hyasintteja, mutta ne ehtivät mennä vanhaksi, joten tällä viikolla pitää käydä noutamassa uudet. Ehkä sorrun myös amaryllikseen. Joulutähteä meille ei valitettavasti osteta, koska mies tuntuu olevan sille allerginen, ainakin siitä päätellen kuinka paljon aivastelua alkaa kuulumaan sen ollessa pöydällä.

2 kynttelikköä – Toinen on keittiön ikkunassa, toinen olohuoneessa. Ensi jouluksi petraan niin, että sellainen löytyy jokaisesta asuntomme kolmesta ikkunasta.

n. 15 joulukirjaa – Olen vuosien aikana keräillyt joulukirjoja jonkun verran, toivon niitä joka vuosi joululahjaksi, mutta aika heikosti pukki on toiveitani kuullut. ;)

3 joululiinaa – Kaikki tosin vielä kaapissa.


Tykkäättekö laittaa kotia jouluksi? Isolla kädellä vai minimaalisesti?

Oikein ihanaa tiistaita kaikille!




  1. Meillä ainut jouluinen asia on kolme saatua joulukorttia. Tänän vuonna ei oo yhtään napannu joulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistit paremmaksi, meillä on yksi, kaksi lähetin. :D

      Poista
  2. Tämä on kiva! Ei jouluverhoja ym, mutta joulupussilakanoista tykkään, kunhan ne on sellaiset, vaikka talonpoikaishenkiset tai sellaiset jotka muutenkin sopii kodin ilmeeseen. Hei ja onhan meillä Muumi-joululakanat, mies vaan inhoaa niitä. Ei halua aikuinen mies pörrätä Muumien seassa. Niissä on kyllä aavistuksen väärä väritys, keltaista, joten vähän hämää meiläläistäkin.

    Mutta joo jonkun mielestä meillä on maximaalisella kädellä, omasta mielestä minimaalisella eli kaksi joulukuusta ja siinä oikeastaan se. Meidän koti taitaa muutenkin olla aavistuksen jouluisa, koska rakastan punaista väriä

    Ihanaa tiistaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh, nyt Muumilakanat petiin, mullahan on sitä samaa kuosia olevan pöytäliina, mutta se on aavistuksen liian pitkä meidän keittiön pöydälle, enkä saanut sitä vuoden aikana lyhennettyä, joten se nököttää nyt sitten edelleen kaapissa. :D

      Mukavaa tiistaita Tiia. <3

      Poista
  3. Hyasintit! Mulla ei ole ollut vielä yhtään hyasinttia! Miten tässä on näin päässyt käymään? Täytyy tehdä korjausliike vielä ennen aattoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua paniikki! :D Mä ehdin jo nautiskella, mutta kun hankkii joulukuun alussa, tietää, että uudet pitää hakea vielä ennen joulua. :)

      Poista
  4. Teillä on juuri sopivan jouluista siellä. Mukavaa tiistaita sinulle Jonna ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpompi kerätä pois, mitä vähemmän on ylimääräistä. ;) Mukavaa tiistaita Outi! <3

      Poista
  5. Mulla on joulutähti ja hyasinttiasetelma joka tosin jo avasi kukat. Ostin toisen ja laitoin viileään, nostan loppuviikosta huoneenlämpöön :) jouluvaloja on ja joitakin koristeita. Kortteja tuli kaksi, itse lähetin vähän enemmän :) Mukavaa joulun odotusta Jonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyasintti aukeaa kyllä nopeasti, vaikka kuinka yrittäisi sitä varjella, meilläkin kotona pidettiin välillä niitä kuistilla, jos ei ollut liikaa pakkasta. Tänään aamulla oli vain yksi kortti, mutta juuri räjähti luukku ja nyt niitä kahdeksan. :D

      Mukavaa joulun odotusta sinnekin. :)

      Poista
  6. Meillä ei ole tänä jouluna samanlaista joulumeininkiä niin kuin yleensä. Taidan tehdä tämän saman postauksen omaan blogiini, niin selviää mitä kaikkea ei ole ja mitä on vähän;)
    Hyasintti on kyllä ehdoton joulukukka. Se tuo joulun tuoksun tullessaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, hauska lukea näitä, koska jokainen tekee niin eri tavalla. Muuten joulukorttien määrään tuli tänään melkoinen petraus, nyt niitä on kahdeksan. :D

      Itsellekin hyasintti tuoksuu joululta. <3

      Poista
  7. Kiva postaus. Meitsi laittaa joulua minimaalisesti, mutta parit kynttilät ja jouluvalot löytyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli aika samanlainen meininki kuin täälläkin. ^_^

      Poista
  8. Laittaisin kyllä varmasti jos viettäisin joulut omassa asunnossani. Jouluvalot on oikeastaan ainoa jouluinen asia, jonka olen tänne viritellyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ton niin hyvin, että jos on joulun muualla, niin oikein intoa laittaa, koska ne pitää ottaa sitten poiskin... :D

      Poista
  9. Mä sain joka kohdasta 0 :D. Tykkään joulusta, mutta ehkä se on vain tämä asunto, jota en erityisen koe kodiksi, joten sisustus ei innosta. Mutta toivon, että asia muuttuu vuoden alussa, kun muutan uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sullahan oli selkeä sarja.. :D Ymmärrän todella hyvin ton, että jos ei tunnu kodilta, ei tee mieli pistääkään. Itsellä ollut elämän aikana yksi joulu sellaisessa kämpässä, enkä tainnut pistää ainuttakaan koristetta. Tammikuun lopussa muutinkin siitä pois.

      Poista
  10. Kiva postaus! Hauska päästä kurkkimaan toisten jouluvalmisteluihin;)
    Meillä laitetaan hieman - ja ihan viime tipassa. Pidetään joulukoti sitten nuuttiin saakka;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin laitetaan kuusi vasta päivää ennen joulua, jos on aito. Mutta tää ikikuusi raahataan varastosta joulukuun eka päivä ja pidetään vähintään loppiaiseen, joskus on venähtänyt sinne nuutin päiväänkin asti, joten kuusesta otetaan kyllä kaikki ilo irti. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives